Hector tarjosi jälleen otsikkoinspiraation ;)
En millään onnistunut löytämään youtubesta osanlukumusiikiksi haluamaani kappaletta. Jos satutte huushollistanne löytämään Little Featin levyn Down on the Farm, laittakaapas se levysoittimeen ja kuunnelkaa kappale nimeltä Wake Up Dreaming. Se on levyllä kahdeksantena. Niille joilla on cd-varastossaan kyseisen levyn kokoinen aukko voisivat kuunnella tämän biisin.

Osa 17 kuva 001
Jeremy oli pyörinyt koko päivän ulkona jahtaamassa hyönteisiä. Syyssade ei tuntunut paljoa haittaavan tahtia, olihan tien toiselta puolelta löytynyt lisäksi hyvä myyräapaja. Tulpen katseli kissan menoa ikkunan kautta. Se pyöri villisti pihalla ties minkä ötökän perässä. Tulpen päätti ottaa sadetakin naulakosta ja mennä katsomaan kissan perään, kun jokin sai hänet vilkaisemaan vielä kerran lasioven läpi.
Osa 17 kuva 002
Tulpen ryntäsi ulos ilman sadetakkia. Jeremy oli juuri saanut kiinni ison myyrän ja oli ylpeänä kiikuttamassa saalistaan kotipihalle. Tieltä kantautuva ääni ei saanut kissalta huomiota. "Hei!"
Osa17kuva003.jpg?t=1307612406
Varoitusta ei joko kuultu tai huomioitu, sillä muutamaa sekuntia myöhemmin harmaa urheiluauto oli töytäissyt kissan kumoon. Myyränraato kirposi tielle, saalistaja ei näyttänyt enää kovin erilaiselta kuin saaliinsa. Auto oli jo kadonnut näköpiiristä. 
Osa17kuva004.jpg?t=1307612360
*       *       *       *       *       *       *
Osa17kuva005.jpg?t=1307612286
Raymond oli jälleen kerran vallannut yhden asuntolarakennuksen puhelimista. "Haloo? Tällä puhuu Raymond Garp. Saisinko Mirjamin puhelimeen?" Hetken oli hiljaista, lukuunottamatta kengänkärjen naputusta puulattiaa vasten ja alemmista kerroksista kantautuvaa hälyä.
Osa17kuva006.jpg?t=1307612264
"Mirjami? Raymond täällä! Ajattelin vain kysyä, voinko tarjota sinulle kyydin..." Puhelimeen puhuessaan poika käveli ympäri huonetta. "Hyvä on. Olin itsekin juuri laittautumassa valmiiksi."
Osa17kuva007.jpg?t=1307612240
"Tietenkin tapaamme Arnett Upissa, sehän on hyvä ravintola! Olen lisäksi varannut meille jo pöydänkin." Nuorukaisen ääni pehmeni lauseen loppua kohden. Langan toisesta päästä kuului hyväksyntä ja lupaus saapua ajoissa paikalle.
Osa17kuva008.jpg?t=1307612214
"Hienoa, nähdään siellä", Raymond henkäisi. Enää piti soittaa taksi paikalle. Kallistahan se oli, mutta Daruwallah Close oli kaukana suunnilleen kaikesta eikä Raymond ollut kestävyyskävelijä. Osa17kuva009.jpg?t=1307612190
Raymond ehti vielä vilkaisemaan nopeasti peiliin ennen taksin tuloa. Pian keltainen auto kaarsikin asuntolan kohdalle ja hän pääsi lähtemään kohti kampuksen keskustaa.
Osa17kuva010.jpg?t=1307612154
Raymond löysi pian Mirjamin Arnett Upin lämpiöstä ja opasti naisen ravintolasaliin. He olivat tavanneet ensimmäistä kertaa samaisen ravintolan pihalla ja huomanneet myöhemmin käyvänsä samoilla tilastotieteen luennoilla. Mirjami kuului erääseen puolikuuluisaan osakuntaan, joka piti majaa Nellie Streetillä.
Osa17kuva011.jpg?t=1307612087
Mirjami oli hyvä keskustelija, yhteisiä puheenaiheita löytyi nopeasti. Eikä naista haitannut, vaikka Raymond välillä keskittyikin enemmän grillikylkeen kuin pöytäseuralaiseensa.
Osa17kuva012.jpg?t=1307612059
Kävi ilmi, että vaikka kaikki "vakkarit" (kuten Nellie Streetin osakunnan jäseniä joskus leikkisästi kutsuttiin) olivatkin hyvin mukavia, oli Mirjamin joskus hankala löytää samanhenkistä seuraa.
Osa17kuva013.jpg?t=1307612030
Suurin osa osakuntalaisista oli tyttöjä - ja suurin osa osakuntalaisista oli valinnut lukujärjestykseensä eri kursseja kuin Mirjami. Raymond sai kuulla Mirjamin olevan taloustieteen fuksi, niin kuin hän itsekin.
Osa17kuva014.jpg?t=1307612010
Tyttö oli myös kaunis ja nokkela. Nuorukainen teki tiukan päätöksen istahtaa Mirjamin lähettyville jokaisella luennolla jolla vain tämän näkisi.
Osa17kuva015.jpg?t=1307611973
Laskun maksamisen jälkeen Mirjamin piti jo kiiruhtaa osakuntatalolle. Raymond jäi Arnett Upiin aikomuksenaan kiittää kokkia, mutta päätyikin lopulta vaihtamaan muutaman sanan heidän pöytäänsä tarjoilleen Danielan kanssa. Ilta oli kulunut hämmästyttävän nopeaan tahtiin ja Raymond joutuinkin pian kiiruhtamaan takaisin asuntolaan. 
Osa17kuva016.jpg?t=1307611949
Raymond maksoi taksinkuljettajalle joka ajoi heti rahat saatuaan etsimään vähän varakkaampia asiakkaita. Raymond jäi hetkeksi nojailemaan kuistin kaiteeseen ja katselemaan silmäkulmastaan ilmeisesti ohikulkumatkalla olevaa sievää tyttöä. Yllättäen tyttö kääntyikin kohti asuntolaa ja Raymond teekenteli etsiskelevänsä nenäliinaa taskuistaan. Tyttö käveli Rayn ohi ja sisälle asuntolaan. "Asuuko hän täällä?" nuorukainen pohdiskeli. Raymond ei ollut huomannut naista aikaisemmin koko yliopistolla. 
Osa17kuva017.jpg?t=1307611922
Vaaleatukkainen tyttö ei asunut ainakaan toisen kerroksen huoneissa, sen Raymond tiesi. Ensimmäinen kerros oli myös aika epätodennäköinen, hän olisi varmaan siinä tapauksessa nähnyt tytön alakerrassa. Kolmas kerros oli mahdollinen, siellä oli hieman hiljaisempaa eikä Raymondkaan käynyt siellä kovin usein. Mutta pian uni vei voiton ajatuksilta.

*       *       *       *       *       *       * 
Osa17kuva018.jpg?t=1307611901
Aamulla Raymond oli noussut ylös melkein ainoastaan tahdonvoiman avulla. Vaihdettuaan pyjamansa päivävaatteisiin hän tunsi olonsa jo virkeämmäksi. Nuorukainen pyöritteli hartioitaan ja suunnisti haukotelen alakertaan. Toivottavasti aamiainen herättäisi hänet kunnolla.
Osa17kuva019.jpg?t=1307611864
Vaikka ruokalan pannukakut olivat olleet aivan maittavia eivätkä edes raakoja sisältä, tunsi Raymond yhä olonsa hieman uniseksi. Samassa hän huomasi ruokalassa tuon edellisenä iltana näkemänsä vaaleatukan. "Hei, satutko tietämään tuon nurkkapöydässä istuvan tytön nimeä?" Raymond kysyi hiljaisella äänellä Joelilta.
Osa17kuva020.jpg?t=1307611849
"Jos oikein muistan, hänen nimensä on Esteri", Joel vastasi. "Hän on nätti, vai mitä?" "Totta puhut", Raymond vastasi entistäkin hiljempaa. Joel hymyili salaliittolaisen hymyä asuntolakaverilleen.  
Osa17kuva021.jpg?t=1307611776
"Olen puhunut hänen kanssaan ohimennen pari kertaa, vaikuttaa myös mukavalta tytöltä", Joel kertoi. "Siinä tapauksessa minunkin pitäisi varmaan hankkiutua juttusille", Raymond mietti. "Onnea yritykseen, auervaara", Joel vitsaili hyväntahtoisesti. "Minun pitää kuitenkin painella luennolle, olen ollut pois jo kahdelta edelliseltä."
Osa17kuva022.jpg?t=1307611750
Raymond huomasi tytön nousevan ruokapöydästä ja päätti, että olisi turhaa lykätä tutustumista. "Onkohan joku sekoittanut pannukakkuihin jotain outoa, vai näyttääkö koko ruokala äkkiä nätimmältä?" nuorukainen hymyili ja teeskenteli leyhyttelevänsä raitista ilmaa kasvoilleen. "Pitänee ottaa tuo kohteliaisuutena", Esteri nauroi.
Osa17kuva023.jpg?t=1307611729
"No, mikä on nimesi?" tyttö kysyi. "Raymond Garp. Ja sinun?" Ray kysyi muodon vuoksi. "Sano vain Esteri", nainen vastasi. "Sepä on kaunis nimi", Raymond jatkoi. "Älä höpsi, sehän kuulostaa vain siltä kuin vanhempani olisivat lukeneet liikaa yläasteen kemiankirjoja. Mutta eipä sinua voi yrityksen puutteesta syyttää", Esteri nauroi veitikkamaisesti. Raymondin oli pakko hymyillä tytön ihmistuntemukselle ja välittömyydelle.
Osa17kuva024.jpg?t=1307611704
Valitettavasti Esterin ensimmäinen luento alkoi pian keskipäivän jälkeen, joten juttutuokiosta ei muodostunut kovinkaan pitkää. Raymond huomasi tarkastaessaan kalenteriaan, että hänelle oli siksi päiväksi vain yksi (luultavasti erittäin pitkästyttävä) kertausluento, jonka hän päätti suosiolla jättää väliin. Olisi parempi työskennellä asuntolan koneella kesken jääneen referaatin parissa. Ja ensi viikoksi olisi esitelmä simoleonin arvon vaihtelevasta inflaatiosta, parempi aloittaa saman tien... 
Osa17kuva025.jpg?t=1307611679
Esitelmän tekoon solahti helposti pari tuntia. Raymond haki yläkerran pienestä jääkaapista tölkillisen kylmiä ravioleja. Etsiessään puhtainta kertakäyttöhaarukkaa hän huomasi kaapin takana sinne pudonneen esseevihon. Hetkinen, sehän oli Raymondin! "Jos kerran tekee rästitöitä, parempi tehdä kerralla niin paljon kuin pystyy", poika järkeili. 
Osa 17 kuva 026
Saatuaan esseen valmiiksi ja läikytettyään puolet raviolitölkin sisällä olleesta suolavedestä vihkon päälle kirjoitustyön aikana, Raymond päätti että olisi aika suunnata loppuillaksi pois asuntolasta. Iltapäivää ei tosiaankaan ollut enää jäljellä montaa hetkeä, eikä sisätiloissa homehtuminen ollut kovin korkealla nuorukaisen vapaa-ajan suunnitelmissa.
Osa17kuva027.jpg?t=1307611621
"Jos tuon taksiyhtiön osakkeet lähtevät hurjaan nousuun, tietävätpä ainakin ketä kiittää", Raymond mutisi odotellessaan kyytiään ulkona. Mutta kun ainoa viihdyke alle neljän kilometrin säteellä oli erittäin epämielenkiintoinen pikku kuppila, päätyi Ray elämään mielummin vähillä varoilla kuin vähillä viihdykkeillä.
Osa17kuva028.jpg?t=1307611595
Taksi olikin pian paikalla. Raymond kapusi sisään ja antoi kuskille erään Twisted Roadin varrella sijaitsevan klubin osoitteen.

*       *       *       *       *       *       *
Osa17kuva029.jpg?t=1307611572
Vaikka Raymond oli ajattellut toisin, juuri kukaan ei ollut klubin uima-altaalla. Suuri osa ihmisistä oli pakkautunut Twisty Featin yläkertaan kuuntelemaan kovaäänistä musiikkia. Ainoat ihmiset altaalla olivat Raymond ja joku tyttö. Tosin ei Ray valittanut - tyttö oli oikein sievä. "Aika hiljaista täällä tänään, vai mitä?" hän virkkoi.
Osa17kuva030.jpg?t=1307611549
Kun keskustelu oli näin avattu, pääsivät Raymondin puhelahjat pian oikeuksiinsa. Kävi ilmi ettei tyttökään varsinaisesti paheksunut diskomusiikkia, sitä ei vain tarvitsisi soittaa ihan niin kovaa. Kummallakin oli taiteelliselle uralle antautunut perheenjäsen, molemmilla oli ollut nuorena lemmikki.
Osa17kuva031.jpg?t=1307611243
Ulkona alkoi kumminkin pian käydä navakka tuuli, joka sai molemmat suuntaamaan sisätiloihin.
Osa17kuva032.jpg?t=1307611098
Raymond oli kavunnut portaat yläkertaan ja koetti nyt keskittyä käsiensä pesemiseen seinän toiselta puolelta raikaavan musiikin sijaan. Sanottiin että klubin sisustus oli ammattilaisten käsialaa, mutta Rayn mielestä pesuhuoneiden suunnittelusta vastannut oli vähintään värisokea. "Luultavasti kuurokin", hän mutisi ja manasi hiljaa ohuita seiniä. 
Osa17kuva033.jpg?t=1307611079
Onneksi ulkoseinien eristyksissä ei oltu säästelty, klubi oli mukavan lämmin. Uimapukusillaankaan ei tarvinnut pelätä saavansa tautia. Lisäksi ympäri klubia oli piilotettu lokerikkoja, joihin uimari saattoi jättää vaattensa suojaan jos vesiurheilu kutsui.
Osa17kuva034.jpg?t=1307611009
Löydettyään käsipyyhkeen Raymond kiiruhti pesuhuoneesta nopeasti klubin alakertaan. Koko kerros oli sisustettu lämpimin punervin värein alkaen pöytäryhmistä ja päättyen lattiakiveykseen ja seiniä kiertäviin koristepylväikköihin. Alakerrassa oli selvästi lattialämmitys, Raymond huomasi.
Osa17kuva035.jpg?t=1307610990
"Iltoja", Raymond tervehti baaria hoitavaa naista ja kapusi baarijakkaralle. "Hyvää iltaa. Mitä saisin tarjota?" nainen kysyi hymyillen.
Osa17kuva036.jpg?t=1307610930
"Ottaisin mansikkamargaritan, kiitos", Raymond vastasi ja hymyili takaisin. Nainen kurotti juomansekoittimen tiskin alta ja alkoi hakea käsinsä erilaisia aineksia näppärästi ja nopeasti.
Osa17kuva037.jpg?t=1307610910
Raymondin uimahousut olivat jo kuivuneet, eikä avoimista ovista sisälle tuleva tuuli tuntunut enää niin kylmältä, pelkästään virkistävältä. Lisäksi baarinhoitaja oli söpö.
Osa17kuva038.jpg?t=1307610452
Margarita maistui yllättävän hyvältä, ehkä ammattilaiset osasivat vain tehdä parempia kuin epämääräisiä käsityksiä juomista (ja muustakin) omaavat satunnaiset luentotuttavuudet. Ehkä jopa parempaa kuin ravintoloiden tarjoamat juomat, Raymond mietti epäillen.
Osa17kuva039.jpg?t=1307610433
*       *       *       *       *       *       *
Osa17kuva040.jpg?t=1307610349
Raymond oli vetänyt arkivaatteet takaisin päällensä ja soittanut taksin aivan hetki sitten. Baarityttö huikkasi vielä hänen peräänsä ja toivotti miellyttävää illanjatkoa. Ray hymähti, puoliyö oli mennyt jo ajat sitten.
Osa17kuva041.jpg?t=1307610261
Taksin merkinantotorven terävä piipitys kuului jo tieltä, saaden Raymondin kiiruhtamaan askeliaan. Hänen pitäisi joutua asuntolalle tuota pikaa, huomenna olisi vielä tehtävää opiskelurintamalla. Lisäksi alkanut sade oli taas alkanut viilentää ilmaa. Jatkakoot muut juhlia, asuntolalla olisi sentään sateensuoja, puolijärkevää iltapalaa sekä lämmin suihku.
Osa17kuva042.jpg?t=1307610199
"Daruwallah Closen asuntolaan, kiitos", Raymond henkäisi istahtaessaan taksin penkille. Kuski mulkaisi häntä epäluuloisena. Tämä oli varmaan kutsuttu ennenkin samalle klubille, tosin asiakkaat olivat varmaan harvoin olleet maksukykyisiä, Raymond huomasi. Kuski rauhoittui heti kun Raymond kertoi maksavansa käteisellä eikä katteettomilla sekeillä tai "odota-kun-haen-lompakon-sisältä"- jekulla. 
Osa17kuva043.jpg?t=1307610178
"Hetki! Voisitteko pysähtyä hetkeksi?" Raymond huudahti kun he olivat päässeet puolityhjälle tienpätkälle. Hän oli huomannut harmaan hahmon heiluttavan autolle kättään tienpientareelta. Pian auton pysähdyttyä sen luokse kiiruhtikin nuori nainen. Raymond veivasi ikkunan auki. "Paljon kiitoksia kun pysähdyitte. Voisinko saada puhelimen lainaan? Kenkäni hajosi ja niin teki matkapuhelimenikin." "Hei, mehän tapasimme uima-altaalla!" Raymond huomasi. "Minulla ei nyt ole puhelinta matkassa, mutta voisit ehkä käyttää asuntolani puhelinta", hän ehdotti, avasi auton oven ja viitoi tyttöä kapuamaan sisään.
Osa17kuva044.jpg?t=1307610154
Asuntolan puhelimen käyttäminen venyi tosin jostain syystä aamuyöhön asti. Kovin monet eivät onneksi olleet hereillä, joten ajanviettoa ei häiritty. Aamuyö vaihtuisi pian aamuksi, joten olisi sama odottaa aamuun asti ja käydä vaikka suihkussa. Eihän kukaan halua saada puhelinsoittoa aamuyöllä - ei ainakaan kukaan joka nukkuu silloin.
Osa17kuva045.jpg?t=1307610123
Portaat narisivat tuskin aavistuksenomaisesti, mutta sekin kuulosti yllättävän äänekkäältä torkkuvassa asuntolassa. Välillä jostakin huoneesta kuului kuorsauksen korahduksia, joku manasi hiljaisella äänellä lehtoria joka oli määrännyt liikaa tehtäviä.
Osa17kuva046.jpg?t=1307610088
Kukaan ei onneksi ollut myöskään pesuhuonessa. Ovi lukittiin, pian naapurihuoneiden asukkaat saivat ihmetellä kuka menee suihkuun tähän aikaan.
Osa17kuva047.jpg?t=1307609949
"Kiitoksia kun tarjosit kyydin", tyttö kiitteli Raymondia. "Eipä kestä. Vastasihan joku puheluusi?" Raymond varmisti. "Kyllä! Ystävättäreni tulee hakemaan minua." Sen sanottuaan tyttö kipaisi hakemaan vaatteitaan, jättäen suurimman osan ruokalasta tuijottamaan jälkeensä.Osa17kuva048.jpg?t=1307609924
Raymond oli saanut aamiaisensa jotenkuten alas ja päätti ottaa suihkun eräässä yläkerran pesuhuoneista. Ne olivat vähemmän käytettyjä kuin alakerran vastaavat, kukaan tuskin tulisi koputtelemaan oven taakse ainakaan hetkeen.
Osa17kuva049.jpg?t=1307609903
Peseytymisen ja pienen kävelylenkin jälkeen Raymond tunsi olevansa kuin uusi mies, vaikka olikin sekä valvonut myöhään että herännyt vielä myöhemmin. Lisäksi muutamat nirsot haukkapalat munakasta eivät tuntuneet enää riitävältä aterialta. Pahastuisikohan kokki kovin pahasti, jos keittiötä vähän lainaisi?
Osa17kuva050.jpg?t=1307609881
Pakkasesta löytyi hieman suttuinen paketti, joka osoittautui jauhelihaksi. Raymond oli miltei aina osannut paistaa hampurilaisia, joten ne vaikuttivat turvallisimmalta vaihtoehdolta.
Osa17kuva051.jpg?t=1307609607
"Um, hei", Raymond tervehti kukkamekkoon pukeutunutta tyttöä. Hänen puhelahjansa tuntui kadonneen jonnekin viime yön aikana eikä ollut vielä saapunut takaisin. "Hei vain", toinen sanoi. Kolmen sekunnin hiljaisuuden jälkeen tyttö nousi pöydästä ja vei tyhjän lautasensa tiskialtaaseen.  
Osa17kuva052.jpg?t=1307609560
Raymond Garp, olet maailmanluokan idiootti, Ray mietti synkästi ja haukkasi purilaistaan. "Hyi ol..." lause jäi kesken. Liha oli kylmää, sämpylä oli nahkea, juusto alkoi käpristyä. Hän oli ilmeisesti jähmettynyt pöydän ääreen purilainen puoliksi matkalla suuhun pitemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Onneksi kukaan ulkopuolinen ei ollut katselemassa - siis jos keittäjää ei lasketa.
Osa17kuva053.jpg?t=1307609468
Raymond potki portaita koko matkan yläkertaan. Miksi hän tajusi vasta nyt mitä olisi pitänyt sanoa. Ilmeisesti myöhäisillä illoilla tosiaan oli varjopuolensa. Ray huokasi, etsi tenttikirjansa ja istahti sohvalle. Mietiskely katkesi äkkiä, kun huoneeseen astunut Veeti Viljakainen tervehti Raymondia vähintään yhtä murheellisesti kuin Ray häntä. "Mitä nyt, Veeti?" Raymond kysäisi. "Kysyin Esteriä ulos. Hän heitti minua kahvikupilla", Veeti huokasi ja kohautti hartoitaan. "Esteristä puheen ollen, eikö tuo ole hän tulossa parvelta?" Raymond huomautti. "Jos joku kysyy minua, olen vetäytynyt takavasemmalle", Veeti sanoi ja kiiruhti takaportaille.
Osa17kuva054.jpg?t=1307609403
Esteri oli tosiaan tulossa parvelta. Raymond teeskenteli olevansa syventyneenä kirjaan. Kun nainen alkoi tutkia kirjahyllyä, uskalsi Ray katsella tätä hetken aikaa. Miten jokin niin kaunis katseltava saattoi olla myös niin... noh, temperamentikas? Samaa varmaan mietittiin joksus myös villikissoista.
Osa17kuva055.jpg?t=1307609293
Tyttö istahti muitta mutkitta Raymondin viereen tutkailemaan kirjaansa. "Noh, Raymond, onko sinullakin tenttejä edessä?" Esteri kysyi ja katsahti Raymondiin. "Yksi jo ensi viikolla, mutta seuraavassa kuussa jo viisi tiuhaan tahtiin", Ray vastasi ja hymyili tytölle varovaisesti. Oli hyvin vaikeaa kuvitella suloinen Esteri heittelemässä tavaroita päin opiskelijapoikia. "Entä itse?" nuorukainen koetti jatkaa keskustelua. "Seuraava kahden päivän päästä. Filosofiaa", tyttö selitti. 
Osa17kuva056.jpg?t=1307609219
"Ai? Minäkin aioin valita filosofiaa yhdeksi sivuaineekseni, mutta se ei tuntunut oikein sopivan yhteen taloustieteiden kanssa", Raymond huomautti. "Se on todella mielenkiintoista, usko pois", Esteri vakuutti. Kummankin oli ollut tarkoitus opiskella ainakin muutaman tunnin ajan, mutta jotenkin he päätyivät keskustelemaan solipsismista.

*       *       *       *       *       *       * 
Osa17kuva057.jpg?t=1307609146
"Tiesitkö että takapihalla on vanha nuotiopaikka? Sitä oli varmaan aikaisemmin käytetty jonkinlaisena illanviettopaikkana", Raymond jutteli kukkamekkoon pukeutuneelle tytölle. Hän oli viimeisen tunnin aikana rohkaissut itsensä ja päättänyt paikkailla hieman kiusalliseksi jäänyttä ensivaikutelmaa. Parempi mennä suoraan asiaan. "Onko?" tyttö kysäisi hieman hämmentyneenä.
Osa17kuva058.jpg?t=1307608019
"Toki on. Haluaisitko käydä vilkaisemassa? Lämpökeskuksen kattilan luota löytyi kuivia polttopuita, voisimme vaikka sytyttää tulet piristämään vähän iltaa. Nimeni on muuten Raymond", nuorukainen laukaisi yhteen menoon ja koetti hymyillä luottavaisesti, mutta hymy tuntui enemmänkin hankalalta virneeltä. "Olen Ann. Ja tulen mielelläni katsomaan sitä nuotiopaikkaa", tyttö vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Osa17kuva059.jpg?t=1307607978
Raymond oli kasannut jo valmiiksi muutaman puun pienen kivikehän keskelle. Roskakorista kalastetut paperipallot saivat luvan toimia sytykkeinä. Joel oli lisäksi suostunut lainaamaan sytytintään hyvään tarkoitukseen. Ray sai juuri ajoissa pienen liekin tarttumaan paperinpaloihin, asuntolan takaovi nimittäin kolahti ja joku käveli alas portaita.
Osa17kuva060.jpg?t=1307607959
"Kas vain", Ann naurahti nähdessään iloisesti leimuavan nuotion. Nainen käveli Raymondin luo talon nurkalle ja laskeutui varovasti istumaan ruohikolle. Tyttö näytti kauniilta iltahämärässä, Ray huomasi ja nojautui taaksepäin käsiensä varaan saadakseen tekosyyn kurkistella tytön silmälasien taakse.
Osa17kuva061.jpg?t=1307607789
"Sanohan, Raymond", tyttö aloitti. "Milloin huomasit tämän olevan täällä?" Raymond mietti hetken. "Se oli kun olin eräänä aamuna herännyt vähän väsyneenä ja päättänyt kävellä talon ympäri virkistääkseni itseäni. Silloin löysin yhden vanhoista reunakivistä. Kysyin myöhemmin asiasta parilta vanhemmalta opiskelijalta." 
Osa17kuva062.jpg?t=1307607770
"Miten niin yhden reunakivistä?" Ann ihmetteli. "Tarkemmin sanottuna potkaisin siihen varpaani", Raymond myönsi. "Huomasin loput kivet vasta hieman myöhemmin." Ann nyökkäsi ja venytteli varovasti. Nuotio lämmitti mukavasti viileää iltailmaa. 
Osa17kuva063.jpg?t=1307607753
Raymond nousi kosteasta maasta oikomaan itseään. Aamuinen kävelylenkki ei auttanut enää illalla, olisi pitänyt tehdä toinen ennen illallista. "Mitä sinä muuten opiskelet, Raymond?" Ann kysyi. "Taloustiedettähän minä", Ray vastasi. "Entä itse?" "Historiaa ja sivuaineena musiikin teoriaa", Ann sanoi. Pieni tuulenpuuska toi nuotion savua Raymondin silmiin saaden hänet räpyttelemään.
Osa17kuva064.jpg?t=1307607735
"Sattuisitko muuten haluamaan vaahtokarkkeja? Löysin pussillisen yläkerran jääkaapista", Raymond kysyi ja tavoitteli puolityhjää karamellipussia taskuistaan. "Miksipä ei", Ann nyökkäsi ja Raymond kävi etsimässä pienen kepin paistamista varten. 
Osa17kuva065.jpg?t=1307607629
Vaahtokarkki oli puhtaan valkoinen, se tuntui sormissa pehmeältä ja hiukan tahmealta. "Pidätkö sinä vaahtokarkeista?" Ann kysäisi. "En tiedä", Ray myönsi. "En ole koskaan aiemmin maistanut niitä." Asuntolan sisältä kuului hiljaista musiikkia. Ovi kolahti, joku juoksutti vettä.
Osa17kuva066.jpg?t=1307607331
Joku tuli takapihalle ja käveli heidän nuotionsa luo. "Täällähän on muitakin. Ray, Ann..." "Ralph, iltoja sinullekin", Raymond tervehti tunnistaessaan miehen. "Onkos täällä yksityinen illanvietto vai saanko liityä seuraan?" Ralph kysyi. "Mikäpä ettei. Vai mitä, Raymond?" Ann sanoi. "Mikäpä ettei", Raymond toisti.
Osa17kuva067.jpg?t=1307607312
Ralph istuutui nuotion ääreen ja veti hanakasti yöilmaa sieraimiinsa. "Mikään ei kyllä voita elävää tulta", hän huokaisi. Kukaan ei vastannut toteamukseen. Kauempana asuntolasta, nurmialueilla ja teillä saattoi nähdä usvaa. Ann ei näyttänyt enää kaipaavan vaahtokarkkia, joten Raymond päätti syödä sen itse.
Osa17kuva068.jpg?t=1307607289
Ray heitti tikun pois ja istahti itsekin nuotion ääreen. Vaahtokarkki oli tahmeaa ja tarttui hampaisiin. "Voihan, minullahan on koe huomenna", Ann kauhisteli yhtäkkiä. "En muistanut sitä ollenkaan." 
Osa17kuva069.jpg?t=1307607252
"Anteeksi, minun lienee pakko mennä nukkumaan, että jaksan kerrata aamulla", Ann pahoitteli ja nousi pystyyn. Hän kiiruhti nopeasti sisälle asuntolaan. "Ja minulla on suullinen testi Wilkensburgenin luona", Ralph voihkaisi. "Pakko kai sitä on mennä. Nähdään sitten aamulla, Ray", hän jatkoi ja seurasi Annia sisätiloihin.
Osa17kuva070.jpg?t=1307607230
Raymond jäi vielä makaamaan kostealle nurmikolle. Ulkona oli yöllä niin hiljaista, päiväsaikaan sitä oli turha toivoakkaan. Taivas oli juuri sen verran pilvinen ettei tähtiä näkynyt. Tuuli puhalsi viimeisenkin hiilloksen sammuksiin nuotiosta.
Osa17kuva071.jpg?t=1307607110
Oli parempi nauttia omasta rauhasta kun sitä sai. Muilla oli koko ajan kamalasti tehtävää. Kokeita, tenttejä, esseitä... Raymondin ajatus katkesi. "Referaatti", hän ähkäisi. Se oli kuitenkin jäänyt kesken Rayn aloittaessa esitelmän teon. Ja palautuspäivä oli turhankin lähellä. Huokaisten Raymond nousi ruohikolta.
Osa17kuva072.jpg?t=1307607038
Kirjoittaminen ei tuntunut aluksi luonnistuvan lainkaan. Raymond jäi monesti miettimään seuraavaa lausetta ja tökkimään kielellään hampaiden väliin jäänyttä vaahtokarkinpalaa. Kohta oli pakko hakea kahvia keittolasta, vaikka se pilaisikin yöunet.
Osa17kuva073.jpg?t=1307606975
Saatuaan referaatin mielestään kuntoon oli kahvi tehnyt tehtävänsä. Uni ei tulisi ennen kuin ajan kanssa ja Rayn mielstä ei ollut mitään hyötyä mennä pitkälleen odottamaan sen tuloa. Jos makaisi valveilla pimeässä huoneessa pystymättä nukahtamaan tulisi ennen pitkää sekapäiseksi. Ei, oli parempi tehdä jotain kunnes alkaisi nukuttaa. Televisiossa näkyi sopivasti uusi oikeussalidraama.

*       *       *       *       *      *       *
Osa17kuva074.jpg?t=1307606924
Raymond heräsi aamulla auringonpaisteeseen ja omaan kuorsaukseensa. Korahdus juuttui kurkkuun ja sai Rayn yskimään. Selkä oli kipeä sohvalla nukkumisesta, silmät tuntuivat sumeilta ja suussa maistui kylmä kahvi sekä yllättävästi kalanmaksaöljy. "Ne vaahtokarkit olivat kyllä ohittaneet Parasta Ennen- päiväyksensä", Raymond mutisi ja hieroi silmiään.






Inspiraatio tuli jälleen pienissä pätkissä, mutta tulihan niistä kokonainen osa. Mie hiivin nyt laittamaan pyykkejä narulle :) Otetaankos tähän loppuun pieni arvausleikki? Kuka hoksaa, mitä Esteri tarkoitti viitatessaan nimeensä ja kemiankirjaan ;)
Ja kommentteja pyytäisin jälleen, arvauksien kanssa tai ilman :D