Hm hm, meni taas hetki kirjoittamisessa. Koeviikko osui kivasti kohdalle... Mutta anyways. Osan alussa Tulpenin hautajaisista on kulunut kolme vuotta.
Osamusiikki tässä.

Serena kampasi hiuksiaan peilipöydän ääressä. Vaaleat kiharat eivät millään meinanneet siloittua paikalleen. Oli jo iltapäivä, lapset tulisivat piakkoin koulusta. Serena oli tehnyt valmiiksi voileipiä jääkaappiin, Severin ja Nancy kyllä löytäisivät ne sieltä.

"Katsos, Nancy, pihalla on kissa!" Severin huikkasi siskolleen. Koulubussi oli juuri pysähtynyt heidän talonsa kohdalle, kulkukissa näytti pelästyneen linjurin hurinaa ja luikki karkuun lähemmäs taloa. "Ihanko?" Nancy kysyi ja kiiruhti nopeasti ulos bussista.

"Siellähän se", Nancy totesi ilahtuneena. "Eve, ole kiltti ja hae meille voileivät leikkimökkiin! Minä tulen kohta sinne", tyttö jatkoi ja lähestyi varovaisesti kissaa. Pieni musta olento mourusi ja katseli Nancya kauempaa.

"Osakkeet laskevat", Raymond mutisi itsekseen tutkiessaan päivän lehteä. Yrityksen markkinointipuoli oli vielä kunnossa - tietysti, olihan hän markkinointiosaston johdossa. Jostakin syystä tutut iskulauseet eivät enää vedonneet kunnolla mahdollisiin asiakkaisiin, pitäisi ehdottaa uuden konseptin kehittämistä.

Laskujen maksamiseen heillä onneksi riitti varaa, Raymond oli ansainnut palkankorotuksen viime kuussa ehdotettuaan mainostamista tietyllä radiokanavalla. Ovi kolahti, Serena astui ulos kylpyhuoneesta. Nainen hätkähti hieman nähdessään Rayn, hän oli selvästi omissa ajatuksissaan. "Kävin kaupassa, laitatko ostokset jääkaappiin?" Serena kysyi. Raymond nyökkäsi pienesti vaimolleen, joka jatkoi matkaansa yläkertaan.

Ostoskori nökötti viattomana keittiön pöydällä, silti Raymond katsoi sitä pahasti. Paketti kananmunia, vihanneksia, juustoa, leikkeleitä, salaattia... Raymond nappasi korin käteensä ja avasi jääkaapin oven. "Voi saakeli!" Jogurttipurkki oli pudonnut jääkaapista, auennut ilmalennon aikana ja levittänyt sisältönsä Raymondin kengille ja housunpunteille. Ray ryhtyi latomaan ostoksia jääkaappiin mutisten itsekseen. 

Nancy oli päätynyt käyttämään hyväksi toteamaansa kikkaa - päästyään vähän matkan päähän kissasta tyttö kyykistyi maahan ja alkoi houkutella kissaa luokseen. Hetken epäluuloinen nuuskimisen ja naukumisen jälkeen eläin uskaltautuikin Nancyn siliteltäväksi. "Mistäs sinä olet livistänyt? Olet kyllä suloinen", Nancy puheli hiljaa kissalle.

Severin kiiruhti heidän ohitseen voileipälautasten kanssa, poika tekisi loput läksynsä leikkimökissä. Molemmat lapset olivat taas aloittaneet kotitehtävien teon bussissa. Nancy nosti oman vihkosensa nurmikolta ja kaivoi kynän taskustaan. Vielä muutamia kielioppiharjoituksia tehtävänä niin voisi lähteä syömään kurkkuvoileipiä. Kissa tuli kiehnäämään Nancyn viereen ja puskemaan tytön farkkuja. 

"Muistithan laittaa ruokaostokset kylmään?" Serena kysyi huomatessaan Raymondin. "Tottakai minä muistin. Jostakin syystä jääkaappi oli vain sullottu niin täyteen, että tavarat lensivät lattialle heti kun vain oven avasi", Raymond tuhahti.

"Älä höpäjä", Serena naurahti. "En niin! Keittiön lattia on aivan jogurtissa ja ties missä, samoin kuin parhaat työkenkäni. Mihin me edes tarvitsemme lisää ruokaa, kun jääkaappi pursuaa jo edellisistä? Ja tuskin saamme syötyä puoliakaan niistä", Raymond töksäytti. 

"Et tiedäkään! Mistä tehdään munakasta, kun ei ole kananmunia? Eilenkin paahtoleipä oli lopussa, samoin juusto, salaatti, tomaatit... Miten teet tuoresalaattia ilman salaatinlehtiä?" Serena jatkoi. "Meillä on ainakin kolmea erilaista valmissalaattia, mihin tarvittaisiin vielä yhtä", Raymond tuhahti.

"Ethän sinä voi tietääkään, kävisit välillä itsekin kaupassa", Serena sanoi. "Niin kävisinkin, ellen kävisi töissä! Mutta kun ei, jonkun on hankittava rahaa perheeseen, vaikka eräät eivät tee muuta kuin kuluttavat sitä!" Raymond tiuskaisi. "Minä menen lenkille! En jaksa tuota ainaista valitusta. Kokkaa itse päivällisesi!" Serena kivahti ja käännähti kannoillaan.

Kiukusta puhisten Serena marssi yläkertaan ja vaihtoi hölkkäpukuunsa. Raymond oli kerran sanonut, että Serenan uudemmat lenkkivaatteet olivat turhan paljastavat. Kuvitella! Puhkikuluneella verkkapuvullako sitä olisi pitänyt lähteä ihmisten ilmoille. Nainen kopisteli portaat alas ja paukautti oven tahallaan kiinni.

Raymond kävi jääkaapilla, suunnistaen sen jälkeen yläkertaan television ääreen. Siihen aikaan iltapäivästä ei tv:stä löytynyt kuin pari huonoa saippuasarjaa, "Parhaan Omeletinpaistajan" semifinaali, uutiset sekä Ostos-teeveetä. Surffailtuaan muutaman kerran kanavat läpi Raymond päätyi katsomaan uutisia. Niiden ei voida sanoa kohottaneen hänen mielialaansa.

Serena lähti pihasta kevyesti hölkäten. Hän lämmittelisi tällä kertaa pitempään, niin ei tulisi revähdyksiä. Itse asiassa useampi lenkki päivässä ei tekisi ollenkaan pahaa, Serena mietti. Toinen pidempi kävelylenkki, toinen nopeampaan tahtiin, hän suunnitteli mielessään.

"Ei, äiti ei nyt voi tulla puhelimeen, hän lähti juuri lenkille", Nancy vastasi soittajalle. Puhelin oli sattunut soimaan juuri kun tyttö oli vienyt voileipälautaset tiskikoneeseen. Langan toisessa päässä oleva henkilö vaikutti valitettavasti harvinaisen tunneälyttömältä ja Nancyn pinna alkoi hiljalleen kiristyä. "En usko että... Mitä? Ja mitäs se teille kuuluu? -- Minä suljen nyt puhelimen. Ei, en aio välittää viestiä!"

Niinsanottuijen tavallisten uutisten jälkeen tulivat paikallisuutiset ja vielä niiden jälkeen talousuutiset. Niitä Raymond katsoi rippusen suuremmalla mielenkiinnolla, niissähän saattaisi olla jotakin hänen töihinsä liittyvää. Ja olihan niissä - uutisetkin kertoivat osakkeiden laskusta. Raymond murahti ärtyneenä ja sulki television.

Serena tuli hengästyneenä talon kohdalle. Juoksu oli kyllä lämmittänyt mukavasti, mutta jostakin syystä hänen päätään oli alkanut särkeä. Serena pyöritteli hartioitaan ja katseli taivaalle. Sää vaikutti hyvältä, hän tekisi vielä yhden, kevyen kierroksen korttelin ympäri.

Raymond keräsi likaisia astioita pöydältä. Suurin osa tiskeistä oli jo tiskikoneessa, vain muutama lautanen oli unohdettu pöydälle. Raymond huokasi ja laittoi astianpesukoneen päälle. Hän menisi vielä hetkeksi työhuoneeseen, yhtiön tilanteelle olisi tehtävä jotakin. 

Serena oli tullut sisälle ja laittoi stereot päälle. Hän tekisi loppuvenyttelyt sisällä, ulkona oli ja pimeä ja kylmä. Säätiedotus oli luvannut sadetta yöksi. Työhuoneesta kuului tietokoneen ääni, Raymond työskenteli myöhään. Taas kerran, Serena hymähti mielessään ja meni suihkuun.

Pukeuduttuaan pyjamaan Serena lähti tekemään itselleen iltapalaa. Jääkaapissa oli vielä jäljellä tuorejuustoa, tuoreet tomaattisiivut sopivat myös leivän päälle. Syötyään Serena alkoi tiskata. Astianpesukone hyrräsi jo yösähköllä, mutta kyllä sitä yhden lautasen jaksaisi käsinkin pestä.

Tämän jälkeen Serena aikoi mennä nukkumaan. Astuessaan makuuhuoneeseen nainen hämmästyi huomatessaan Raymondin. "Ai hei", Serena sanoi. Hänen tuulensa oli jo hieman lauhtunut pitkän hölkkäkierroksen ansiosta. "Oletkin jo täällä. Luulin sinun olevan työhuoneessa."

"Taasko sinä aiot valittaa siitä, että työskentelen välillä iltaisinkin?" Raymond tulistui. "Osasto on huonossa jamassa ja jonkun on nostettava se jaloilleen!" "Sanoinpahan vain mitä ajattelin", Serena puuskahti. Hän aivan tunsi, kuinka pieni verisuoni alkoi sykkiä hänen päässään.

"Olin vain ilahtunut siitä että näytit olevan tulossa kerrankin aikaisin nukkumaan sen sijaan että istuisit alakerrassa tuijottamassa tietokoneen näyttöä pienessä huoneessa pilaamassa silmiäsi, mutta ei. Herran pitää sitten käsittää väärin..." Serena vuodatti, laittoi kätensä puuskaan ja yritti tuijotella seiniä.

Miten Raymond saattoikin joskus olla niin hiiskatin raivostuttava? Kaikki ne ominaisuudet, joita hän oli luullut esimerkiksi ahkeruudeksi ja tunnollisuudeksi paljastuivatkin lopulta työnarkomaniaksi ja nipottavaksi pilkunviilaukseksi. Serena puristi kätensä nyrkkiin ja puri huultaan, ettei alkaisi huutaa. Lapset olivat jo nukkumassa. 

"Ai että väärinkäsitys? Sinähän oletkin oikein niiden asiantuntija!" Raymond raivosi. "Kuunteles kuka puhuu", Serena sihahti hampaidensa välistä. "Taasko sinä aiot vetää sen esiin? Luulin että..." Raymond aloitti mutta toinen ei antanut hänen jatkaa.

"Että unohtaisin sen noin vain kuin jonkin pikkujutun? Luulit mitä luulit, mutta niin en ole tehnyt!" Serena totesi ja käänsi selkänsä Raymondille.
Nainen haparoi ovennuppia käteensä, kylmä metalli tuntui oudolta. Jostakin syystä hän näki koko ajan mielessään, millaiset farkut Raylla oli yllään. Kulumat housunpolvissa, pienet tahrat lahkeissa. Hänen päätään särki. Raymond katsoi vain muutaman sekunnin Serenan jälkeen ennen kuin alkoi etsiä pyjamahousujaan.

Eipähän ainakaan tarvitse nukkua sohvalla, Raymond mietiskeli vetäessään peittoa päälleen. Hän sammutti valon ja käpertyi ärsyyntyneenä kyljelleen.

*       *       *       *       *       *       *

Sinä iltana Serena oli lähtenyt tavallista myöhempään ostoksille, lapset olivat kumminkin sen verran vanhoja että pärjäisivät muutaman tunnin kaksistaan. Raymond työskentelisi sinä iltana myöhään, joten Serena oli päättänyt hakea hieman leivonnaisia kaupasta. Ne voitaisiin syödä myöhäisen iltapalan jälkeen.

Serenan oli ajatellut vaihtaa vaatteitaan hieman rennompiin, joten hän oli astunut makuuhuoneeseen. Eikä aluksi ollut halunnut uskoa mitä näki.

Ei hän ollut halunnut uskoa vielä sittenkään, kun hänen aivonsa jo vakuuttivat hänelle ettei kyseessä ollut harhanäky tai valon leikkiä päiväpeitteellä. Serena oli kääntänyt nopeasti selkänsä ja haudannut kasvonsa kämmeniinsä kuin olisi siten voinut pyyhkiä näyn pois verkkokalvoiltaan.

"Raymond", Serena oli mumissut puoliääneen. Ei sille voinut olla muuta selitystä. Sitten hän oli ryhdistäytynyt ja oikaissut selkänsä. Hän ei aikoisi menettää otettaan tilanteesta, ei ainakaan ihan vielä.

Serena kääntyi ja käveli peremmälle makuuhuoneeseen. Ja katseli tyttöä. Tämä oli niin kaunis, että Serenaa karmi. Tyttökin oli huomannut Serenan - tietysti - ja noussut seisomaan. Tyttö näytti olevan yhtä hämmentynyt ja hämillään kuin hänkin tunsi olevansa. Serena ei vain antanut sen näkyä.

Tytöllä oli vaalea tukka ja siniset silmät. Hän näytti uneliaalta, varmaan juuri herännyt. Serena ei tiennyt mitä sanoisi, joten hän vain katsoi tyttöä suoraan silmiin. Mitä hänen olisi pitänytkään sanoa.

"En minä tiennyt että se oli naimisissa", tyttö parahti. Serena hymähti ja pudisti päätään. "En minä sinua syytä. Tule nyt keittiöön niin juodaan kahvit."

Serena hätisti tytön keittiön puolelle, ennen kuin istahti tömähtäen eteisen lattialle. Jalat eivät kerta kaikkiaan kantaneet. Pitäisikö hänen soittaa Raymondille ja vaatia selitystä? Mitä turhia, Serena mietti. Selittäköön sitten kun suvaitsee saapua kotiin, hän ei alkaisi soittelemaan mokoman miehenpuolen perään.

Serena sai itsensä koottua, nousi ylös ja käveli keittiöön. Tyttö seisoskeli aran näköisenä ruokapöydän vieressä. "Istu vain", Serena sanoi hiljaa ja yritti hymyillä. Yritykseksi se tosin oli jäänytkin.

Serena etsi kahvipaketin kaapista, laittoi suodatinpaperin paikalleen ja kaatoi summassa hieman kahvinporoja keittimeen. Sama siitä millaista kahvista tulisi, hän tarvitsi vain käsilleen jotakin tekemistä.

Serena haki hanasta vettä keittimeen ja napsautti laitteen päälle. Ulkoa kuului auton ääni. Tuutu hahmo kapusi ylös kuistin portaita, avasi ulko-oven ja naksautti sen kiinni jälkeensä. Serena katsoi vielä hetken ulos ikkunasta etuovelle. "Sinun lienee parasta hakea vaatteesi", hän totesi pöydän ääressä istuvalle tytölle.

Tyttö nousi nopeasti seisomaan ja luikki portaisiin. Serena lähti myös keittiöstä, juuri ajoissa kohdatakseen Raymondin hallissa.

"Serena, minä..." Raymond aloitti. "Älä sano mitään. Yhtään mitään", Serena keskeytti. Raymond vaikenikin kuullessaan Serenan äänensävyn.

Esteri oli nopeasti haalinut vaatteensa makuuhuoneen lattialta ja pukeutunut. Nainen kiiruhti takaisin alakertaan ja koetti olla katsomatta sisälle keittiöön ohittaessaan oviaukon. Ulko-ovi aukeni hiljaa, Esteri oli siitä kiitollinen. Hän haroi hermostuneesti tukkansa.

Hän oli kiiruhtanut pois talon lähetä niin äkkiä kuin vain pystyi. Keittiön ikkunasta näkyi valoa tielle, Esterin sandaalit lipsuivat kosteassa ruohikossa.

Sinä yönä Nancy oli ensimmäisen kerran herännyt huutoon alakerrasta.

*       *       *       *       *       *       *

Tänään Nancy oli kuunnellut ovensa takana, kunnes koko talosta ei kuulunut ääntäkään. Sitten hän hiipi varovaisesti pesuhuoneeseen ja laittoi hiuksensa takaisin saparoille. Hän ei ollut riisunut päivävaatteitaan ollenkaan, vaan kömpinyt suoraan peiton alle ja teeskennellyt nukkuvaa Serenan tai Raymondin kurkistaessa sisään.

Tyttö pääsi alakertaan muiden huomaamatta ja haki jääkaapista aikaisemmin päivällä valmistavansa makkaraleivän jämät. Tämän jälkeen oli vuorossa alakerran puhelin. Nancy nosti varovasti luurin korvalleen ja kuunteli. Ei valintaääntä, sen sijaan joku hengitti. Isä oli varmaan herännyt. Kotipuhelimella ei siis voisi soittaa, mutta sen tyttö oli jo arvannut.

Nancy laski luurin varovasti paikalleen. Takaoven sai helposti auki, sitä ei vieläkään pidetty lukossa. Nancylle tuli mieleen mummi. Mummi oli joskus opettanut pienelle Nancylle heidän kotipuhelinnumeronsa ja osoitteensa. Sekä pari muuta hyödyllistä tietoa. Kauempana takapihalla näkyi pieni tumma piste, johon Nancyn huomio kiinnittyi.

"Hei. Mitä sinä täällä taas teet? Ei kukaan minun lisäkseni ole tulossa ulos", Nancy kuiski kissalle. Tuo sama musta kulkukissa oli jälleen kiertämässä taloa. Nancyn nähdessään se oli ensin säikkynyt, mutta tytön tunnistettuaan se antoi silittää itseään.

Kissa naukaisi hiljaa ja alkoi pestä turkkiaan. Nancy katseli pientä eläintä. Se oli laiha, kylkiluut näkyivät karvan alta. Kissan silmissä ei ollut kiiltoa, sen turkki oli likainen ja karhea. "Sinulla on varmaan, nälkä, onko?"

Nancy etsi taskustaan muovipussiin pakkaamansa voileivänjämät ja kaivoi leivänpalojen välistä makkaranpalan. Haistaessaan makkaran kissa alkoi jälkeen maukua. "Hyss, hys, saat sinä tämän", tyttö rauhoitteli kissaa.

Makkarankappale katosi nopeasti kissan suuhun. Syötyään kissa alkoi nuuskia ja nuolla Nancyn sormia. Ehkä tytöllä olisi vielä lisää ruokaa sille annettavaksi? Ainakin makkaran tuoksu oli jäänyt tytön sormiin.

"Anteeksi, ei minulle ole yhtään enempää ruokaa. Ja minun pitää sitäpaitsi mennä", Nancy pahoitteli kissalle. Tytön silittäessä eläintä alkoi sataa. Kissa hätkähti ensimmäisten pisaroiden osuessa sen turkkiin. Sade oli vielä hyvin kevyttä, sen huomasi vain juuri ja juuri.

Nancy nousi pystyyn ja pinkaisi juoksuun kohti talon nurkkaa. Kissakin lähti, mutta vastakkaiseen suuntaan. Se aikoi etsiä sateensuojaa, Nancy haki jotain muuta. 

Jakakäytävälle päästyään Nancy pinkaisi juoksuun. Oli aina vaara, että joku saattaisi katsahtamaan yläkerran ikkunasta. Talon ikkunoista tuli juuri ja juuri tarpeeksi valoa.

Muutaman sadan metrin jälkeen Nancy hidasti vauhtiaan. Fraserin korjaamo oli kiinni, ketään ei näkynyt. Tyttö kierteli hetken harmaita rakennuksia ja kurkisteli autojen taakse. Ei vieläkään ketään. Täydellistä.

Nyt Nancy uskalsi jo liikkua vapaammin. Korjaamolla oli muutama valo päällä öisinkin, siellä näki ihan hyvin. Sade rummutti autojen kattoihin.

Pienen katoksen alla nökötti yleispuhelin. Nancy kaivoi taskustaan pari kolikkoa ja syötti ne koneeseen. Hän väänsi ulkomuistista numeron. ''Haloo? Melony-täti?''

Taas ne rupesivat elämään ihan omaa elämäänsä, mokomat simit :D Kieltäytyvät kuuntelemasta minua... Anyhoo, kirjoitin taas pienissä erissä ja koulun oudolla koneella joka ei kirjoita kunnolla. Lisäksi huomasin vasta nyt pienen suunnitteluvirheen tähän&yhteen tulevaan osaan liittyen mutta no jaa, virhemarginaalissa on tilaa.
Kommentit sitten piristävät aina ;D