Kesäloma iskee, katsotaan tarkoittaako se myös sitä että tänne saataisiin jotakin edistystä :D En taaskaan jaksa hölöttää sen enempää näin aluksi, käydään suoraan asian viereen. Aikahyppyvaroitus on jälleen voimassa. Osamusiikiksi saatte tämmöisen biisun.

Juhan kunto oli huonontunut nopeasti sen kesän jälkeen. Tabitha ei oikeastaan ollut ehtinyt juurikaan huomata ajan kulumista kaiken keskellä. Vasta heidän palatessaan hautajaisista kotiin Anteron kanssa jokin tuntui hieman erilaiselta. Ei vielä kovin paljon, mutta jokin oli selvästi muuttunut.

"Menen vapauttamaan Markun velvollisuuksistaan", Antero sanoi vaimolleen ja Tabitha nyökkäsi. Anteron ystävä oli suostunut katsomaan lapsien perään hautajaisten ajan. Varsinkaan kaksosia ei olisi voinut tuoda hautuumaalle, joten Tabby ja Antero olivat päättäneet jättää myös Danielin kotiin.

Tilaisuus oli loppunut juuri sopivasti sallien heidän ajaa takaisin vielä valoisaan aikaan. Kovin kauaa päivänvaloa ei tosin riittäisi. Tabitha vilkaisi pinnallisen mietteliäänä taivaalle. Ei pilviä. Yökin olisi varmaan kuulas. 

Hyvästeltyään Markun ja varmistettuaan, että Daniel pesi varmasti hampaansa Antero sulki kylpyhuoneen oven perässään. Hänelle ei ollut tarjoutunut tilaisuutta puhua Tabithan kanssa niin kuin hänellä oli ollut tarkoitus. Ehkä sopivan hetken odottaminen on monesti huono ratkaisu, Antero ajatteli ja pyyhki hiekkaa kämmeneltään.

Nytkään ei kuitenkaan ollut oikea hetki. Antero oli halunnut kysyä Tabithalta tämän entisestä poikaystävästä, mitä oli tapahtunut, mitä Tabitha haluaisi tehdä. Mutta ei tänä iltana, ei juuri Juhan hautajaisten jälkeen kun he kumpikin olivat väsyneitä. Antero käänsi vesihanan auki ja etsi palasaippuan kaapista.

Makuuhuoneen kylpyhuoneessa Tabitha hieroi lujasti otsaansa sormenpäillään. Tuntui kuin hänen päässään olisi tapahtunut pitkästä aikaa jotakin, jota siellä ei ollut tapahtunut moneen vuoteen. Jotakin sellaista, jota Tabby ei olisi edes muistanut mahdolliseksi. Tabitha räiskäytti hieman kylmää vettä kasvoilleen vesihanasta ja kuivasi kasvonsa karheaan pyyhkeeseen.

"Nukkumaanmenoaika meni kyllä jo jokin aika sitten, mutta etteköhän te saa sen kiinni", Antero jutteli hiljaisella äänellä Germainelle. Daniel oli jo unessa omassa vuoteessaan, Owen nuokkui kehdossa. Germaine hymyili isälleen. "Hyvää yötä, pikkuinen", Antero kuiskasi ja laski tyttärensä kehtoon. 

"Hei, etsitkö sinä jotakin?" Antero kysyi ajatuksiinsa vaipuneelta Tabithalta. "Kunhan mietiskelin", Tabby vastasi. "Mene sinä vain jo nukkumaan, minä selvittelen ajatuksiani vielä hetken", nainen jatkoi. "Kaikessa rauhassa", Antero vastasi ja hymyili.

Toisen kadottua makuukamariin Tabitha odotti vielä hetken ennen kuin nosti yläaulan puhelimen luurin käteensä. Ehkä hänen numeromuistinsa oli keskimääräistä huonompi, mutta tiettyjä numeroita ei koskaan oltu poistettu heidän puhelinmuistiostaan. Tabitah mietti hetken, mikesi hän ollutkaan ajatellut tätä aiemmin mutta pian puheluun vastattiin ja nainen keskittyi taas nykyhetkeen.

"Haloo, Stewart? Oletko saanut yhtään kirjeitä veljeltäsi? Hmm-mm. Kortti? Mitä viimeisimmässä postileimassa lukee?" Hetken oli hiljaista. "Kiitos Stewart, sano Dianelle terveiseni. Hyvää yötä sinullekin." Luuri naksahti hiljaa kun se laskettiin paikalleen.  

Makuukamarissa Antero oli jo syvässä unessa. Tabitha huomasi sen kurkistaessaan nopeasti sisään ovenraosta. Noin kaksi sekuntia kestävä hymy käväisi naisen huulilla, kun hän sulki oven mahdollisimman hiljaa.

Kaikeksi onneksi lapset vaikuttivat kaikki perineen isältään nukkumistapumuksensa nyt kun olivat hieman vanhempia. Tabitha silitti kevyesti Owenin päätä ja peitteli Germainen paremmin. Molemmat hengittivät hieman tuhisten unissaan. On heissä minunkin näköäni, Tabby ajatteli lämpimästi.

Daniel menisi seuraavana syksynä jo ensimmäiselle luokalle, Tabitha ajatteli. Mitä ajalle oli oikein tapahtunut? Ehkä sillä ei ollut niin paljoa merkitystä, Tabby päätti ja kuiskasi hyvänyöntoivotuksen vielä esikoiselleenkin.

Kukaan kolmesta ei ollut herännyt äitinsä vierailuun lastenhuoneessa. Tabitha sulki oven hiljaa perässään ja käveli rauhallisesti yläaulan poikki. Toinen kissoista pyörähti ohimennen hänen jaloissaan ja Tabitah hipaisi kädellään sen karvaa. 

Auton avaimet olivat lukunurkkauksen pöydällä mustekynien vieressä, lompakkonsa Tabitha oli aikaisemmin unohtanut hansikaslokeroon. Hyvä näin jälkikäteen ajatellen, Tabby mietti ja avasi vierashuoneen oven.

Vaivautumatta sytyttämään valoja Tabitha käveli suoraan lipaston luokse. Siellä piti olla vielä joitakin hieman vähemmän käytettyjä vaatteita. Ylimmäinen laatikko oli pidetty tyhjänä vieraita varten, alimmaisessa oli Tabithan muistin mukaan ainakin yksi pari kenkiä sekä muutamia pieneksi käyneitä lastenvaatteita. 

Keskimmäisessä oli joitakin hänenkin vaatteitaan. Joitakin vanhoja joita hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan, joitakin hieman uudempia joita nainen ei ollut vielä pitänyt. Tabitha napitti auki mustan kauluspaitansa ja nakkasi sen huolettomasti lattialle.

Pengottuaan laatikkoa hetken aikaa ja nakeltuaan vaatekappaleita olkansa ylitse huoneeseen Tabitha päätti jättää vaatteet sikseen. Hänen aluspaitansa kävisi topista, tilillä oli sen verran katetta että hän voisi ostaa matkalta kokonaan uusia vaatteita.

Tabitha nappasi autonavaimet sohvapöydältä ja kirjoitti pari sanaa pöydällä olleeseen muistilehtiöön. Antero löytäisi sen sitten aamulla. Ja Daniel ei vielä osannut lukea aivan niin täydellisesti, että Tabby olisi huolehtinut sen ihmeemmin pojan löytävän viestin ensin. 

Autonavaimet tiukasti kädessään Tabitha kiiruhti askeleitaan aution pihamaan poikki. Hän oli ollut oikeassa aikaisemmin illalla, yö oli kirkas ja tähdet olivat selvästi näkyvissä. Tabby veti syvään henkeä, se tuntui erilaiselta kuin pitkään aikaan ja silti siinä pystyi havaitsemaan jotakin tuttua.

Auton lukko naksahti tottelevaisesti auki ja Tabitha kapusi etupenkille. Nainen tarkisti vielä nopeasti, että hänen lompakkonsa oli mukana. Kyllä, se oli siististi hansikaslokerossa hänen matkapuhelimensa vieressä. Auto hyrähti hiljaa käyntiin.

Ajovalot syttyivät kahdeksi kiilaksi pimeälle kesätielle. Tabitha avasi sivuikkunaa hieman ja lähti ajamaan pois. Hänellä oli vain kalpea aavistus siitä minne hän oli matkalla, mutta hän tiesi varmasti, kenen luokse oli menossa. Moottorin matala murina loittoni vähitellen Boston Streetiltä kuulumattomiin.

"Hyvää yötä sankari
sua varten sodat alkaa
"
Edu Kettunen - Valomeren aallot


Hm hm, osista tuntuu tulevan aavistuksen lyhyempiä aina mitä tarkemmin ne suunnittelee. Mutta tässäpä tämä oli, kommentteja ottaisin ilolla vastaan ;D