Edellisen osan osakysymykseen vastasi täsmälleen oikein Vupii! Jos liität osoitteesi tuonne kommenttilaatikon sähköposti-kohtaan niin lähetän salasanan pikapuoleen ;)
Tietenkin tarjoilemme myös osamusiikkia.



Osa 31 kuva 001
"Oletko tosissasi? Sehän on mahtava uutinen!" "Joko sä olet plussannut?" "En vielä, mutta kävin apteekissa eilen joten nyt... No jaa, pitäkää peukkuja, soitan kohta uudelleen", Nancy kikatti puhelimeen, sulki luurin ja hiippaili ympärilleen pälyillen pesuhuoneeseen.
Osa31kuva002.jpg?t=1335806952
Toisen, vielä edellistäkin nopeamman puhelun jälkeen Nancy palasi kylpyhuoneeseen ja huuhteli varovasti kasvojaan viileällä vedellä. Alkoi jo olla myöhä, mutta nainen halusi pysyä hereillä. Isä ja Juha olivat katsomassa uutisia, Nancy saisi olla rauhassa ajatustensa kanssa.
Osa31kuva003.jpg?t=1335806918
Pieni sininen plus-merkki ei ollut yllättänyt Nancya oikeastaan lainkaan niin paljon kuin olisi voinut luulla. Vaikka nainen ei ollut menneinä viikkoina ollut kertaakaan epäillyt olevansa raskaana, nyt kun sitä jälkeenpäin ajatteli... Hänellä oli ollut pieniä vatsaoireita, mutta ne Nancy oli kuitannut häistä stressaamiseksi. Samoin kuin sen, etteivät ne kaikkein pienimmät kesäpaidat tuntuneet enää sopivan kunnolla päälle. 
Osa31kuva004.jpg?t=1335806895
Moneskohan raskausviikko oli menossa? Sitä Nancy ei tiennyt. He olivat Juhan kanssa hylänneet ehkäisyn heti kun molemmat olivat valmistuneet yliopistolta. Oli sovittu, että lapsi saisi tulla silloin kuin luonto sallisi. Nainen pudisti päätään hieman ärtyneenä. Olisi kyllä helpompaa, jos Nancy vain tietäisi, miten pitkällä hänen "tilansa" oikein oli.
Osa31kuva005.jpg?t=1335806867
Nancy päätti suunnata makuuhuoneeseen ja lepuuttaa hieman selkäänsä. Muutaman turhautumista aiheuttavan päässälaskutoimituksen jälkeen hän kuitenkin joutui luovuttamaan. Todettuaan kaipaavansa hieman raitista ilmaa Nancy hiippaili alakertaan ja ulos ovesta. Hän kaipasi raitista ilmaa - eivätkä miehet huomaisi, jos hän ottaisikin auton.
Osa31kuva006.jpg?t=1335806844
Lyhyen ajomatkan jälkeen Nancy kapusi ulos autosta Boyer Shopin edustalla. Pienessä vaatekaupassa ei näkynyt juuri ketään, joten naisen ei tarvinnut törmätä tuttuihin hiippaillessaan etsimään hieman oikeaa kokoaan isompia vaatteita.
Osa31kuva007.jpg?t=1335806815
Kuitenkaan vaaterekistä ei tuntunut löytyvän mitään sopivaa. Asut olivat joko omituisen värisiä, XS-kokoa tai turhan juhlallisia. Mistä löytyisi vaikka jokin hieman löysempi tunika näin alkuun? Nancy laittoi tarkastelemansa viininpunaisen mekon takaisin henkariinsa ja jatkoi etsintöjään.
Osa31kuva008.jpg?t=1335806785
"Nancy!" Nainen kuuli äkkiä tutun ja selvästi ilahtuneen äänen takaansa. "Äiti!" Nancy huudahti huomattuaan, kuka häntä tervehti.
Osa31kuva009.jpg?t=1335806751
"Mikä tuo sinut tänne näin myöhään?" Nancy uteli halatessaan äitiään. "Melony pitää kiinni matka-ajatuksestaan joten minä sain lähteä kiertämään kauppoja hieman kesäisempien vaatteiden perässä", Serena naurahti.
Osa31kuva010.jpg?t=1335806715
"Mutta se minusta! Mitä itse teet vaatekaupassa lähempänä puoltayötä?" Serena kysyi ja irrottautui halauksesta. Nancy vaihtoi painoa jalalta toiselle ennen kuin vastasi.
Osa 31 kuva 011
"Ei kai tässä mitään sen kummempaa syytä ole. En vain saanut unta ja tarvitsin hieman raitista ilmaa", Nancy kertoi. "Ja lisäksi etsin samalla jotain hieman rennompia vaatteita." "Et saanut unta? En olisi kyllä uskonut sinun kärsivän unettomuudesta", Serena puoliksi vitsaili. "Ei se sitä olekaan. Minulla vain oli niin paljon mielessäni..." Nancy vakuutti.
Osa31kuva012.jpg?t=1335806661
"Ja... niin. Minä olen raskaana", Nancy paljasti. "Ihanko?" Serena ihmette suunnilleen sekunnin verran ennen kuin halasi tytärtään uudestaan ja nauroi iloisesti.
Osa31kuva013.jpg?t=1335806602
"Myönnän kukkuneeni itsekin valveilla, kun odotin sinua ja Severiniä", Serena hymyili. Nancy oli iloinen huomatessaan, miten rennosti äiti osasi ottaa uutisen tulevasta lapsenlapsesta. Eihän Serena tosin ollut koskaan ollut mikään hössöttäjä.
Osa31kuva014.jpg?t=1335806634
"Oletko jo kertonut Juhalle? Ja tietääkö Raymond?" Serena uteli. "En ole kertonut vielä kummallekaan. Sain itsekin varmuuden asiasta vasta tänään ja taidan odottaa kunnes raskaus näkyy hieman enemmän", Nancy vastasi. Serena nyökkäsi. "Se on aivan järkevää. Sinun isoäitisi muuten arvasi, että minä olin raskaana ennen kuin olin ehtinyt keroa asiasta isällesi", vanhempi nainen muisteli.
Osa31kuva015.jpg?t=1335806577
Lausuttuaan vielä näkemiit ja hyvänyöntoivotukset - ja kerrottuaan missä kauppa piilotteli hieman löysempiä vaatteita - Serena purjehti ulos kaupan ovesta. Nancy jäi vielä tutkailemaan vaaterekkiä ja löysikin muutaman tarkoitukseen sopivan paidan. Niille ei tosin vielä hetkeen tulisi olemaan käyttöä.

*       *       *       *       *       *       *
Osa31kuva016.jpg?t=1335806549
Kesäpäivä oli kuuma, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja porotti armottomasti suoraan takapihan tulppaanipenkkiin. Juha huomasi että hän oli se, joka joutuisi tarttumaan kastelukannuun. Raymond oli linnoittautunut sohvalle päivän lehden kanssa ja Nancya ei näkynyt. 
Osa31kuva017.jpg?t=1335806512
Remy nosti ihmetellen päätään kuullessaan ihmeellistä kolinaa talon toisesta päästä. Se oli juuri vallannut kissainhuoneen omaksi pesuhuoneekseen, kun ääni oli keskeyttänyt kissan puuhat.
Osa 31 kuva 018
Roguekin kuunteli. Kolina oli nyt vaihtunut vähemmän hiljaiseksi jupinaksi joka kantautui hyvin kissan korviin.  Rogue luimisteli äänelle hetken ennen kuin käpertyi taas kerälle korissaan. Oli se kuullut kummallisempaakin. 
Osa 31 kuva 019
Remy ei puolestaan jaksanut rauhoittua, vaikka ääni lakkasikin pian. Kissa naukui jonkin aikaa ihmetellen, kunnes Charles alkoi jo ihmetellä veljen konserttia. Charles houkuttelikin pian veljensä alakertaan ja sieltä pihalle - metsästämään hieman hiiriä.
Osa31kuva020.jpg?t=1335806418
Storm ei jaksanut vaivata itseään äänillä tai äänettömyydellä. Kissa vain väräytti laiskasti häntäänsä ja jatkoi uniaan.
Osa31kuva021.jpg?t=1335806384
"Ei voi olla totta", Nancy puhisi avatessaan vaatehuoneen oven. Koluttuaan makuuhuoneen vaatekaapin läpikotaisin ja kahteen kertaan hän oli joutunut toteamaan, ettei löytänyt mitään muuta sopivaa päälepantavaa kuin hankkimansa äitiysvaatteet. 
Osa31kuva022.jpg?t=1335806343
Paukautettuaan kamarin vaatekaapin ovet turhautuneena kiinni hän oli päättänyt vielä tutkia vaatehuoneen. Ehkä jokin hieman löysempi mekko mahtuisi vielä?
Osa31kuva023.jpg?t=1335806320
Mutta tutkittuaan vaatevarastoaan vielä muutaman minuutin Nancy joutui luovuttamaan. Toisaalta, nainen pohti, nythän olisi sopiva aika kertoa Juhalle raskaudesta. Tämä ei vaikuttanut vielä huomanneen mitään. Miehet, Nancy naurahti itsekseen.
Osa31kuva024.jpg?t=1335806296
Nyt jo melkein hyräillen Nancy hypähteli alas portaita ja takapihan kuistille. Hän olisi varmaan vihellellyt, jos olisi osannut. Joku kissoista tuhisi korissaan kuistilla, kirkkaat auringonsäteet pakottivat Nancyn varjostamaan silmiään kädellään ennen kuin hän huomasi Juhan.
Osa31kuva025.jpg?t=1335806267
"Juha, hoi!" Nancy huikkasi jo kaukaa miehelleen. Toinen irrottikin katseensa omenapuusta jonka oksilta oli ollut nyppimässä kuivia lehtiä ja kääntyi katsomaan, kuka häntä kutsui.
Osa31kuva026.jpg?t=1335806229
"Minulla on sinulle asiaa", Nancy hymyili ja pyörähti kerran ympäri. "Huomaatko minussa mitään uutta?" "Nyt kun mainitset..." Juha aloitti ja siristi silmiään. Miehen teki mieli ilmoittaa että Nancy talloi tulppaaneja, vaikka seisoihan hän itsekin kukkapenkissä. 
Osa31kuva027.jpg?t=1335806176
"Minä olen raskaana", Nancy pamautti ennen kuin Juha ehti saada omia epäilyksiään ilmoille. "Ihanko totta?" mies ihmetteli ensin ennen kuin jatkoi: "Se tosin kyllä selittäisi sen, miksi syöt puolentoista ihmisen edestä ja hyppäät yhtenään pesuhuoneessa..."
Osa31kuva028.jpg?t=1335806132
"Lisäksi se on ihana uutinen", Juha vakuutti ja veti vaimonsa suudelmaan.
Osa31kuva029.jpg?t=1335806088
"Ihanaa että suhtaudut noin - hei nyt et kyllä kutita minua", Nancy huitaisi miehensä sormet pois. "Miten sitten luulit minun suhtautuvan? Minähän kerroin haluavani lapsia", Juha hymähti ystävällisesti toiselle. "En minä tiedä", Nancy totesi.
Osa31kuva030.jpg?t=1335806050
"Yh, anteeksi, minun on pakko mennä", Nancy mumisi äkkiä ja vei käden suulleen. Pieni pahoinvoinnin aalto oli päässyt yllättämään hänet. Juha koetti huikata kysymystä, tarvittaisiinko hänen apuaan mihinkään, mutta Nancy vain pudisteli päätään kävellessään kiireesti kohti taloa.
Osa31kuva031.jpg?t=1335806012
Juha päätti kastella nopeasti loput kukista ja mennä sitten kuitenkin Nancyn perään. Luultavasti kyse oli vain normaalista raskaudenaikaisesta huonovointisuudesta, mutta voisi sitä silti tarkastaa.
Osa31kuva032.jpg?t=1335805865
Henry koetti huvittaa itseään juoksemalla olohuoneen mattoa rullalle. Harmi kyllä, kyseinen matto oli kovin pieni ja liukui pian sohvan alle eikä kissa saanut keinoteltua sitä sieltä pois. Ärtyneenä maukuen kissa livahti ulko-ovesta etupihalle.
Osa31kuva033.jpg?t=1335805834
Varmistuttuaan siitä, että Nancy oli kunnossa Juha oli etsiytynyt lukunurkkaukseen. Kirjahyllystä oli löytynyt vanha vauvakirja, jota Juha oli nyt jäänyt selailemaan. Eipähän iskisi paniikki, jos lähitulevaisuudessa joutuisi vaihtamaan vaippoja.
Osa31kuva034.jpg?t=1335805791
Tyhjennettyään pari lasillista kylmää vettä Nancy päätti tarkastaa kissojen ruokakupit. Se olikin tarpeen.  Muutaman kipon pohjaan oli kuivunut ruuantähteitä, ne pitäisi pestä. Nainen päätti ensin täyttää kaikki puhtaat kupit, niistä ei sitten tarvitsisi huolehtia hetkeen. 
Osa31kuva035.jpg?t=1335805755
Nakattuaan tiskaamista kaipaavat ruokakupit keittiön lavuaariin Nancy päätti ottaa lämpimän kylvyn. Charles oli ilmaantunut keittiön oviaukkoon ja naukui vaativasti. "Äläs nyt minulle valita, sinulla on aivan tarpeeksi ruokaa", nainen totesi kissalle. Eläin urahti nyrpeästi ja alkoi rouskuttaa kuivamuonaa.
Osa31kuva036.jpg?t=1335805721
Syötyään puolet kulhonsa sisällöstä Charles alkoi pestä turkkiaan huolellisesti. Talossa oli kerrankin kohtalaisen hiljaista. Sisarukset olivat kerrankin joko kaikki yhtä aikaa hiljaa tai riehumassa jossain muualla. Kissa venytteli tyytyväisenä ja päätti ottaa selvää, olisiko yläkerrassa yhtä rauhallista.
Osa31kuva037.jpg?t=1335805674
Nancy oli kylvyn jälkeen päättänyt vetää samat vaatteet yllensä. En olisi kyllä jaksanut etsiä mitään puhdasta yläkerrasta, hän mietti ja katseli kun kylpyveden viimeiset jäänteet valuivat viemäriin.
Osa31kuva038.jpg?t=1335805629
Nancy asettautui pitkäkseen olohuoneen sohvalle ja koetti hakeutua mukavaan asentoon. Kukaan tuskin panisi pahakseen, jos hän lepuuttaisikin sekä silmiään että selkäänsä siinä hetken. Nancy ei kuitenkaan halunnut mennä vielä nukkumaan, mutta pienet torkut eivät tekisi pahaa.
Osa31kuva039.jpg?t=1335805571
Nancy työnsi kätensä tyynyksi päänsä alle ja sulki silmänsä. Kurkkua tosin kuivasi hieman, mutta häntä unetti. Edes päällä oleva kattovalo ei estäisi häntä rentoutumasta hetken ajan. Mutta nyt hänen kurkkuaan alkoi kutittaa. "Hiiskatti, pakko sitä on nousta", Nancy mumisi.
Osa31kuva040.jpg?t=1335805530
Kaikeksi onneksi jääkaapin takahyllyllä oli jäljellä vielä muutamia mehutölkkejä. Nancy napsautti yhden niistä auki ja istahti keittiön tuoliin. Puhelimen ääni sai naisen kuitenkin vetämään ananasmehua henkeensä. "Hiivatti! Kuka soittaa tähän aikaan?" Nancy manaili kiiruhtaessaan vastaamaan. 
Osa31kuva041.jpg?t=1335805492
"Haloo?" Nancy henkäisi Soittaja oli Liinu. Nainen kertoi saaneensa uuden asuntonsa muutovalmiiksi ja pysähtyneensä juuri Garpien talon lähellä olevalle bussipysäkille. "Ja sinulla on kuljetuskori mukanasi? Pysähdy vain tässä, Storm oli sisällä ainakin vielä hetki sitten, saat sen helposti mukaasi."
Osa31kuva042.jpg?t=1335805453
Juha oli ollut kuistilla istuskelemassa. Nyt ilma alkoi kuitenkin muuttua viileäksi ja pimeäkin jo oli. Tieltä oli hetki sitten kuulunut auton ääni, takavalot saattoi vielä erottaa kauempaa.
Osa31kuva043.jpg?t=1335805211
Emännän ja vieraan naisen poistuttua Remy jäi tuijottamaan huoneen ovea. Hetki sitten kissa oli vielä nukkunut aivan rauhassa, mutta nyt rauha oli rikottu. Olisikohan ruokaa vielä jäljellä?
Osa31kuva044.jpg?t=1335805170
"Kuulinko harhoja, vai saimmeko vierailijoita kun olin ulkona?" Juha kysäisi. "Kuulit aivan oikein. Liinu pistäytyi viimein hakemassa Stormin", Nancy vastasi ja kapusi vuoteeseen. 
Osa31kuva045.jpg?t=1335805115
"Hyvä", Juha sanoi haukotellen. "Kuulostat väsyneeltä", Nancy naurahti ja napsautti pöytälampun sammuksiin. "No jaa, en tavallista enempää", toinen totesi. "Entä itse?" "Olen kieltämättä hieman uuvahtanut, mutta pikkuisella vaikuttaa olevan kaikki minunkin energiani", Nancy vastasi.
Osa31kuva046.jpg?t=1335805067
"Joko sen voi tuntea? Saako kokeilla?" Juha vaikutti hetkessä pirteämmältä. Nancy nauroi ja antoi luvan. "Joko se on vain toiveajattelua tai pieni todellakin liikkuu jo", Juha intoili.
Osa31kuva047.jpg?t=1335804968
"Liikkuu? Se pitää siellä omia pirskeitä", Nancy vitsaili. "Itse asiassa, minusta tuntuu että taidan mennä vielä suihkuun. Asukki tuntuu aina rauhoittuvan hetkeksi kun peseydyn", nainen jatkoi. "Hyvä on. Minä voin pitää vuodetta lämpimänä", Juha hymähti ja virnisti.
Osa31kuva048.jpg?t=1335804945
Remy oli syönyt itsensä täyteen kuivamuonaa, käynyt vilkaisemassa nukkuvaa veljeään ja oli nyt keskittynyt ottamaan kaiken ilon irti alakerran suuremmasta raapimispuusta. Kissa oli teroittanut kyntensä huolellisesti ja tähysteli nyt huoneen poikki. Se oli ainoa pentueesta, joka oli perinyt vellusviettinsä sekä isän että emon puolelta.
Osa31kuva049.jpg?t=1335804917
Nancy sulki kylpyhuoneen oven ja laittoi valot tiskillä nököttävään pieneen lamppuun. Jos valaistus olisi liian kirkas, hän piristyisi aivan liikaa saadakseen unta suihkusta tultuaan. Nancy riisui varoen pyjamansa ja käänsi lämminvesihanan auki.
Osa31kuva050.jpg?t=1335804894
Yläkerrasta kuului vielä jotain etäistä ääntä ja hiljaista putkien suhinaa. Kissan tassujen pehmeät tupsahdukset eivät kantautuneet alakerran hallia pitemmälle. Remy loikkasi alas raapimispuulta ja laskeutui keveästi.
Osa31kuva051.jpg?t=1335804864
Nancy sulki suihkukopin lasioven ja kaatoi kämmenelleen hieman tervantuoksuista suihkusaippuaa. Hänen ei oikeastaan tarvinnut peseytyä, mutta saippuan aromi rauhoitti häntä hieman. Nainen avasi vesihanaa hieman enemmän ja veti hiuksensa auki. 
Osa31kuva052.jpg?t=1335804835
Remy pinkoi kohti lukitsematonta ulko-ovea niin nopeasti kuin vain pystyi. Ovi aukesi helposti, se oli sitä kevyttä mallia jonka voi aina työntää auki. Kissa oikoi raajojaan raittiissa ulkoilmassa ja kipaisi kuistin portaat alas kieriskelläkseen hetken nurmikolla. 
Osa31kuva053.jpg?t=1335804808
Nuuhkittuaan tuoreen nurmen tuoksua hetken ja pestyään käpälänsä Remy nousi jälleen pystyyn. Storm oli lähtenyt, Ravenia hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Charles naukui jotain velvollisuudestaan ja Rogue ja Henry saavuttaisivat pian kunnioitettavan kissaniän. Remy kohotti värisevän kuononsa ja haisteli ilmaa. Se oli vielä kaukana, mutta tuulesta pystyi haistamaan monelaista. Kissa lähti kulkemaan jalkakäytävän reunaa pitkin. Pian siitä ei näkyisi kuin pieni ruskea läiskä läheisen kukkulan huipulla.

*       *       *       *       *       *       *
Osa 31 kuva 054
Nancy hinkkasi kattilaa raivokkaasti tiskiharjalla. Lähikaupasta ei ollut löytynyt Laamrya, joten Juha oli pistäytynyt kotimatkallaan ostamassa toista, hieman halvempaa astianpesuainetta. Tiskikone hyrräsi, mutta pinnoitettu kattila sekä muutama hieman vanhempi metallinen leivontakulho oli viisaampaa pestä käsin.
Osa31kuva055.jpg?t=1335804759
Laitettuaan tiskaamansa astiat kuivauskaappiin Nancy pyyhki saippuavaahdon käsistään keittiöpyyhkeeseen. Charles oli jälleen kerran istahtanut keittiön oviaukkoon ja katseli nyt kiinteästi naista. "Ja hyvää iltapäivää vain sinullekin", Nancy sanoi kissalle ja nappasi eläimen syliinsä. Charles maukaisi tyytyväisenä saamastaan huomiosta.
Osa31kuva056.jpg?t=1335804715
"Ollaankos täällä valmiita?" Juha huikkasi tullessaan ulko-ovesta sisälle. "Jos minua tarkoitat, niin kyllä", nancy vastasi ja laski kissan takaisin omille tassuilleen. "Sain juuri viimeiset tiskit tiskattua." "Ja antoiko tämä nuorimmainen sinun tehdä sen rauhassa?" Juha kysyi.
Osa31kuva057.jpg?t=1335804679
"Onneksi kyllä", Nancy vastasi hymyillen. Juha oli onnistunut irrottamaan itselleen yhden ylimääräisen lomapäivän töistä. Heillä oli menoa, sitäpaitsi kesäpäivä oli aivan liian mukava vietettäväksi töissä. "Isä, ala tulla! Me myöhästymme vielä!" Nancy kuulutti portaikkoon.
Osa31kuva058.jpg?t=1335804625
Ulkona aurinko paistoi leppeästi, tuulenvire oli vähäinen ja tuskin havaittavissa. "Kauanko aikaa siitä onkaan, kun viimeksi olimme veljesi konsertissa?" Juha muisteli. "Ennen viimeisiä loppukokeitamme? Vaikka tuntuu siltä, kuin siitä olisi paljon vähemmän aikaa", Nancy mietti.
Osa31kuva059.jpg?t=1335804589
Severin, Kastehelmi ja Lemmikki olivat viettäneet vähän aikaa poissa kaupungista. Pari iltaa sitten veli oli kuitenkin soittanut Nancylle ja kysynyt, olisiko sisar kenties kiinnostunut ilmaislipuista. Bändi pitäisi lyhyen esiintymisensä paikallisen ostoskeskuksen teatterisalissa.
Osa31kuva060.jpg?t=1335804559
"Isä, kiirehdi", Nancy hoputti Raymondia kavutessaan autoon. "Tullaan! En ole mikään pikajuoksija", Ray puolustautui.
Osa31kuva061.jpg?t=1335804533
Osa31kuva062.jpg?t=1335804483
Raymond istahti takapenkille ja veti oven kiinni. "Onneksi laskettu aika ei ole vielä pitkiin aikoihin. Ei olisi mukavaa synnyttää autossa", Nancy kiusasi miestään. "Älä säikyttele minua", Juha valitti, mutta käynnysti sitten moottorin ja ohjasi auton ulos pihatieltä. 
Osa 31 kuva 063
Kiirehdittyään ylös ostarin toiseen kerrokseen, Juha oli joukosta ensimmäinen joka löysi tiensä esiintymissaliin. "Tulkaa, takapenkillä on vielä sopivasti vapaata tilaa", mies ilmoitti.
Osa31kuva064.jpg?t=1335804382
"Mukavan rauhallinen nurkka", Nancy totesi tyytyväisenä ja istahti mustalle penkille. Eturivi oli täynnä, katsomon toisella laidalla istuvalla joukolla oli kamerat. Vaikka yleisöä tuskin oli kovin paljon kolmeakymmentä henkeä enempää, Nancy arveli veljensä bändin ehtineen saavuttaa ainakin jonkinlaisen pienen maineen.
Osa31kuva065.jpg?t=1335804353
Raymond käveli portaat ylös ja istahti tyttärensä viereen. Ostoskeskuksen teatteri oli varmastikin melko uusi, ainakaan hän ei muistanut koskaan aiemmin käyneensä siellä.
Osa31kuva066.jpg?t=1335804306
"Hyvää iltapäivää, hyvät naiset ja herrat! Hienoa nähdä teidät kaikki paikalla..." Severin oli jo noussut lavalle, samoin kuin Kastehelmi ja Lemmikki. Severin esitteli yhtyettä ja piti lyhyen alkupuheen samalla, kun tytöt tekivät soittimilleen viimeiset tarkastukset.
Osa31kuva067.jpg?t=1335804235
Hälinä yleisön joukossa oli hiljentynyt kohtalaisen nopeasti. Nancy loi nopean vilkaisun Juhaa, tämä hymyili takaisin. Onneksi mies oli onnistunut saamaan vapaapäivänsä.
Osa31kuva068.jpg?t=1335804183
Ensimmäinen kappale oli vanhahtavalta kuulostava balladi, jonka tyyliin basso ja kitara sopivat kieltämättä paremmin kuin mitä rummut ja koskettimet olisivat tehneet.
Osa31kuva069.jpg?t=1335804154
Kaukana poissa on poikani pieni
liian kaukana pintoni juosta
matkasta tuosta ei selviä tällainen
jäihinsä juuttunut mies

Osa31kuva070.jpg?t=1335804083
Täällä minä hevosista lauluja teen
länteen ikäväni hautaan
kuuletko poikani avaruusmies kun hevosista
lauluja teen 

Osa31kuva071.jpg?t=1335803812
En muistanutkaan että Kastehelmi osaa soittaa bassoa, Nancy mietti. Hän oli kai nähnyt ystäväänsä useimmiten vain rumpujen takana, niin Kasteen toinen soitinvalinta oli päässyt unohtumaan. Silti vain tyttö tanssitti sormiaan kielillä kuin ammattilainen.
Osa31kuva072.jpg?t=1335803772
"Nancy, pitäisitkö minulle paikkaa hetken? Pistäydyn pesuhuoneeseen", Raymond sanoi. Toinen nyökkäsi, ja Ray nousi istuimeltaan. Onneksi hänen ei tarvinnut hivuttautua katsojien ja penkkien välistä päästäkseen portaisiin.
Osa31kuva073.jpg?t=1335803714
Kaukana poissa on poikani pieni
liian kaukana kavion kantaa
sieluni antaa elämän mennä
elävien kiikkua pois

Osa31kuva074.jpg?t=1335803646
Ovi katsomosta ostoskeskuksen käytävään oli jätetty avoimeksi myöhään saapuvaa yleisöä silmälläpitäen. Osa ostoksilla olevista olikin jäänyt norkoilemaan lähistölle ja kuuntelemaan irtosointuja.
Osa31kuva075.jpg?t=1335803593
Täällä minä hevosista lauluja teen
länteen ikäväni hautaan
kuuletko poikani avaruusmies kun hevosista
lauluja teen

Osa31kuva076.jpg?t=1335803561
Musiikki kantautui lavalta seinän läpi pesuhuoneeseenkin. Raymond joutui kamppailemaan hetken vesihanan kanssa, mokoma ei halunnut kiertyä auki.
Osa31kuva077.jpg?t=1335802733
Osa31kuva078.jpg?t=1335802688
Kuuleeko poikani avaruusmies
isäsi on surkea cowboy
ikävänsä pelkuri piiloon vei
eikä kanssasi lentää voi*






*Edu Kettunen - Poikani avaruusmies






Hiivatin vuodatus, kolme kertaa hävitää kirjoittamani tekstin. *pui nyrkkiä* Tulleepi kohta ohjelmointiuudistus.
Mutta asiasta iloisempaan, sain aikaiseksi koostaa pienen kuvaekstran viidennen sukupolven touhuista. Ja lisäksi vielä mielipidekysymys: haluaisitteko taloesittelyä Garpien remontoidun talon sisuksista? Ulkokuoreltaanhan paikka ei muuttunut mitenkään, mutta sisätilat on pantu uusiksi ;D