Iloitsin ilmeisesti turhaan että olin oppinut käyttämään PaintShoppia, kuvat näyttävät näköjään nyt yhtä mössöisiltä kuin aina ennenkin. Mutta ei häiriinnytä siitä vaan siirrytään uuden osan pariin.
Osanlukumusiikin löydätte tästä (nyt pääsette kuuntelemaan sitä Hectoria ;) ).

Melony oli opiskellut toisen asteen opintonsa eräässä hienossa yksityiskoulussa, joka tarjosi sekä ammattikoulu- että lukio-opintoja samassa oppilaitoksessa. Raymondin päästyä yläasteelta oli poika kysynyt äidiltään, olisiko tämän mahdollista päästä samaan kouluun kuin siskonsa. Tottakai Tulpen suostui, olihan vanhempi lapsista vaikuttanut viihtyvän koulussa vaikka kyseessä olikin vaativa opiskelupaikka.  

Kun Raymond oli käynyt pääsykokeissa, oli jäljellä enää koulun rehtorin suorittama haastattelu. Rehtori vieraili perinteisesti jokaisen oppilaan kotona, arvoiden samalla nuorten hakijoiden kasvuympäristöä. Tulpen oli varma että vierailu sujuisi hyvin - olihan Raymond ahkera opiskelija ja tiesi varmasti, miten antaa hyvä vaikutelma itsestään. Lisäksi vaikka Tulpenin balettiura oli jo menneisyyttä, hänen nimensä muistettiin yhä suihkuseurapiireissä.

Mutta vaikutusvaltaisiin ystäviin turvautuminen ei luultavasti olisi tarpeen, sillä rehtori oli vaikuttunut Raymondin kerrottua saaneensa luokan parhaan keskiarvon - 9,6. Lisäksi poika vastaili rehtorin kysymyksiin nokkelasti, melkein ovelasti. Tulpen huomasi nopeasti että rehtori oli tehnyt päätöksensä jo ennen kuin lopetti salaatin - Raymond pääsisi kouluun.

"Onnittelut, rouva Garp. Pojallanne on varsin erinomainen opiskelupotentiaali ja hänen arvosanansa näyttävät sen myös. Olen todella..." Suurin osa rehtorin höpinöistä meni Tulpenilta täysin ohi, hän vain nyökkäili ja hymyili miehen paasatessa onnellisena.

Rehtorin häivyttyä Melony hiippaili olohuoneeseen. Hän oli pysytellyt etäämmällä rehtorin vierailun ajan, mokomaa vanhaa homekorvaa näki koululla enemmän kuin tarpeeksi. Melony tutkaili sanomalehdestä yliopistojen ja ammattikoulujen mainoksia. Hän oli ennakkohakenut erääseen maineikkaaseen teatterikouluun Two Mile Fallsin kaupungissa, mutta ei ollut päässyt. "Miksi on niin vaikea löytää kunnollista teatterialan koulutusta?" tyttö tuskaili ääneen. Humanistisia tieteenaloja oli karsittu kovalla kädellä kaikista Loveless River Villagen lähellä olevista kouluista.

Melony myttäsi turhautuneena lehden suureksi palloksi ja lähti kiikuttamaan sitä roskikseen. Roskapönttö kellotti kumollaan tienvierustassa niin surkean näköisenä, kuin vain kumollaan oleva roskapönttö voi olla. "Onneksi äiti ei ole huomannut", Melony mietti ja nosti roskiksen pystyyn. Se näytti aivan yhtä surkealta, joten Melony vain tunki lehden muiden roskien sekaan ja pamautti kannen pöntön päälle.

*       *       *       *       *       *       *
"Meowww", Jeremy valitti tuijottaen kiinteästi pöydän ääressä istuvaan Melonyyn. Kollikissan ääni olisi varmasti herättänyt koko talonväen, jos yksikään olisi enää ollut nukkumassa. "Eikö sinua ole kukaan ruokkinut?" Melony ihmetteli ääneen ja vilkaisi samalla seinänvierustalla mötköttävää ruokakuppia. Tyhjä. "Ai niin, kuivaruoka on lopussa. Mutta tuskin sinä juustoleipää söisit." "Mauuu!" "No hyvä on."

Melony taittoi leipänsä nurkasta irti pienen palasen ja heitti sen keittiön lattialle. Jeremy ponkaisi innostuneena leivänkappaleen perään, parkettiin jäi taatusti kynnenjälkiä. Melonyn ihmeeksi paahtoleipä katosi nopeasti kissan suuhun. Sillä oli taatusti nälkä, tyttö mietti. Samassa Raymond kolisteli portaita alas suoristellen koulupukuaan.  "Mel hei, bussi taitaa tulla juuri", poika huikkasi isosiskolleen avatessaan ulko-oven. "Us", Melony tuhahti, sieppasi loput leivästä mukaansa ja kiiruhti veljensä perään.

Tulpen kävi kuistilla vilkuttamassa loittonevalle bussille, kun huomasi epäilyttävää kuhinaa portaiden alapäässä. "Tuholaisia", nainen huokasi ääneen. Mistä niitä nyt ilmaantui? Mistä lienevätkään tulleet, niistä pitäisi päästä eroon ennen kuin mokomat valtaisivat talon. Onneksi pesuhuoneessa oli varalla purkki tuholaismyrkkyä. Parasta ennen-päiväys oli jo mennyt, mutta onneksi torakat eivät osanneet lukea.

Itsekseen harmitellen Tulpen lakaisi kuolleet ötökät rikkakihveliin ja kippasi ne roskatynnyriin. Yksi itsepäinen tapaus kipitti vielä kiveyksellä, mutta Tulpen liiskasi sen kengällään. Hän haki ostoskassin sisältä, jääkaappi alkoi tyhjentyä, ruokien lisäksi tarvittaisiin pyykinpesuainetta ja kissanmuonaa. Jeremy tunkisi itsensä muuten kohta jääkaappiin. Kissa taisi aavistaa Tulpenin ajatukset, sillä se kiehnäsi hänen jaloissaan koko ajan kun Tulpen teki lähtöä.

Oven kolahdettua kiinni Jeremy ei jaksanut jäädä katsomaan Tulpenin perään, vaikka se usein olikin tehnyt niin. Alkukevään ilma oli lämmin, muttei turhan kuuma. Harmaa eläin kipaisi portaat yläkertaan ja kävi antaumuksella raapismispuun kimppuun. Sille oli opetettu jo pentuna ettei huonekaluihin ollut sopivaa teroittaa kynsiään.

Tulpen tuli kaupasta kädet täynnä tavaraa. Hän oli kotimatkalla pistäytynyt Suttoneilla ja Sally oli lahjoitanut Tulpenille itse tekemänsä kukkakimpun. Kasvihuoneissa kasvatettujahan nekin kukat olivat, mutta kauniita silti. Jeremy kiisi pian yläkerrasta keittiöön kuullessaan kauppakassien rapinan.

Koulubussin jarrut kirskahtivat, kun se jarrutti Garpien talon kohdalle. Raymond kapusi nopeasti alas linja-autosta, kuljettaja oli hieman kärsimätön mutta kyydit olivat kieltämättä nopeampia kuin tavallisten lukioiden ja ammattioppilaitosten autoilla.

Raymond loikki kuistin portaat kaksi askelmaa kerrallaan ruuan tuoksun tulviessa kuistille asti. Tulpen oli paistamassa räiskäleitä, hän oli alkanut sekoittaa taikinaa heti ruokittuaan kissan. "Tuoksuu hyvältä", Raymond tiedoitti koko keittiölle ja kävi kurkistamassa valmistuvia lettuja Tulpenin selän takaa. "Menetkös siitä", Tulpen naurahti ja heristi leikkisästi kapustaa pojalleen. "Hei, mitä ulkona tapahtuu?" hän jatkoi kuullessaan auton moottorin hurinaa. "Se taitaa olla Marjorie", Melony ilmoitti ovelta. Sen jälkeen tyttö lähti vaihtamaan pois koulupukuaan, hän ei suuremmin välittänyt sinisestä.

Vaihdettuaan arkivaatteisiin Melony tarttui puhelimeen ja soitti Ennille. Raymond oli huikannut Marjorielle vaihtavansa itsekin vaatteet arkisempiin ja Tulpen oli toivottanut vieraan tervetulleeksi ruokapöytään, kunhan räiskäleet pian olisivat valmiita. "Haloo?" Ennin ääni kuulosti uniselta, tyttö oli varmaan valvonut yöllä. "Mel täällä. Onko mitään löytynyt?" Melony meni kärkkäästi suoraan asiaan. "Ai, moi Mel. Joo, löysin itse asiassa kaksikin sopivaa, mutta molemmat ovat aika kaukana..." Enni selosti ja Melony nyökkäili luurille. Raymond laskeutui alas portaita.

Raymond ja Marjorie olivat liittyneet Tulpenin seuraksi ruokapöytään. Melony oli puhunut aikansa puhelimessa ja kadonnut sen jälkeen yläkertaan. Tulpen kyseli Marjorielta kuulumisia, Raymond keskittyi suurimmaksi osaksi räiskäleihinsä mutta osallistui välillä myös keskusteluun.

Tulpen söi nopeasti ja lähti pian sen jälkeen myöskin yläkertaan. Työkenkien äänen kadottua otaksuttavasti Melonyn huoneeseen katosi myös nuorten "ujous". Marjorien käsi liukui kuin huomaamatta kohti Raymondia. Yläkerrasta kuului kolinaa, joku avasi vaatekaapin ovet. Raymond hymyili Marjorielle, tyttö vastasi hymyyn. Jeremy katseli heitä makuuhuoneen oven luota. Oudot kaksijalkaiset, se mietiskeli.

Pian kävi selväksi, miksi Raymond oli odottanut äitinsä poistumista huoneesta. Puna olisi varmasti karahtanut pojan poskille, jos joko Tulpen tai Melony olisi ollut kuulemassa keittiössä nyt kuiskattuja noloja hellittelynimiä. Ei Raymond itsekään tiennyt pystyvänsä puhumaan tahmeampaa vaahterasiirappia kuin se, mikä lämpeni lautasille unohdettujen lettujen päällä. Kenties Marjorie vaikutti häneen niin? Pian molemmat kuitenkin käänsivät huomionsa takaisin ruokaan. Syötyään viimeisen räiskäleen Marjorie kiitti ruuasta ja alkoi tehdä lähtöä. Alkoihan ulkona tulla jo pimeä.

Melony istui tietokoneella katsastamassa lentokoneiden aikatauluja. Enni oli kertonut muutamasta oppilaitoksesta joissa yhä opetettiin teatteritaiteita. Toinen oli aivan mahdottoman kaukana. Toiseenkin oli matkaa, mutta ei määrättömästi. Lisäksi sillä oli eräs toinenkin etu. Melony hymyili näytölle ja sammutti sitten koneen.

Laukut odottivat valmiina kuistilla, taksi saapui juuri talon kohdalle. Melony kantoi harvat matkatavaransa alas portaita, taksinkuljettaja auttoi nostamaan ne tavarasäiliöön. Lentoasemalle olisi muutaman tunnin matka, Melony mietti kiinnittäessään turvavyötä. Lentokone tekisi välilaskun Outolaaksossa ennen kuin jatkaisi matkaansa.

*       *       *       *       *       *       *

Raymond oli nukkua pommiin seuraavana aamuna, oli kiiruhdettava silmäluomet puolitangossa linja-autoon. Koulua oli jäljellä enää pari päivää, viimeisen vuosikurssin opiskelijoista suurin osa oli jo päässyt kesänviettoon. Raymond heittäytyi haukotellen loikoilemaan bussin takapenkille ja katseli toisella silmällään ikkunoista, jos he vaikka taas ajaisivat toisen koulubussin ohi. Hänhän saattaisi taas nähdä Marjorien ja vaikka vilkuttaa tytölle.

Raymond oli tavannut Marjorien jo lapsena muutaman kerran, mutta tutustui tyttöön kunnolla eräänä iltana nuorisotalolla. Raymond oli suostunut katsomaan elokuvaa erään luokkalaisensa tytön kanssa, mutta kiinnostus sekä tyttöön että elokuvaan haihtui nopeasti. Hänen takanaan istuva tyttö katseli televisiosta toista kanavaa ja Raymond alkoikin toistuvasti vilkuilla olkansa yli.

Raymond tunnisti tytön pian Marjorieksi. Hän keskittyi enää pintapuolisesti vieressään istuvaan vaaleaverikköön ja kuunteli aivan toisen elokuvan ääniä kuin mitä esitti katselevansa. 

Hilla-muori oli tunkenut itsensä istumaan Marjorien viereen ja laukoi nyt pisteliästä kritiikkiä maailmankaikkeuden nykyisestä tilasta. Marjorie esitti kuuntelevansa, mutta ujutti samalla toisen kätensä seinänviertä pitkin nykäisemään Raymondia hiasta. Tyttö oli myös huomannut pojan hetki sitten. "Anteeksi Kielo, pitää käydä alakerrassa..." Raymond mutisi ja hivuttautui vaivihkaa pois istuimeltaan.

Hän oli kiiruhtanut portaat alas, Marjorie oli seurannut poikaa vain muutaman minuutin päästä. "Moi, Raymond" Marjorie oli sanonut ja punastunut hienoisesti. "Hei Marjorie. Muistat sentään vielä minun nimeni", Raymond oli vastannut ja naurahtanut. "Enhän minä sitä unohtanutkaan ole. Eivätkö treffit menneet kuten oli suunniteltu, vai?" tyttö sitten kysyi ja viittasi kohti yläkertaa. Raymond oli pudistanut päätään. "Eivät ne mitkään treffit olleet - onneksi. Kielo vain pyysi minua katsomaan jotakin elokuvaa", poika sanoi. "Tanssitaanko?" Marjorie oli kysynyt.

Tulpen oli kaivanut pesuhuoneen kaapin perukoilta esiin vanhan, likaisen pesusienen. Ihmisten käyttöön siitä ei enää olisi, mutta kissan makuupaikan putsaamiseen se sopi. Tosin lika tuntui irtoavan tyynystä yhtä helposti kuin terva pureksitusta purukumista.

Jeremy puski lukitsematta jääneen ulko-oven auki päällään. Ulkoa oli kuulunut kiinnostava ääni, kissa tahtoi päästä selville sen aiheuttajasta. Mutta missä... Tuolla, oikealla puolella.

Jeremy lähti kierrellen ja kaarrellen kohti toista harmaata kissaa. Vieras oli tunkeutunut sen reviirille, mutta tämä ei vaikuttanut vihamieliseltä. Ja toisen tuoksu oli tuttu.

Tulpen oli tehnyt itselleen välipalaa, juustoleipiä. Raymond tuli koulusta, heillä oli tänään ollut lyhyt päivä. Marjorie oli tänäänkin tullut pojan mukana Garpeille. Tulpen yritti pyytää nuoria syömään - kumpikin kieltäytyi kohteliaasti vedoten siihen, miten vasta olivat syöneet kouluruokaa.

Nuorison poistuttua olohuoneeseen Tulpen yritti keskittyä leipäänsä. Se oli vaikeaa, sillä Jeremy oli jälleen kerran vakuuttunut siitä miten mielenkiintoisia ruokailevat ihmiset oikeastaan olivat, kiehnäsi jaloissa ja yritti päästä syliin.

"Sinä et kyllä tarvitse yhtään enempää ruokaa", Tulpen mutisi nostaessaan Jeremyn syliinsä. Hän oli jo syönyt loputkin leivästään, mutta silti kissa uskoi jotakin olevan vielä jäljellä.

"Mitä olet ajatellut tehdä kesällä?" Marjorie kysyi Raymondilta. "Luultavasti olen töissä yhdessä kirjanpitofirmassa. Tein siellä työharjoittelun ja nyt olen ollut viikonloppuhommissa samassa paikassa", poika vastasi. "Minä luultavasti jumitan äidin apuna kaupassa", Marjorie huokasi.

"Voihan se olla hauskaakin", Raymond sanoi. "Niin, no... Olisi edes vaatekauppa", Marjorie huokasi teatraalisesti ja irvisti sitten omalle vitsilleen.


Raymond veti Marjorien kainaloonsa ja kosketti varovasti tämän jalkaa. Tyttö hymyili suloisesti ja tönäisi Raymondin jalkaa omallaan. Olisihan kaksikolla enemmänkin puheenaiheita ollut, mikään niistä ei vain tuntunut kiinnostavan sillä hetkellä.

Äkkiä Raymond vetäisi Marjorien ylös sohvasta ja tarttui tätä kädestä. "Tahtoisiko kaunis neito tanssia?" poika kysyi suupielet korvissa. "En ainakaan sinun kanssasi!" Marjorie nauroi. "Talloisit vain varpaani muussiksi, kun minulla ei ole edes korkokenkiä, joilla puolustautua."
"En minä niin huono tanssija ole", Raymond hymähti. "Vaikka eivät sandaalit tosiaan ole mitkään tanssikengät."

"Häiritseekö sua koskaan?" Raymond kysyi äkkiä Marjorielta. "Se että me ollaan tällaisia suukkotuttavia?" Marjorie täydensi näppärästi epäselvän kysymyksen. "Ei lainkaan."
Raymond nyökkäsi. Ei asia häntäkään vaivannut. "Jotakuta muuta olisi voinut vaivata." Marjorie ymmärsi taas kerran nopeasti pojan tarkoituksen. He eivät olleet "vain kavereita". mutta eivät toisaalta seurustelleetkaan. Kumpikaan ei ollut rakastunut.

"Suukoista puheenollen", Raymond aloitti ja kietaisi kätensä Marjorien vyötäisille. "Niin mitä, senkin kieroilija?" Marjorie kiusasi. "Unohditko antaa Kielolle hyvänyönsuukon leffan jälkeen vai eikö se vain kelvannut?"

"Taisi päästä unohtumaan", Raymond mumisi ja painautui vasten Marjorieta. Raymond oli tosiaan pyytänyt Kieloa jokin aikaa sitten oikeaan elokuvateatteriin. Tyttö oli mukava, mutta treffeistä ei ollut kehkeytynyt mitään sen suurempaa. Marjoriekin oli käynyt muutaman muun pojan kanssa ulkona, mutta keneltäkään ei ollut kuulunut uutta kutsua.

Poika hautasi sormensa Marjorien hiuksiin ja suuteli varovasti tämän huulia. Tytön tukka tuntui pehmeältä, hänen lähellään leijaili aavistus hajuveden tuoksua. Osa koulujen oppilaista ilmeisesti arveli Marjorien ja Raymondin seurustelevan, mutta kumpikin oli kertonut asioiden oikean laidan muutamille ystävilleen.

Marjorie vetäytyi varovaisesti eroon suudelmasta, Raymond otti tyttöä käsistä. Marjorien mielestä Raymond oli yksi koulun komeimmista ja mukavimmista pojista, mutta ei sellaista tyyppiä jonka kanssa hän menisi naimisiin. Järkiavioliitto ystävyyspohjalta toimi ehkä joidenkin kohdalla, mutta Marjorie kaipasi vahvempia tunteita.

"Kelpaisiko se tanssi sittenkin?" Raymond ehdotti ja loi Marjorieen kysyvän katseen. Tyttö nyökkäsi ja antoi pojan ohjata itsensä oikeaan valssiotteeseen. Ray ei kieltämättä ollut ihan niitä huonoimpia tanssijoita. Kun yläasteen tanssitunneilla parhaat parit oli jo viety, Marjorie muisti monenkin tytön katselleen toiveikkaasti Raymond Garpia.

Raymond veti Marjorien lähemmäksi itseään ja pienensi tanssin askelkuviota. "Onko sinulla mitään erityistä tekemistä täksi illaksi?" poika kysyi. "Itse asiassa on", Marjorie vastasi ja hymyili ilkikurisesti. "Arsi pyysi minua kahvilaan. Ja sen jälkeen teatteriin..."

"Vai niin!" Ray huudahti ja alkoi äkkiä kutittaa tytön kylkiä ohuen kesäpaidan läpi. "Raymond! Lopeta, senkin aasi!" Marjorie kiljahti naurunpurskahdustensa välistä. "Mutta minun pitää kyllä oikeasti mennä laittautumaan. Tämä paitakin on aivan ryppyinen." Raymond saattoi tytön kuistille asti ja vilkutti hänelle, kun tämä katosi kulman taakse.

*       *       *       *       *       *       *

"Etkö voisi kerrankin tehdä tarpeitasi pihalle?" Tulpen huokasi. Jeremy tuijotti häntä kiinteästi hänen siivotessaan kissanhiekkalaatikkoa. Kollikissaksi Jeremy vaikutti joskus hieman hienohelmalta. Parempi kai sekin kuin että se pitäisi koko taloa hiekkalaatikkonaan ja raapimispuunaan ja makuualaustanaan ja...

Raymond sekoitti pannukakkutaikinaa. Niitä olisi ehkä perinteikkäämpää syödä aamiaiseksi, mutta eihän kukaan ollut vahtimassa, mitä hän söi ja valittamassa kulttuuririkoksesta. Yksi kananmunankeltuainen ei millään halunnut sekoittua muuhun massaan, vaan pulpahteli taikinan seasta esiin itsepäisenä pallona.

Jeremy oli käynyt hiekkalaatikolla ja kiehnäsi nyt Tulpenin jaloissa, mikä vaikeutti huomattavasti pääsyä pesuhuoneeseen. Joka askeleella olisi pitänyt pysähtyä rapsuttamaan. "Jätänkö vähän taikinaa jääkaappiin, äiti? Jos haluat lounaaksi pannukakkuja", Raymond huikkasi lieden luota. "Paista vain se kaikki! Lounastan huomenna yhden työkaverin kanssa, valmiit pannukakut säilyvät paremmin kuin taikina. Syödään niitä vaikka sitten kun tulet kotiin", Tulpen vastasi. "Ja tule ihmeessä hakemaan tämä kissa jonnekin muualle! Se yrittää kampata minut, juuri kun minun pitäisi päästä suihkuun."

*       *       *       *       *       *       *

Raymond oli vaihtanut virallisemmat työvaatteet päälleen ja kiiruhti nyt pihalle ehtiäkseen ajoissa töihin. Hän oli kysellyt kesätyömahdollisuutta henkilöstöpäälliköltä jo viime viikolla. Tänään saataisiin luultavasti kuulla päätös. Tulpen oli sisällä lukemassa romaania, lounastapaamiseen olisi vielä aikaa. Kaikki pannukakut olivat kadonneet jo aamiaisella.

Albert oli vienyt Tulpenin erääseen pikkuruokalaan esikaupungin rajalla. Tiskeiltä saattoi purilaisten ja pitsojen lisäksi tilata aivan kelpo ravintolaruokaa. Albert oli ottanut Caesar-kanasalaattia ja maksanut Tulpenin lohimedaljonki-kesäkurpitsa -annoksen.

Vaikka tähän aikaan päivästä yleensä monet ihmiset lähtivät kahvilalounaalle tai jollekin muulle tauolle, ei Pieneläisissä käynyt kuin pienoinen vilske. Ilmeisesti päivä oli valittu hyvin. Monihan oli jo päässyt töistä kesälomalle ja söi joko kotonaan tai oli jo lähtenyt sukuloimaan.

"Kilttiä sinulta kutsua minut tänne", Tulpen kiitti Albertia. "Mitäs tuosta", mies hymähti. "Olet mukava lisä toimiston porukkaan, hyvä tavata uusia tuttavuuksia. Huomasin tuossa vähän aikaa sitten että vaikka oletkin jo vakituinen työntekijä, en vielä tunne sinua kovinkaan hyvin."

"Vaikutit kuitenkin jollakin tapaa tutulta kun ensi kerran ilmaannuin toimistoon. Juolahti mieleeni, olisinko voinut nähdä sinut jossain ennenkin?" Albert spekuloi. "Saattaa olla mahdollista, ainakin jos olet joskus vieraillut Outolaaksossa. Olen nimittäin kotoisin sieltä", Tulpen vastasi hymyillen.

"Olen tosiaan käynyt siellä muutaman kerran, tosin viimeisestä vierailustani on jo useampi vuosi. Outolaakso vaikutti kiehtovalta kaupungilta", Albert rupatteli ja metsästi pienen paistetun leipäkuution salaatistaan. "Työskentelin siellä jokin aikaa Outolaakson Balettiseurassa. Työsuhteeni loppui kun muutin tänne", Tulpen kertoi. 

Albert oli suostutellut erään firman autonkuljettajan ajamaan Tulpenin kotiovelle asti. Brunetti Sirpa oli Tulpenille ennestään tuttu, ja matka olis sujunut nopeasti rupatellessa. Sirpa oli vihjaillut Albertin ihastuneen Tulpeniin, mutta Tulpen ei pitänyt sitä todennäköisenä. Kyllähän joku saattaisi katsella parhaan ikänsä ohittanutta entistä balettitanssijaa hieman sillä silmällä, mutta Albert ei ollut vaikuttanut siltä että olisi langennut loveen. 

Ei kulunut pitkää aikaa, kun myös Raymond saapui työpaikaltaan kotiin. Henkilöstöpäällikkö oli sanonut kesätyöpaikan varmistuneen. Parin viikon päästä Raymond voisi alkaa tehdä hieman pidempiä työpäiviä arkipäivien aikana, sitä ennen olisi tyydyttävä lyhyisiin viikonlopputyöpäiviin. Poika etsi postilaatikosta saapuneet kirjeet ja lehdet ja vei ne sisälle. Hänen oli aivan pakko päästä suihkuun.

Nopean virkistäytymisen ja vaatteiden vaihdon jälkeen Raymond alkoi kokata itselleen lounasta. Tulpen sanoi ettei hänellä olisi nälkä ainakaan pariin tuntiin, Albertin tarjoama lounas oli ollut sen verran täyttävä. Olihan Raymondkin toki käyttänyt hyväkseen henkilökunnan kahvihuonetta, mutta eihän ihminen elä kauaa vehnäkekseillä ja murukahvilla. Kotitalouden tunneilla poika oli opetellut paprikapadan reseptin, pian houkutteleva mausteiden tuoksu täytti koko keittiön.

"Olikohan se toinen jalapeno liikaa", Raymond mutisi kämmeneensä pinkaistessaan hakemaan jääkaapista mehutölkkiä. Pata oli ollut mausteista ja maittavaa, mutta jälkimaku hieman turhankin tulinen. Raymond kulautti mehua varovasti suuhunsa ja huokasi helpotuksesta. Maito olisi lievittänyt poltetta vielä paremmin, mutta se oli loppu. Seinäpuhelin alkoi äkkiä piristä vaativasti. "Minä vastaan!" Raymond huikkasi yläkertaan äidilleen ja kiiruhti mehutölkki kädessään puhelimen luo.

"Raymond Garp." "Pikkuveli!" toisesta päästä kuului innostunut nuoren naisen ääni. Taustalta kantautui matalataajuista huminaa ja ihmisten puhetta sekä outoa kolinaa ja suhinaa. "Melony! Mistä sinä soitat", Raymond ihmetteli ja hörppäsi mehua. Suuta poltteli yhä. "Lentokoneen vessasta!" Melony vastasi ja Ray purskautti mehut suustaan. "Että mitä että?" "Niin on porkkanat pikkuveikka, sanoinhan lähteväni jonnekin kauemmas opiskelemaan. Kone tekee kohta välilaskun Outolaaksossa ja täällä ei kai oikeastaan saisi käyttää kännykkää", Melonyn ääni rätisi kuulokkeessa. "Outolaaksohan on hirvittävän matkan päässä! Mihin sinä oikeastaan lähdit?" Raymond kysyi ja nielaisi nopeasti pienen kulauksen juomaansa. "College of The Futureen, Ray, samaan paikkaan missä äitikin opiskeli. Voitko uskoa, tämä oli lähin paikka missä yhä voi keskittyä kunnolla teatteritaiteen opiskeluun! Mutta nyt minun on ihan pakko lopettaa."

Tulpen oli päättänyt viedä romaaninsa mukanaan ulos ja kuljeskeli nyt ympäri pihaa silmäillen välillä läpi kappaleen tai pari. "Seuraavasta palkasta on pakko hankkia ne puutarhatuolit. Tai edes puutarhatuoli", nainen mutisi venyttäessään hartioitaan. Olisi kuitenkin ollut sääli jäädä sisälle lukemaan, ulkona oli aivan kaunis ilma vaikka kohta alkaisikin jo hämärtyä.

*       *       *       *       *       *       *

Raymond oli lyhyen etsinnän jälkeen löytänyt internetistä College of The Futuren nettisivut. Vanhat rakennukset olivat vielä pystyssä, vaikka monia olikin entisöity reippaasti. Jopa Valkoinen Tulevaisuus-asuntola, jossa Tulpen oli aikoinaan asunut, oli yhä käytössä. Aivan kuten Melony oli maininnut, teatteritaidetta opetettiin myös. Raymond sammutti koneen ja lähti laittamaan iltapalaa.

Voisarvien taikina oli nopeasti sekoitettu, mutta ruuanlaiton keskeytti tälläkin kertaa Jeremy, joka nyt törmäsi sisään etuovesta oudon, valkean kissan seuraamana. Molemmat kissat rauhoittuivat hieman huomatessaan Raymondin. Jeremy pakeni portaiden taakse tarkkailemaan epäluuloisena tulokasta, joka puolestaan katseli uteliaana kokkaavaa poikaa. "Jestas, tuohan on Sallyn kissa", Tulpen huomasi tullessaan olohuoneesta katsomaan mikä mekkalan oikein aiheutti.

Tulpen oli soittanut Sallylle ja kertonut mistä tämä löytäisi karkumatkalle lähteneen Thiuan, luvaten samalla Raymondille voivansa itse tehdä voisarvet loppuun. Raymond hyväksyi kiitollisena tarjouksen ja lähti yläkertaan kylpyyn. Päivällä ei tuntunut tapahtuneen oikeastaan mitään, mutta Rayn selkä väitti kiivaasti toista. Kylpy olisi todellakin paikallaan.

Siskon kylpyvaahto sai veden vaahtoamaan runsaasti, sen tuoksu toi Raymondin mieleen Melonyn. Sisarella oli ilmeisesti tarkka suunnitelma tulevaisuudestaan, toisin kuin Raymondilla. Hän meni ennemminkin aina kulloisenkin tilanteen mukana. Tosin Raysta tuntui siltä kuin hän tietäisi, mihin lähtee kesän jälkeen opiskelemaan...







Tuo Rayn ja Marjorien hempeilykohtaus oli hankala kirjoittaa! Inspistä piti odottaa useampi päivä... Ja kamalasti tuota piste piste piste -hommaa käytin, voi mokoma XD Mutta eipä jäädä suremaan menneitä vaan odotetaan hieman tulevaisuutta - ja mie ainakin odotan tulevaksi paria kommenttia. Raapustathan sellaisen, rakas lukija? Itse lähden nyt etsimään polkupyörääni talviteloilta ;D