Tulipahan se B-osakin :D Sekä B-osan musiikki

Auton moottori hyrräsi hetken hiljaa ennen kuin ajaja sammutti sen ja parkkipaikalla oli jälleen hiljaista. Ainakin kohtalaisen hiljaista, kun otti huomioon että lukuisat autot ajoivat huoltoaseman ohi tähänkin aikaan päivästä.

Kovin paljon asiakkaita ei paikalla vaikuttanut kuitenkaan olevan. Suurin osa toimistotyöläisistä oli arvatenkin töissä, eivätkä nekään jotka pitivät hieman pidempää lounastaukoa olleet harhautuneet näin kauas kaupungin laidalta.
Tabitha vilkuili tyytyväisenä ympärilleen pihamaalla ja sujautti autonavaimet taskuunsa. Ainoa toinen auto parkkipaikalla oli vanha, kaksiovinen koppana josta ei aivan saanut selvää, oliko sen omistaja sisätiloissa vai oliko ajoneuvo vain hylätty paikalleen josta kukaan ei saapunut hakemaan sitä.
Tabby oli pysähtynyt noin neljällä huoltoasemalla ennen tätä nimenomaista. Kahdessa oli ollut pieni myymälä, yhdestä oli saanut ostaa halpoja vaatteita. Nyt nainen katseli edessään olevaa rakennusta toiveikkaana. Huoltoaseman lisäksi siinä vaikutti olevan pieni kahvila sekä myymälä.

Tabitha hymähti tyytyväisenä huomatessaan, että paikassa tosiaan myytiin myös vaatteita. Eiväthän ne mitään merkkituotteita olisi, mutta ei hän sellaisia kaivannutkaan. Vain tarpeeksi vaihtovaatteita ettei hän joutuisi käyttämään kahta vaatekertaa vuorotellen enää tämän pidempään.

Kahvilan puoli oli käytännöllisesti katsoen tyhjillään. Joku maksoi laskuaan kassalla, huomatessaan parin muunkin ihmisen odottavan vuoroaan Tabitha päätti jättää kahvinjuonnin myöhemmäksi. Ei se huoltoasemilla muutenkaan ollut parasta laatua.

Kun jonottajat olivat vähentyneet yhteen Tabithakin astui kahvilan puolelle tutkimaan myynnissä olevia leivonnaisia. Pieni paperilappu mainosti niitä samana päivänä leivotuiksi, ja hyviltä nuo kieltämättä näyttivätkin vaikka olisivatkin todellisuudessa olleet pakasteesta sulatettuja.

Vaikka suklaakakku olisikin kieltämättä ollut houkutteleva välipala, Tabby pudisti itsekseen päätään vilkaistuaan hintalappua. Noin paljon yhdestä kakunpalasta? Noh, olisihan hänellä ollut rahaa vaikka koko kakkuun, mutta nainen halusi säästää rahojaan ihan vain varmuuden vuoksi.

Silloin Tabitha huomasi jotakin tiskillä vähän matkan päässä kahvilapuolen kassakoneesta. "Anteeksi", nainen kysyi nuorelta tarjoilijattarelta, "mikä tuon tarjoiluvadin tarkoitus on?" "Ai tuon? Monet ovatkin kysyneet siitä. Huoltoasema tarjoaa ilmaisia maistiaisia tulevalta välipalamenultamme."

"Haluaisitteko lautasellisen?" "Kiitos mielelläni", Tabitha vastasi tarjoilijatytölle. "Valitkaa vain itsellenne pöytä, tuon teille annoksen", toinen hymyili ja Tabby nyökkäsi.

Tabitha natusti viinirypälettä ja vilkuili samalla ympärilleen. Pieni liiketila ei näyttänyt mitenkään erikoiselta verrattuna niihin jotka hän oli viime päivien aikana nähnyt. Ja niitä hän oli nähnyt aivan tarpeeksi monta. 
Tabby myönsi itselleen, että ajaminen summittaisesti sitä kaupunginosaa kohti josta Miles oli lähettänyt viimeksi postia veljelleen oli varsinaista hakuammuntaa, mutta sitä parempaakaan suunnitelmaa hänellä ei ollut, ainakaan vielä. Ja vaikka toinen ei olisikaan jäänyt samaan paikkaan pitkäksi aikaa, joku olisi varmasti nähnyt hänet.

Pyyhittyään juustonmuruset suupielistään Tabitha siirtyi tutkimaan huoltoaseman pientä vaateputiikkia. Suuri osa näytteille laitetuista kesämekoista näytti auttamattoman heppoisilta, mutta se kai oli osittain tarkoituskin hellettä ajatellen.

Enää pitäisi jotenkin saada selville, mikä vaate kestäisi käyttöä heppoisuudestaan huolimatta ja minkä saumat ratkeilisivat ensimmäisenä käyttökerralla. Tabithan huomio kiinnittyi jostakin syystä ruusukuvioisella harsokankaalla päällystettyyn juhlamekkoon. Epäkäytännöllinenhän se oli, mutta sievä... "Teille vai meille?" 

Tabitha pyörähti äänen kuullessaan ympäri valmiina pamauttamaan röyhkimystä henkarilla kalloon, mutta luopuikin aikeistaan nähdessään puhujan. "No, miten on? Miles kysyi tuttu virne kasvoillaan.

"Teille", Tabby vastasi välittömästi. "Joudut tyytymään motelliin, myin juuri viimeisimmän kämppäni", Miles vastasi ja suuteli Tabbya himokkaasti.

"Mitä kauempana se motelli on sen parempi", Tabby kuiskasi. Miles nyökkäsi ja katsoi suoraan Tabithaan sinisillä silmillään. Molemmat poistuivat yhtä aikaa huoltoasemalta. 

"Onko tuo sinun autosi?" Tabitha kysyi hiljaa nyökäten parkkipaikalla nököttävän ruosteisen auton suuntaan. "On, mutta se saa jäädä tänne, se on täysin finito. Jätin jopa avaimet virtalukkoon jos joku haluaa mokoman. Säästyypähän matka romuttamolle", Miles vastasi yhtä hiljaa. 

Kumpikin kapusi Tabithan autoon. He molemmat tiesivät että heillä olisi paljon puhuttavaa, paljon kysyttävää, paljon selvitettävää. Ja heillä olisi myös pitkä matka edessään.

"Mihin mennään?" Tabitha kysyi Milesiltä. "Aja vain eteenpän niin pitkään kuin tietä riittää. Katsomme minne päädymme", toinen vastasi.

Mutta he ehtisivät kyllä puhua myöhemminkin.


~~

"Tervehdys teille kaikille, Stewart tässä, kuten varmaan jo huomasittekin. Nyt on taas tullut aika pienen arvauskilpailun. Tämänkertaisenä tehtävänä on arvata, ketkä kaksi tarinassa esiintynyttä hahmoa ovat itseasiassa minun ja Milesin vanhemmat." 

"Kuten yleensäkin, lähimmäksi oikein arvannut voittaa. Vastauksia otetaan vastaan tämän osan kommenteissa ja voittaja ilmoitetaan seuraavan julkaistavan osan tai ekstran yhteydessä. Vastausaikaa on siis aina siihen asti, kunnes seuraava osa tai ekstra ilmestyy. Jos oikeita vastauksia on useita, ensimmäinen oikein arvannut voittaa. Veikata saa joko molempia vanhempia tai vain yhtä vanhempaa."

"Niin, missäs sinä tosiaan muuten olit? Lukijat haluavat tietää." "...Siitä ei puhuta. Ja jätä sinä ne lukijat rauhaan."


Näin tällä kertaa :) Arvauksia ja valistuneita veikkauksia otetaan siis vastaan, lähimmäs arvaavalle tuttuun tapaan luvassa salasana Alumiinipurjeveneeseen. Lisäksi tarjoilussa on myös Tabby&Miles - kuvaekstra, Marraskuun tarinoiden puolelta löytyy. Bon Appetit.