Ja osaa pukkaa! Kerron sitten näin etukäteen isommasta aikasiirtymästä tuossa osan keskivaiheilla, ettette hätkähdä. Lukumusiikkia saate tästä.





Puutarhanhoito oli jälleen langennut Juhan harteille. Tosin lämpiminä päivinä mies ei jaksanut pistää asiasta pahakseen. Ja ainakin hän tietäisi että asiat tulisivat hoidettua, kun hän teki ne itse. Muutamasta pihan nurkassa kasvavasta koristepensaasta törrötti vielä muutama ruma oksanroikale.

Saatuaan viimeisenkin kurittoman bougainvillean siistittyä Juha jätti oksasakset nojalleen seinää vasten ja päätti lähteä sisälle. Hän muisteli jonkun jättäneen kasan kirjoja olohuoneen pöydälle, kissanhiekkalaatikotkin pitäisi varmaan tyhjentää.

Joku toinenkin suuntasi kulkunsa kohti taloa. Rogue oli ollut ulkona aamusta asti nauttiakseen auringosta niin kauan kuin se vain paistoi. Nyt eläimelle oli kuitenkin tullut kuuma. Kissa tepsutteli portaiden viereen ja kampesi itsensä laudoituksen pienestä raosta kuistin alle. Aah, siellä oli ihanan vileää.

"Nyt on kyllä sinun aikasi mennä iltapäivätorkuille, tyttö pieni. Sitäpaitsi veljesi tarvitsee kuivan vaipan", Nancy jutteli tyttärelleen. Toinen katseli häntä takaisin vihreillä silmillään ja ynisi hiljaa.

Nancy ei ollut halunnut uskoa korviaan, kun oli kuullut saavansa kaksoset yhden lapsen sijaan. Mutta kai se kulkee suvussa, nainen mietti. Wilbur hiljeni nopeasti, kun Nancy oli vaihtanut pojalle uuden vaipan ja keinuttanut tätä hetken sylissään.

"Menisitkö sinäkin vielä hetkeksi unille? Sisaresi nukkuu jo", Nancy supatti pienelle pojalle. Wilbur oli perinyt äitinsä ruskeat silmät, Tabitha isänsä vihreät. Muuten kaksoset näyttivät melkein täydelleen toisiltaan.

Saatuaan poikansa unten maille Nancy huokasi hiljaa ja hiipi ulos lastenhuoneen ovesta. Olisikohan keittiössä mitään makeaa? Hän oli leiponut kakkua muutama päivä sitten, ehkä sitä olisi vielä jäljellä. Perheen miehet olivat kyllä sellaisia herkkusyöppöjä, mutta toivoahan aina sai.

Henry oli leikkinyt jonkin aikaa kylpyhuoneen hanasta hiljakseen pisaroivalla vedellä, mutta oli jättänyt homman sikseen kasteltuaan tassunsa turhan monta kertaa. Kuivattuaan käpälänsä karhealla kielellään kissa jäi istuskelemaan pöydälle. Ei sillä ollut mitään sen mainittavampaa puuhaa. 

Juha jupisi itsekseen niin hiljaisella äänellä, ettei sitä kukaan muu kuullut. Kissojen jätöksien siivoaminen ei tosiaankaan ollut mitenkään mukavaa. Jonkun se piti kuitenkin tehdä. Juha nyrpisti nenäänsä ja kiikutti paperipussin sisältöineen roskapönttöön.

"Kas kun sinuakin näkee. Tuliko nälkä?" Juha naurahti melkein törmätessään vaimoonsa keittiössä. "Totta puhuen kyllä", Nancy myönsi ja siirsi näppärästi viimeisen kakkupalan omalle lautaselleen. Juha kaatoi mehupuristimen kannusta itselleen lasillisen. 

"Onneksi on perjantai, eikö totta?" Juha sanoi ja siemaisi lasistaan. "Itsekin sain luikahdettua aikaisin kotiin töistä, kun pomo ei itsekään ollut toimistossaan. Pari työpaperia kyllä piti ottaa mukaan", mies jatkoi. "Kokouspaperi!" Nancy voihkaisi ja istahti raskaasti keittiön tuoliin.

"Mitäs nyt?" Juha ihmetteli. Mies istahti vastapäätä Nancya ja työnsi lasinsa pöydän toiseen päähän, pois tieltä. "Ei mitään. Huomasin vain ottaneeni vahingossa mukaani seuraavan kokouksen esityslistan, vaikka minun olisi pitänyt jättää se toimistolle tarkistettavaksi", Nancy totesi. "Syön vain kakkuni loppuun ja kävelen sitten lähimmälle bussipysäkille. Ainakin Eleanor mainitsi työskentelevänsä myöhään tänään."

Juha sanoi, että Nancy ehtisi kyllä hyvin ja kehotti tätä ottamaan auton. Nainen oli kuitenkin sanonut menevänsä mielummin bussilla, saihan sitä pysäkille kävellessä hieman raitista ilmaa. Juha lupasi katsoa lasten perään sillä aikaa. Hän päätti kuitenkin Nancyn lähdettyä käydä vielä kerran nopeasti takapihalla haukkaamassa itsekin hieman happea.

Jostakin syystä kissojen huoneesta kantautui hirvittävä rähinä. Sähinää, vihaista mouruamista ja matalaa murinaa. Rogue oli paljastanut hampaansa ja viuhtoi vihaisesti hännällään.

Erimielisyys kuului selvästi alakertaan asti. Mikä sitten olikaan saanut kissat hermostumaan, ne ilmeisesti aikoivat kuuluttaa sen koko talolle. 

Ainakin siltä se Juhasta kuulosti. Mies kiiruhti nopeasti portaat yläkertaan ja nykäisi huoneen oven auki.

"Mikäs mekkala täällä oikein on meneillään? Hyi teitä! Herätätte vielä lapset", Juha toruskeli kissoja. Charles mourusi loukkaantuneena kurinpidosta, Rogue rapisteli naksuja ruokakupissaan ja teeskenteli olevansa tietämätön koko asiasta.

Lapset olivat tosiaankin heränneet kissojen mourunaan. Raymond oli kiiruhtanut rauhoittelemaan Wilburia Juhan avuksi. Poikavauva tuntui vielä lämpimältä ja uniselta, ja hiljenikin pian isoisänsä sylissä. Juha päätti jättää kaksoset hetkeksi Rayn selvästi asiantuntevaan huomaan ja ruokkia vauvat itse sitten hieman myöhemmin.

Nancy oli noussut pois linja-autosta kulman takana olevalla pysäkillä ja käveli nyt reippain askelin kotia kohti. Tie oli aivan autio, ilta oli jo ehtinyt pimetä. Kaupunki ei ollut jaksanut sirotella kuin muutamia katulamppuja lähiöalueelleen, keskustan vilkkaammissa osissa niitä kyllä kieltämättä tarvittiinkin enemmän.

Nancy säpsähti, kun tien reunalla kasvavasta puusta putosi äkkiä pieni oksa jalkakäytävälle. Mitä ihmettä minä oikein nyt säikyn, nainen moitiskeli itseään. Jos kerran pelästyn oravia puissa, pian kai jo kammoan omaa varjoanikin, Nancy ajatteli ja ravisti päätään. Boston Street olisi vain muutaman kulman takana.

"Mitenkäs täällä voidaan?" Nancy kysyi hiljaa kurkistaessaan sisään lastenhuoneeseen. Tiedä vaikka Juha olisi ollut juuri nukuttamassa pienokaisia. "Ihan hyvin kai. Syötin juuri sekä Wilburin että Tabithan, isäsi katsoi heidän peräänsä hetken sitä ennen. Hän taisi juuri mennä tyhjentämään tiskikonetta", Juha kertoi.

"Wilbur simahti jo, mutta tämä tyttönen halusi varmaan odottaa sinua", Juha sanoi Nancylle. "Vai halusitko sinä?" Tabitha ei tietenkään vastannut, katseli vain unisesti äitiään silmiin. 

"Halusi tai ei, nyt on kuitenkin nukkumaanmenoaika", Nancy hymisi tyttärelleen. Pariskunta laittoi yhdessä Tabithan nukkumaan, lastenhuoneesta sammutettiin valot ja molemmat hiipivät alakertaan.

"Ah niin, työpaikastani pitäisi olla jotakin juttua uutisissa, jos kerran olet kiinnostunut", Nancy kertoi miehelleen. "Totta ihmeessä", Juha myönsi ja nyökytteli. "Mutta miten sanot siitä vasta nyt?" "Eleanor kertoi siitä minulle toimistolla. Olin ilmeisesti lounastauolla kun haastattelu nauhoitettiin", nainen päätteli.

"Onko se talousosiossa?" Juha uteli. He olivat juuri ehtineen televisiohuoneeseen. Nancy avasi nopeampana laitteen. "Ei, ilmeisesti ihan iltauutisissa Eleanorin mukaan", toinen vastasi.

Simlandian uutisten tunnusmusiikki pärähti soimaan. Toivotettuaan hyvää iltaa kaikille katsojille ja mainittuaan säätiedotuksen seuraavan välittömästi uutislähetyksen jälkeen, uutistenlukija alkoi paasaamaan kalliista tutkimuksista jollakin merellä. Juha vaihtoi asentoa ja katseli poissaolevan näköisenä ruutua. "Milloin ne pääsevät asiaan?" mies ajatteli ääneen.

"Kyllä se varmaan kohta tulee", Nancy totesi juuri samaan aikaan, kun uutistenlukija vaihtoi aihetta. "...kyseisen holdingyhtiön toimista. Viimeaikaiset kaupat ovat herättäneet vastustusta sekä monissa yhtiöissä että yksityisten osakkeenomistajien joukossa. Joidenkin huhujen mukaan yhtiön toimia olisi syytetty laittomiksi ja työntekijöitä olisi uhkailtu. Johtaja Tomas Rootberg, mikä on kommenttinne?" Haastattelija ojensi mikrofonin kohti siistiin pukuun pukeutunutta, kohtalaisen nuorta punatukkaista miestä. "Huhupuheet ovat käsittääkseni yhtä vain huhupuheita..." Tomas Rootberg aloitti varmasti.

"Uhkailtu?" Juha toisti sanan ja kääntyi katsomaan Nancya. "Huhu se vain on, ainakin minun tietääkseni", nainen rauhoitteli toista. Uutistenlukija jatkoi puhumistaan kuuroille korville. "...muihin aiheisiin. Arkeologiset kaivaukset entisen Kaunialan alueella jatkuvat yhä..." "Laita se kiinni", Juha pyysi ja Nancy etsi kaukosäätimen käsiinsä. 

"Tuo kuulostaa vaaralliselta", Juha sanoi vakavaan sävyyn. "Höh, kuulopuheita ne vain ovat. Media lisää haluamiaan mausteita saadakseen kunnollisen skuupin joka aiheesta", Nancy tokaisi. "Ja vaikuttaako siltä, että minua pelottaisi?" Yläkerrasta alkoi kuulua ääntä, varmaan toinen lapsista oli herännyt. "Minä menen", Nancy sanoi ja kiiruhti yläkertaan.

"Sinä taisitkin kaivata vain seuraa, vai mitä?" Nancy totesi Wilburille tarkistettuaan ensin, että pojalla oli kuivat vaipat. Toinen päästi pienen äänen, joka kuulosti alkuun hihitykseltä mutta muuttui sitten valtavaksi haukotukseksi. "Niinpä niin. Menisitkö nyt kuitenkin nukkumaan? Äitikin on väsynyt ja haluaisi käydä vielä kylvyssä."

Wilburin suostuttua nukahtamaan sen kummemmin suostuttelematta Nancy kävi hakemassa itselleen kylpypyyhkeen. Keittiöstä kuului astioiden kilinä, Juha oli varmaan syömässä. Tekisiköhän se jotakin minullekin, nainen mietti itsekseen hakien kädellään saippuapalaa.

*       *       *       *       *       *       *

"Huh, minun on aivan pakko saada kupillinen kahvia", Nancy sanoi ja nousi tuolistaan. Hän oli viimeisen tunnin aikana saanut vakuutella viidelle soittajalle, että he soittivat joko väärään paikkaan tai että herra Rootberg ei juuri nyt pääsisi puhelimeen. Lisäksi aikataulu ensi viikon tapaamisista oli jotenkin kulkeutunut palkanlaskijoiden toimistoon ja Nancyn oli suostuteltava juoksupoika hakemaan se, kun oli ensin nalkuttanut muutaman minuutin sisäistä postia hoitelevalle harjoittelijalle.

"Haluaisitko, että tuon sinullekin kupillisen?" Nancy kysäisi työkaveriltaan. "Jos olet niin kiltti. Minun on saatava tämä lausunto kirjoitettua vielä täksi illaksi", Louisa Staunton vastasi kiitollisena. Molemmat naiset hoitivat sihteerin virkaa, Louisa oli ollut pestissään vain kolme kuukautta Nancya kauemmin mutta oli työskennellyt itse firmassa jo kahden vuoden ajan. Naiset olivat ystävystyneet nopeasti ja saattoivatkin rupatella pitkään, kun toimistossa sattui hiljainen hetki.

Nancy kapusi portaat alas aulaan ja heilautti ohimennen kättään vastaanoton Eleanor Taylorille. Toimistossa ei ollut koko viikolla täysmiehitystä, jotkut onnelliset olivat vielä lomalla. Joku koulutustilaisuuskin pidettiin sillä viikolla, mutta Nancy oli päättänyt jäädä hoitamaan itse työtään. Koulutus pidettäisiin kuitenkin jossakin hevonhännänmutkassa, eikä hän halunnut sijaista sotkemaan papereitaan. Eikä hän jättäisi lapsia yhdeksikään yöksi jonkin luennoitsijan hölynpölyn takia.

"Nancy! Mikäs sinut tänne konttorirottien sekaan tuo?" Lynn ponkaisi heti ylös työtuolistaan nähdessään, kuka huoneeseen tulija oli. Lynn Adams kuului niihin kanssatyöntekijöihin, joihin Nancy oli ehtinyt tutustua keskimääräistä paremmin. Katkerat kielet väittivät neiti Adamsin kärsivän jatkuvasta puheripulista, mutta Nancy tiesi uskoa päinvastaista. Lynn piti vain tuntea, niin ymmärsi tämän lämpimän joskin kieltämättä puheliaan luonteen.

"Kaikkien sihteerikköjen haave, jota myös kahvitauoksi kusutaan", Nancy veisteli. "Kuulostaa hyvältä, taidanpa liittyä seuraan. MacCopperin raportti saa luvan pärjätä hetken omillaan", Lynn hymyili. Nainen oli aina valmis keskeyttämään hetkeksi työnsä pitääkseen muille seuraa.

Nancy etsi käsiinsä muutaman pahvikupin ja alkoi näpertää toimiston kahvinkeittimen kanssa. Se oli noita hienoja uudenaikaisia masiinoita, joissa oli vähintään kaksikymmentä toimintoa joista kuitenkin luultavasti tultaisiin käyttämään vain kahta. "Etkö otakaan kahvia?" nainen kysyi Lynniltä, joka kolusi jääkaappia.

"En nyt tällä kertaa, kiitos. Otin kotoa mukaan mehua - ah, tuossahan se onkin", toinen vastasi ja kurotti mehutölkin käteensä jääkaapin perukoilta. Nancy tasapainotteli kuumaa pahvikuppia sormenpäidensä välissä ja istahti läheiseen tuoliin.

"Oletko kuullut? Johtaja Rootberg on kuulemma saanut jonkinsortin hämärän kirjeen ujutettuna liikepostin sekaan. Useimmat väittävät sen olevan uhkauskirje, vaikka laskutusosaston Riley sanoi olevansa valmis löymään vetoa kiristyksen puolesta", Lynn veti heti esiin uusimman juorun. "Uhkauskirje? Tossu-Tomasille? En voi uskoa! Minä sentään lajittelen hänen postinsa", Nancy huudahti ihmeissään. Kiltti luonne oli tuonut johtaja Rootbergille tuon lempinimen, vaikka hän olikin pidetty työntekijöidensä keskuudessa.

"Parempi on uskoa vain, hän oli kuulemma maininnut siitä itse", Elliot Johanson pisti väliin työpöytänsä luota. "Hei Ripperton, tulehan sinäkin ottamaan kahvia ennen kuin jäät kokonaan ilman", mies huikkasi kauempana työskentelevälle Larry Rippertonille. Tämä murahti vastaukseksi ja löi vielä lopetuspisteen tarkastettuun kokouspöytäkirjaan.

"Hmm, onneksi joku keitti useamman kupillisen", Elliot hymähti kiitollisena ja nappasi itselleen kupin. "Hiiskatti, minunhan oli tarkoitus viedä Louisallekin kahvia eikä hautautua tänne", Nancy muisti. Nainen hörppi nopeasti loput espressostaan ja kiiruhti pitämään puoliaan kahvipannun kanssa.

*       *       *       *       *       *       * 

Juha oli pyytänyt vaimoaan kanssaan takakuistille kun he olivat saaneet lapset nukkumaan. "Kulta", Juha aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen rykäistyään kurkkunsa selväksi, "luuletko että Wilbur kehittyy normaalisti? Hän vaikuttaa kyllä aivan terveeltä, mutta jotenkin - niin, hitaammalta kuin kaksoissisarensa."

Nancy mietti hetken. Olihan totta, että Wilbur oli kontannut vielä kauan sen jälkeen, kun Tabitha oli jo kävellyt varmasti omilla jaloillaan. Tyttö oli oppinut puhumaankin paljon paremmin kuin veljensä. "Mielestäni ei ole vielä syytä hätäillä", Nancy sanoi kuitenkin.

"Lapsethan kehittyvät kuitenkin eri tahtiin, ehkä Wilbur on vain tosiaan hieman hidas. Ja huomennahan on neuvola, voimme kysyä asiasta siellä", hän jatkoi. "Taidat olla oikeassa, siellä saamme asiantuntijan mielipiteen", Juha nyökkäsi.

"Tuskin mikään on vialla", Nancy vakuutteli vielä ja asetti kätensä Juhan käden päälle. "Menisimmekö kuitenkin sisälle? Aamulla pitää herätä aikaisin, lapset ovat kuitenkin nälkäisiä jo kuudelta", Juha ehdotti. "Kyllähän se minulle sopii", toinen hymyili. Takaoven taakse jäivät puutarhapöytä ja iltailma, sisällä paloivat vielä lamput ja vuoteissa oli puhtaat lakanat.

*   *   *

Lastenlääkäri Wendell Venable pyyhki silmälasinsa puhtaiksi hihaansa ja asetti ne takaisin päähänsä, ennen kuin kääntyi odottavien vanhempien puoleen. "Kas niin, herra ja rouva Garp. Olen nyt tarkastanut molemmat lapsenne, ja voin sanoa huolenne olevan täysin turha."

"Poikanne Wilbur on nähdäkseni kehittynyt täysin normaalisti ja on lisäksi todella terve ja hyväkuntoinen lapsi." Lääkärin lausunto sai vastauksekseen Nancyn helpottuneen huokauksen. "Olen kuitenkin saanut selville, mistä tämä täysin ymmärrettävä erehdys luultavasti johtuu", Wendell jatkoi.

"Mikä se on? Kertokaa toki", Juha hoputti. "Eipä hätäillä", lääkäri vastasi, antaen pariskunnan odottaa jälleen muutaman minuutin ennen vastausta. Kaksoset leikkivät iloisina vastaanoton leluilla tietämättä hölkäsen pöläystä siitä, mitä oli meneillään.

"Tyttärenne Tabitha on nimittäin kehityksessään hieman muita ikäisiään edellä. Ero ei ole suuri, mutta sen kyllä huomaa. Ilmeisesti vertasitte puoliksi huomaamattanne lapsianne keskenään ja veditte kahdesta tarjolla olevasta johtopäätöksestä sen väärän."

"No olipahan", Juha naurahti kun perhe oli päässyt terveyskeskuksen pihalle. "Mitäs jos jäisimme lasten kanssa kotipihalle leikkimään, ihan vain iloisten uutisten takia?" Nancy kysyi. "Sopii minulle. Lapset tarvitsevat kyllä hieman enemmän vaatetta jos olemme ulkona pitempääkin kuin mitä autolle käveleminen kestää", Juha myöntyi. "Autosta puheen ollen, minne sinä sen jätit?"

*   *   *

"Tulittehan tekin sieltä", Nancy hymyili nähdessään aviomiehensä kantavan tytärtään pihalle. "Tabithan kaulahuivia ei meinannut löytyä ensin millään, se oli jotenkin joutunut isäsi ulsterin taakse", Juha vastasi. Aurinko paistoi yhä, mutta syksyn saattoi haistaa jo ilmassa. Eikä ulkona enää pärjännyt paitahihasillaan.

"Pidähän nyt lujasti kiinni", Juha sanoi Tabithalle laskiessaan tytön vieterin varassa poukkoilevan lelun selkään. Wilbur naureskeli tyytyväisenä äidilleen, joka jaksoi viihdyttää pientä poikaa.

"Nancy, mitä sanot jos maalaisimme leikkimökin uudestaan? Tuo vanha maali vaikuttaisi jo rapisevan", Juha kysyi. "Miksipä ei", Nancy vastasi yllytettyään Wilburin ensin hekottamaan kuin harakka. "Kunhan ei mitään kovin radikaalia muutosta, pidän violetin sävyistä", nainen asetti ehdoksi. Tabitha kiljui "Iiii-aa iii-aa iii-aa" ja kiepautti sitten itsensä maahan ratsailta.

"Kuulostaa hyvältä", Juha totesi ja istahti itsekin kuivalle nurmikolle. Tuuli puhalsi sopivan leppeästi, mutta kohta olisi kaksosten ruoka-aika ja tiskikonekin oli vielä täytettävä. "Ryhdymmekö puuhaan vaikka ensi viikolla?" mies kysyi vielä.

"Se olisi mahtavaa", Nancy iloitsi. "Hei, katsos kaksosia!"









Kaksoskirous iskee jälleen. No jaa, onneksi olin varautunut vielä tällä kertaa :P Ja remontoidun talon esittelykin olisi valmiina ;) Ja joku mien huoneessa syö tavaroita. Siivoaminen suotavaa? Taidan yrittää sitä seuraavaksi, tulen lukemaan kommentteja kun olen löytänyt jotakin.