Whuu, sainpas tämänkin osan valmiiksi koulun hyökkäämisestä huolimatta. Vähän valvomistahan se vaati mutta tässä tämä nyt on ;) Ja tässä osamusiikki.



Talvi oli hiipinyt kuin varkain Loveless Riverin varrelle. Äkkiä ihmiset vain huomasivat liukastelevansa kuuraisilla kaduilla eikä syksyn väreistä ollut jäljellä enää kuin muisto.

"Rogue-kiltti, ei nyt. Mene ulos leikkimään", Wilbur koetti suostutella huomionkipeää valkeaa kissaa. Eläin naukaisi harmissaan ja luikki ulos lastenhuoneesta. Poika sulki oven nopeasti kissan jäljestä. "Eihän äiti huomannut, että me olemme jo heränneet?" Tabitha kysyi veljeltään.

"En usko, työhuoneesta kuuluu ääniä. Äiti varmaan kirjoittaa", Wilbur vastasi matalalla äänellä. "Hyvä. Voimme kokeilla rauhassa onko niistä joulujuhla-asuista mihinkään. Ei sillä että olisin epäluuloinen, mutta aina on parempi varmistaa", Tabitha vastasi yhtä varovasti.

Oli vaikea uskoa, että joulu olisi vain kahden viikon päässä. Eikä ala-asteen joulujuhlaan ollut senkään verran aikaa. Charles oli huomannut, että perheen nuorimmaiset näyttivät valmistautuvan tapahtumiin vielä enemmän etuajassa kuin vanhemmat. Tai siltä se ainakin kissasta vaikutti.

"Mitä mieltä olet?" Tabhitka kysyi veljeltään pujoteltuaan tiensä vihreään röyhelömekkoon. "En oikein piittaa näistä polvisukista", Wilbur aloitti, "enkä kyllä näistä shortseistakaan. Kuka pitää shortseja joulujuhlassa?" "Vihje ymmärretty", tyttö vastasi. "Lisäksi nämä minun kenkäni hiertävät. Ole kiltti ja odota hetki, käyn nopeasti soittamassa yhden puhelun."

Luikahdettuaan ulos lastenhuoneesta Tabitha etsiytyi yläaulan puhelimeen ja näppäili nopeasti tutun numeron. "Haloo, Fiina? Mitä sinä laitat yllesi joulujuhlaan?" Fiina oli yksi Tabithan parhaista kavereista ja tytöt tapasivatkin niin usein kuin pystyivät. "Äidin valitsema vihreä mekko? Kuvaile sitä vähän, haluan teitää onko minulla samanlainen, sehän nyt ei kävisi päinsä..."

Iästä harmaantunut laiha kissa haukotteli ja suki hetken korviaan. Sitten se vilkuili hetken ympärilleen puolityhjässä ala-aulassa. Aamut olivat mukavan hiljaisia kissan mieleen. Vuodet olivat hidastaneet sitä, joten nyt entinen seikkailijaluonne vietti päivänsä etsimällä ympäri taloa sopivaa istumapaikkaa. Raapimispuun taso vältti siksi aikaa, kunnes parempi löytyisi.

Vietettyään jonkin aikaa kuistin alla Rogue oli jo puskemassa ulko-ovea auki. Vaikka se ei ollutkaan kastellut tassujaan kovinkaan pahasti, ulkona oli kissalle hieman turhan kylmä.

"Ei kai tämä ole turhan hienostelevan näköinen?" Wilbur kysyi siskoltaan ja suori pientä puvuntakkiaan. Vaatekomeron pohjalta oli kuin olikin löytynyt hieman säälisemmät juhlavaatteet. Wilburille kauan sitten "Nuorten Herrasmiesten Osastolta" hankittu juhlapuku oli ollut vielä käyttämättömänä pakkauksessaan.

"Ei toki!" Tabitha vastasi. "Entä tämä? Liian kesäinen?" tyttö viitoi omaan pastellinväriseen mekkoonsa. "Ei suinkaan", poika totesi. "Mutta meidän pitäisi varmaan vaihtaa takaisin arkivaatteisiin, aamiaisaika on aivan kohta."

Nancy istui tietokoneen ääressä ja tarkisti työsähköpostiaan. Juha oli lähtenyt omalle työpaikalleen jo aikaisemmin aamulla, iltapäivällä olisi ilmeisesti palaveri, ainakin mies oli kertonut palaavansa hieman myöhään.

Nancy saattaisi onneksi ilmaantua kyseisenä päivänä töihin hieman normaalia myöhemminkin. Työpäivästä pystyi hieman joustamaan, lapsilla oli lomaa ja näin isä saisi nukkua hieman pidempään ilman, että tarvitsisi välillä huolehtia kotiinjääjien aamupalasta. 

Nancy hyräili itsekseen painaessaan lähetysnappia. Aamun sähköpostiliikenne olisi sillä selvä, ehkä vielä toinen tarkastus töissä ennen tai jälkeen lounastauon. Enää olisi laitettava lapsille sitä aamupalaa.

Charles katseli ihmeissään, kun Nancy lämmitti keittiössä eilisen vihanneskeiton jämiä. Kissa jatkoi vielä hetken verran viiksikarvojensa sukimista, mutta se työ oli pian tehty.

"Huomenta, äiti! Mitä on aamiaiseksi?" Wilbur kysyi ensimmäiseksi astuttuaan keittiöön. "Eilistä keittoa, ei mitään sen erikoisempaa", Nancy vastasi hymyillen ja viittoi lapsia istumaan.

Kaksoset hankkiutuivat pöydän ääreen äitinsä seuraksi ja alkoivat maistella keittoa. Nancy oli syönyt oman aamiaisensa jo aikaisemmin, juustoleipää ja kahvia.

"Minun pitää pian lähteä töihin, mutta isoisä on täällä teidän kanssanne koko päivän. Ja sovimme eilen hänen ja isänne kanssa, että saatte kutsua vieraita kylään, jos vain haluatte", Nancy keskeytti lastensa rupattelun.

"Oliko teillä puhetta siitä toisesta asiasta?" Tabitha kysyi. Perheessä oli suunniteltu, josko Charlesin kumppaniksi hankittaisiin uusi kissa. "Milesin ja Stewartin kotona on nuori kissa, jota he eivät voi pitää, talo on kuulemma liian pieni", tyttö jatkoi.

"No, katsotaan nyt. Sitä pitää miettiä vielä", Nancy naurahti ja nousi pöydästä. Hänen olisi ehdittävä käymään läpi päivän postia. "Minun pitää kiirehtiä töihin, tulen taas sitten myöhään iltapäivällä. Pitäkää te täällä hauskaa."

Taivaalta putoili hiljakseen lumihiutaleita, vaikka television sääprofeetta oli luvannut selkeää poutapäivää. Arvailuja ne säätiedotukset perimmältään ovat, Nancy mietti itsekseen.

Auto ei onneksi ollut sisältä niin hyinen kuin olisi voinut odottaa pakkasyön jälkeen. Moottorikin starttasi ensiyrittämällä. Nancy päätti mielessään puhua Juhan kanssa uudesta kissasta heti töiden jälkeen. Jos lasten koulukavereilla tosiaankin oli kissa jota ei voitu pitää nykyisessä kodissaan, mielummin hän ottaisi sen kuin hankkisi lemmikin joltakulta tuntemattomalta.

Nancy ohjasi auton näppärästi ulos pihatieltä. Lumihiutaleet tarttuivat kiinni auton sivuikkunoihin muodostaen aina muutaman sekunnin ajaksi mielikuvituksellisia kuvioita ennen kuin alkoivat sulaa tai putosivat kyydistä.

"Haloo, Miles? Miten on, pääsisittekö te Stewartin kanssa käymään tänään? Vaikka ihan heti?" Tyttö kuunteli hetken toista puhujaa ja näytti ohimennen peukkua vieressää kuuntelevalle Wilburille. "Pääsette puolen tunnin päästä? Loistavaa! Isoisä on luvannut laittaa jotakin hyvää", Tabby naurahti iloisena puhelimeen.

*    *    *    *

Juha oli nopeasti oppinut työtovereiltaan tavan käydä lounaalla mahdollisimman aikaisin. Silloin ruokala oli vielä miltei tyhjä, tarjoiltu ruoka kuumaa ja muiden kanssa saattoi keskustella rauhassa vaikka ihan työasioista. Ei tarvinnut pelätä, että jokin tärkeä menisi ohi korvien ja puhua sen pelossa tyhjänpäiväisyyksiä säästä tai kanasalaatista.

"Ovatko niiden uusimpien suunnitelmien lujuuslaskelmat jo valmiit? Entä se yksi kustannusarvio?" Kaisu kyseli Sointu Turhamalta. Kaisulla oli periaatteessa sama työnimike kuin Juhalla, mutta nainen oli ollut asemassaan häntä pidempään.

Juha ja Jouni keskeyttivät päivittelynsä vaihtotaloudesta. "Kustannusarvion kanssa menee varmaan vielä jonkin aikaa, itse asiassa se on tällä hetkellä Jounilla", Sointu kertoi. "Saat sen takaisin viimeistään ylihuomenna", Jouni pisti väliin. "Lujuuslaskelmat ovat periaatteessa valmiita, minun on ainoastaan syötettävä ne ehdotusten omiin taulukoihin ennen kuin voin lähettää ne eteenpäin", Sointu jatkoi. "Ihanko? Käykö päinsä, jos vilkaisisin niitä heti, kun olemme itse kukin syöneet lounaamme?" Juha kysyi.

Se toimistokompleksin osa, jossa Sointu ja Jouni työskentelivät, sijaitsi juuri ruokalan yläpuolella. Laskentaosasto, kuten sitä mielikuvituksettomasti nimitettiin, oli aivan yhden kehittelypuolen toimiston vieressä mutta epäkäytännöllisen kaukana hallintorakennuksesta jossa Juha työskenteli.

Sointu istahti tietokoneensa ääreen ja selasi nopeasti esiin uusimmat lujuuslaskelmat. "Näyttää hyvältä", Juha nyökkäili vieressä. "Lähetä ne vain tavallista tietä minulle kun olet valmis. Mutta sinuna vilkaisisin numero neljää vielä kerran - joko suunnittelija on ollut tavallista huimapäisempi tai sitten kyseessä on laskuvirhe."

Rupateltuaan Jounin kanssa jotakin turhanaikaista joululomasuunnitelmista Juha asteli oviaukosta viereisen toimiston puolelle. Piirtopöydän ääressä ahertava Edwin Steephill ei ensin huomannut esimiehensä tuloa. Yskäisemällä kevyesti Juha sai kuitenkin toisen nostamaan katseensa työstään.

"Iltapäivää, Edwin", Juha tervehti ensin. "Mitä ilmastointijärjestelmälle kuuluu?" mies alensi ääntään tässä vaiheessa. Hän oli itse suunnitellut ja kehitellyt uudenlaista ilmastointijärjestelmää kerrostaloja varten. Pian hän oli huomannut, ettei selviäisi projektistaan yksin ja näyttänyt luonnoksiaan Edwinille. Toinen etsi aikaa projektille muiden töiden lomasta. "Kaikkia projekteja pidätellään", Edwin vastasi yhtä hiljaa.

"Mitä!" Juha oli huudahtaa. Edwin hyssytteli toista kiivaasti. "Miten niin kaikkia projekteja pidätellään?" Juha sihahti hampaisensa välistä. "Aivan ylimmältä johtaportaalta on tullut tiukkasävyinen käsky jarruttaa kaikkia töitä", toinen kertoi.

"Huhutaan, että meidän yhtiötämme oltaisiin sulauttamassa yhteen jonkin monikansallisen firman kanssa. Johtotehtävät ulkoistetaan ja kaikkea. Päätin itse pitää matalaa profiilia ennen kuin pääsisin kertomaan sinulle", Edwin paljasti salaliitolaisen äänellä. Juha nyökkäsi vakavana.

Välijohtoportaat oli sivuutettu ja osaa työntekijöistä pidettiin pimennossa, Juha mietti suunnatessaan takaisin omaan toimistoonsa. Huhuja ei kuitenkaan voitu estää. Tämä kaikki viitasi siihen, että suuri summa rahaa oli tehtävissä jos ja kun yhtiöitä liitettäisiin. Mutta olisi löydettävä joku, joka tietäisi asiasta varmasti. Kuka tietäisi kaikki firman asiat?

*    *    *    *

Henry oli hylännyt kaikki alakerran istumapinnat ja kokeili nyt lastenhuoneen nojatuolia. Istuin ei kuitenkaan sopinut kissalle. Tekonahkapäällysteeseen tarttui karvoja ja selkänojan puskeminen sai aikaan staattista sähköä. Ehkäpä vuodepeitteet olisivat mukavampia.

"Kun ystävänne tulevat, saatte kutsua heidät suoraan syömään!" Raymond huikkasi halliin lapsenlapsilleen. Uunista kohoavat tuoksut ehdottelivat marjaleivonnaisen olevan piankin valmis. Mies naksautti uunin luukun vielä muutamaksi minuutiksi kiinni ja istahti hetkeksi keittiön tuoliin. Kaksoset etsivät ulkovaatteitaan naulakoista.  

Talon etuovi kolahti samaan aikaan, kun uunin ajastin piippasi. Raymond nosti leivonnaisen uunista ja jakoi sen näppärästi jälkiruokalautasille. Hän oli syönyt voileipää vähän aikaa sitten, ja kaksoset varmaan haluaisivat olla häiriöttä ystäviensä kanssa. Kukaan ei varmaan vastustaisi, vaikka hän katoaisikin hetkeksi pienille torkuille.

Tabitha oli kiiruhtanut ripein askelin alas kuistilta Wilbur tiukasti kannoillaan huomatessaan vieraiden tulevan. Stewart ja Miles olivat kaksosveljet, ja sattuman oikusta samalla luokalla koulussa kuin Wilbur ja Tabitha. 

"Hienoa että pääsitte tänne", Tabitha totesi kirmattuaan suorinta tietä Milesin luo. Vaikka nelikon kaikki jäsenet olivat parhaita ystävyksiä, Tabitha kieltämättä vietti aikaansa mieluiten Milesin seurassa.

Wilbur ja Stewart eivät lainkaan pahastuneet, vaikka jäivätkin joskus kahdestaan sisarustensa seurasta. Pojat ymmärsivät toisiaan paremmin kuin kukaan muu ymmärsi heitä. Kaksikolla oli omat leikkinsä ja vitsinsä. Juuri nyt kaverukset tervehtivät toisiaan jostakin vanhasta mustavalkojännäristä oppimillaan repliikeillä.

"Äidin mukaan voimme olla täällä koko iltapäivän", Miles kertoi iloisena. Wilbur ja Stewart olivat jo ehtineet sekaantua keskenään käymään kaksinkamppailua kuvitelmaluodeilla. "Syömään, senkin ketaleet", Tabitha kajautti. "Sisällä on piirakkaa."

Stewart koetti lämmittää kylmiä sormiaan lämpimän piirakkalautasen avulla. Wilbur onnistui saamaan hieman tomusokeria nenäänsä Tabithan rupatellessa vieraiden kanssa tulevasta joulujuhlasta. 

Stewart sai tällä kertaa hoitaa puhumisen Milesin keskittyessä vain kuuntelemiseen, lämpimään piirakanpalaan sekä Tabithan eleiden tarkkailuun. Selvitettyään välinsä sokerin kanssa Wilbur siirsi keskustelun joulujuhlasta uuden kissan hankintaan. Kaikki neljä olivat varmoja, että aikuiset suostuisivat ottamaan Ellen - nimisen tyttökissan Garpeille viimeistään uudenvuoden jälkeen. 

"Jatkakaa te vain, minä vien vain lautaseni tiskiin", Wilbur sanoi ja pujotteli tiensä tuoliltaan tiskipöydän luo. "Taasko sinä hotkit ruokaasi?" Tabitha torui leikillään. "Saan ainakin syötyä sen lämpimänä, toisin kuin eräät", Wilbur vitsaili ja joutui väistämään siskonsa heittämää koristemansikkaa.

"No, mitä tekisimme piirakan jälkeen?" Wilbur kysyi. Kysymys oli periaatteessa retorinen, mutta Tabitha vastasi joka tapauksessa. "Pihallahan on lunta vaikka minkälaisiin tarkoitusperiin..." Kaikki neljä vilkuilivat hetken toisiaan merkitsevästi ennen kuin Stewart, Miles ja Tabitha alkoivat hotkia piirakkaa ennätysvauhdilla Wilburin juostessa hakemaan kaikkien talvikenkiä valmiiksi.

Henry uskoi viimeinkin löytäneensä sopivan lepopaikan. Kukaan ei ollut yläkerran kylpyhuoneessa, eikä kissa uskonut kenenkään tulevankaan sinne vähään aikaan. Lapset olivat alakerrasta, ja Raymondin huoneesta kantautui lievä kuorsaus.

Kylpyhuoneen tason toisesta päästä saisi näkymän ulos ikkunasta, ikkunaruutuun takertuneiden lumihiutaleiden ja huurteen välistä. Huone oli sillä hetkellä varmaan hiljaisin talossa, vain putkiston hiljainen suhina kuului. Nyt, Henry mietti, kunhan vain löytäisi sen kuumavesiputken kohdan pöytälevyn alta...

*    *    *    * 

"On hienoa, ettet koe haitaksi muutamien työpaperien kuljettamista mukanasi", johtaja Tomas Rootberg huomautti ohimennen Nancylle. Tomas oli juuri saanut aikataulunsa selvitettyä sihteerinsä kanssa seuraavaa viikkoa varten, joten hänellä olisi vielä muutama hetki aikaa paperitöille ennen iltapäivän palaveria.

"Miten niin haitaksi? Sehän on täysin normaali käytäntö firmassa", Nancy ihmetteli. Samalla hän ihmetteli johtajan äkkinäistä kiittelyä. Eihän Rootberg yleensäkään ollut rupattelevaa tyyppiä. "Ah niin, tiedäthän - muutama on kieltäytynyt. Sanovat sitä turvallisuusseikaksi", Tomas Rootberg totesi.

"Turvallisuuseikaksi?" Nancy pärskähti. "Oletteko tosissanne? Joko työntekijätkin alkavat hermoilla, kun media suurentelee uutisten täytteeksi jonkun höyrähtäneen huomionhakijan tylsyydenpuuskassaan kirjoittamia kirjelippusia joiden teksti on kopioitu jostakin kioskin varastoissa lojuneesta jännityspokkarista?"

"No, karkeasti ottaen kyllä", johtaja Rootberg vastasi hieman hämillään Nancyn suorasukaisuudesta. "Mutta he lienevät vain hermostuneita", mies jatkoi. "No, minä en ole. Osaan kyllä pitää varani jos tarve tulee", Nancy totesi.

"Uskon kyllä. On hienoa, että joku on tyytyväinen käytäntöihin", Tomas Rootberg sanoi. Nancy nyökkäsi ja lähti tarkistamaan yhtiön tuoreimman uutiskirjeen luonnosta.

*    *    *    * 

Henry oli viimein onnistunut paikantamaan kuumavesiputken. Se lämmitti leppeästi tehden näin tiskipöydästä mitä miellyttävimmän nukkumapaikan. 

"Punaiset johtavat kahdella osumalla!" Tabitha huikkasi tuloksen valmistellessaan uutta ammusta. Edellinen lumipallo oli ollut täysosuma ja lisää olisi tulossa. Sininen joukkue, eli Wilbur ja Miles, joutuisi kirimään todella jos haluaisi voittaa.

"Ja kolmas tulossa!" Stewart huikkasi. Punaiset raidat pojan takissa ja Tabithan vaaleanpunainen villapaita olivat punaisen joukkueen tuntomerkit. Stewartin lumipallo ohitti Wilburin käsivarren vain muutaman sentin päästä, mikä sai aikaan yhä enemmän taistosta innostuneista huudahduksia.

Milesin ja Wilburin tähtäämät lumipallot menivät ohi vähintään metrillä, mikä sai Tabithan hoilottamaan voitonlaulua ja Stewartin tähtäämään vielä yhden pallon kohti kaksoisveljeään. "Tarkalleen keskelle", poika virnisti.

Miles kömpi ylös hangessa lunta kummassakin kourassaan, ja tähtäsi molemmat pienet lumikökkäreet veljensä pipoon. Molemmat menivät ohi, mutta Wilburin saatua osuman Stewartin talvitakkiin Mileskin pyöräytti vielä yhden lumipallon.

"Ohos", Tabithalta pääsi kun tyttö väisti Milesin heitämän lumipallon vain juuri ja juuri. Pian Miles pinkaisi kuitenkin Tabbyn perään vielä yksi lumipallo kourassaan - tyttö oli aloittanut voitonlaulunsa toisen säkeistön. Stewart ja Wilbur puolestaan näyttivät lisänneen lumisotaan lähitaisteluosuuden. 

Kun kaikki olivat maanneet hetken lumessa naurusta räkättäen, lapset päättivät lopettaa lumisodan tasapeliin ja tasoitella hengitystään hetken. Stewart oli syventynyt kertomaan Wilburille jostakin uudesta tv-ohjelmasta, kun Miles nykäisi Tabithaa kädestä ja houkutteli tämän hieman kauemmas. 

"Tabby?" Miles aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen. Kaksikko oli jotenkin päätynyt leikkimökin taakse, missä molemmat olivat hetken vain ihailleet lumihiutaleita. Lumisateessa oli jotakin voittamattoman kaunista, eikä kumpaakaan haitannut vaikka luvattua poutapäivää ei ollut tullutkaan. "Haluaisitko tanssia?" poika kysyi.

"Tanssia? Osaatko sinä tanssia?" Tabitha kysyi naurahtaen heikosti. Ei sillä että tyttö olisi oikeasti epäillyt - hän ei vain koskaan ollut nähnyt Milesin tanssivan. "Toki osaan!" Miles vastasi. "Haluatko todisteita?"

"Hyvä on - esitä minulle ne todisteesi", Tabitha hymyili. Miles asetteli tytön kädet varovasti oikeaan tanssiotteeseen ja astui sitten itse lähemmäs tätä. Huolimatta kylmässä lumessa peuhaamisesta Milesin kämmenet olivat yhä mukavan lämpimät.

"No?" Miles kysyi. "Myönnettäköön, osaat sinä tanssia", Tabitha nauroi ja hymyili pojalle. Tuore lumihanki sihisi ja natisi lasten talvikenkien alla. Kauempaa talon etupihalta kuului naurua, Stewart ja Wilbur olivat varmaan siellä. 

Lumisade kieppui hiljaa alas kenenkään häiritsemättä. Hiutaleet muodostivat pieniä spiraaleja ohikulkevien tuulenpyörteiden kieritellessä niitä. Takapihalla oli rauhallista, tuore nietos vaimensi kaukaa tieltä tulevia ääniä.

Tabitha tiesi, että heidän olisi kohta mentävä sisälle. Muuten kaikki olisivat flunssan kourissa jouluun asti. Mutta hän ei oikeastaan piitannut siitä tällä hetkellä. Tabitha halusi vain olla täällä, heidän takapihallaan, tanssimassa Milesin kanssa lumisateen keskellä.

Valitettavasti kylmät sormet ja sisarukset vaativat pian huomiota. Lapset ryhmittyivät keittiöön, Tabitha ja Wilbur lupasivat vieraille laittaa lämmintä juotavaa. "Eikö kaakaokone olekin mainio keksintö?" Tabby rupatteli. "Kävisikö, jos juomme nämä kirjaston puolella?" Se sopi pojille mainiosti.

Lapset alkoivat kirkua löytäessään matolta kissanraadon.








Ei, en voi vain kirjoittaa osalle onnellista loppua ;) Minun lienee parempi siirtyä järjestelemään päätäni takaisin kouluaikatauluun :D