Edellisen osakisan ratkaisuja oli useampia:
1 Taustalla näkyvä tummatukkainen, sinipaitainen neito on Tabithan ja Wilburin serkku, Yvonne (eli siis Severinin lapsi).
2 Tässä kuvassa taustalla, kahvilan parvekkeella näkyy itse asiassa kaksi tuttua vaaleatukkaista hahmoa, Stewartin puoliso Diane sekä teini-ikään kasvanut Arden (jota näemme tässä osassa enemmänkin).
3 Ikkunan kautta näkyy hieman lyhyemmän kampauksen saanut Johanna Goottila (jonka itse asiassa pitäisi stoorin mukaan olla kuollut mutta hei, tutkimattomat ovat Goottiloiden tiet *puolustelee omaa laiskuuttaan metsästää Johannaa*).
4 Pöydästä voi tunnistaa Ardenin ehkä hieman paremmin kuin mitä tuosta toisesta kuvasta.
5 Tästä kuvasta ehkä erottaa paremmin Dianen?

Mutta kun siitä on selvitty, niin itse ekstran pariin! Minulla on paljon ideoita Wilburille, kärsikää XD 
Krhm, kuitenkin, osamusiikki on tällainen.

"Hoi, veljeni mun!" Arden räpytteli silmiään hetken, ennen kuin sai kohdistettua katseensa vieressään seisovaan Dorabellaan. Mistä sisko oli siihen niin äkkiä ilmaantunut? "Onko pakko kailottaa? Juuri kun minä ja sohva olimme pääsemässä yhteisymmärrykseen", poika mutisi.

"Sinä ja sohva tulette jo muutenkin juttuun", Dorabella sanoi, "melkeinpä liiankin hyvin. Et kai ole unohtanut, että menemme tänään illalla Orange Grooveen?" "En ole en", Arden vastasi haukotellen ja kampesi itsensä pystyyn. Vaikka heidän olohuoneensa sohvaa ei selvästikään ollut suunniteltu torkkumiseen yhtä paljon kuin mitä vieraiden viihdyttämiseen, nuorukainen oli ehtinyt päästä varsin mukavaan asentoon. Arden virnisti sisarelleen anteeksipyytävästi ja nousi jaloilleen.

"Parempi niin", Dorabella sanoi ja hymyili. Tyttö oli pyytänyt muutama päivä aikaisemmin veljeltään apua pirskeiden asuvalinnassa. Arden oli aina ollut sisaruksista se, joka tuntui kuin vaistomaisesti tietävän mitä tuli laittaa päälleen mihinkin tilaisuuteen. Monesti se olikin Arden, joka vaatekaupassa tuputti sisarelleen vaatteita, jotka sitten lopulta osoittautuivatkin varsin hyviksi valinnoiksi.

Pojan oma vaatekaappi vaikutti monesta lievästi askeettiselta, mutta Arden oli moneen kertaan osoittanut miten se muuttui varsin moneksi. "Kaikki on kutsuttu, vai?" Arden kysyi. "Sinähän siitä enemmän tiedät", Dorabella nauroi, "minä kutsuin vain serkut." "Heistähän minä juuri puhunkin, ettet vain unohtanut ketään välistä."

"No en minä nyt niin lahopäinen ole!" Dorabella protestoi ja mutristi huuliaan. Tyttö leppyi tosin nopeasti nähdessään veljensä viattoman ilmeen. "Äsh, mennään sitten. Katselin muutaman vaatteen valmiiksi jo eilen, kun sinä sitä kerran vaadit", Dorabella sanoi ja Arden nyökkäsi.

"Se on hyvä", Arden sanoi ja hymyili.

"Sitten vain menoksi! Henkilökohtainen makutuomarisi on paikalla", poika jatkoi ja Dorabella nauroi. "Kunhan makutuomari ei taas ala kuorsaamaan kesken kaiken, niin kuin viime kerralla..." "Hei, minä en kuorsaa!" "Jotakin sinä kyllä rohisit. Ja kuolasit." "No en varsinkaan sitä!" Arden päätyi juoksemaan Dorabellan jäljessä puolet matkasta yläkertaan, kunnes joutui luovuttamaan portaiden yläpäässä hengästyttyään turhan kanssa. Dorabella virnisteli veljelleen kun tämä raahautui hänen ohitseen sisarusten huoneeseen.

"Mräsh, ei täälläkään", Dorabella mutisi ja suoristautui. Tyttö oli käynyt kontillaan katsomassa, olisiko kenties vuoteen alle ajautunut joitakin kiinnostavia vaatekappaleita, mutta siellä oli vain muutama aluspaita sekä pesua kaipaavat hölkkäshortsit. Ei mitään ihmisten ilmoille kelpaavaa. Yksikin raidallinen sukka oli melkein kokonaan villakoirien ateriaksi joutunut.

"Ehkä... Tai ei, en minä voi tätä pitää", Dora mietti ääneen tarkkaillessaan itseään pelistä. Hänen vihreä tunikansa oli jo vanha, se oli pakko myöntää vaikka tyttö pitikin asustaan. Lisäksi Dorabella oli taas hikoillut kastellessaan puutarhan kasveja, olisi paras vain suosiolla etsiä jotakin puhdasta.

"Mihinkäs minä sen laitoin - tuossa." Onneksi Dorabellan kaapit eivät kaikuneet tyhjän tilan takia samalla tavalla kuin mitä Ardenin puoli, siellä oli itseasiassa jopa valinnanvaraa. Tyttö varmisti nopeasti sivusilmällä, että velipoika oli pysynyt kiltisti huoneen kulman takana ennen kuin ryhtyi vaihtamaan vaatteita.

Arden vaikutti uppoutuneen kirjaansa, kun Dorabella viimeinkin ilmestyi kulman takaa puhtaissa vaatteissaan. "No, mitä sanot?" Dora kysyi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Arden murahti ja käänsi sivua. Tuhisi sitten vielä hetken.

"Hei lukutoukka, kirjasi on väärin päin", Dorabella sanoi yrittäen saada veljen edes nostamaan katseensa. "Eikä ole", Arden vastasi ja käänsi sivua, "tai sitten kirja on väärin päin, mutta sanat ovat oikein päin." "Pah", Dorabella sanoi ja huokasi. Hänen uudessa paidassaan olevat paljetit kutittivat hieman, mutta tyttö uskoi, että voisi tottua niihin iltaan mennessä. Jos hän siis pitäisi sitä paitaa illalla. Arden vain, tuo mokoma, taisi olla täysin Arthur Rimbaudin koottujen runojen lumoissa.

"Voisit edes teeskennellä katsovasi", Dorabella motkotti velipojan lepuuttaessa silmiään sivujen välillä. "Minähän katsoin jo", Arden sanoi ja raotti hieman toista silmäänsä. Siskon katse oli niin pistävä, että sitä oli paras paeta luomien taakse vielä hetkeksi.

"Sano nyt edes sen verran, että kerrot sopiiko tämä koru yhteen näiden kanssa", Dorabella jatkoi ja nappasi kiinni sydämenmuotoisesta metalliriipuksesta. "Onko se liian massiivinen? Sehän on aika suuri..." Arden ei vieläkään sanonut mitään, joten Dorabella jatkoi yksinpuheluaan vaellellen samalla ympäri veljensä nurkkausta.

"Tarkoitan - ainakin minusta se on hieman suuri", Dorabella sanoi ja tutkaili kuvaansa peilistä. Hiukset olivat kai ihan hyvin, mikään suortuva ei ollut karannut poninhännästä niin kuin niillä monesti oli tapana. Huulet näyttivät kuivilta, vaikka eivät tuntuneetkaan siltä. Missä hänen huulirasvansa oikein oli?

"Koru ei oikeastaan ole mikään ongelma", Arden sanoi - poika oli viimein noussut vuoteeltaan. "Sehän sopii asusi väreihin eikä ole millään tavalla räikeä. Muutenkin tämä vaikuttaa ihan kohtalaiselta. Mutta ehkä..." Nuorukainen vaikeni, käsi korostetun mietteliäästi leualla. Dorabella käänsi katseensa. "Mutta mitä?"

"Tässä on silti ehkä yksi pieni ongelma", Arden sanoi pieni pilke silmäkulmassa. Dorabella ei tosin huomannut sitä. Hän kääntyi katsomaan veljeään. "Minkälainen ongelma?" tyttö kysyi. "Suoraan sanottuna... Takamuksesi näyttää isolta noissa housuissa."

"Vai niin! Sanopas tuo uudestaan, jos kehtaat!" Dora oli kaapannut pikkuveljen käsivartensa alle ihailtavan nopeasti ja järjesteli nyt tämän kampausta uuteen uskoon rystysillään. "Ei, au!" Arden vinkaisi. "Juuri kun olin saanut jakaukseni oikeaan paikkaan! Sormet irti!"

Dorabella oli kuin ei kuulisikaan ja antoi pyristelevälle pikkuveljelle vielä hieman päähierontaa. "Et vain kestä kritiikkiä, sisko - päästä! Minun pitää etsiä kampani", Arden protestoi ja Dora päätti hellittää.

"Kamala naisolento", Arden mutisi ja haroi sormillaan hiuksiaan.

"Mitäs naljailet kun lupasit auttaa", Dorabella vastasi ja virnisti. "Äsh, oli miten oli..." Arden sanoi ja suoristautui, "oliko sinulla muita vaihtoehtoja kuin tuo sininen?" "On minulla", Dorabella sanoi ja hyppeli omalle puolelleen huonetta vaihtamaan vaatteitaan. Arden tuhahti ja alkoi etsiä hiuslakkaansa.

Dorabella pujotti pienet, mustat avokkaat jalkaansa ja suoristautui katsoakseen itseään peilistä. Vaatekaapin perukoilla oli ollut yksi täysin käyttämätön mekko - viininpunainen luomus, joka jätti toisen olkapään paljaaksi. Siinä oli pieni aavistus kimallettakin, mutta melko huomaamattomissa määrin.

Mekko saattoi olla jopa turhan juhlallinen, mutta hieno se ainakin oli. Vai olisiko se sittenkään liikaa? Sitä Dora mietti pyöriessään hiljaa peilin edessä. Ja hän oli viimevuotisissa koulujuhlissa oppinut tanssimaan korkokengät jalassa, joten siitä ainakaan ei olisi haittaa... Juuri tällaisissa tilanteissa Arden oli hyödyksi.

Ei siis auttaisi kuin kysyä. Tyttö marssi nopeasti kulman taakse ja hiukkasi itselleen peilailevan veljensä huomion. "Hoi, Arden! Entä tämä?" Velipoika katseli mekkoa hetken aikaa ennen kuin antoi tuomionsa. "Ehkä sittenkin se sininen." "Mitä!" "Hei, sinä pyysit makutuomariksi." Dorabella murisi hiljaa päänsä sisällä ja kääntyi kannoillaan.

Arden hyräili hiljaa samalla, kun kuunteli toisella korvalla siskon puhinaa vaatekaapissa. Naiseläjät tekivät aina kaikesta niin vaikeaa. Arden oli juuri saanut hiuksensa takaisin paikoilleen, suihkuttanut niihin vähän kosteuttajaa ja hiuslakkaa ja suki vielä hiukkasen ohimoitaan. Jep, tämä kelpaisi vallan mainiosti.

Dora oli saanut kammettua juhlamekon päältään ja vaihdettua takaisin siniseen toppiinsa ilmaantuessaan takaisin veljensä puolelle huoneesta. Arden oli taas peilin edessä - ei sinällään mikään ihme, sillä puolella huonetta oli kokonaista kolme peiliä. "Missä kuosissa sinä itse ajattelit mennä?" Dorabella kysyi. "No, minähän olen selvästikin täydellinen näin..."

"Hupsu sinä olet", Dora naurahti katsellesseen Ardenin poseerausta. Vaikka mikäs siinä, jos toinen kerran sai itsensä kuosiin niin vaivattomasti. "Saanko minä lainata sinun hiuslakkaasi? Sitä vihreässä pullossa olevaa", tyttö kysyi. "Siitä kun vain - taisin jättää sen alakerran kylppäriin. Täällä on kyllä tuo toinenkin", Arden vastasi.

"Älä sitten sinä ole myöhässä, meillä ei ole enää liian paljon aikaa", Dorabella muistutti veljeään. "Kyllä me sinne ehdimme, mene sinäkin nyt siitä", Arden sanoi, mutta oli selvästi keskittyneempi oman hymynsä tarkasteluun. Dorabella naurahti. "Olkoon sitten. Älä huku peiliisi, Narkissos."

*   *   *

Orange Groovessa ei ollut vielä liian paljon porukkaa, olihan ilta vasta alussa ja kaikki vanhempaa ikäluokkaa edustavat eivät edes harkitsisi juhlimista vielä muutamaan tuntiin. Ketään ei haitannut, vaikka nuoremmat juhlijat valtasivatkin tanssilattian. Wilbur ja Kanerva olivat mukana ikään kuin esiliinoina, mutta pysyttelivät tahdikkaasti sivummalla ja antoivat lasten pitää hauskaa.

Wally ja Angela, nuorten pikkuserkut, oli myös kutsuttu mukaan. Ainakin Germaine ja Wally näyttivät heti löytävän yhteisen puheenaiheen Gerrin mainittua kerhon alakerrassa olevista pelikoneista ja Wallyn selvästi innostuttua. Tyttö tarjoutuikin näyttämään pojalle heti muutaman kolikkopelin kun Wally tunnusti, ettei hänen tanssijalkansa varsinaisesti vipattanut.

Owen kertoi Dorabellalle, ettei Alina ollut päässyt tulemaan, tytöllä oli pääsykokeet jossakin kauempana josta ei selvittäisi ihan päiväkäynnillä. Dora joutui välillä todella pinnistämään, että kuulisi Owenin äänen sekä tanssimusiikin että muiden hälinän yli. Melu ei onneksi ollut aivan niin suuri kuin mitä joillakin suuremmilla klubeilla.

Germaine ilmaantui pian takaisin tanssilattialle ja selitti Doralle musiikin yli, että oli jättänyt Wallyn pelaamaan Maelstromia. Suurin osa muistakin nuorista testaili jo innoissaan tanssilattiaa ja rupatteli samaan aikaan. Dora ja Gerri pelasivat aina välillä yhdessä, ja pystyivätkin helposti sopimaan seuraavan peli-illan heti huomiselle - mitä sitä suotta odottelemaan. Varsinkaan, kun viikonlopun aikana monia pelejä sai helposti alennuksesta.

Danielkin oli kaikkien iloksi mukana - pojalla olisi vielä muutama päivä iltalomaa jäljellä, ennen kuin hänen olisi palattava akatemiaan ja sitä kautta kenties jonnekin muualle. Dan oli itsekin tunnustanut, ettei oikein tiennyt minne hänet seuraavaksi lähetettäisiin.

Illan edelleen hämärtyessä aina lisää ihmisiä alkoi valua sisään Orange Grooveen. Joukossa oli muutamia nuorten tuttujakin, ainakin pari Ardenin kaveria tervehti häntä ennen kuin hakeutui alakerrokseen räpläämään pelikoneita. Groove oli onneksi sen verran syrjässä, ettei pakkautunut aivan täyteen lauantai-iltanakaan.

Wilbur ja Kanerva näyttivät kokonaan uppoutuneen omaan keskusteluunsa hieman kauempana tanssilattiasta. Germaine puolestaan kuunteli puolella korvalla Owenin ja Ardenin jutustelua edellisen illan elokuvatarjonnasta vaikka tyttö olikin enimmäkseen omissa ajatuksissaan. Angela ja Dorabellakin pitivät taukoa tanssimisesta ja Gerri päätti liittyä seuraan.

"... Ja suurin osa ei edes laske sitä kunnon jatko osaksi jos ylipäätänsä tunnustaa sen olemassaolon..." Dorabella oli selostamassa jotakin Angelalle, kun huomasi Germainen ilmaantuneen viereensä. "Jaahas, meillä on salakuuntelija!" tyttö huudahti ja hyökkäsi kutittamaan serkkunsa kylkiä. "Aaa! Dora, tää kostetaan!" Gerri vinkaisi ja koetti parhaansa mukaan väistellä toista.

Dora virnisti ja nipisti Gerriä vielä käsivarresta. Germaine näytti toiselle hampaitaan, mutta nauroi kieltämättä itsekin. "Saat vielä tuta", Germaine mutisi ja Angelakin hymähti toisten menolle. "Muuten, mistä sinä ja Arden oikein juttelitte aikaisemmin? Vai kehtaako sitä udella", Dorabella kysäisi Angelalta. "Miksei", Angela vastasi, "hän vain pyysi minua pitämään silmällä puhelintani. Eikös Ardenin kännykkä ollut hieman oikkuillut viime aikoina? Joten lupasin, että hän saa käyttää minun puhelintani jos Kiira yrittää soittaa Ardenille eikä saakaan tätä kiinni - Kiiralla kun on myös minun numeroni."

Dorabella nyökkäsi ja Germaine houkutteli toisen takaisin tanssimaan - kaiuttimista oli alkanut kuulua Studio Killersiä. Kiira, josta Angela oli maininnut, oli alunperin Angelan tuttuja ja tyttö oli jossakin vaiheessa esitellyt tämän ja Ardenin. Vaikutti siltä että nuo kaksi olivat tulleet juttuun keskenään.

Eikä mennyt kauaakaan, kun Angela kuuli jonkun soittavan Daydream Believeriä taskussaan. Hän lupasi nopeasti Owenille, että etsisi käsiinsä sen kirjan josta he olivat puhuneet ennen kuin astui ulos vastaamaan puheluun.

"Hoi Arden, se on sinulle!" kuului pian oven takaa ja poika kiiruhti varsin kiitettävällä nopeudella avaamaan ulko-oven. Angela viittoi toista tulemaan ulos ja osoitti sitten toisessa kädessään pitelemäänsä puhelinta. Kännykkä vaihtoi omistajaa ja Angela palasi takaisin sisälle että toinen saisi puhua puhelunsa rauhassa.

"...Ja voit kuvitella sen miehen ilmeen kun kerroin hänelle ettei se maalaus ollut Edelfeltiä nähnytkään", Kanerva päätti kertomuksensa töistä Wilburin kuunnellessa vaimoaan tarkkaavaisesti. "Jopas", Wilbur hymähti ja hymyili.

"On kyllä hyvä, että välillä pääsee pois niistäkin nurkista", Kanerva sanoi. "Emme kyllä varmaan olisi omillamme osanneet lähteä tännekään", Wilbur jatkoi, "en ainakaan itse nuorempana käynyt Orangessa juuri kertaakaan." "Isä hei." Se oli Dorabella, joka oli jossakin vaiheessa jättänyt tanssilattian.

"Ja äiti", Dora jatkoi, mutta Kanerva oli juuri päässyt vauhtiin ja muisteli juuri ääneen perheen viimeisintä ulkomaanmatkaa. "Kulta, tyttärellämme on meille asiaa", Wilbur sanoi nauraen, saaden Kanervan ensin vilkuilemaan ympärilleen ennen kuin huomasi paikalle ilmaantuneen Dorabellan.

"Piti ihan tulla tarkistamaan, että te kaksi ette täysin tylsisty täällä", Dorabella sanoi hymyillen. "Ei huolta", Wilbur vastasi ja hymyili. "Meillä on oikein mukavaa. Mutta minnekäs Arden on hävinnyt? En näe häntä missään. Yläkerrassa kenties?" mies jatkoi tähystäen ympäri kerhohuonetta. "Ei se ulkoporrasta kauempana oli, se meni sinne puhumaan yhden puhelun Kiiran kanssa. Varmaan että kuulisi edes jotakin", Dora vastasi.

"Vai että Kiira", Kanerva sanoi ja vilkaisi tietäväisesti Wilburiin. "Tuttu nimi", Wilbur sanoi ja kääntyi takaisin Doran puoleen. "Ovatkos Kiira ja Arden olleet ystäviä pitkäänkin?" "Hirveä kuulustelu", Dora mutisi hiljaa ennen kuin jatkoi. "Eivät ne oikeastaan ystäviä ole vaan... Mitenkäs minä tämän selittäisin?"

"Isä, joskushan sinä sanoit että ulkokuoreen ihastutaan ja sisimpään rakastutaan? Se on jotakin siltä väliltä. Kun ei olla vielä rakastuttu mutta kyseessä on jotakin enemmän kuin pelkkä ihastus", Dorabella selitti. "Se on kai sitä, kun ollaan pihkassa."

"Ja Kiirasta puheen ollen, se saattaa kuulemma tulla vielä paikalle", Dora sanoi. "Mmmh, hyvä on", Wilbur sanoi, "mutta minä kyllä pian sotken teidät kaikki nuoret keskenään." "Et kyllä sotke", Kanerva sanoi rauhallisesti. "Ja jos sotketkin, niin minä muistutan sinua, hassu."

"Eikä se ole vielä ihan varmaa, ehtiikö Kiira paikalle - murehdi sitä vasta sitten, isä!" Dorabella nauroi ja lähti takaisin tanssilattialle. Wilbur koetti peittää haukotuksensa kämmenellään ja Kanerva katsoi häntä hellästi.

Arden palasikin pian takaisin sisätiloihin, selvästi hieman kylmissään mutta hymy huulilla. "Noh?" Dora yritti kysyä mutta Arden vain hyräili itsekseen eikä selvästikään kuunnellut. Germaine kohautti olkapäitään ja marssi suoraan pojan eteen.

"No, onko Kiira tulossa?" Gerri kysyi. "On se", Arden sanoi ja hymyili. "Varo vain, jos virnistät vielä yhtään leveämmin niin säikytät kaikki muut tanssijat", Germaine vitsaili ja sai toisen nyrpistämään nokkaansa. "Ja nyt kun se on selvinnyt, haluan puhelimeni takaisin", Angela sanoi huomatessaan kuka hänen olkansa takana oli.

Arden kaivoi kännykän esiin taskustaan ja ojensi sen tytölle. "Ja niin", Angela sanoi, "jos joku haluaa tulla mukaan niin ilmeisesti yläkerrassa soitetaan hieman erilaista musaa. DJ sanoi aikaisemmin että ottaa toiveitakin, kun tänään on kohtalaisen harvakseltaan porukkaa."

Pieni joukko sukulaisia kiiruhti Angien perään kun tyttö lähti tiennäyttäjänä ylös portaita. Daniel lupasi Ardenille jäävänsä alakertaan odottamaan Kiiran tuloa, ettei tyttö vain luulisi tulleensa väärään osoitteeseen kun ketään tuttua ei olisi paikalla.

Angelan lupaus piti kuin pitikin paikkansa, ylemmässä kerroksessa oli ihka elävä tiskijukka jolle Angie oli näköjään juuri ennättänyt kertoa lempilevynsä. Kukaan ei ollut vielä ehtinyt väsyä liiaksi, vaan The Orange Grooven toinenkin tanssilattia tuli testatuksi. "Eivätkö sisarenne ole laittaneet teitä tanssikurssille?" Angela kikatti katsellessaan Ardenin ja Owenin tanssikuvioita. "Et itsekään ole mikään Ginger Rogers", Arden mutisi hiljaa.

Dorabellakin liittyi muiden seuraan, Germaine kapusi portaita vain vähän poninhäntäisen tytön jäljessä ja pysähtyi sitten vetämään henkeä. "Minkälaista musiikkia tämä edes on?" Dora kysyi Angelalta. "Se on ska -musaa", Angie vastasi. "Opettaja soitti yhtä levyä tunnilla ja jäin heti koukkuun!"

"Tehkääs tilaa, nuoriso", Wilbur julisti saapuessaan itsekin paikalle. "Antakaas kun me vanhemmat näytämme, miten tanssitaan kunnolla!" "Isä, eikä", Arden suhahti hiljaa, "sinä nolaat meidät!" Kaikki muut olivat kuitenkin selvästi innoissaan - Wilbur ei kuuleman mukaan ollut lainkaan huono tanssija.

*   *   *

Dorabella oli varastanut itselleen ensimmäisen suihkuvuoron saadakseen rauhassa venytellä lihaksiaan ennen nukkumaanmenoa. Hitaita mutta jatkuvia liikkeitä, tyttö muistutti itselleen, sengitä syvään ja pidä selkä suorana mutta rentona. Talon putket suhisivat, Arden oli juuri pesemässä hampaitaan.

Pian poika tulikin makuukamariin, pyyhkien suupieliään pyjamansa olkaan. "Taasko sä täällä varjonyrkkeilet? Varo, se pian päihittää sinut", Arden virnisti nähdessään sisarensa urheiluvaatteissa. "Tämä on Taijia, sinä kretiini", Dora vastasi tuhahtaen ja päätti liikesarjansa.

"Mutta jos nyrkkeillä haluat niin kyllä sekin onnistuu - antaa tulla vaan", Dorabella sanoi ja kopautti omaa olkapäätään. "Eivätkö äiti ja isä herää?" Arden kysyi hieman huolissaan. "Äsh, eivät ne vielä nuku itsekään - vai etkö uskalla?" Dora yllytti ja se tepsi.

"Vai en uskalla - täältä pesee ja huuhtelee, siskonmokoma", Arden vastasi ja nosti nyrkkinsä, motaten sisartaan kevyesti olkapäähän. Ulkona vihelsi pureva syystuuli, puoliyö oli mennyt jo aikaa sitten. Aamuyöllä laskeutuisi halla.

Dorabella otti vastaan muutaman pikkuveljensä napautuksista ja väisti näppärästi loput. "Tappele äläkä tanssi", Arden protestoi. "Olkoon sitten", Dora vastasi ja kohotti omat nyrkkinsä, "minun vuoroni!"

Arden sai omaksikin hämmästyksekseen väistettyä siskonsa ensimmäisen iskun, mutta toinen osui ja upposi. "Au!" karkasi Ardenin huulilta ja Dorabella virnisti. "Luovuttaako haastaja?" "Matsia lykätään", Arden sanoi huuli mutrussa, "siihen asti että kello ei ole yksi yöllä. Ja saat pitää kiirettä, jos haluat vaihtaa pyjamaan niin että näetkin jotain, minä sammutan valon." Dorabella kiiruhti noudattamaan kehotusta ja tonki esille yöpaitansa.

Dorabella kiskoi ensin molemmat jalkansa patjalle, ennen kuin ujutti pörröiset tohvelinsa jaloistaan ja heitti ne vuoteen alle. Arden kuorsasi jo - poika nukahti kuin nappia painamalla, kun valot vain olivat sammuksissa ja tämä sai päänsä tyynyyn. Epäluonnollinen ilmiö, Dora mietti väsyneen huvittuneena kiskoessaan peittoa ympärilleen.

Lakanat tuntuivat mukavan viileiltä, vaikka Dora pelkäsikin syysflunssaa niin kuin joka vuonna. Kai ne siitä pian lämpiävät, tytön päässä leijaili hieman hatarana ajatuksena kun hän asettui pitkälleen ja ummisti silmänsä. Vaihteeksi Dorabellakin pääsi uneen yhtä nopeasti kuin mitä nuorempi veljensä. Ulkona rännejä ravisteleva vihurikaan ei häirinnyt.


Kurp :3 Voisin taas selitellä ummet ja lammet siitä, miten osan tekemiseen meni sen miljoona päivää, mutta tajusin sitten että sisällöllisesti sen voi korvata kokonaan sanomalla vain "derp".
Mutta Photobucketin kanssa taisteleminen kolmelta yöllä ja nälkäisenä on aina yhtä mukavaa, nyt aion kurottaa itselleni vesilasin ja harkita hiljaa, uskallanko hiipiä keittiöön hakemaan yöpalaa ;D Ja sattuneesta syystä en enää osaa katsoa Dorabellan paitaa ilman että ajattelisin Bakemonogataria :3
*käärii itsensä kaalikääryleeksi kämpän mattoon*