Tein itselleni suklaamuroja kaatamalla riisimurojen sekaan suklaarouhetta haha ;D Oli ne kyllä aika pahoja. Älkää siis tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin minä sanon. Eli lukekaa uusin osanen.
Sekä kuunnelkaa osamusakki.

"Tiedätkö Mel, se oli minulle aivan yhtä suuri yllätys kuin kaikille muillekin", Raymond vakuutti puhelimeen. Melony oli soittanut Raymondille heti päästyään takaisin kotiinsa, pikkukylään jonkin matkan päässä Two Mile Fallsista. Raymond oli halunnut kuulla että siskon matka on varmasti sujunut ongelmitta.

"No aivan kaikille se ei kyllä ollut yllätys", Melony tuhahti. Suuri osa naisväestä oli hääjuhlissa juorunnut siitä miten Serena ja Tulpen olivat yhdessä järjestäneet koko uuden talon rakentamisen yllätykseksi Raymondille. Vihkiseremonian jälkeen varsinainen hääjuhla oli pidetty vastavalmistuneessa talossa - tupaantuliaiskekkerit saatiin vähän niin kuin kaupan päälle. 

"Oletko varma?" Raymond ihmetteli. "No, minun pitänee lopetella, lupasin auttaa Serenaa tiskaamisessa." Kuulokkeesta kuului Melonyn tuhinan lisäksi toinen, kaukaisempi ääni.

"Niin kyllä minunkin, Johnny taisi juuri herätä", Mel vastasi. "Soitellaan." Nainen sulki luurin ja ravisti päätään. Miten miehet saattoivatkin olla aina ilman pieneintäkään haisua siitä, mitä oli tekeillä?

"Miten sinä näytätkin tänään aivan karamelliltä?" Raymond kiusoitteli vaimoaan ja tarttui tätä vyötäisiltä. "Johtuuko se neonvärisestä paidasta vai jostakin muusta, hmm?" Rayn oli jostakin syystä yhäkin hankala uskoa, että vain muutama viikko sitten Serena oli valinnut kalusteita samaan keittiöön, missä he nyt seisoivat.

"Mikäs sinuun nyt on iskenyt?" Serena kikatti Raymondin vetäessä hänet syliinsä. Tarkemmin ajatellen, Ray oli ollut jotenkin tavallista tunteikkaampi viime aikoina. Ehkä se on sitä kevättä, nainen mietti.

Lopulta Serena kiemurteli irti miehensä karhunhalauksesta ja ilmoitti menevänsä purkamaan vihoviimeisiä muuttolaatikoita. Niissä oli suurimmaksi osaksi vain pikkutavaraa sekä hirvittävä määrä pakkausmuovia. Valokuvia oli myös muutama pieni pino. Ne pitäisi lajitella albumeihin, kunhan olisi aikaa. Raymond lähti tarkastelemaan eteishallia.

"No, löytyykö mitään?" Tulpen kysyi ja istahti norsunluun väriselle sohvalle. Serena oli halunnut neutraaleja värejä alakertaan. Luonnonvalkoista, norsunluuta, kermanväriä, vaaleaa puuta... Tulpen oli tosin saanut joissakin huoneissa enemmän sananvaltaa ja enemmän värejä. Vaikka oli pakko myöntää, että halli näytti hienolta.

"Toisaalta paljonkin ja toisaalta ei mitään", Raymond huokasi. "Stuntmiehiä ja kampaajia haetaan kyllä joka sivulla, mutta ilmeisesti pännänpyörittäjän viroista ei ilmoitella sen ihmeemmin." Työpaikkailmoitusten valikoima oli ollut viime aikoina erittäin kirjava sekä erittäin hyödytön. Mikään paikka ei vastannut Raymondin koulutusta.

"Kyllä joku firma taatusti kaipaa markkinointikonsulttia", Tulpen lohdutti. "Höntit eivät vain vielä tiedä mitä kaipaavat - tai eivät laita ilmoituksiaan paikallislehteen." Tulpen teki yhä pientä virkaa samassa firmassa missä oli työskennellyt Raymondin ollessa pikkupoika. Esimiehen sihteeri oli jo rivien välissä ilmaissut, että hänen mielestään Tulpenin olisi aika siirtyä eläkkeelle. Tulpen puolestaan oli ilmaissut ettei arvostanut kyseistä sihteeriä kovinkaan korkealle.

"En kyllä lähde tiskariksi huoltoasemalle", Raymond mutisi, koska tiesi äitinsä odottavan jonkinlaista vakuutusta. En ainakaan ihan vielä, hän lisäsi kuitenkin mielessään. Joutuivathan monet tohtorinarvon itselleen taistelleet siivoojiksi. Toivoa ei kuitenkaan pitäisi menettää vasta parin viikon työnhaun jälkeen.

"Sinuna minä tarkastaisin myös netti-ilmoitukset. Ja eivätkö jotkut ilmoita myös radiossa vapaista työpaikoista?" Tulpen mumisi ja päätti vallata sohvan itselleen. Pienet torkut tuskin tekisivät pahaa. Juhlajärjestelyt ja muuttotouhu yhtä aikaa olivat vaatineet veronsa yöunista.

"Sen kyllä teenkin", Raymond päätti ja suuntasi kulkunsa työhuoneeseen. Yläkerrasta kuului pakkauspaperin ratinaa, muuten talo oli hiljainen. Turhankin hiljainen, kukaan tuskin pahastuisi vaikka radio olisikin päällä jossakin huoneessa.

Netin kautta löytyi kyllä muutama hänen kolutustaan vastaava paikka - mutta ne kaikki olivat liian kaukana Loveless River Villagesta. Taisteltuaan jonkin aikaa eri firmojen sivujen huonon koordinaation ja ponnahdusikkunoiden kanssa Raymond päätti luovuttaa siltä päivältä. Hän tarkastaisi vielä sähköpostinsa ja lähtisi sitten tekemään jotain muuta.

Raymond sammutti koneen ja kurkisti halliin. Äiti näytti nukahtaneen sohvalle. Raymond koetti kävellä hiljaa portaikkoon ettei Tulpen vain heräisi. Eihän tämä ollut enää niin nuori, vaikka onnistuikin näyttämään siltä. Yläkerran käytävässä ei ollut ketään. Serena oli varmaan makuuhuoneessa.

Totta. Kamarin lattialla oli muutama puolityhjä pahvilaatikko. Ilmeisesti suurin osa tavaroista oli löytänyt oman paikkansa. Serena seisoskeli laatikoiden vieressä ja katsoi niitä kuin yllätyskäynnille ilmaantunutta verotarkastajaa. "Oletko lajitellut tavaroita koko ajan?" Raymond kysyi. "Siltä se ainakin tuntuu", Serena naurahti ja hieraisi kylkeään. "Vaikka ilmeisesti uppouduin ajatuksiini jossain välissä, en nimittäin päässyt kuin puoleenväliin tämän roippeen kanssa."

"Kyyhötit tietysti lattialla koko ajan", Raymond oli moitiskelevinaan ja rupesi hieromaan toisen niskoja. "Tunnut tosiaankin olevan aivan jumissa." "Niinhän minä taidan - au - olla", Serena vastasi ja venytti itseään. "Natisenkin aivan", nainen haukotteli. Ilma tuntui jotenkin omituiselta, väsyttävältä. Serena päätti kuitenkin lähteä kävelylle ennemmin kuin nukkumaan. Hän pyysi Raymondiakin mukaan ja tämä suostui, kerrankin.

*       *       *       *       *       *       *

Tulpen teki iltapalaksi juustoleipiä. Jääkaapista oli löytynyt Jarlsbergiä ja parmesaania, gouda pursui jo korvista. Ulkoa oli kuulunut hiljaista juttelua, nyt äänet olivat vaihtuneet kiljahteluihin ja huutoihin. Nainen vilkaisi ihmeissään ikkunasta. Serena ja Raymond olivat palanneet kävelylenkiltään ja ruvenneet potkimaan jalkapalloa. Ikuisia lapsia, Tulpen mietti itsekseen. "Mutta olenko minä sitten vanha?" hän mutisi ääneen. Tulpen avasi ikkunan. "Odottakaa nyt minua!" hän huudahti ja syöksyi eteisen kautta ulos.

Serena oli kavunnut yläkertaan ja istuskeli nyt vuoteen laidalla. Kävely oli tehnyt hyvää, mutta nyt hän oli uupuneen sijasta uupunut ja hikinen. Suihkussa olisi pakko käydä ennen nukkumaanmenoa, mutta aivan heti hän ei sitä jaksaisi. Serena asettui makaamaan vuoteelle ja huokasi. Hän lepuuttaisi vain silmiään hiukan... "Raymond! Älä kutita minun jalkapohjiani!" Serena kiljaisi ja heitti nauravaa aviomiestään tyynyllä. 

Tulpen tiputti pari pisaraa Laamryä likaisen lautasen päälle ja alkoi sitten hinkata sitä tarmokkaasti tiskiharjalla. Merkkitiskiaine vaahtosi , osa kuplista oli melkein karata puiselle työtasolle. Tulpen ymmärsi hyvin, miksi Serena oli halunnut tiskialtaan kohdalle palan kivipinnoitetta. Pestyään astiat Tulpen kuivasi ne reippaasti ja latoi astiakaappiin.

Ulkona oli jo pimeää, olihan kello jo yli iltakymmenen. Tähtiä ei vielä näkynyt, ehkä ne tulisivat esille myöhemmin yöllä. Yläkerrasta kuului veden lorinaa, joku oli suihkussa. Pian Tulpen näki Raymondin kapuavan portaita myöten alakertaan ja katoavan takaoven lähelä olevaan pesuhuoneeseen. Pariskunta oli menossa nukkumaan, Tulpen arvasi.
Hänenkin olisi kohta aika vetäytyä levolle - ei tosin ihan vielä. Tulpen täytti pienen kastelukannun keittiön hanasta ja lähti antamaan vettä sisäkukille. Serena oli koonnut portaiden lähelle oikean vihernurkkauksen, se piristi huonetta huomattavasti. Liikaa vettä kasveille ei kuitenkaan pitäisi antaa, olihan Serena jo kerran kastellut ne aikeisemmin päivällä.

Kasteltuaan kasvit Tulpen vei kastelukannun takaisin keittiön alakaappiin. Raymond tuli suihkusta pyyhe päällään. Etuovi oli jo lukossa, joten Tulpen päätti mennä hetkeksi takapihan kuistille. Ei hän jaksaisi näin myöhään ruveta taiteilemaan avaimien kanssa. Eivätkä he olleet lukinneet takaovea vielä kertaakaan.

Tulpen istahti puutarhatuolille, katseli pimeässä varovaisesti alkuun saatettua puutarhaa. Yksinäinen puuntaimi nökötti takapihalla rauta-aidan suojaamana. Vaikka näin kaukana keskustasta saattaisikin liikkua jäniksiä, ei Tulpen jaksanut uskoa että ne uskaltautuisivat ihmisten pihoihin. Serenan mielestä varmuus oli kuitenkin paras vakuutus. Eteishalliinkin oli asennettu kallis varashälytin.

Ulkona oli hiljaista, edes lintujen ääniä ei kuulunut. Ei pikkulintuja, ei harakoita, ei yöpöllöä. Kuistille istahti yksinäinen yökkönen, mutta se ei äännellyt, tietenkään. Olisi sitä jotain voinut sirittää, Tulpen totesi mielessään yökköselle ja päätti mennä vilkaisemaan postilaatikkoon. Päivällä se oli unohtunut.

Päivällä ilmasta painostavan tehnyt lämpö oli kadonnut, ruohikko oli kosteaa. Postilaatikossa oli muutama lasku, mainos sekä myöhässä saapunut onnittelukortti Serenalle ja Raymondille.

*       *       *       *       *       *       *

Serena kurotti vastentahtoisesti jalkansa kohti lattiamattoa. Raymond oli noussut jo tunti sitten ja käynyt äsken herättämässä hänet aamiaiselle. Tulpen ja Ray olivat kuulemma jo syöneet. "Ei mitään raskasta aamiaiseksi", Serena mutisi itsekseen. Hänen vatsassaan velloi, mutta silti hän ei uskonut saaneensa mitään tautia. Oli vain hiukan epävarma olo. Tunne hävisikin nopeasti, joten Serena ponnisti jaloilleen ja alkoi tonkia lipastosta päivävaatteita.

Raymond oli jäänyt kotiin jatkamaan keskeytynyttä työnhakuaan, Tulpenin ja Serenan lähtiessä ostoksille. Päätettyään yksimielisesti jättää välistä kaikki liian suuret ostoskeskukset ja massakaupat, olivat he lopulta päätyneet pieneen liikkeeseen Red Johns Roadilla. Tulpen oli juuri pohtimassa ääneen jotakin mieltään painavaa asiaa, kun Serenan huudahdus keskeytti hänet. "Katsos mitä tuolla on!"  

"Kuinka suloinen se onkaan! Eikös Raykin pitänyt kissoista", Serena rupatteli Tulpenille samalla kun ihaili pientä, harmaata kissaa. "Totta", Tulpen mutisi ja tarkasteli kissaa. Se näytti terveeltä, turkki oli kammattu ja kiilsi, kissan silmissä oli utelias pilke. Kerta kaikkiaan hieno eläin, vaikka ohut häntä näyttikin aavistuksen rottamaiselta. Tulpen muisteli Jeremyn tuuheaa häntää. Oi, se oli ollut kuin puuhka.

Nuori kissa killitti Serenaa suoraan silmiin. Sen omat vihreät kissansilmät tuikkivat. "Odotahan vain", ne tuntuivat sanovan. "Raahaa minut äkkiä pois tämän otuksen luota ennen kuin tuhlaan siihen koko talouskassan", Serena voihkaisi teatraalisesti. Tulpen nauroi ja totteli, pyytäen Serenaa katsomaan kukka-asetelmia.

"Sanohan, Serena", Tulpen keskeytti äkkiä heidän keskustelunsa päivänkakkaroista. "Näenkö minä harhoja vai - oletko sinä kenties saanut hieman lisää muotoja, hmm?" hän mittaili katseellaan nuorempaa naista. "En tiedä, mutta... Se on kyllä mahdollista", Serena vastasi hetken hämmästelyn jälkeen. "Voiko se tosiaan näkyä jo päälle?" "Epäilen", Tulpen vastasi. "Ehkäpä tulevan isoäidin katse..." hän vihjaili. "Sinä arvasit!" Serena kikatti.

"Kumpa se olisikin niin", Serena jatkoi keskustelua vielä kotiportailla. "Minähän olen aina halunnut perheen ja Raymond mainitsi monta kertaa, että hän pitää lapsista." Tulpen nyökkäsi Serenan mietiskelyille. "Milloin aiot mainita Raymondille?" hän kysyi. "Sitten kun se on edes hiukan varmempaa. En halua herättää turhaa toivoa parin pahoinvoinnin perusteella", vastaus kuului.

Päivittäisellä lenkillä käytyään Serena oli tuntenut olonsa niin uupuneeksi, että oli nukahtanut yläkerran sohvalle. Raymond ja Tulpen eivät olleet raaskineet herättää häntä, joten Serena nukkui pitkälle iltapäivään. Iltapalan aikaan hän tunsi olonsa aivan liian pirteäksi mennäkseen heti nukkumaan.

Serena päätti kuitenkin mennä suihkuun - ehkäpä lämmin vesi auttaisi häntä saamaan taas unen päästä kiinni. Serena katseli tyytyväisenä yläkerran kylpyhuoneen kaakeleita. Nämä hän oli valinnut kuvastosta juuri päivää ennen kuin he olivat Raymondin kanssa lentäneet Two Mile Fallsiin. Sieltä oli ollut vain parikymmentä kilometriä matkaa kylään, jossa Melonyn hääjuhlat pidettiin.

Ajomatka oli ollut lämmin, heillä oli ollut juuri ja juuri aikaa virkistäytyä ennen seremonian alkua. Tulpen oli matkustanut jo ennen heitä, ja odotti Raymondia ja Serenaa tien vieressä. Serena oli nopeasti tavannut muutaman Melonyn ystävättäristä sekä tulevan puolison ystävien vaimoista. Vihkiminen oli suoritettu puutarhassa.

Melony oli kaunis morsian. Ja kaunis oli ollut hääpaikkakin. Mel oli varmasti itse suunnitellut sen kukka-asetelmineen ja valoineen. Jotain näyttämön kaltaista oli myös vaaleanpunaisin kukin somistetussa hääkaaressa sekä kiehkuroin koristelluissa pylväiköissä.

Kuinka kukaan voi näyttää onnelliselta ja vaikuttaa samaan aikaan niin - surulliselta? Oli Serena miettinyt. Ei hän ollut koskaan uskonut Melonyn suunnittelevan avioliittoa. Ja oliko tuossa pienessä kyläpahasessa kunnollista teatterinäyttämöä? Harrastelijateatteria? Paikallisen koulun juhlasali ehkä.

Ja Raymond - oh, tuo hömelö - ei ollut huomannut mitään omituista. Mutta hänpä ei ollut kuullutkaan naisten puheita, noita kuuluisia "tyttöjen juttuja". Samassa lentokoneessa heidän kanssaan oli matkustanut muitakin, jotka olivat tulossa Melonyn häihin. Eräskin Melonyn entinen opiskelutoveri oli ollut varsin samanhenkistä juttuseuraa kuin mitä Serenan ystävät.

Serena oli istunut tilaisuudessa Jaana Valkonen- nimisen naisen vieressä. Hän oli juhlan aikana saanut varmistuksen monille asioille, jotka joko tiesi jo ennalta tai joita oli aavistellut. Mies, jonka kanssa Melony oli mennyt naimisiin ei ollut yksivuotiaan Johnnyn isä. Eikä Melony paljon piitannut tästä muutenkaan.

Rakastiko mies Melonya? Arvauksia esitettin puolin ja toisin. Lapsista tyyppi ei paljoa välittänyt, se tiedettiin. Melony oli ottanut pienen työn jossakin paikallisessa firmassa. Eikä Mel ollut koskaan suunnitellut lapsen hankkimista, sen Serena muisti.

Raymond rupatteli jonkun Arin kanssa, samalla kun Serena oli etsiytynyt pienten katkarapuleipästen luo. Jaana Valkonen, Enni Salonen sekä kolmas nainen nimeltä Niitty olivat pian liittyneet hänen seuraansa. Kävi ilmi, että nämä kolme olivat tunteneet Melonyn pitkän aikaa. Eikä kukaan ollut kuvitellut Melonyn häitä "ainakaan tällaisiksi" kuten Enni asian ilmaisi.

"Mel vaikutti niin onnelliselta", Raymond oli huokaissut kun he olivat matkalla hääpaikalta kotiin. "Totta", Serena vastasi. "Vaikutti niin", hän oli lisännyt hiljaa mielessään.

Serena hätkähti ja huomasi liottaneensa käsiään veden alla pitempään kuin oli tarkoitus. Nainen sulki äkkiä vesihanan ja päätti käydä suihkussa vain hyvin nopeasti, etteivät hänen kätensä muuttuisi ryppyisiksi. Serena valitsi nopeasti kaapista sitruunantuoksuisen suihkusaippuan. Tuoksu saattaisi estää häntä uppoamasta jälleen kerran ajatuksiinsa. Voisi sitä ainakin koettaa.

Lämmin suihku rentouttikin mukavasti ja Serena sai kuin saikin unen päästä kiinni. Täten oli koko talon väki unessa. Eikä kukaan huomannut kulkukoiraa, joka kierteli levotomana taloa.



Hip ja hei, sain kuin sainkin osan valmiiksi! Tänään tosin lähden pienelle reissulle, sen jälkeen alkavatkin jo koulukiireet. Mutta kommentoikaa toki, olitte sitten vielä lomalla tai ette!
Ja ah niin, osakysymys niille jotka haluavat vastata; Arvatkaapas, miksi Melonyn puolisoa ei näytetty lainkaan? ;D