Muahahaa, sainpas kirjoitettua marraskuun sisälle vaikka vähän tiukkaa teki :D Osa alkaa - ylläri - aikahypystä noin seitsemän vuoden päähän. Ainakin jos laskuni pitävät paikkansa (mitä ne eivät välttämättä tee). Mutta suuremmat pölinät sikseen.
Osamusiikki tästä.

 

Osa 25 kuva 001
Severin kapusi rivakasti ylös pienen, Red Johns Roadilla sijaitsevan valkean rakennuksen portaita. Iltailma alkoi olla jo turhankin kylmää, vaikka päivällä auringon paistaessa olisi tarjennut vaikka teepaidalla. Paikka näytti Severinin mielesti yhäkin liian sairaalamaiselta, siltä se oli vaikuttanut jo hänen ensimmäisellä vierailullaan. Desinfioitu ja kliininen - Severiniä puistatti.
Osa25kuva002.jpg?t=1320936577
Rakennuksen alakerran aula oli täysin tyhjä, vain jostakin kauempana perällä sijaitsevista huoneista olisi saattanut havaita elonmerkkejä. Valot paloivat kuitenkin miltei kaikkialla sisätiloissa. Poika huokasi lähtiessään kapuamaan vielä yhdet portaat yläkertaan.
Osa25kuva003.jpg?t=1320936547
Vaaleatukkainen, keski-ikään ehtinyt nainen oli nojannut ikävystyneen näköisenä työpöytäänsä, mutta piristyi silminnähden huomatessaan Severinin. "Hyvää iltaa, herra Garp. Odotinkin teitä jo", nainen tervehti toista.
Osa25kuva004.jpg?t=1320936495
"Toivottavasti en ole kovin myöhässä. Ja kutsukaa minua toki Severiniksi, ei tässä mihinkään herroitteluun ole tarvetta", poika vastasi hieman hämillään toisen aavistuksen vanhahtavilta vaikuttavista käytöstavoista.
Osa25kuva005.jpg?t=1320936450
"Et toki ole myöhässä, Severin", nainen sanoi ja nousi istuimeltaan. Vaikka tämän kasvoista saattoi selvästi nähdä valvomisen merkit, ei hänen äänensä vaikuttanut lainkaan väsyneeltä. "Onko tyttö valmis matkaa varten?" Severin kysyi hymyillen kohteliaasti.
Osa25kuva006.jpg?t=1320936398
"On toki. Se varmaan tarvitsee ruokaa heti kun pääsette perille, jätimme iltaruokinnan väliin ettei raukka tulisi huonovointiseksi autossa", nainen vastasi kävellen huoneen perällä olevaan rajattuun nurkkaukseen, joka oli miltei tyhjä. Poika seurasi tätä.
Osa25kuva007.jpg?t=1320936337
"Onhan sinulla kuljetuslaatikko?" Nainen kysyi huolestuneena. "Autossa", Severin nyökkäsi. "Ja Rogue pärjää kyllä sinne asti minun sylissäni. Olemmehan me vanhoja tuttuja." Poika käveli portaat alas, pian ulkoa kuului auton moottorin hurahdus. Nainen istahti takaisin pöytänsä ääreen, otti lasit pois ja hieroi väsyneitä silmiään. Hän tarvitsisi ison kupin kahvia.

*       *       *       *       *       *       *
Osa25kuva008.jpg?t=1320936297
Nancyn ajatukset harhailivat miltei kaikkialla muualla kuin hänen selaamassaan kirjassa, kun huoneen ovi kolahti auki. "Ai, te tulitte jo. Miten matka meni?" tyttö kysyi ja laittoi kirjansa syrjään. "Ilman suurempia tuskia, jos ei ota lukuun sitä oopperaa jota sai kuulla. Jotakuta ei kyllä enää oteta auton kyytiin", Severin totesi ja pääsi Roguen lattialle.
Osa25kuva009.jpg?t=1320936218
Nuuhkittuaan pelokkaasti huoneen nurkkia kissa löysi sille varatun ruokakupin luo ja alkoi närpsiä muonaa suuhunsa. Uusi paikka hermostutti Rogueta, mutta se rauhoittui pian Severinin ja Nancyn keskustellessa hiljaa. Kaksoset olivat käyneet monta kertaa eläinkodissa katsomassa keltasilmäistä oliota ja tähän mennessä kissa oli ehtinyt suurimmaksi osaksi tottua heihin. 
Osa25kuva010.jpg?t=1320936144
"Miten on, pikkuinen", Severin aloitti. Rogue urahti pojan nostaessa tämän ilmaan. "Pärjäätkö hetken aikaa omin neuvoin yläkerrassa? Me muut, katsos, emme ole vielä saaneet illallista." Keltaiset silmät katselivat hyväksyvästi hieman ohi ruskeista. Severin laski kissan takaisin maahan ja silitti tätä varovasti. "Käyn etsimässä pyjamani", poika sanoi siskolleen, joka vuorostaan nyökkäsi lähtien jo edeltä keittiöön.
Osa25kuva011.jpg?t=1320936069
"Tämä alkaa kohta olla valmis", Nancy sanoi käännellen kalanpalaa paistinlastalla. Severin oli löytänyt päivällä kaupan lihatiskiltä päiväntuoretta kalaa, joten poika oli ostanut muutaman. Nancy oli leikannut kaloista fileitä, niitä riittäisi vielä huomiseksikin. "Ookoo. Seuraava tulee kohta", Severin vastasi ja ripotteli hieman jauhettua valkopippuria fileen päälle.
Osa25kuva012.jpg?t=1320935987
"Noh, miltäs hiillostettu monni maistuu? Löysin reseptin kotitalouskirjasta", Nancy kysyi. "Hiilenpaloilta", velipoika väitti ja tekaisi sanojensa tueksi vielä tekoyskän, joka tosin loppui Nancyn heittäessä toista sitruunasiivulla. "No ei, ihan hyvää tämä on", Severin myönsi ja tyttö suli hymyyn.
Osa25kuva013.jpg?t=1320935909
Rogue oli tonkinut Nancyn huoneen läpikotaisin. Se oli tutkinut sängyn ja lipaston alta, ryöminyt päiväpeitteen alle, yrittänyt päästä käsiksi ikkunaverhoihin ja pudotellut tavaroita vanhan nukkekodin huoneista. Lopulta kissa puski raolleen jääneen oven kokonaan auki ja lähti tutkimaan yläkertaa. Serenan ja Raymondin makuhuoneen ovi oli kiinni, mutta olohuoneen oven sai tassulla auki.
Osa25kuva014.jpg?t=1320935053
Saatuaan ikävän takun irti hännästään Rogue kapusi ketterästi pienemmälle sohvalle. Siinä olisi hyvä levähtää hetki ja mietiskellä asioita. Kissa oli toki asunnut talossa aiemmin elämässään, ennen kuin entinen omistaja oli heittänyt Roguen ulos. Muutaman syrjäkylän kaduilla vietetyn kuukauden jälkeen oli kissa päätynyt lava-auton matkassa Loveless Riverille ja lopulta eläinkotiin. Rogue teroitti kynsiään sohvan päälliseen ja päästi äänettömän huokaisun.
Osa25kuva015.jpg?t=1320934982Syötyään illallisensa Severin istahti lattialle. Osa huomisen läksyistä oli vielä tekemättä. Miten niitä olikin niin paljon? Alkavasta päänsärystä huolimatta poika raapusti sinnikkäästi eteenpäin. Hän ei ollut vielä avannutkaan yhteiskuntaopin kirjaa.  
Osa25kuva016.jpg?t=1320934959
Televisiohuoneen ovi kolahti auki. Nancy oli huomannut Roguen kadonneen jonnekin joten tyttö oli lähtenyt etsimään kissaa. "Täällähän sinä olet", Nancy sanoi hiljaa kissalle. Rogue vilkaisi tyttöä kun tämä istahti kissan viereen, mutta pian eläin jatkoi vastapäisellä seinällä ryömivän kärpäsen tarkkailua.
Osa25kuva017.jpg?t=1320934936
Osa25kuva018.jpg?t=1320934912
"Me taidamme olla vähän samanlaisia, tiedätkös", Nancy puheli kissalle ja rapsutti tämän niskaa. Rogue kehräsi tyytyväisellä, matalalla äänellä ja työnsi toista kutisevaa kylkeään tytön käden alle. "Suloinen karvapallo", Nancy hymähti kissalle ja silitti vielä kevyesti eläimen valkeaa päätä.
Osa25kuva019.jpg?t=1320934855
Nancy kävi huikkaamassa hyvät yöt kotitehtävien parissa pakertavalle veljelleen. Nancy oli tehnyt jälleen kerran koululla ja bussissa ne tehtävät, jotka hänen tarvitsi tehdä. Eikä niitäkään niin kovin paljon ollut, tyttö hymähti itsekseen. Hellalle oli roiskunut paistorasvaa, Nancy päätti putsata tahran ennen kuin se kuivuisi. Hän saikin keittotason pian puhtaaksi ja nakkasi sienen tiskialtaaseen.
Osa25kuva020.jpg?t=1320934815
Harjattuaan hampaansa Nancy päätti ottaa vielä nopean suihkun. Lämmintä vettä oli vielä reilusti jäljellä, eikä kukaan tulisi häiritsemään. Velipoika oli yläkerrassa samoin kuin kissa, isä oli myöhään töissä ja äiti ties missä. Kun vesi alkoi muuttua haaleammaksi, Nancy sulki hanan, nappasi pyyhkeen ympärilleen ja kipitti yläkertaan.
Osa25kuva021.jpg?t=1320934774
Serena kapusi väsyneenä ylös takapihan kuistin portaita. Hän oli myöhästynyt bussista ja joutunut odottamaan myöhempää. Nainen oli käynyt vierailulla Annin ja Ralphin luona. Visiitti oli päässyt venähtämään yhä uusien kahvikuppien ääressä, Ann oli ehdottanut että Serena jäisi vierashuoneeseen yöksi mutta tämä oli kieltäytynyt kohteliaasti. Ajatus olisi kieltämättä houkutellut, mutta toisaalta Serena ei halunnut tuntea itseään loiseläjäksi.
Osa25kuva022.jpg?t=1320934724
Serena käveli keittiöön ja suoraan jääkaapille. Siellä oli toissapäivältä jäänyttä spagettia kastikkeineen muovikulhossa. Nainen ujutti kulhon pois punajuurisalaatin takaa ja päätti lämmittää ruuan kattilassa. Raymond näytti juuri lopettelevan omaa illallistaan. Tämä oli varmaan tullut kotiin vasta jokin aika sitten.
Osa25kuva023.jpg?t=1320934676
Raymod tiskasi lautasensa tiskialtaassa, Serena istui pöydän ääreen. Tuoli vastapäätä häntä oli varmaan vielä lämmin. Toisella puolen pöytää tuoksui hieman maksalaatikolle. Sellaiselle jota myydään kaupoissa yrttimausteiden kanssa. Serena huomasi pian istuneensa tuolissaan niin kauan, ettei ruoka ollut enää kuumaa. Raymondkin oli tainnut mennä nukkumaan.
Osa25kuva024.jpg?t=1320934633
Rogue oli koettanut nukkua eräällä yläkerran ruskeista sohvista, mutta siitä ei ollut tullut mitään. Uusi paikka hermostutti kissaa yhä hieman. Pyörittyään hetken yläkerran käytävässä se puikahti Severinin huoneeseen. Poika oli yhä läksyjen kimpussa, tosin tämän aherrus alkoi jo vaikuttaa hyvinkin innottomalta. Rogue loikkasi pehmeälle sängylle ja käpertyi kerälle. Ehkä poika haluaisi nukkua kissan vieressä.


*       *       *       *       *       *       *
Osa25kuva025.jpg?t=1320934550
Nancy nousi koulubussista ja katseli, kuinka hänen veljensä rupatteli innoissaan Kastehelmelle. Kaksikko kiiruhti sisätiloihin ennen Nancyä, mutta ei tyttö siitä pahastunut. Severin ja Pelkosen tyttö puhuivat miltei päivittäin bändinsä asioista, mutta Nancy oli huomannut Kastehelmen luovan merkitseviä katseita velipoikaan.  
Osa25kuva026.jpg?t=1320934525
"Tuskin muistaisivat edes syödä ellen minä laittaisi ruokaa", tyttö naurahti itsekseen vaikka tiesikin liioittelevansa. Severin osasi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, ja kyllä Kastehelmenkin korvien välissä oli paljon enemmän säpinää kuin mitä kateelliset kielet väittivät. Nancy tuhahti harmistuneena huomatessaan pestokastikkeen olevan lopussa. "Lihapullia siis jälleen", tyttö huokasi.
Osa25kuva027.jpg?t=1320934486
"Mikäs kulkukissa täällä on?" ääni ihmetteli. Rogue säpsähti ja pyörähti ympäri. "Pssst-psät!" se sähisi ja pörhisti karvansa. "Äläs nyt säiky", Raymond sanoi ja kumartui silittämään kissaa. Valitettavasti Rogue ei pitänyt tuosta eleestä ja puri miestä kipeästi sormeen. "Meaoww!"
Osa25kuva028.jpg?t=1320934457
Raymondin kadottua ovet paukkuen sisätiloihin kissa istahti jalkakäytävälle. Se nuoli hetken toista etutassuaan ja kiepsahti sitten selälleen. Raikas ilma maistui hyvältä sisällä nukkumisen jälkeen. Rogue mietiskelikin jo, josko lähtisi seuraamaan jotakuta ihmisistä teitä pitkin. Omin päin se ei lähtisi vielä kovin kauas, ei ihan vielä.
Osa25kuva029.jpg?t=1320934412
"Huh, täälläpä viileni äkkiä", Nancy totesi. Tyttö oli tullut ulos katsomaan kissaansa. Rogue naukaisi ja antoi nostaa itsensä syliin. "Mm, lämmin kissa", Nancy hymähti ja halasi eläintä. "Minun pitää käydä etsimässä ulkovaatteet ja puhelimeni. Katsothan tuon Severinin perään sen aikaa, jooko?" Rogue purrasi myöntävästi.
Osa25kuva030.jpg?t=1320934390"Puhuin sen nuoren miehen kanssa, joka tekee joskus vuoroja Fraserin korjaamolla. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että säilyttäisimme joitakin kamojamme siellä", Kastehelmi kertoi innoissaan. "Eikö olisi parempi kysyä vanhalta Fraserilta itseltään?" Severin ehdotti. "Kyllä minä sen aionkin tehdä, mutta vasta sitten kun kaikki muutkin työntekijät tietävät asiasta. Näin on nopeampaa", Kastehelmi sanoi ja halasi Severiniä nopeasti läksiäsiksi. Tytön pitäisi vielä joutua serkkunsa luokse tämän illan aikana.
Osa25kuva031.jpg?t=1320934289
"Ajattelitko taas lähteä kylille?" Severin kysyi sisareltaan. "Ostarille vain, arvaat kyllä miksi", Nancy vastasi ja heilui samalla musiikin tahdissa. "Arvaan kyllä. Isä ja äiti eivät huomaa mitään, postilaitos vain alkaa pian ihmetellä. Älä sitten jää liian pitkäksi aikaa pusuttelemaan", poika härnäsi. Nancy koetti huitaista veljeä kämmenellään, osui ohi ja painui naureskellen etsimään kaulahuiviaan.
Osa25kuva032.jpg?t=1320934269
Nancy loikkasi ulos bussista viime hetkellä ja sai bussinkuljettajan herjat peräänsä. Juuri ketään ei näkynyt suuren ostoskeskuksen liepeillä, oli arkipäivä ja kirpeä ilma oli saanut ihmiset luikkimaan sisätiloihin. Sen yhden on kuitenkin parempi olla siellä tai ei kunnian kukko laula, Nancy mietti.
Osa25kuva033.jpg?t=1320934253
Tyttö päätti vilkaista sisälle ostoskeskukseen. Missään ei näkynyt tuttua hiuspehkoa. Juha ei vain luultavimmin ollut vielä saapunut, poika varmaan tulisikin omalla autonrämällään. "Toivottavasti kaikki paketit ovat tallessa", Nancy mietti ja harkitsi hetken ajan jäädäkö sisälle odottamaan toista ja lämmittelemään. Ei, tyttö päätti, ulkoa hänet huomattaisiin helpommin. Lisäksi Nancyn olisi ehdittävä seuraavaan bussiin, etteivät vanhemmat huomaisi hänen kadonneen.
Osa25kuva034.jpg?t=1320934236
Nancy jäi jalkakäytävän viereen seisomaan kädet puuskassa. Missä se koijari viipyi? Nancyhan oli soittanut tälle välitunnilta, kyllä toinen saisi pian ilmaantua. Nancy hieroi käsiään yhteen. Onneksi pitkähiaisempi paita oli löytynyt.
Osa25kuva035.jpg?t=1320934210
Tyttö aikoi jo luovuttaa ja mennä sisätiloihin soittamaan pojalle, kun kuuli takaansa auton töötötyksen. "Senkin niljake! Olin saada halvauksen", Nancy rähjäsi Juhalle auton ikkunan kautta. "Valehtelet", poika hymyili ja Nancy antoi tälle suukon. "Noh, kerrohan minulle sekoilivatko ne siellä postitoimistossa", toinen jatkoi ja nyökkäsi kohti takapenkillä olevia pahvilaatikoita. "Kyllä nuo oikeat ovat. Alahan nyt painua siitä, minunkin pitää joutua kotiin", Nancy vastasi.
Osa25kuva036.jpg?t=1320934188
Nancy selasi vihoviimeistä oppikirjaansa ja naputteli samalla sähköpostiviestiä lukion rehtorille. Se oli oikeastaan vain varmistus, nyt kun hänen omakin allekirjoituksensa hyväksyttiin. Enää ei tarvinnut ujuttaa koulun papereita isän työpapereiden alle kalkeeripaperin kanssa. Sähköposti valmistui, tyttö paukautti kirjan kiinni. Kirjastosta löytyisi varmasti kaksoiskappale, alkuperäisen voisi jättää Severinille.
Osa25kuva037.jpg?t=1320934171
Severin oli päättänyt keittää lisää spagettia jäljelle jääneiden lihapullien seuraksi. "Nämä alkavat varmaan kohta pursuta korvista. En vain keksinyt mitään muuta tähän hätään", Severin pahoitteli. "Äs, ei minua haittaa", Nancy sanoi ja keihästi viimeisen lihapullan haarukkaansa. "Voinhan minä toki syödä sinunkin annoksesi, jos olet itse kyllästynyt..."
Osa25kuva038.jpg?t=1320934134
Pienimuotoisen spagettisodan jälkeen Severin suostui tiskaamaan astiat. Nancy puolestaan meni etsimään Rogueta. Ei kai kissa ollut jäänyt yöksi ulos? Ei, tuossahan se kiehnäsi tytön jaloissa. Nancy nosti Roguen syliinsä. "Katsohan sitten vieläkin Severinin perään, jooko? Ja isän ja äidin. Kyllähän sinä pärjäät niiden kanssa - tai niille."
Osa25kuva039.jpg?t=1320934110
Nancy vaihtoi vaatteensa nopeasti hieman lämpimämpiin ja näppärämpiin. Severin vahti portaiden yläpäässä samalla kun Nancy soitti nopeasti yhden puhelun alakerrasta. "Haloo? Joo, minä täällä. Ja ihan ajallaan kuten huomaat." Nancy kikatti luuriin. "Okei. Nähdään pian." Tyttö sulki puhelimen, halasi nopeasti veljeään ja käski tämän mennä nukkumaan.
Osa25kuva040.jpg?t=1320934084
Nancy piti yleensä tärkeimpiä tavaroitaan lipaston ylimmässä laatikossa. Siellä olivat lompakko, matkapuhelin sekä muutamia tärkeämpiä papereita. Nancy taitteli paperiarkit huolellisesti lompakkoon ja vilkaisi vielä kerran ympärilleen huoneessa.
Osa25kuva041.jpg?t=1320934024
Roguen ruokapuppi ei olisi enää kauaa täynnä. Kissalla oli selvästi nälkä, se mussutti ruokaansa ja oli melkein itse puoliksi kipossa. Nancy hymähti itsekseen pienelle oliolle ja kuiskasi tälle heipat. 
Osa25kuva042.jpg?t=1320934038
Hiipiminen ulos takaovesta oli helppoa, melkein liiankin helppoa. Nancy oli jo tottunut siihen ja tiesi, miten oven sai takaisin kiinni päästämättä ääntäkään. Kuistin laudat eivät natisseet, vain heinäsirkkojen ääni kuului jostakin päin puutarhaa.
Osa25kuva043.jpg?t=1320933981
Nancy katseli tielle ensin talon nurkan takaa. Hetken se näytti tyhjältä, mutta pian tyttö kuuli hiljaisen moottorin äänen ja näki tutun pikkuauton lähestyvän heidän taloaan. Nancy oli purskahtaa nauruun kuullessaan pakoputken kolinan. Hyvänen aika, onneksi Raymond ja Serena olivat sikeäunisia.
Osa25kuva044.jpg?t=1320933962
Nancy vilkaisi vielä taakseen varmistaakseen, että talo todellakin oli pimeänä. Olihan se, eikä kukaan kurkistellut verhojen takaa. Poika avasi auton oven valmiiksi tyttöä varten. Nancy kapusi sisään ja auto lähti epäuskottavan nopeasti liikkeelle.
Osa25kuva045.jpg?t=1320933944
"Hei, nätti. Miten sujui?" Juha kysyi ja vilkaisi Nancyyn. Tie oli tyhjä mutta poika ajoi silti hieman alle nopeusrajoitusten. "Olisi voinut melkein luulla että minulla on kokemusta asiasta, eli melkein huolestuttavan hyvin", Nancy veisteli ja hymyili poikaystävälleen. "Koeta olla törmäämättä mihinkään heinäsirkkaa suurempaan, niin minä katson josko voisin ottaa torkut tässä istuimella", tyttö jatkoi haukotellen.
Osa25kuva046.jpg?t=1320933925
"Ethän sinä ole koskaan pystynyt nukkumaan istuallasi", Juha naurahti ja koetti tähystää kauemmas tielle likaisen tuulilasin läpi. "Ei sitä tiedä ennen kuin kokeilee", Nancy vastasi. Vaikka katulamppuja oli laitettu vain joen toiselle puolelle sekä sillan lähelle, ei yö ollut liian pimeä ajaa. Motelli oli auki vuorokauden ympäri eikä kukaan siellä kysellyt turhia. Vaikka eiväthän he mitään luvatonta olleet tekemässä. Moottori hyrisi ja yski, tautapeiliin törmäsi viimeinen elossaoleva seitsentoistavuotiskaskaiden joukosta. Autossa oli sentään lämpimämpi kuin mitä ulkona. 
"Nukutko sinä jo?" "Ole hiljaa ja aja sitä autoa."

 

 

Unf. Suussa maistuu päärynämehu ja päässä soi Sensual World. Koeviikko on kuitenkin päätöksessään ja kaikesta pääsin läpi, jei! Juhlistakaamme vaikka sitä tällä osalla. Seuraavaa luvassa viimeistään sinne jouluksi. Jos ei ala kuulua niin heittäkää joulukuusella ;D
Kommenttia olisi taas hienoa saada :)