Tervehdys teille kaikille! Osa teistä varmaan muistaakin koneeni epäonnisen hajoamisen tuossa vuosi ja kuukausi sitten? Mitään tiedostoja ei saatu pelastettua, mutta tarinaidea ei lähtenyt päästäni minnekään. Kokeilin sitten onneani useamman "uuden" koneen kanssa (eli isän kanssa kasattujen) mutta vain pari saatiin kunnolla pyörittämään Sims 2sta. Vahingosta viisastuneena hankin iskän avustuksella itselleni pienen ulkoisen kovalevyn, jonne otin varmuuskopiot. Loin BodyShopin avulla niin Tulpenin näköisen simin kuin vain sain, neitokaisen luonteesta en valitettavasti muistanut mitään. Ensimmäinen kone jossa kakkonen toimi lagasi sekin, mutta varmuuskopiot olivat onneksi hyvässä tallessa. Nyt kokeilen onneani seuraavan koneen kanssa, jonka senkään toimiminen ei ole ihan varmaa mutta kuten sanottu, varmuuskopiot ovat tallessa. Mikään hajonnut tietokone ei kyllä estä minua jatkamasta Garpeja nyt tai tulevaisuudessa ;D

 Mutta lyhyesti: Uudet lukijat tervetuloa! Vanhat lukijat: tervetuloa takaisin! ;)
Kaikki julkaistut osat löytyvät tuttuun tapaan hieman alempaa sivun oikeasta reunasta, mutta jos haluat jo lukea tämän uusimman osan niin ole hyvä, tässä se on :D
Tarjoan teille myös  * osanlukumusiikkia *.

 Pikkutytön kiireiset askeleet tämän noustessa aamiaispöydästä ja kiiruhtaessa ulko-ovelle. "Minä menen nyt, äiti!" "Hauskaa koulupäivää, kulta!" Ovi kolahti kiinni, nopeat askeleet kipittivät alas ulkoportaita. Ikkunasta näkyi kun vaaleanpunaiseen sonnustautunut hahmo kapusi tiellä tööttäilevään koulubussiin.
Tulpen katseli tyttärensä menoa niinkuin huolehtiva perheenäiti aikakin, jatkaen astioiden tiskaamista vasta kun bussi oli ajanut pois heidän talonsa luota. Aamiaislettuja jäi taas suuri pino, ne menisivät jääkaappiin. Hän söisi ne sitten lounaaksi. Tai ehkä ne säilyisivät huomiseen asti?
Tulpen kumartui poimimaan perunalastupussia - epäilemättä tyttärensä jäljiltä jäänyttä - ja tunsi miten jo reippaasti pyöristynyt vatsa vastusti liikettä. Samoin teki selkä, se tuntui niksahtavan ilkeästi. Tulpen nakkasi perunalastupussin roskiin ja manasi hiljaa. Hänen ei sopisi nyt nyrjäyttää mitään, se ei vain kävisi päinsä. Tulpen antoi roskapöntön kannen pamahtaa kiinni ja meni hakemaan postia ulkoa. 

Posti ei tuonut mitään ihmeellistä tai mielenkiintoista. Vain muutama lasku sekä pari lehteä. Laskut Tulpen vei työpöydälle, ne olisi muistettava maksaa. Toinen lehdistä kiinnitti myös hänen huomionsa. Paikallisen sanomalehden lisäksi postilaatikosta oli löytynyt myös Outolaakson Sanomat. Tulpen joutui miettimään hetken ennen kuin muisti, että tilaus oli käännetty heidän uuteen osoitteeseensa. Lehti sai jäädä olohuoneeseen odottamaan myöhempää tarkastelua.

Sen lisäksi että raskaus näkyi jo päälle, hän söi nykyään suunnilleen kolme kertaa enemmän kuin mitä normaalisti. Tulpen pilkkoi keräsalaattia ja raastoi juustoa, niiden lisäksi salaattiin tulisi aikakin muutama kananmuna. Jonkin verran neitsytoliiviöljyä sekä mietoja mausteita. Hän söi yhä mielellään kevyitä ruokia, varmaan kyseessä oli hänen tanssijanuransa ajoilta jäänyt tottumus. Lääkärikin sanoi tämän olevan järkevää. Mielummin vähän kevyempää ja vähän useammin kuin suuria määriä aina totuttuun ruoka-aikaan.

Raskaus tuntui vaikuttavan jopa Tulpenin makuaistiin, ilman basilikanlehteä salaatti ei olisi maistunut hänen suussaan juuri miltään. Nyt se tosin maistui pelkästään basilikalta, mutta parempi kai sekin kuin syödä mautonta ruokaa? Yksin syöminen oli aina ollut Tulpenin mielestä ikävää - hyvässä seurassa sitä söi hyvillä mielin vaikka pelkkää leipää. "Mikseivät lapset voisi koululounaan sijasta tulla kotiin syömään?" hän huokasi ääneen.
Kevyen lounaansa nautittuaan Tulpen muisti Outolaakson Sanomat. Siellä se lehti odotti, olohuoneen pöydällä valmiina luettavaksi. "Strangeflightsin lentoturma: uutta tietoa julkisuuteen", kuulutti otsikko, lupaillen sisäsivuilla tarkempaa tietoa. Tulpen selasi kiireettömästi oikean aukeaman esiin. Tarkempaa tietoa sieltä toki löytyi, ei tosin kovin paljoa. Enimmäkseen siellä vain kerrattiin se minkä hän jo tiesi. Kone oli syöksynyt maahan yllättävän mekaanisen vian takia. Henkiinjääneitä oli enemmän kuin kuolleita, selviytyneisiin kuului muummoassa koneen apupilotti. 

Huokaisten Tulpen taitteli lehden kasaan ja työnsi sen työpöydän laatikon perukalle. Melony tulisi koulusta tuota pikaa, Tulpen aprikoi ja suuntasi keittiöön. Ehkä hän kuitenkin ehtisi syödä vaikka niitä aamiaiselta jääneitä lettuja ennen kuin tytär saapuisi - Tulpenin vatsa nimittäin alkoi taas kurista ikävästi. Kulkiessaan ikkunan ohi hän kuitenkin pysähtyi. "Ei kai taas", Tulpen huokasi. Joku oli taas ohikulkiessaan tönäissyt roskapöntön "vahingossa" kumoon. Nainen kiiruhti nopeasti ulos keräämään roskia maasta. Tässä kylässä katsottiin heitä, uusia tulokkaita, vielä oudoksuvin ja paheksuvin silmin. 

Tulpen sai kerättyä roskat juuri ajoissa; suuri, keltainen koulubussi ajoi heidän kohdalleen juuri kun jätetynnyrin kansi kolahti kiinni. "Onneksi Melony ei nähnyt", Tulpen mietti ottaessaan muutaman askelen kohti auton ovia. Pian ne avautuivatkin pihisten. Tulpen näki jo tyttärensä mekon väristä liikehdintää bussin ikkunoiden kautta, heidän lähellään ei asunut juuri muita lapsiperheitä talon sijaitessa melko kaukana peruskoululta. Bussin moottorin hurinan seasta erottuivat selvästi pikkutytön nopeat askelet.

"Hei, kulta! Miten koulussa meni?" Tulpen huikkasi tyttärelleen auton äänien yli. "Ei kai siellä... Ihan tavallista kai siellä. Mutta hei äiti, saako Jaana tulla meille? Siis niinkuin juuri nyt? Se jäi bussiin sen oman pysäkin ohi." Melony kysyi päästyään maan kamaralle. "Tottakai, kyllä se minulle sopii", Tulpen myötäili. "Leikkikää ihan rauhassa, minä laitan vaikka jotakin salaattia välipalaksi." Melony nyökkäsi innoissaan ja huusi: "Jaana, saat sää jäädä! Tuu vaan!" Pian bussista nousikin sinipaitainen tyttönen, joka oli etupenkiltä kurkistellut Garpien pihamaalle. Tulpen lähti sisälle - jääkaapille, jättäen lapset puhumaan keskenään.

Tulpen valmisti salaatin miltei samalla reseptilä kuin aamullakin, mitä nyt ruokaisti sitä kanalla, lisäten myös hieman raejuustoa ja pieniä paloja paprikaa. Melony tuli kaverinsa kanssa sisälle juuri kun salaatti alkoi Tulpenin mielestä olla vain syömistä vailla. Ja syötiinhän se, pienen jutustelun säestämänä. Tulpen ei voinut pidättää itseään kyselemästä Jaanalta vähän koulusta, vaikka antoikin tyttärensä mieluusti olla "häiritsemättä" kavereidensa seurassa. 
Jaana vaikutti Tulpenin mielestä kohteliaalta tytöltä. Lapset, kuten Tulpen heitä tietenkin vielä kutsui, lähtivät ruuan jälkeen vielä ulos jatkamaan juttua. Vain muutaman minuutin hippaleikin jälkeen kadun varteen pysähtyi harmaa Modani, jonka kuljettaja katsoi tarpeelliseksi antaa muutaman äänimerkin auton torvella. "Ai pahus, äiti tuli jo!" Jaana huudahti. "Ihan mätää. Olisithan sä voinut olla vielä pitempään. Kello ei ole vielä paljon mitään", Melony harmitteli. "Ei voi kai mitään", Jaana huokasi. "Pitänee mennä. Nähdään koulussa!" tämä huikkasi ja kipitti autolle. "Nähdään!" Melony kiljaisi auton perään. Modanin renkaista jäi mustat jäljet katuun. 
Alle tunnissa laskeutui hämärä. Hihaton mekko ei ollut enää niin riittävä vaate kuin aikaisemmin päivällä, syyssääthän alkaisivat kohta. Pikkutytön kengät naputtivat reippaasti ylös kuistin portaita, sisältä kantautui lämpimän ruuan tuoksu. "Siellähän sinä olet! Ruoka on valmista", Tulpen huudahti. "Missä olit?" hän jatkoi asettaen keittokulhoja pöytään. "Kävin kertomassa iskälle että Jaana oli meillä", Melony vastaa. Tulpen asettaa minestronekeiton pöytään pannunalusen päälle, äiti ja tytär kauhovat kumpikin suuren annoksen.

Tulpen latoi likaiset astiat lavuaariin - hän pesisi ne huomenna - ja meni kasaamaan likaisia vaatteita pyykkiin syvissä mietteissä. Melony kaivoi ruokakomerosta pussillisen suklaakeksejä ja istahti pöydän ääreen tyhjentämään pussia. Siihen ei tosin paljon aikaa mennyt, pussi oli valmiiksi melkein tyhjillään. Melony heitti pussin roskikseen ja poistui pesemään hampaitaan. 
Jätettyään vaaleanpunaisen mekkonsa sukkahousujen kanssa pyykkikoriin, tyttönen hilpaisi puolipukeissa yläkertaan ja kiskoi vasta omassa huoneessaan pyjamansa päälleen. Yöpuku oli käytettynä ostettu, mutta nukkaisen pehmeä ja lämmin. Keskikesällä Melony oli lähes poikkeuksetta nukkunut alusvaatteisillaan, mutta ei nyt. Tyttöä oli kenties väsyttänyt enemmän kuin mitä päällepäin näkyi, pian tämä oli jo sikiunessa.

Talossa oli toinen, joka ei nukkunut. Täytettyään pyykkikoneen Tulpen lähti kävelylle pihamaalle. Syskyn alkoi haistaa jo selvästi ilmassa, vaikka kesäinen lämpö ei ollutkaan kokonaan kadonnut. Tulpenin ajatukset palasivat Outolaakson Sanomista löytyneeseen kirjoitukseen. Tottahan siitä kirjoiteltiin, ainahan tällaisesta. Silloinkin oli tuullut, Tulpen ajatteli hajamielisesti. Se oli ollut epätavallisen viileä tuuli Outolaakson säätilaa ajatellen, mutta täällä se tuntui luonnolliselta. Puut huojuivat kevyesti tuulessa hänen katsellessaan niitä.
Olihan ollut hyvin totta, että heidän talonsa Outolaaksossa alkoi käydä ahtaaksi, eikä rakennus aivan uusikaan silloin enää ollut. Tulpen kyykistyi, istahtaen sitten varovaisesti maahan. Ruoho ei ollut liian kasteista, ei ainakaan vielä. Ja kun Melony oli syntynyt, oli selvää, että tytön kasvaessa suuremmaksi heidän olisi pakko muuttaa. Olihan se vienyt aikaa, mutta lopulta sopiva talo oli löytynyt. Hester sen oli ensimmäisenä huomannut, äiti oli huomannut tutkia asuntoilmoituksia myös Outolaakson ulkopuolelta. Talo oli vaikuttanut sopivan avaralta heille kaikille viidelle. Korkea oli jo aikakin talon löytyä.

Tulpen muisti vieläkin, kun he olivat olleet varaamassa lentolippuja Loveless River Villageen. Kolme paikkaa alkuillan koneeseen Hesterille, Samulille ja Armaalle, kaksi paikkaa yölennolle Tulpenille ja pikku Melonylle. Tulpen oli saanut Outolaakson balettiseuralta kaksi vapaalippua Joutsenlampeen, eräänlaisena läksiäislahjana. Melony, tuolloin vielä vain kahdeksanvuotias, oli ehdottomasti halunnut päästä "katsomaan hienoa tanssia äidin kanssa". Esitys ei loppuisi ennen yhtätoista, joten sovittiin että Armas menisi aikaisemmalla koneella Tulpenin vanhempien kanssa. He veisivät mukanaan myös pari pientä huonekalua jotka kokonsa puolesta sopivat matkustajakoneen matkatavarasäilöön.

Tulpen muisti sen illan ja yön tapahtumat vieläkin hyvin selkeästi. Puolenyön maissa hän oli saapunut Melonyn kanssa lentokentälle, Melony oli halunnut itse kantaa reppunsa vaikka haukotteli ja hoiperteli väsyneenä. Tulpen oli nukkunut aamulla tarkoituksella pitkään että pystyisi pysyttelemään hereillä koneessa. Pilvet näyttivät aina kauniilta ylhäältäpäin, ja jos kirkkaalla säällä sattui lentämään järven tai merenlahden yli, saattoi sekunnin ajan nähdä lentokoneen varjon. Ilmeisesti hän oli kumminkin jossakin vaiheessa torkahtanut, sillä kahden aikoihin Tulpen heräsi pieneen nykäisyyn, jonka kone teki. "...koneen laskeutuminen viivästyy onnetomuuden takia. Turmapaikan raivaustyöt ovat käynnissä..." 
Alkuillan vuoron kone oli syöksynyt maahan vain alle kymmenen kilometrin päässä lentokentästä. Koneessa ei ollut ollut paljon matkustajia, suurin osa oli pystynyt pelastautumaan. Valitettavasti Garpit eivät olleet kuuluneet heihin. Lentokoneen hylystä pelastettiin myöhemmin kolme ruumista, yksi oli koneen kapteeni, toisen, vanhemman miehen, Tulpen tunnisti myöhemmin ruumishuoneella Samuliksi. Hesteriä ja Armasta ei oltu löydetty. Melonylle kaikki he kolme olivat isoisän haudan luona heidän takapihallaan. Isoisä, mummi, isä.

Koska koti Outolaaksossa oli jo myyty, Tulpen ja Melony jäivät Loveless River Villageen. Samulin hautajaisiin saatiin lupa ruumiinavauksen jälkeen. Ruumiinavausrapottia Tulpen ei muista, se ei tuntunut tärkeältä. Sue tuli hautajaisiin, ilman Teijoa. Pariskunta oli eronnut kuukausi ennen lentoturmaa. Kaksosten huoltajuus meni Teijolle. Tulpen asettui pitkäkseen ruohikkoon. Hesterin muistotilaisuus järjestettiin Outolaaksossa, hänhän oli asunut koko ikänsä siellä. Armaksen muistotilaisuudesta olivat tämän vanhemmat huolehtineet miehen lapsuuden kotikaupungissa Marblepondilla asti. Tulpen ei ollut mennyt.

Tulpen nousi istumaan, kosteus alkoi tunkeutua paidan selkämyksen läpi ja tuuli tuntui kylmemmältä. Noin kahden kuukauden kuluttua hän oli huomannut ettei hänen "pieni naisellinen ongelmansa" ollut ilmoittanut itsestään. Eräänä iltapäivänä hän oli sitten etsinyt kassistaan käyttämättä jääneen raskaustestin - tulos oli ollut positiivinen. Tulpen ei ollut osannut järkyttyä asiasta, eikä hänen kyllä olisi pitänytkään. Iloinen asiahan se loppujen lopuksi oli, asiat olivat vain muuttuneet siitä, kun hän viimeksi oli miettinyt lasten hankkimista.

Tulpen päätti lähteä jo sisälle, ei kannattanut vilustua vauvan takia. Hän oli jo seitsemännellä kuulla ja lapsen syntymään ei olisi enää kauan aikaa. Melony suostuisi varmaan huolehtimaan tiskeistä parin viikon ajan, nainen mietti. Vauvan syntymän jälkeen esikoisen apu olisi tarpeen. "Toivottavasti kaikki menee hyvin", Tulpen ajatteli ääneen ja ravisti sitten äkäisesti päätään. Turha hermoilu ei liikauttaisi asiaa kuin huonompaan suuntaan. Olisi parempi vain mennä nukkumaan. Hän saisi syysvauvan.

Huuh, tuntui kyllä aluksi oudolta mutta jotenkin nostalgiselta kirjoittaa Garpeja yli vuoden tauon jälkeen! Loppupäässä kirjoitusta ajatukseni alkoivat olla hieman sekavat tänään tapahtuneen yhteishaun takia. Ja ei, en lopeta toisen blogini ylläpitoa vaikka huomioni tuleekin keskittymään etupäässä tänne. ;D
Mutta takaisin asiaan; kaikki kommentit osasta otetaan ilolla vastaan, olit sitten uusi tai vanha lukija! Toivottavasti edes joku selvisi tänne asti ;)