Vuodatus, tuo katala, ei suostu toimimaan normaalisti joten jouduin säätämään fontin kanssa hieman. Toivottavasti se ei näytä julkaistuna yhtä kamalalta kuin mitä kirjoitusvaiheessa, yh. Mutta asiaan! Osamusiikki on tällä kertaa tällainen ;)

"Kohtalo oli nimittäin antanut hänelle liiallisen määrän vastuuntuntoa, vuorokauden, jossa oli liian vähän tunteja, kaksi lasta sekä vaimon, joka ymmärsi häntä vain osittain."
- Jo Nesbø: Punarinta (2000)

"Rogue! Kiskiskis..." Valkea kissa kapusi vilkaasti ylös koristaan. Ei se ollut oikeastaan ollut unessa, kunhan vain lepuuttanut silmiään. Roguella oli eilen illalla ollut paljon tekemistä, eikä se ollut malttanut käpertyä unille.

Eläin alkoi innostuneena jahtaamaan vanhaa höyhentupsua, joka oli kiinnitetty kepin päähän. Severin sai kissan kieppumaan ympäri huonetta niin, että sen jalat meinasivat sotkeentua toisiinsa. Heillä ei ollutkaan hetkeen ollut aikaa leikeille.

Juha ja Nancy olivat käyneet eilen vierailulla. Raymond oli ollut sopivasti ylitöissä ja Serena jossain missä lie. Severin oli saanut ongittua Kastehelmeltä kakkuohjeen iltaa varten.

Rogue oli myös pitänyt juhlista, olihan se ainoana saanut kakkunsa kanssa kermavaahtoa. Kissa oli nuollut ensin kermavaahdon lautaseltaan ja sen jälkeen ruvennut kerjäämään pöydästä.

Severin oli jälkiruuan jälkeen aloittanut pienen juttutuokion Juhan kanssa. Tiesihän poika toisesta vain ne asiat, mitä Nancy oli hänelle suostunut valottamaan.

Juha, Severinin helpotukseksi, oli ollut hyvinkin avoin itsestään ja vakuuttanut lopuksi ikätoverilleen pitävänsä hyvää huolta tämän siskosta.

Serena oli istunut hiljaa sohvalla. Nainen oli kertonut itselleen tarvitsevansa aikaa ajatella, ajatella niitä tärkeitä asioita joita olisi pitänyt harkita kaksi kertaa vuosia sitten. Vasta nyt hän huomasi napottaneensa yhdessä kohdassa melkein tunnin, ajatusten askarrellessa enimmäkseen siinä, missä se ja se lasten vauvakuva oli ja oliko heillä yhtään pyykkipulveria.

Rogue oli saada spasmin löydettyään talon sisältä ruskeanharmaan kulkukissan. Rogue oli jäljittänyt vieraan tuoksua takakuistilta asti yläkertaan koko ajan matalasti uristen. Nyt tulokas oli lopettanut omat puuhansa ja katseli ihmeissään valkeaa lajitoveriaan. Molemmat tyttökissat nuuhkivat epäilevästi toisiaan.

Hallin puhelin soi, Raymond kiirehti työhuoneesta vastaamaan. Toimistolta oli ehdotettu, että hän voisi tehdä töitä kotoa käsin tämän päivän. Minkä vuoksi, sitä Raymond ei ymmärtänyt. Kyllähän häntä väsytti lievästi sen menneen hässäkän tähden, mutta ei se ollut mikään syy.

Ray oli ollut oikeassa arvellessaan että kyseessä oli työpuhelu. "Oikeinkin hyvin itseasiassa, saan kaavion varmasti valmiiksi määräajan sisään, älkää huolehtiko..." Langan toisessa päässä oleva työtoveri vastasi huokaisten, ettei hän ollut tarkoittanut pärjäämisellä töitä. "Mitä sitten?" Raymond kysyi.

Severin oli aina pitänyt kotitalonsa puutarhasta, vaikka se ei ollutkaan mikään kovin ihmeellinen. Muutamia värikkäitä koristepensaita, yksinkertainen kukkapenkki sekä omenapuita. Kun hän ja Nancy olivat yrityksen ja erehdyksen kautta opetelleet tekemään omenapiirakkaa, oli omien puiden tuottamista muutamasta omenasta tehty pikkupiirakka maistunut kaikkein parhaimmalta.

Severin halusi jättää pihan hyvään kuntoon kun lähtisi illalla viemään tavaroitaan musiikkiopistolle. Hän, toisin kuin sisko, oli hyvissä ajoin maininnut vanhemmilleen minne oli menossa.

Serena oli käynyt etsimässä postilaatikosta muutaman itselleen osoitetun kirjeen sekä laskun. Häntä väsytti lievästi vaikka ilta ei ollutkaan vielä alkanyt hämärtyä.

Serena oli käynyt jättämässä laskut hallin pöydälle ja lukenut nopeasti lyhyen kirjeen. Nyt hän istui työhuoneen tuolilla ja selaili päättäväisenä nettisivuja. Ulkopuoliselle asiayhteys ei olisi valjennut, naiselle itselleen se oli hyvinkin selvä. 

Sähköposti, ruokareseptejä, kaupungin kartta sekä työvoimatoimiston sivut ja lopuksi verkkopankki. Serenan kädet hikosivat lievästi, näppäimistöllä näkyi muutama tahra. Saatuaan asiansa valmiiksi nainen huokasi itsekseen ja sammutti masiinan.

Serena oli kavunnut yläkerran pesuhuoneeseen pesemään käsiään, tavaten siellä jälleen valkean kissan. Tällä kertaa Rogue suostui syliteltäväksi pienen maanittelun jälkeen. Serena rapsutti eläintä, joka tuntui tarkoituksella kehräävän hänen korvaansa. Ehkä siinä, että eläimet aistivat ihmisten tunnetilat, olikin jotain perää.

Severin oli saanut suurimman osan pihatöistä valmiiksi. Nyt poika valmistautui illastamaan, kypsennettyään jääkaapista löytämänsä kanankoivet sekä keitettyään seuraksi hieman kasviksia. Matkalaukut olivat jo valmiiksi pakattuina yläkerrassa, kaikki muu oli valmiina paitsi Severin itse. Poika istahti pöydän ääreen ja keskittyi kanaansa.

Peseydyttyään nopeasti Serena luikahti kamariin. Enää piti katsoa, mitä ottaisi mukaan. Ei tuota koristetta, se oli lahja Raymondilta. Ei tuota paitaa, sitä hän oli pitänyt silloin kun he olivat menneet ulos. Tavarat ja vaatekappaleet lentelivät yksi kerrallaan makuuhuoneen lattialle.

Rogue oli juossut Severiniä vastaan portaissa ja oli ollut kampata pojan. Tämä oli hymähtänyt itsekseen ja jatkanut matkaansa suihkuun. Lämmin suihku oli se yksi asia, josta Severin ei suostunut tinkimään mistään hinnasta. Vaikka lämmin vesi saikin hänet aina tuntemaan olonsa hieman uneliaaksi eikä unta luultavasti olisi luvassa vähään aikaan.

Serena oli pakannut pienimmän matkalaukuistaan. Vain sen yhden. Oli hämmästyttävää, miten suuri osa hänen tavaroistaan oli sellaisia, jotka pystyi jättämään pois ilman toista harkintaa. Nyt nainen katseli nukkuvaa Raymondia ja pudisteli hengessä päätään.

Mitenköhän kauan Ray oli taas pakertanut työpapereidensa kimpussa? Niin kauan ettei enää jaksanut portailta makuuhuoneeseen. Serena loi vielä yhden vilkaisun aviomieheensä, nosti laukkunsa lattialta ja laskeutui mahdollisimman hiljaa portaita alas. Turha tätä oli herättää.

Serena painoi oven takanaan kiinni, hän kävelisi lähimmälle taksitolpalle. Alakerrasta kuuluva ääni sai Raymondin mutisemaan jotakin unissaan.

Severin oli suihkun jälkeen käynyt vielä täyttämässä Roguen ruokakupin ja suuntasi nyt kulkunsa ylös. Pojalla oli yllään samat vaatteet kuin aikaisemminkin päivällä, kyllä niitä vielä hetken pitäisi ja kaikki muu oli jo pakattu.

Täyteen mittaansa kasvettuaan pihan vanhin omenapuu oli alkanut houkutella määrättömästi tuhohyönteisiä. Huokaisten Severin etsi tihulaismyrkyn käsiinsä ja alkoi sumuttaa sillä puuta. Pienet, vaaleat hyönteiset koettivat selvästi vältellä nestesuihkua ja kaivautua puun kuoren alle piiloon. Samassa öisellä takapihalla alkoi kaikua reggae.

Kyseessä oli Severinin puhelin. Poika nakkasi nopeasti myrkkypänikän käsistään ja alkoi kaivaa kännykkäänsä esiin. "Haloo?" "Moi Eve, minä täällä!" Severin hymyili. Vain yksi ihminen hänen siskonsa lisäksi käytti tuota lempinimeä. "Hei, Kastehelmi. Missä olet?" "Bussissahan tässä. Kävin jättämässä kaikki suuremmat kamat kämpille ja pistin oven lukkoon. Lemmikillä menee kuulemma vielä jonkin aikaa että se saa omat asiansa valmiiksi, se tulee paria päivää myöhemmin", tytön ääni särisi luurista.

"Kuulostat väsyneeltä", Severin sanoi kuullessaan tyttöystävänsä haukottelevan linjan toisessa päässä. "No totta ihmeessä. tähän aikaan", Kastehelmi naurahti. "Itseänikin kieltämättä väsyttää, ja omakin bussini tulee kohtapuoleen", poika vastasi. "No ala sitten häipyä sinne, ettet jää pysäkille! Rakastan sua", Kastehelmi sanoi. "Mäkin sua. Nähdään pian", Severin sanoi ja sulki puhelimen.

*       *       *       *       *       *       *

Ulkona paistoi lämmin syysaurinko, mutta Raymond ei huomannut. Hänen herätessään talo oli ollut tyhjä, lukuunottamatta häntä itseään ja valkoista kissaa joka oli jotenkin saanut keinoteltua jääkaapin auki. Severin oli lähtenyt eilen musiikkiopistolle, sen hän tiesi. Mutta missä Serena oli? Raymondin päässä surisi.

Rogueta viiksetti. Talon ainoa ihminen oli ryöstänyt siltä paketin metsästäjänleikettä, jonka kissa oli rehellisesti keinotellut jääkaapin alahyllyltä. Rogue nuolaisi suupieliään ja mietti. Ulkona näytti olevan kaunista. Siis sinne.

Ulkona pihanurmikolla olikin paljon viihtyisämpää kuin tunkkaisessa sisäilmassa. Rogue kellahti selälleen ruohikkoon ja koetti saada selvää yläpuolellaan lentävästä hahmosta. Iso vai pieni lintu? Näkisikö se kissan?

*       *       *       *       *       *       *

"Anteeksi, rouva, voinko jotenkin auttaa?" Kierroksellaan postinjakaja oli törmännyt hieman eksyneen näköiseen vaaleatukkaiseen naiseen, joka seisoi jalkakäytävällä ja näytti katselevan jonnekin kauas.

"Kiitos, olen vain aamukävelyllä ja uppouduin ajatuksiini", Serena vastasi hiljaa. Postimies nyökkäsi ja toivotti vielä mukavaa päivää lähtiessään jatkamaan seuraavaa taloa kohden. Serena jäi vielä hetkeksi katselemaan ryöppyävää suihkulähdettä. Hän ei ollut vielä edes syönyt aamiaista, pitäisi kai palata takaisin hostelliin.

Tuo pieni majoitusliike ei onneksi ollut niinkään pitkän kävelymatkan päässä. Rakennus oli onneksi sen verran pieni ja syrjässä, ettei ollut suurtakaan vaaraa tuttujen tupsahtamisesta paikalle. Nytkin pieni ruokailuhuone oli aivan tyhjänä.

Serena kapusi yhden kerroksen ylemmäs varsinaisiin huoneisiin. Hän saattoi olla jopa paikan ainoa asiakas, ainakaan hän ei saavuttuaan ollut nähnyt muita kuin emännöitsijän. Serena muisti sanoneensa emännöitsijälle että maksaisi mielellään hieman ylimääräistä aamiaisesta. Ehkä tämä olisi jo tullut valmistamaan ruokaa?

Olihan emännöitsijä kokkaamassa, kun Serena tuli alakertaan. Harvahampainen nainen hymyili Serenalle happamesti ja asetti pöydälle kulhollisen omituisen näköistä keittoa. Vasta toisen poistuttua Serena uskaltautui tutkimaan annostaan ja antamaan sille hylkäävän tuomion.

*       *       *       *       *       *       *

Raymond säpsähti. Missä vaiheessa hän oli kävellyt näin kauas? Mies ei muistanut edes lähteneensä kotipihasta. Ray vilkuili ympärilleen ja huomasi päätyneensä parin kilometrin päähän kotoa.

Rogueta pitkästytti. Tultuaan sisälle se oli ottanut muutaman tunnin nokoset, tyhjentänyt ruokakuppinsa ja lopulta repinyt talouspaperipaketin auki ja levittänyt yhden rullista pitkin keittiön lattiaa. Nyt kissa oli asettautunut yläkerran pesupöydälle istuskelemaan. Siitä pystyi helposti katselemaan välillä ulos ikkunasta. Alas oli vain hieman hankala päästä. Mutta hetkinen, mikä tuolla lattianrajassa pörräsi?


Yksi taloa asuttavista hyönteisistä oli erehtynyt kömpimään pois seinän raosta - ja katui sitä jotensakin pian. Rogue nimittäin jahtasi uutta saalistaan villisti yläkerran aulan läpi, alas portaista, ympäri keittiötä ja pitkin eteishallia. Pysyisi nyt vain hetkenkin paikallaan, mokoma surisija...

Raymond tassutteli pyjamahousuissaan pois alakerran kylpyhuoneesta. Mies oli saapunut kotiin melkoisen hämmentyneenä, joten hän oli päättänyt ottaa loppuillan rauhallisesti ja jättää asioiden ajattelun huomiseen. Rogue ei tosin ollut kovinkaan rauhallisella tuulella - se ei ollut vielä unohtanut metsästäjänleikkeitä.

Raymond seurasi valkeaa kissaa yläkertaan. Hän kaipasi seuraa, vaikka sitten eläinkunnan joukosta. Ehkä jossakin tapauksessa eläimet voivat olla parempaa seuraa kuin ihmiset. Rogue killitti Rayta tiukasti keltaisilla silmillään kun mies astui oleskeluhuoneeseen.

Raymond istahti sohvalle kissan viereen ja alkoi rapsuttaa tätä, ennen kuin eläin päättäisi taas näyttää temperamenttinsa. Rogue purrasi tyytyväisenä ja köyristi niskaansa. "Me taisimme jäädä tänne kahdestaan", Raymond totesi kissalle.

*       *       *       *       *       *       *

Kastehelmi oli kimppakämpällä huomannut unohtaneensa pankkikorttinsa kotiin yöpöydälleen. Tästä johtuen tyttö oli hypännyt aamiaisen jälkeen ensimmäiseen keskustaan menevään bussiin ja saapui pysäkilleen juuri lounasaikaan. Hänellä olisi vielä edessään lyhyt kävelymatka oikealle talolle.

Myös Rogue oli lähtenyt liikkeelle aikaisin aamulla. Raymond oli vielä jäänyt nukkumaan - mies oli kerrankin ottanut vapaapäivän - joten Rogue oli päättänyt kiertää hieman naapurustoa ja tarkastaa, vieläkö vanhat vaellusvaistot olisivat terässä. 

"Ush, en osaa päättää mitä ottaisin. On niin kauan siitä kun olen viimeksi lounastanut ravintolassa. Tilaisitko sinä molemmille?" Serena kysyi kälyltään. Serena oli soittanut Melille hostellistaan ja Melony, kuultuaan majapaikan huonosta tarjonnasta, oli pyytänyt tämän kanssaan lounaalle.

"Älä yritä vaihtaa puheenaihetta" Melony sanoi tuikean näköisenä ja hörppäsi vesilasistaan. "Lisäksi tarjoilija ei ole edes löytänyt ruokalistoja meille, joten ei sinun tarvitse yrittääkään vielä päättää. Me puhuimme Raymondista. Ja sinusta."
 "Minustahan tässä on enimmäkseen puhuttu", Serena hymähti. "Mutta olkoon, olit juuri aikeissa sanoa jotain ennen kuin keskeytin?" "Totta", Mel sanoi ja laski vesilasinsa pöydälle. samassa tarjoilija kiirehti hedän pöytänsä luokse ja ojensi molemmille ruokalistat. 

"Aioin sanoa, että olet mielestäni tehnyt oikean päätöksen", Melony hymyili Serenalle ja silmäsi ruokalistaa. "Minä otan kanafileitä", hän sanoi sitten odottavalle tarjoilijalle. Serena tilasi kasviskeittoa.
"Oletko jo miettinyt, mihin aiot muuttaa asumaan? Saitko kaikki tavarasi ulos veljeni talosta?" Melony uteli seuraavaksi kun tarjoilija oli häipynyt heidän tilaustensa kanssa.
"Ei, en ole ja kyllä, ainakin kaiken tarpeellisen.", Serena vastasi. Jostakin syystä hänestä tuntui, kuin Mel olisi kiskonut vastauksia hänestä suurella koukulla, vaikka Serena halusikin puhua jollekin. Vai halusiko hän? 

Tarjoilija toi molempien tilaukset. Jostakin syystä Serena jäi katsomaan tämän perään. "Käyttikö tuo nainen sinun mielestäsi jotenkin kylmää sävyä sanoessaan 'olkaa hyvät'?" hän kysyi Melonylta. "Kuvittelet vain", Mel vastasi. "Ymmärrän kyllä, että voi olla hermostunut, mutta sinun ei pitäisi. Rauhoitu nyt ja syö se soppa."

"Taidat olla oikeassa. Minun pitäisi rauhoittua", Serena sanoi ja etsi hymyn kasvoilleen.
Kastehelmi hidasti hieman kävelytahtiaan huomatessaan tutun kerrostalon lähetyvän. Hän oli virkistynyt mukavasti bussimatkan jälkeen ja katsellessaan tuttuja maisemia. Muutamat viime viikot olivat olleet niin täynnä tekemistä, ettei tyttö ollut löytänyt itselleen aikaa vain vaipua ajatuksiinsa. Se saattoi toisaalta olla aivan hyväkin asia. Kastehelmi oli huomannut, että jos hänellä oli liikaa aikaa hän alkoi epäröidä kaiken mahdollisen suhteen. 

Niin tuntui käyvän nytkin. Kävelymatkansa aikana tyttö oli pyöritellyt mielessään sitä, tekikö hän oikean valinnan muuttaessaan yhteen Severinin kanssa. Kastehelmi pudisti päätään epäilyksilleen. Hän rakasti Severiniä ja Severin rakasti häntä, sen hän tiesi. Vilkaistessaan pian entiseen kotitaloonsa Kastehelmi huomasi miehen hahmon ikkunassa. Isä oli siellä odottamassa häntä.
Isä-parka. Kastehelmi tunsi olonsa syylliseksi jättäessään isänsä yksin heidän asuntoonsa, mutta hän ravisti ajatuksen nopeasti päästään. Jestas, isä osaisi kyllä pitää huolta itsestään. Lisäksi isä oli varma siitä, että Severin pitäisi hyvää huolta hänen tyttärestään. Ja tulisihan Lemmikki-serkku mukaan.

Nuf, taas kirjoitan turhan myöhään ja syön turhankin al dente-nuudeleita. Maistuu paperinarulta. Mutta wiuh, sainpahan kuitenkin valmiiksi! Tämä osa tuntuu ainakin itsestäni jonkinlaiselta 'väliosalta', mutta se johtunee vain siitä että tiedän mitä on tulossa (ja kyllä, kiusaan teitä tahallani *virn*).
Kommentteja arvostetaan♥