Osa viimein täällä! Alussa tapahtuu taas pieni aikahyppy, mutta no worries, Tabby on luvannut selittää kaiken tapahtuneen. Ja tietenkin myös osamusa on täällä.


Keltaiset, oranssit, ruskeat ja punaiset lehdet olivat hiljakseen ryhtyneet putoilemaan puista syksyn edetessä. Se kieppuivat jokasen tuulenpyörteen mukana uskaliaassa tanssissa. Lähteäkö ilmavirran mukaan vai odottaako seuraavaa? Yksittäinen vaahteranlehti lennähti yliopiston kuntosalin ikkunaan ja tarttui siihen hetkeksi kiinni. Se oli kai ollut kostea öisen sateen jäljiltä. 

Tabitha katseli punervaa lehteä hetken ennen kuin toimitti jälleen kaksi napakkaa iskua nyrkkeilysäkin kuluneeseen pintaan. Tyttö pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja vaihtoi tukijalkaansa. Hänen aamuluentonsa loppuivat juuri sopivaan aikaan, jotta hän ehti kuntosalille ennen suurinta osaa muista opiskelijoista jotka harjoittelivat koulutöiden jälkeen. 

Nyrkkeilysäkki heilahti rajusti Tabithan potkaistessa sitä ja tytön piti pysäyttää säkki molemmin käsin sen heilahtaessa takaisin. Sisällä kuntosalin puolella oli vielä lämpimämpi kuin muissa rakennuksen huoneissa - kylmässä ei ollut hyvä harjoitella ja nousisihan hiki pintaan nopeammin. 

Tabithan käsivarsi oli murtunut hänen lakeutuessaan sen päälle pudotessaan portaissa. Lääkärin mukaan vamma oli onneksi lievä. Neljä viikkoa kipsin kanssa riitti paremmin kuin hyvin, sen jälkeen kättä oli pystynyt käyttämään jo suht normaalisti. Lekurin mukaan Tabbyn pitäisi pienen totuttelujakson jälkeen alkaa harjoittaa käsivarttaan, että se vahvistuisi taas entisenlaiseksi.

Isä oli ollut kohtalaisen hypokondrinen olkapäässään olevan luotinaarmun suhteen koko sen ajan, mitä kaksoset olivat viettäneet kotona ennen muuttamistaan yliopistoalueille. Wilbur oli suostunut Tabithan ideaan aikaisin muuttamisesta sen enempiä kyselemättä - olisi muutenkin hyvä olla paikalla reilusti ennen lukukauden alkua ja lisäksi Will oli jo aikaisemmin sopinut Kanervan kanssa yhteisestä asunnosta.

Tabbylta oli kuitenkin pääasiassa alkanut vain loppua kärsivällisyys siihen, miten isä kohteli heitä kuin kahta lasta, jotka eivät tajunneet totuutta ensi vilkaisulla. Luojan tähden, Tabitha oli nähnyt miten ambulanssimiehet olivat auttaneet sitä blondiinia ampumahaavan kanssa. Hän oli käynyt vanhempiensa makuuhuoneesta ja löytänyt luodin porautuneena syvälle koristeelisen vaatekaapin puuhun.

Silti isä ei vain voinut puhua asioista suoraan ja niin kuin ne olivat. Vielä yksi nyrkinisku säkkiin sai toimia purkautumistienä kaikelle sille adrenaliinille, jonka Tabitha tunsi kiehuvan sisällään. Jos ei laskettu sitä, miten isä käyttäytyi vähintäänkin liioitellen pientä haavaansa, muuten tämä koetti olla kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan.

Tabby ei ollut odotellut puolta minuuttia kauempaa huomatessaan sen kesän puolivälissä kauan kaipaamansa opiskelija-asunnon tulleen vuokramarkkikoille. Hänellä oli ollut säästöjä sitä varten - vaikka kyllä isäkin tarjosi rahaa sitä varten - ja hintakin oli ollut juuri sopiva. Tabithan lopettaessa ottelunsa nyrkkeilysäkin kanssa salille alkoi saapua lisää väkeä.

Tabitha räiskytti viileää vettä kasvoilleen ja mietti äitiä. Häntä etsittiin, totta kai, "muutamia kysymyksiä" varten. Tabby olisi voinut nauraa isän käyttämälle ilmaisulle, ellei häntä olisi raivostuttanut. Sitäpaitsi, Tabitha uskoi että jos joku todella halusi kadota haluamatta tulla löydetyksi, tämä useinkin onnistuisi siinä. Juuri niin Nancy oli varmaan tehnyt.

Nuo kaikki useiden vuosien jälkeen löydetyt kadonneet henkilöt löydettiin periaatteessa sen takia, että he olivat lopulta kyllästyneet piileskelyyn ja alitajuisesti halusivat tulla löydetyksi - ja rupesivat huomaamattaan näin vähän liian varomattomiksi. Toki perusteellisella etsinnälläkin oli osuutensa, tai kadonneen huonoilla piiloutumistaidoilla.

Mutta Nancy? Hei, äiti halusi pysyä piilossa ja osasi sen. Häntä ei löydettäisi, sen Tabitha uskoi. Tyttö irrotti kumilenkin hiuksistaan ja hiipi suihkuun. Oli aina niin paljon mukavampi käyttää yleisiä pesutiloja kun siellä ei ollut vielä ketään muuta. Ja kuumaa vettä riitti useammankin kotitalouden tarpeisiin. 

Pukeuduttuaan Tabitha kolisteli tiensä alakerrassa sijaitseville lokerikoille ja jätti jumppakassinsa numeroon 74. Työnnettyään pienen lapulla merkityn Abloy-avaimen taskuunsa nainen alkoi viheltää väärää melodiaa eilen kuulemastaan popkappaleesta ja suuntasi rakennuksen kaksoisovia kohti. Kuuma vesi hikoilun jälkeen oli kohottanut hänen mielentilaansa huomattavasti.

"Luulin että sinun piti odottaa autossa", tyttö tervehdi Milesiä huvittuneena. "No niinhän minun pitikin, mutta tuli nälkä ja täällä myytiin näitä suklaapalloja", poika vastasi ja nakkasi jälleen yhden makeisen suuhunsa rapisevasta pussista.

Tabitha hymyili poikaystävälleen joka nakkasi hänelle lähietäisyydeltä yhden suklaakaramellin. Tyttö nappasi sen molemmin käsin, istahti sohvalle ja alkoi pureskella suklaataan. Karamellin sisällä oli mantelinmuruja sekä pieniä paloja päärynää. Yllättävän hyvä yhdistelmä, Tabby huomasi ja istahti Milesin viereen.

"Kuinka kauan sinä sitten oletkaan istunut tässä tyhjentämässä tuota pussia? Jos aiot tyhjentää sen yksin, saat vielä ensi viikollakin kärsiä mahanpuruista", tyttö kysyi Milesiltä. "Kunhan muutaman minuutin", poika vastasi nielaistuaan suunsa tyhjäksi.

Milesillä oli oma opiskelukämppänsä hieman syrjemmässä kampukselta, mutta tämä punkkasi usein tyttöystävänsä luona. "Aiotko ajaa minut kotiin vai et? Ja voisin kyllä ottaa toisenkin palan sitä suklaata", Tabitha sanoi ja ojensi kätensä kiusoitellen kohti Milesin ostamia herkkuja. "Ähäs! Ostaisit itse omat suklaasi", Miles sanoi ja nykäisi pussia kauemmas.

"Saat muutaman sitten autossa", poika lupasi kuitenkin ja kampesi itsensä jaloilleen. "Nyt alkaa kuulostaa jo joltakin", Tabitha naurahti ja seurasi esimerkkiä. 

Syyspäivän ilma onnistui jotenkin olemaan yhtaikaa sekä lämmin että kirpeä. Tabitha pujottautui auton pelkääjänpaikalle ja kiskaisi oven kiinni perässään. Onneksi Milesin omat luennot sinä päivänä olisivat vasta myöhään illalla, joten poika oli ehtinyt nukkumaan myöhään ja myös kuskaamaan Tabbya.

"Okei, mihin sinä ehdit piilottaa sen suklaapussin?" Miles päästi äänen, joka oli kuin puoleksi huokaisu, puoleksi naurua. "Se on siellä hansikaslokerossa, ota ihan vapaasti."

*    *    *    *

"Sinulla on taas sisustusprojekti edistynyt, huomaan", Miles totesi katsellessaan Tabithan opiskelija-asunnon olohuonetta. Hänen viime käynnillään se oli ollut kohtalaisen tyhjä lukuunottamatta yksinäistä jalkalamppua, mutta nyt ainakin yksi huoneen nurkkauksista näytti oikeastaan aika kotoisalta.

"Kyllähän tuo tuosta, vähän kerrallaan", Tabby vastasi. "Hyvä kun jaksoit tuoda tuon lehden, itse olisin varmaan unohtanut sen kokonaan ja haluan lukea tapahtumavinkki-palstan viimeistään illalla", tyttö jatkoi nyökäten kohti Milesin sohvapöydälle laskemaa sanomalehteä. "Eipä tuo mitään", nuorukainen vastasi ja silitti Tabithan poskea.

"Minä puolestaan en ole unohtanut, että minulla on vielä useampi tunti aikaa ennen luentojani", Miles sanoi ja houkutteli Tabithan sohvalle viereensä. "Etkö sinä sanonut, että sinun piti käydä kirjastossa tänään?" Tabby kihersi mutta kapusi sitten poikaystävänsä syliin. "Eivät ne kirjat sieltä minnekään karkaa, usko pois", Miles hymähti.

Tabitha suukotti pojan niskaa saaden tämän nauramaan. Kutitti varmaan. Miles kietoi kätensä tyttöystävänsä ympärille ja veti tämän lähemmäs itseään. Tabby nuuhki pojan villapaitaa, se tuoksui turvalliselta, hieman pesuaineelta ja syysilmalta. 

Tabitha ei tiennyt, minne olisi joutunut ilman Milesia. Poika tuntui olevan aina siellä kun tarvittiin, ajatuksissa jos ei muualla, odottamassa Tabbya ja kertomassa että välitti. Nyt yliopistolla he pystyvät näkemään toisiaan melkein päivttäin, soittamaan toisilleen aina kun siltä tuntui ja lähtemään vaikka hienoon ravintolaan illalliselle pelkästä hetken mielijohteesta. 

Miles suuteli Tabithaa ja suukko maistui päärynäsuklaalta. Pojan kädet olivat lämpimät mutteivät hikiset - juuri täydelliset. Hetken päästä Tabby vetäytyi kauemmas ja huokasi onnelisesti. 

"Onko sinun pakko lähteä?" Tabitha kysyi Milesilta, kun he olivat päässeet ylös sohvalta. "Valitettavasti on, mutta älä huoli. Lupaan tulla huomenna taas uudestaan", Miles vannoi ja vei kätensä koskettamaan Tabbyn leukaa.

"Ja ehkä jäädä yöksikin, hmm?" Tabitha kysyi. "Miksipä ei", Miles hymyili ja suukotti tyttöystäväänsä kevyesti. Poika vilkutti vielä ovelta ennen kuin kolisteli portaat alas pihamaalle. Tabby jäi hetkeksi katsomaan poikaystävänsä perään ennen kuin päätti lähteä laittamaan itselleen lounasta.

Jääkaapista löytyi juuri oikeat ainekset vihanneskeittoon. Tomaattia, paprikaa, bataattia, valko- ja punasipuleita sekä tietenkin aikamoinen määrä yrttejä. Tabitha päätti tehdä samantien koko komppanian annoksen kerralla. Lopun keitosta voisi säilöä kylmässä ja lämmittää sitten myöhemmin, kun ei jaksaisi ruveta kokkaamaan mitään uutta alusta alkaen.

Tabby suikaloi paprikat näppärästi keittiöveitsellä ja alkoi sitten silputa sipulia. Hän ei ymmärtänyt urbaanilegendaa siitä, miten sipulin pilkkominen muka toi kyynelet silmiin. Häneen se ei ainakaan tehonnut. Tabitha etsi kaapistosta sopivankokoisen kulhon aineksille ja alkoi lisätä mausteita seokseen. Sitten hän siirtyi tomaattien kimppuun. 

Pian oli vain lisättävä ainekset kattilassa lämmenneen veden sekaan. Tabitha asetti kattilan liedelle ja alkoi etsiä kapustaa kaapeista. Toivottavasti puhelin ei vain taas soi kun olen hellan ääressä, yksi kärvähtänyt pitsa riittää hyvin kattamaan koko viikon ruokakatastrofit, tyttö mietti.

*    *    *    *

"En ymmärrä, kyllä sen lehden olisi pakko löytyä jostakin", Wilbur sanoi Kanervalle. Nuorukainen oli lähtenyt tyttöystävänsä kanssa kaupungille viettämään vapaapäivää - heillä kummallakaan ei ollut luentoja tai tenttejä tänään. Pieni loma sopikin kummallekin paremmin kuin hyvin. 

"Minäkin alan oikeasti pian ihmetellä, eikö kukaan muka myy sitä etsimääsi matkailulehteä", Kanerva myötäili ja koetti tiirailla Willin ohi lehtihyllyjä. Kanerva opiskeli taidehistoriaa pääaineenaan, sivussa tietenkin muutamia "varsinaisten" taideopiskelijoiden kursseja. Wilbur puolestaan oli hakenut journalismipuolelle ja päässytkin sisään. 

"Minä sanoisin, että yritetään vielä kerran etsiä sitä täältä yhdessä. Jos sitä ei löydy, käydään kysymässä kirjastosta", Kanerva ehdotti. "Kuulostaa hyvältä. Alan tosin kohta turhautua jo mokomaan lehteen, jos se ei pian suostu ilmaantumaan", Wilbur myönsi. 

Pienen kahvila-kirjakaupan valikoimat olivat kieltämättä hieman harvat, mutta Kanerva jaksoi olla positiivinen. Wilbur oli vain jo ehtinyt tottua siihen ettei löytänyt lehteä eikä sen takia jaksanut etsiä kunnolla. Mutta jos hän vilkaisisi hyllyjä vähän tuoreemmalla katseella, kyllä sen läpyskän pitäisi löytyä jos se siellä ylipäätänsä oli.

"Se oli nimeltään 'Mantereen Laidoilta', eikös vain?" Kanerva varmisti. "Sehän se on", Wilbur nyökkäsi ja hymyili tyttöystävänsä luottavaisuudelle. "Löytyi!" Kanerva hihkaisi samassa kumartuen sieppaamaan kyseessä olevan lehden alimmaiselta hyllyltä. Wilbur koetti estää leukaansa loksahtamasta auki, räpytellen sen sijaan hämmästyneenä silmiään. 

"Eikös se ole tämä?" Kanerva kysyi heilutellen lehteä. "Juuri tuo", Wilbur sai sanottua estäen samalla kasvojansa voimistelemasta sen enempää. 

"Ehkä minun olisi vain pitänyt antaa sinun etsiä sitä ihan ensimmäiseksi", Wilbur naurahti kun he lähtivät etsimään kassaa. Poika tunsi itsensä vieläkin hieman hämmentyneeksi. "Pidäs tuo mielessäsi", Kanerva hymyili ja vinkkasi toiselle silmää. 

Kanerva maksoi lehden ja ojensi sen Wilburille. "Tuli mieleeni, meidän pitäisi varmaan jo lähteä laittamaan ruokaa", tyttö muistutti Wilburia. "Miksi? Mehän söimme ennen kuin lähdimme tänne", toinen ihmetteli.

"Etkö muista? Stewart ja Diane ovat tulossa päivälliselle ja olohuone on kaaoksen vallassa", Kanerva sanoi. "Niinhän se olikin", Wilbur vastasi. "Muistaisitkohan sinä mitään jos minä en muistuttaisi?" Kanerva hihitti ja hymyili pojalle. 

*    *    *    *

Olohuone saatiin siistittyä juuri ajoissa. Kanerva oli saanut keitonkin hyvään vaiheeseen ja laittanut sen hautumaan kannen alle, kun kuistilta alkoi kuulua ääniä ja ovikelloa soitettiin. Kanerva kiiruhti avaamaan. "Ihanaa nähdä teitä! Tulkaa toki peremmälle", tyttö tervehti innokkaasti vieraita. 

"Mitenkäs se teidän talonne asumiskontoon laittaminen sujuu?" Kanerva kysyi Dianelta. "Täällä on jo muuten melko valmista, vähän tyhjää vain kuten huomaatte." Nelikko oli hankkiutunut istumaan olohuoneen luonnonvalkoisille sohville. Alakerta näytti kieltämättä avarammalta kuin se olikaan, vähät huonekalut oli aseteltu seinää vasten lukuunottamatta ruokailuryhmää. 

"No jaa, onpahan ainakin tilaa harjoitella pallopelejä sisälläkin", Wilbur vitsaili. "Uskallakin", Kanerva tokaisi. Diane kikatti ja alkoi sitten kertoa. "On meilläkin melko valmista, kaikki kaapit ovat paikoillaan, jääkaappi toiminnassa ja niin edelleen. Enää pitäisi vain saada kaappien sisällöt sinne minne ne kuuluvat. Mieluusti vielä tällä viikolla."

"Aiomme nimittäin mennä Dianen kanssa siihen oppilastapaamiseen Pentaakkeli-hotellissa. Siellä pitäisi olla fukseja täältä, Two Mile Fallsilta sekä ainakin parista muusta paikasta", Stewart selitti. "Harmi ettei meillä ole liikoja aikoja ensi viikolla, tuo kuulostaa mielenkiintoiselta. Olisimme voineet tulla mukaan", Wilbur harmitteli. 

"No jaa, se kestää vain pari päivää", Diane sanoi. "Sitäpaitsi, niitä kokouksia järjestetään joka toinen vuosi eivätkä osallistujat koskaan ole rajoittuneet fukseihin", tyttö jatkoi. "Eikös sitä seuraavaa kokousta suunniteltu Two Mile Fallsiin?" Stewart muisteli. "Kuulostaa mielenkiintoiselta", Kanerva myönsi.

"Minä ainakin lähtisin, jos joku vain antaisi meno-paluulipun", Will nauroi. "Pakkaisin vain repun ja seuraavaksi minut löydettäisiin lentokentältä." "Keitto taitaa olla valmista", Kanerva keskeytti nousten paikaltaan. "Tulkaa vain ottamaan, minun pitää vain etsiä hieman siistimpi kauha."

Pyyntöä noudatettiinkin varsin nopeasti. Sillä vaikka kinkku-makaronikeitto oli perusruokaa opiskelijoiden keskuudessa oli Kanerva keskivertoa parempi kokki ja kaikilla alkoi olla jo nälkä. Diane ehti ensimmäisenä pöydän ääreen ja myön ensimmäisenä kehumaan ateriaa.

Kanerva puolestaan kiitti Dianea, joka pyysi vielä Kanervaa joskus kertomaan reseptejään hänellekin. "Eivät ne oikestaan ole minun reseptejäni laisinkaan. Olen vain koettanut kerätä vinkkejä muilta kaikkein tylsimpien luentojen aikana", Kanerva tunnusti.

"Lisäksi Wilbur tässä on vähintäänkin osasyyllinen. Hän aina hankkii jotain ulkomaisia keittokirjoja tai sitten lehtiä, joista löytyy jokaisesta vähintään yksi ruokaresepti. Pitäisi kai antaa hänen kokata vaihteeksi", tyttö jatkoi.

"Ehkä mekin sitten voisimme saada joitakin vinkkejä, mistä Will löytää kaikki ne keittokirjat", Diane nauroi suloisesti. "Ehkä mieluummin sinä, kulta, kuin 'me'. Minä olen valitettavan surkea kokki", Stewart sanoi hämillään.

"Tuskin se on kuin harjoituksen puutetta", Wilbur sanoi. "Mutta olen kyllä kieltämättä löytänyt ihmeen monta monipuolista keittokirjaa eräältä kirpputorilta. Se sijaitsee vastapäätä erästä teehuoneentapaista..."

Ruokailun jälkeen Diane tarjoutui auttamaan Kanervaa tiskien kanssa, vaikka Kanerva kovasti koettikin kursailla asian suhteen. Wilbur lähti etsimään Stewartia, joka löytyikin olohuoneesta selailemasta uutta matkailulehteä.

"Sinä et taaskaan tainnut vitsailla siitä meno-paluulipusta, vai?" Stewart kysyi Wilburilta. Stewart muisti selvästi Willin matkustusinnon, ja miten tämä oli ensimmäiseltä luokalta lähtien uhkaillut ryhtyvänsä aikuisena joko tutkimusmatkailijaksi tai lähteä toteuttamaan muutamia Jules Vernen kirjoja käytännössä. 

"Tunnethan sinä minut", Wilbur vastasi. "Jos saan suunnan johon mennä sekä mahdollisuuden päästä edes puoleenväliin matkaa, olen jo menossa. Sekä mieluusti miellyttävää matkaseuraa", hän jatkoi.

*    *    *    *

Stewartin ja Dianen lähdettyä Kanerva huomasi, että oli jo pimeä. Lisäksi Wilbur oli houkutellut tyttöystävänsä ulos katsomaan tähtiä. "Mitä sinä puhuit aiemmin illasta Stewartin kanssa?" Kanerva kysyi. "Se oli jotakin matkustamisesta, sen minä kuulin." Ulkona oli vielä lämmintä, sillä kadunpätkällä jolla he asuivat ei ollut katulamppuja, joten tähdet näkyisivät yöllä hyvin. 

"No, minä olen tainnut mainita useamman kerran että haluaisin matkustaa jonnekin kauas heti kun vain saan tarpeeksi aikaa ja rahaa?" Wilbur kysyi. Kanerva nyökkäsi. "Jonnekin kuten Wieniin, Venetsiaan, trooppisille saarille... Ja ottaisin mieluusti sinut mukaani. Voisimme mennä vaikka Niagaran putouksille. Häämatkalle."

"Voi Will!" Kanerva veti poikaystävänsä halaukseen. Toinen rutisti takaisin, lämmittäen tytön paljaita olkapäitä. Hyvin heikko tuulenvire kävi pihan poikki, vain juuri ja juuri tarpeeksi voimakas saadakseen pitkäksi venähtäneen nurmikon kahisemaan. Jossakin kaukana siritti lauma kaskaita. "Oliko tuo kosinta?"

Wilbur irrottautui halauksesta. "Voit pitää sitä lupauksena."

*    *    *    *

Enni oli soittanut Tabithalle ja kysynyt, oliko ehkä liian myöhä lähteä ulos vai haluaisiko toinen kenties tulla The Orange Grooveen viettämään iltaa. Tabbyn mielestä ilmaisut "The Orange Groove" ja "liian myöhä" eivät sopineet samaan lauseeseen. Siksi ei ollutkaan mikään yllätys, että tyttö nähtiin kapuavan ylös mainitun illanviettopaikan portaita noin yhdentoista aikoihin. 

Enni oli jo paikalla, ja viittoi Tabithaa liittymään seuraansa tanssilattialle. Tabby ja Enni olivat ensi kerran tavanneet eräissä Agnetan bileissä. He olivat samanikäisiä ja olivat silloin kumpikin aloittelemassa psykologian opintojaan. Punapäät huomasivat pian omaavansa paljon muutakin yhteistä.

Yksi näistä asioista oli taito kuulla kampuksen kuumimmat juorut. Tabitha vihjasi että hänellä oli uutisia jotka koko porukan pitäisi kuulla. Enni sanoi, että suurin osa porukkaa oli vahvistanut tulevansa - eli Agneta ja tämän bestis Karita, Karitan veli Randolph, Fiina sekä Fiinan viimeisin poikaystävä Joonatan. Mutta Enniä ei kuulemma haitannut, vaikka hän kuulisikin uutisen hieman ennen muita. 

Tabitha päätti tilata cocktailin odotellessaan Ennin päättäessä tarkistaa, olisko alakerran korttipöytien ääressä ketän tuttua. Randolph saapui seuraavana paikalle, tervehti Tabbya ylitsevuotavan pirteästi lähtien sitten etsimään klubin tanssilattiaa. Tabitha epäili Randyn maistellen jotakin vettä väkevämpää jo matkallaan The Orange Grooveen.

Baarimikko ojensi Tabbylle tytön tilaaman cocktailin. Tabitha siemaisi lasistaan ja katseli ympärilleen klubin hämärästi valaistussa pohjakerroksessa. Tämä osa rakennuksesta oli suunniteltu niille, jotka halusivat viettää osan illastaan joko kaikessa rauhassa tai baaritiskin ääressä - useimmat valitsivat molemmat vaihtoehdot. Tanssilattia oli yläkerrassa, kellarikerroksessa oli korrttipelipöytiä sekä kolikkopelejä.

Ulko-ovi kävi uudemman kerran, loput 'porukasta' olivat saapuneet paikalle. Tabitha kulautti loput drinkistään alas ja ryntäsi halaamaan Fiinaa. "Hirmu kiva nähdä sinuakin taas", Fiina sanoi ravistaen Tabbya kevyesti olkapäästä halauksen jälkeen. 

"Katso mitä minulle on tapahtunut! Joonatan tajusi viimein kosia", Fiina kertoi näyttäen ystävälleen ohutta, kiiltelevää timanttisormusta vasemman kätensä sormessa. "Ei vitsi, onnea!" Tabitha toivotti ja hymyili ystävälleen. 

"Hei, pääsettekö te kaksi asiaan vai pitäisikö tulla opastamaan?" brunetti Karita huikkasi kauempaa. Vanhempi tyttö oli jo hyvää vauhtia etsiytymässä yläkertaan, minne Agneta oli ilmeisesti hävinnyt jo hetki sitten. Fiina ja Joonatan seurasivat Karitaa, Tabithan käydessä noutamassa Ennin pois alakerrasta, minne tyttö oli jäänyt flirttailemaan erään pokerinpelaajan kanssa. 

Agneta ja Karita koettivat houkutella Tabithaa liitymään juorukerhoon, mutta tyttö pudisti päätään tällä kertaa. Hän voisi joka tapauksessa kuunnella kaksikkoa myöhemminkin, tai vaikka pyytää Enniä kokoamaan lyhennelmän sitten huomenna. Nyt Tabbya kiinnosti enemmänkin se, että Randy oli jotenkin saanut hätistettyä DJ:n paikaltaan ja valikoi juuri tanssikappaleita yleisöään varten. 

Ensimmäinen biisi oli vanha, mutta perinteinen diskokappale. Fiina ja Joonatan olivat vallanneet tanssilavan ensimmäisinä, mutta myös Enni ja Tabitha saivat pian juonen päästä kiinni. Tabby oli perinyt rytmitajunsa varmaan muutaman sukupolven takaa, ja Enni oli omalla tavallaan konkari tanssiparketilla.

Suurin osa yliopiston väestä oli näemmä näyttänyt joko jättää juhlimisen sikseen arki-iltana tai sitten juhlia jossakin muualla. Se ei tahtia haitannut. Kun väki vähenee niin pidot paranee, Fiina oli useaan kertaan koettanut vakuuttaa serkulleen. Agnetan mielestä juttu saattoi olla toisinkin päin, ja tyttö usein kutsuikin juhliinsa melkoisen mahtavat määrät ihmisiä.

"Tehkääs tilaa, lapset, antakaa kun ammattilaiset näyttää", Agneta uhosi hylättyään istumapaikkansa. Agneta ja Karita olivat kieltämättä saaneet harjoitusta tanssin jalossa taidossa, vaikka valssin ja tangon sijaan kaksikko keskittyi aina päteviin yksin tanssimisen muotoihin sekä uusimpiin muotikappaleisiin sopiviin askeliin. 

"Käydäänkö pihalla juttelemassa vähän? Tässä ei kuule omia ajatuksiaan, ja Ennin mukaan sinulla olisi jotakin kiinnostavaa kerrottavaa", Karita ehdotti Tabithalle. Punatukka nyökkäsi. Vaikka kappale tuntui vievän mukanaan, pieni tauko ei voisi olla ainakaan haitaksi. 

"Noh, mitä sinulle ja Milesille kuuluu? Onko häämekko jo ostettu, vai?" Karita uteli kun kaksikko oli päässyt ulkoilmaan. Alkanut sade ei haitannut juttelua, kummallakin tytöllä oli lämmin ja rakennuksen katto suojasi parveketta pahimmalta ryöpyltä. 

"Ei ihan vielä", Tabitha vastasi. "Eihän meillä ole mikään kiire, päätimme että voimme saman tien ottaa rauhallisesti, ja sitten kun tuntuu siltä - noh, kukapa meitä estäisi?" 

Tytöt vaihtoivat kuulumisia vielä jonkin aikaa, kunnes sade alkoi yltyä ja molemmat päättivät paeta The Orange Grooven seinien suojaan. Karita lupasi soittaa Tabithalle seuraavana päivänä, he voisivat jatkaa juttelua silloin. 

"Kattokaa, Enni on jo laitamyötäisessä", Agneta kikatti. "Sinäkin siinä... Joku saa joko ostaa minulle kahvin tai tulla katsomaan, etten kaadu näissä portaissa. Joonatan, hei!" Enni huhuili poikaystävälleen. Toinen tarjosi Ennille sekä auttavan käsivarren että loput espressostaan.

Randykin lopetti levynpyörityksen ja lähti alakertaan. Ilman musiikkia tanssimisessa ei ollu mitään mieltä ja alkuperäinen DJ oli kadonnut jonnekin. Agneta ja Karita päättivät ottaa vielä yhdet drinkit, ja hetken kuluttua Fiina ja Tabitha päättivät seurata joukkoa. 

"Minä taidan lähteä jo tältä illalta, lupasin tavata Milesin taas huomenna", Tabitha sanoi ja halasi Karitaa. "Nähdään sitten pian! Minä jään vahtimaan velipoikaa, sillä vaikuttaisi olevan jo laskuhumala", brunetti vastasi.

"Nähdään sitten viimeistään viikonloppuna, kaikki!" Tabby kuulutti porukalle ja sai vastaukseksi vilkutuksia samoin kuin lupauksia tarjota vielä yhden juoman, jos toinen jäisi vielä hetkeksi. Tabitha heilautti kättään ystävällisesti tarjouksille ja pujahti ulko-ovesta pistelevään syysilmaan. Sade tuntui pieniltä neuloilta väsyneellä iholla. 

 

 

Nonnih, tulipahan se tämäkin ulos aikanaan :D Kommentteja otan vastaan enemmän kuin mielellään. Nyt taidan kuitenkin lähteä hetkeksi tutkimaan tuota pimeää marraskuun säätä itsekin. Moks.