Sanon vain kolme asiaa näin aluksi.
1. Tämä osa on ollut samanlaisena päässäni jo pari vuotta.
2. Lukumusiikki on tällainen.
3. Mwahhahhaa.



Tosi pienistäkin virheistä voi tulla iso paha
pikkuraha muuttuu hirviöksi, epätoivon töiksi
Edu Kettunen - Taivaansininen BMW


"Et sitten hajota taloa kun olemme poissa", Nancy varoitti tytärtään. "Hei, ei huolta. Tarvitsisin apujoukkoja siihen", Tabitha vastasi hymähtäen. Wilbur ja suurin osa muista heidän luokallaan olevista olivat olleet kyseisen viikon luokkaretkellä ja tulisivat takaisin myöhään tänä iltana. Tyttö oli itse joutunut jäämään kotiin inhottavan kevätflunssan takia, joka valitettavasti parantui vasta muiden lähdettyä. Onneksi sää kotopuolessa kuitenkin oli suosiollinen, eikä Tabitha jaksanut harmitella kotiin jäämistä niinkään paljon. 

"Niinpä kai", Nancy myönsi naurahtaen. Hän oli saanut vapaapäivän töistä ja lähtenyt Tabithan seuraksi ostoskeskukseen - ja myöhemmin suotutellut tämän mukaansa ruokakauppaan. Nyt takakontissa nökötti korillinen hedelmiä, rasiallinen suklaaleivoksia sekä pieni pullo viiniä. Nyt Nancy aikoi laittautua ja käydä Juha työpaikalla suostuttelemassa miehen lähtemään aikaisin töistä pienelle piknikille. Tabby oli luvannut pitää taloa pystyssä.

"Hei, äitini näyttää nuoremmalta kuin minä. Epäreilua", Tabitha protestoi vilkaistuaan taustapeiliin tarkistaakseen meikkinsä. "Älä hupsi. Sitäpaitsi, näytät oikein sievältä", Nancy vastasi ujuttaessaan autoa pihatielle. Kevätpäivä oli kauniimpi ja lämpimämpi kuin muut olivat siihen mennessä olleet. Ilma oli raikas ja ohuet tuulenpyörteet kantoivat tielle kukantuoksua muualta kadun varrelta. 

"Niin varmaan joo", Tabitha hymähti ja tönäisi auton oven auki. Lämpimän ilman aalto hulmahti hänen kasvoilleen ja luikerteli sisälle autoon tekemän tyhjäksi ilmastointilaitteen työn. Nancy käänsi virta-avainta ja sujautti sen taskuunsa, kavuten sitten itsekin ulos pihamaalle. Hän venytteli hartioitaan ja suori vanhoja kesähousujaan ajajanpenkillä istumisen jäljiltä.

"Sopiiko sinulle, että odottaisit vaikka alakerrassa sen aikaa, kun vaihdan vaatteita? Haluan kokeilla, mahdunko vielä valmistujaispäivän mekkooni ja..." nainen aloitti. "Ja haluat kokeilla rauhassa. Ei haittaa, viihdyn vaikka pihalla sen aikaa", Tabitha lopetti äitinsä lauseen. 

Tabby irrotti terassin seinällä roikkuvan leijan pienestä koukustaan ja etsi katsellaan Elleniä. Oh, tuolla, kuistin alta puisen ristikon välistä näkyi häivähdys mustaa karvaa. Nuori naaras oli tiineenä ensimmäistä kertaa ja viettikin nyt suurimman osan ajastaan keksimällä uusia paikkoja joissa piilotella. Tabitha kiskitti Ellenille ohimennen laskeutuessaan portaita, saaden vastaukseksi ärsyyntyneen hännänheilahduksen. Ei saa häiritä, kiitos. 

Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen vanha leija suostui nousemaan ilmavirran mukana toisen kerroksen ikkunoiden tasalle. Talon nurkan takaa esiin kiertävä Charleskin huomasi leijan. Äsken niin määrätietoisena kulkenut kissa pyörähti ympäri häntä menosuuntaan ja alkoi tiirailla tuulessa hypähtelevää kangaskappaletta.

Nancy hyräili itsekseen vanhan iskelmän kertosäettä suunnatessaan kohti portaikkoa. Kaksosten lukio loppuisi parin viikon sisään, sekä Wilburin että Tabithan tiedettiin päättävän koulunsa kelpo arvosanoin. Tabbyn keskiarvo tulisi ehkä olemaan aavistuksen korkeampi, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen liikaa huomiota. 

Vanhojen maihinnousukenkien pohjat napsuttivat tasaisen, reippaan rytmin kun Nancy kapusi ylös puuportaita. Hänen punainen mekkonsa ei ehkä enää olisi tallessa, mutta hiaton valkoinen mekko samalta ajalta oli vielä hyvässä kunnossa ja varmaan venyisi hieman tarpeellisista kohdista. Nancy oli kuitenkin luottavainen sen suhteen, olihan hän vielä hyvässä ja kohtalaisen solakassa kunnossa ollakseen keski-ikäinen. 

"Mourn", Charles naukaisi särkyneellä äänellä, pukkasi päällään Tabithan paljasta säärtä ja jatkoi tytön ympärillä pyörimistä. "Mitä sinä minua kierrät, senkin hupsu?" Tabitha ihmetteli. "Leijako sinua hermostuttaa? Se on vain kangasta eikä mikään petolintu." Mutta vaikka kissa vilkuilikin leijaa tuon tuostakin, ei sen huomio vaikuttanut kohdistuvan tuohon taivaalla temppuilevaan vihreänviolettiin läiskään.

Kissaeläimen jatkaessa kaarteluaan nurmikolla Tabby keskittyi jälleen leijan ohjailuun. Se ei saisi juuttua heidän jyrkälle katolleen, tai muuten sitä ei saisi sieltä kuin paloauton tikkailla. Kauempaa tien toiselta puolelta kuului lintujen sirkutus. Muualla kadun varrella tai heidän vähän matkan päässä asuvien naapuriensa pihoilla ei näkynyt ketään. Kaikki olivat joko koulussa, töissä tai vain muualla nauttimassa kevätkesän päivästä. 

Nancy on kuulevinaan kalahduksen jostakin yläkerrasta. Onko se jompikumpi kissoista? Ei, hän näki sekä Ellenin että Charlesin ulkona. Ikkuna varmaan vain oli jäänyt auki jossakin ja äänsi nyt tuulessa. Nainen ravisti päätään ja johdatti ajatuksensa takaisin askartelemaan vaatekysymyksen parissa. Komerossa olisi varmaan vielä se pari mustia sandaaleja jotka sopivat yhteen hänen mekkonsa kanssa.

"Meoowrraun", Charles moukui vaativalla äänellä, värisytti sitten viiksiään ja murisi hetken matalasti. "Mikä sinua nyt vaivaa?" Tabitha jutteli kissalle. Ehkä kolli oli seurankipeä tai hieman ylisuojelevainen Elleniä kohtaan, tai muuten vain varuillaan. Kissa ei suostunut tarkentamaan vaan maukui vielä hetken lähtien sitten tassuttelemaan kohti kuistia.

"Pitää kai minun tulla katsomaan mikä sinulla oikein on", Tabby jutteli kissalle ja kelasi leijan narusta luokseen. Sääli toisaalta, juuri nyt kun tuuli olisi ollut juuri parahultainen leijanlennätykseen. Vaikka ehtisi sitä myöhemminkin, tyttö mietti.

Charles pujottautui pensaan takana olevasta terassin ristikon aukosta kuistin alle houkutellen Ellenin tulemaan ulos piilostaan. Tabitha kuunteli hetken kissojen äänekästä kehräystä ja mourunaa ennen kuin kohautti olkapäitään ja päätti ripustaa leijan takaisin koukkuunsa seinälle. Lintujen ääniä ei enää kuulunut.

Kuullessaan jo toisen äkillisen äänen Nancy yritti muistella, oliko hän tosiaan jättänyt makuuhuoneen ikkunan auki. Ei hän ollut, vaikka ääni tuntui kuuluvan sieltä. Ehkä Juha oli tuulettanut ennen töihin lähtöään? Hänen aikataulussaan oli kuulemma johtokunnan kokous aamupäivästä, kenties mies oli kiirehtinyt aamutoimiaan ja unohtanut sulkea ikkunan, Nancy mietti kävellessään käytävän viimeisen kulman ympäri.

Mikään maailmassa ei olisi voinut valmistaa Nancya siihen näkyyn mikä häntä kohtasi makuuhuoneen lasioven läpi. 

Nancyn huulilta oli purkautua pelästynyt huudahdus, jonka hän pakotti takaisin viime hetkessä. Oli vaikea hengittää, kurkku tuntui puristuvan kasaan kuin pitkän juoksun jälkeen. Nainen tuijotti näkyä haluamatta uskoa silmiään. Näin ei voinut tapahtua nyt, ei vain voinut! Hänelle ei kävisi niin kuin äidille.

Nancysta tuntui kuin hän olisi seisonut paikallaan tuntikausia siinä yhdessä kohdassa, tuijottamassa sitä minkä tiesi olevan tapahtumassa vaikka aivot halusivat kieltää sen. Tosiasiassa ei ollut kulunut kuin pari sekuntia, kun hän käännähti nopeasti kannoillaan ja pyyhkäisi samalla äkäisesti silmistään niihin kihonneen veden.

Nancy törmäsi päistikkaa vaatehuoneen ovesta sisään koettaen pysytellä enemmän vihaisena ja pettyneenä kuin surullisena ja hämmentyneenä. Hänen surullaan ja hämmennyksellään ei ollut selvää kohdetta, vihalla ja pettymyksellä puolestaan kyllä. Nainen ei uskonut makuuhuoneessa olleiden huomanneen häntä. Ja vaikka hänet oliskin nähty, sillä ei olisi juuri merkitystä. Hän tarvitsisi vain vähän aikaa. 

Nancy riuhtaisi ruusupuisen lipaston ylimmän laatikon auki ja kurotti kädellään aivan sen perälle. Siellä, tummansinisen huivin alla naisen sormet tapasivat jotakin kylmää ja kovaa. Hän oli hankkinut sen eräänlaisten kutsumattomien vieraiden varalle. Ja nyt heidän kodissaan oli jotakin, jota siellä ei todellakaan saanut olla.

Molemmat kissat olivat kadoneet sisälle taloon mouruamisen säestyksellä. Tabitha päätti tarkistaa, oliko keittiössä oleva kissanruokakuppi ehtinyt jo tyhjentyä. Ellen söi nykyiseltään ainakin kahden edestä eikä Charles ollut koskaan ollutkaan nirso ruokansa suhteen. Tyttö avasi oven ja kuuli yläkerrasta kiirehtivät askeleet.

Juha nosti katseensa kun makuuhuoneen ovi lennähti auki. Hän ehti huomata Nancyn seisovan oviaukossa ihmeen hiljaa ja rauhallisena tilanteeseen nähden, ennen kuin tajusi mitä oikeastaan näki.

Terävä pamaus sai Tabithan pudottamaan kissanruokapurkin lattialle. Oliko jotakin sattunut? Kissatkin vaikuttivat pyrkivän selvittämään äänen lähteen, vaikka niiden olisi voinut luulla pelästyvän kovaa ääntä. Tabby kiiruhti portaisiin Ellenin ja Charlesin jäljessä.

Tabitha ei ollut kuin puolivälissä matkalla ylös, kun Nancy törmäsi hänen ohitseen ilmeisesti huomaamatta tytärtään. Tabby yritti kääntyä ympäri, mutta hänen sandaalinsa kärki tarttui portaan reunaan saaden tytön horjahtamaan.  Ulko-ovi tönäistiin auki ja Tabitha putosi takaperin alas portaita.

Nancy juoksi eteenpäin juurikaan näkemättä minne oli matkalla. Hänen keuhkoissaan oli pistävä tunne eikä nainen pystynyt ajattelemaan. Ase lensi hydyttömänä hänen kädestään tien varteen. Nancy pyyhkäisi kädellään kyynelet silmistään tuskin tiedostamatta sitä.

Yläkerrasta kuului voihketta ja rumia manauksia. Kissat mourusivat jossakin portaiden yläpäässä. Tabitha koetti tukea itseään pystyyn toisen käsivartensa avulla eikä voinut olla ulvahtamatta vihlovan kivun tuntuessa luussa asti. Tyttö lasketti karkean litanian kirouksia, ponnisti jaloilleen, käveli hallin puhelimen luo ja näppäili hätänumeron.

Jos joku haluaa tähdennystä johonkin osan tapahtumaan, vastaan kommenteissa mielelläni jos se ei vain spoilaa tulevaa liiaksi. Tiedän jättäneeni kohtalaisen hämäriä johtolankoja, vaikka ne ovat kyllä siellä. Ja niitä kommentteja tosiaan arvostaisin erittäin suuressa määrin ;D