...Hups?

Laittakaa päälle osamusiikki ja menkää lukemaan ;).
HJlWVOV.jpg
We take all the telescopes
And we turn them inside out
And we point them away from the big sky
Put your eye right up to the glass
And here we'll find the constellation of the heart


Kate Bush - Constellation of the Heart

UaF7jYt.jpg
"...kahtakaan kovanaamaa, jotka pitävät maidosta."
"Helppoa, Mustanaamio ja Archie Goodwin. Etkö muka keksi vaikeampia?"
"Äs, kirottua."
"Kuka on Archie Goodwin?"
"Lordi Peter Wimseyn apulainen."
"Nyt sinä kyllä huijaat! Goodwin työskenteli Nero Wolfelle."
bUnClHn.jpg
"Enpä ole pitkään aikaan ole ollut näin ulkona keskustelusta", Owen totesi ja raapi päätään. "Hei, sinähän opiskelet poliisiksi, sinunhan pitäisi olla meistä paras tunnistamaan yksityisetsiviä", Angela nauroi. Helmenvalkoiset hampaat näkyivät. Hänen huulellaan oli maitoa.
6bXUChK.jpg
"Valitettavasti siihen hommaan kuuluu enemmän lakipykäliä kuin fiktiivisiä dekkareita", Owen vastasi ja rouskutti muroja. Mokomat meinasivat mennä jo muhjuksi jos ei ollut varovainen. Tytöt kikattivat ja ryhtyivät sitten puhumaan Maurice LeBlancista. Sekä Alina että samassa asuntolassa asuva Angela, Owenin pikkuserkku, olivat samalla kirjallisuuden kurssilla.
KlqRycf.jpg
Owen kuunteli kohteliaasti tyttöjen keskustelua ja silmäsi välillä juuri ohi kulkenutta urheilijapoikaa, joka oli näyttänyt katselevan Angelaa hieman tavallista tiiviimmin.  "Huomattavaa on kuitenkin", Alina jatkoi päästyään oikein vauhtiin, "että sekä Conan Doyle että LeBlanc olisivat halunneet kirjoittaa tarinoita muistakin kuin vain Holmesista ja Lupinista. LeBlanc olisi halunnut kirjoittaa psykologisia romaaneja, ja Conan Doyle kirjoittikin paljon muuta etsiväjuttujen lisäksi - scifiä ja fantasiaa."
33cNiiE.jpg
"Tiedä sitten kummalla oli rankemmat oltavat", Angela myötäili, "Doylehan hankkiutui eroon Holmesista kirjoittamalla 'Autiotalon', mutta joutui sitten tuomaan tämän takaisin kun lukijakirjeet muuttuivat turhan kiukkuisiksi." "Tuntuu siltä, että kumpikin olisi saattanut ratkaista pulmansa kirjoittamalla välillä nimimerkillä", Owen keskeytti. "Huomasitko muuten, Angela, että se punapäinen tyyppi silmäili juuri sinua? Tuo, joka istuu tuolla nurkassa?"
4w6Hclv.jpg
"En kiinnittänyt asiaan huomiota", Angela sanoi kevyesti. Pöytäseurue vaikeni taas hetkeksi, kun huoneestaan juuri marssinut opiskelija loi hänkin selvästi tavallista pidemmän katseen Angelaan. "Sinullahan on täällä ihailijoita", Owen sanoi hiljaa kun toinen oli ehtinyt kuulomatkan ulkopuolelle. "Tai sitten Garpin suku viehättää punapäitä - ja päinvastoin!" Alina nauroi. "Ei hän ollut minun tyyppiäni", Angela sanoi ja hymyili sisäänpäinkääntynyttä hymyä. "Kummasta noista sinä puhut?" Owen tiukkasi. "En kerro", Angela sanoi ja nappasi sormillaan muron suuhunsa. Alina tuhahti hymyillen ja alkoi puhua Mary Westmacottista.
FZTkqAE.jpg
Ruuan jälkeen Owenin oli sännättävä puhetilaisuuteen, mutta Angelalla ja Alinalla oli aikaa jatkaa keskusteluaan. Nuo kaksi nuorta naista olivat viihtyneet hyvin toistensa seurassa siitä lähtien, kun päätyivät samaan asuntolaan. He olivatkin kampuksella saaneet lempinimekseen "A+" yhdestä jos toisestakin syystä. Sen lisäksi että kummankin nimi alkoi A:lla, molemmat menestyivät varsin hyvin opiskeluissaan ja heidät nähtiin miltei aina yhdessä.
Z8zEWEb.jpg
Lisäksi lempinimi saattoi viitata siihen, että useampikin olisi ollut valmis antamaan molemmille A plus -arvosanan myös ulkoisesta koreudesta. "Mutta nyt minun täytyy juosta", Angela sanoi kun tyttöjen palopuhe jännäreistä oli jatkunut jonkin aikaa. "Tänään on joku typerä juhlapäivä jonka takia kirjasto sulkee aikaisemmin - haluan ehtiä ryöstöretkelle niin kauan kuin vielä ehdin!" Huomenna olisi perjantai, jolloin kaikki Gravesendin kirjastot olisivat täpösellään mattimyöhäisiä opiskelijoita joiden mielestä oli aivan pakko pystyä paiskimaan hommia viikonlopun yli.
XArqi8L.jpg
Myös Owen paiski hommia viikonloppuisin, mutta hän oli kerännyt tarvittavat kirjat itselleen jo etukäteen kuten aina. Yllättävän moni yleishyödyllinen opus löytyi myös asuntolan kirjahyllyistä tai opiston verkon tietokannasta. Owen oli heti rikostutkintaa käsittelevän puhetilaisuuden jälkeen lähtenyt lenkille, ja oli sen varjolla päässyt kaikkia muita ennen erääseen pienemmistä kirjastoista, joista muut opiskeiljat etsivät kirjoja vasta viime hädässä.
xnoFWS6.jpg
Päntättyään käyttäytymispsykologiaa päänsä täyteen Owen lähti usein ulos tarkkailemaan taivaita - poliisikoulutukseen kuuluvien opitojen lisäksi Owen oli valinnut itselleen kurssillisen astronomian alkeita. Osittain siksi, että kyseinen kurssi oli varsin harvinainen ja oli ihme, että sitä järjestettiin heidän opistostaan, osittain silkasta ilosta. Valintaa ihmetteleville ystävilleen Owen joskus vitsaili, ettei halunnut kokonaan antautua virkavallan vietäväksi.
v0aXxNG.jpg
"Hmm, jos Tien Kwan on tuolla... Härän tähtikuvio... Jos käännän putkea aavistuksen enemmän länteen pystyn tarkkailemaan Aldebaranin tähteä." Se että astronomia oli vain pieni ja valinnainen kurssi ei estänyt Owenia hankkimasta siitäkin parhaita mahdollisia arvosanoja. "Entä Joutsenen tähtikuvio? Denebin pitäisi näkyä melko kirkkaana vielä tähän aikaan vuodesta."
8tsLZgU.jpg
Owenilla ei onneksi ollut vaikeuksia pysytellä virkkuna varsin myöhäänkin, hän oli joskus nuorempanakin tähystänyt tähtiä Garpien kotipihalta ja nyt yliopiston varusteet tekivät siitäkin tehtävästä paljon helpompaa - tai tarkempaa ainakin.
0Szpa56.jpg
Huolimatta valvomisestaan Owen onnistui heräämään aina juuri oikeaan aikaan seuraavana päivänä. Hän oli hyvä arvioimaan ajankohtia ja välimatkoja, eikä vielä koskaan ollut ollut myöhässä opistolta.

*     *     *     *     *
XNWCPhh.jpg
"Okei, kerron hänelle että soitit. Kuulemiin", Alina sanoi Germainelle ja painoi lopetusnäppäintä. Owenin kaksoissisar oli soittanut kyselläkseen veljensä kuulumisia, mutta nuorukainen oli jo ehtinyt lähteä asuntolalta. Alina oli järjestänyt poikaystävälleen tapaamisen erään oman tuttunsa kanssa. Heta oli neljännen vuoden opiskelija ja tähtäsi ainakin suunnilleen samalle alalle kuin Owen.
UmOsxjC.jpg
Alina oli arvannut ilahduttavansa Owenia, jos hän järjestäisi niin että Heta voisi antaa pieniä vinkkejä Owenille tämän tulevasta urasta. Tyttö oli ollut oikeassa, kummallakaan osapuolella ei ollut ollut mitään asiaa vastaan. Alina laski luurin takaisin paikalleen ja antoi katsensa kiertää ympäri asuntolan yläkertaa. Siellä oli varsin tyhjää.
1MACDwQ.jpg
Owen ehti juuri parahiksi erääseen yliopiston vanhemmista ravintoloista. Vaikka uudemmat pikaruokapaikat ja sensellaiset olivat kovastikin suosiossa Gravesendin yliopistolla, oli tuo vanha ravintola ehtinyt sen verran vakiinnuttaa asemaansa että siitä oli tullut kuin neutraali kenttä keskenään sotivien purilaispaikkojen ja kahviloiden välillä.
fHNnL0X.jpg
Heta vilkutti Owenille eräästä pikkupöydästä. Poika olikin jo huomannut hänet - puhelimessa Heta oli sanonut, että hänet tunnistaisi keltaisesta huivista. Molemmat toivottivat toisilleen hyvät illat ja tarjoilija tuli ottamaan heidän tilauksensa. Pöydässä vallitsi aavistuksen kiusallinen hiljaisuus aina siihen asti, kunnes molemmat saivat illallista eteensä. Ravintolan tarjoomukset rikkoivat jäätä juuri sopivasti, että molemmat uskalsivat ryhtyä puhumaan asiaa hetken kohteliaan mutta muuten mitäänsanomattoman jutustelun jälkeen.
wdbdPtV.jpg
"...Äläkä huoli siitä, että mikään menisi hukkaan. Tiedän, että monet pikkupojat haluavat poliiseiksi mutta minä olen ajatellut asiaa pitkään ja hartaasti. En aio lopettaa kesken tässä vaiheessa", Owen sanoi ja iski silmää.
l12RJoN.jpg
Heta hymyili kohteliaasti ja nielaisi palan wieninleikettä. "Enhän minä tietenkään voi taata, että kaikki vinkkini toimisivat", hän toppuutteli, "Tai että ne eivät jopa saattaisi haitata jossakin tilanteessa. Mutta jos kerran kysyt vain minun mielipiteitäni niin... Kun valitset varsinaisia kriminologian kursseja, niin minä olin professori Kidan kurssilla. Ja vaikka et häntä saisikaan, niin älä missään nimessä valitse tohtori Wellingin kursseja. Luulin sitä vain väsyneiden opiskelijoiden aloittamaksi huhuksi, mutta kun katsoin tilastoja niin hänen kursseiltaan on aina saatu selvästi matalampia arvosanoja. Kenties siinäkin on on jotain, että hänen oppilaansa vaikuttavat aina tavallista uupuneemmilta..."
HZMXw9g.jpg
Owen kuunteli korvat höröllä ja söi mainiosti valmistettuja hirvenlihapulliaan. Niissä taisi olla häivähdys cayennepippuria? "Ja sitten on tietenkin kriminaalipsykologia. Oletko kiinnostunut siitä?" Heta kysyi Owenilta. "Valehtelisin jos väittäisin, etten ole. En tietenkään tässä vaiheessa ole vielä varma, haluanko keskittyä nimenomaan siihen..." Owen vastasi ja Heta nyökkäsi.
MPP97Z7.jpg
"Sitten sinun kannattaa ottaa ehkä kolme ensimmäistä kurssia - niistäkin ensimmäinen on periaatteessa pelkkä esittely ja sitä vaaditaan koulutusohjelmaan, mutta ne kaksi seuraavaa ovat silkkaa asiaa. Niistä varmaan saa jo kunnollisen kuvan lopuista kursseista. Jos puolestasi tavoittelet poliisipäällikön pyörötuolia, pari johtamistaidon kurssia ei varmastikaan ole pahaksi", Heta sanoi ja keskittyi sitten pienen hetken ajaksi lautasellaan jäljellä olevaan vähään riisiin. Owen ei hoputtanut häntä ja pian toinen jatkoikin.
Pg3UNiT.jpg
Lopulta heidän illallisensa kesti useampiakin tunteja, joiden aikana Heta ehti kertoa Owenille paljon omista kokemuksistaan - nainen kun olisi pian opintojensa loppuvaiheissa ja oli ehtinyt tekemään useampiakin työharjoitteluja Gravesendin poliisivoimien apuna. "Onneksi hieman muutakin kuin kahvin keittämistä ja kopiokoneen kanssa taistelua", Heta oli sanonut.
o17858f.jpg
"Kiitos kaikista neuvoista", Owen sanoi lopulta kun Heta oli saanut kerrottua kaiken mitä vain keksi. Owenin päässä pyöri vähän, kun hän yritti pitää kaiken mielessään. "En tainnut vielä sanoa sitä, mutta arvostan tätä todella." "Kiitos itsellesi illallisesta", Heta hymähti. "Sano Alinalle terveisiä."

*     *     *     *     *
7tX73Nw.jpg
Oli ollut kohtalaisen kirkas kevätilta, joka ei tuntunut osaavan päättää olisiko sään oltava viileä vai lämmin. Alina oli kuitenkin huomannut, että sinä päivänä tuskin tulisi satamaan ja uskaltautunut lenkille.
DSjWlS9.jpg
Juuri sinä päivänä pidettiin jotkin opiskelijapippalot, joten kolmikko sai rauhassa valloittaa yläkerran aulassa olevan suuren TV:n ja sohvan. Televisiossa näytettiin putkeen useita luontodokumentteja ja Owen halusi kasvattaa niiden katsojalukua. "Tiedätkös, ei ole kovinkaan kauan aikaa siitä kun luin eräästä tutkimuksesta johon oli kutsuttu vastarakastuneita pariskuntia", Owen aloitti ja sai Alinan huomion.
uc1TRwU.jpg
"Siinä mitattiin erilaisia hormoneita pariskunnilta, jotka olivat haastattelussa ilmoittaneet olevansa erityisen kiintyneitä toisiinsa - tiedäthän, oksitosiinia ja sen sellaista. On aina kiinnostavaa, millä kemikaaleilla on vaikutus niihin tunteisiin, joita meidän aivoissamme syntyy", Owen jatkoi ja mainitsi vielä jotakin siitä, miten kokeen aikana osallistujille oli näytetty heidän partnerinsa valokuvaa muutamien muiden lisäksi ja miten se liittyi kokeeseen.
hH3IHxd.jpg
Alina kuunteli Owenia vielä hetken aikaa ennen kuin tämän puheeseen tuli sopiva tauko. "Hauskaa, miten huomiosi osui juuri pariskuntia käsittelevään kokeeseen", nuori nainen koetti kevyesti vihjailla. "Kenties jossakin niistä selviää, että kaikkien maailman rakaustumisien takana on aivokemikaalien lisäksi jotakin muutakin
3vHY1CH.jpg
"Se olisi kieltämättä mielenkiintoista", Owen puuttui heti puheeseen, "mutta ainakaan vielä mitään sellaiseen viittaavaa ei ole kliinisessä tutkimuksessa löydetty. Tuskin sellaista osataan odottaakaan vielä pitkiin aikoihin. Neuropsykologian alalla se olisi kyllä varsinainen läpimurto, mutta sielläkin on edistytty viimeaikoina niin huimaa tahtia..." Juuri silloin dokumentti loppui ja TV-kanavan juontaja ilmoitti tasatunnista. "Taivas varjelkoon, minullahan alkaa luento", Owen muisti. "Ehdin vielä sinne, jos lähden heti."
TOB2HSR.jpg
"Nähdään sitten iltapalalla", Owen huikkasi eikä huomannut lainkaan, vaikka Alina vain mutisi jotakin epäselvää vastaukseksi. Nuorukainen kiiruhti portaat alas, pian sen jälkeen kuului ulko-oven kaksoisnaksahdus - auki ja kiinni. Alina tuhahti tuskin kuuluvasti ja etsi kaukosäätimen käsiinsä.
2JEsgB1.jpg
Punapää kanavasurffaili hetken aivan tositarkoituksella - oikeussalidraamat, kokkiohjelmat, päivän säät ja uutisarvot sekä kaikenkarvaiset rikosohjelmat vilistivät ohi ennen kuin tyttö jätti päälle sen saman dokumenttikanavan, jolta oli aloittanutkin. Angela hivuttautui varovaisesti Alinan viereen sohvalla. "Yritit sitten mannapuuroa ja mansikkaa, vai?" hän kysyi.
jUdPwLw.jpg
"'Juuri oikeanlaista kemiaa', ja kissan viikset", Alina puuskahti. "Joskus on jopa tavallaan söpöä, miten hän ei tajua sinun vinkkejäsi", Angela sanoi ja Alina alkoi taas mutista. "Puhu ihan omasta puolestasi vain."
tWG9SUV.jpg
"No jaa", Angela sanoi sovittelevasti, "kaipaa Owenkin varmasti omaa aikaa. Hän kai vain ajatteli luentoaan." Kuvaruudulla vanha herrasmies selitti syitä siihen, miksi flamingot ovat vaaleanpunaisia ja molemmat tytöt kuuntelivat hetken aidosti kiinnostuneina.
MZqeUTA.jpg
Ohjelma siirtyi tulvivalta tasangolta sademetsään ja Alina haukotteli. "Mikäs siinä olisi periaatteessa, minulla tosin jää enemmnkin vapaa-aikaa luentojen jälkeenkin. Meillä on kait vain niin erilaiset koulutusohjelmat", hän sanoi. Angelasta kuulosti siltä että ystävä vakuutteli itseään, mutta Angie ei sanonut mitään. Toinen tiesi sen varmasti vallan hyvin itsekin.
8PXWsBb.jpg
Television ruudulla vilisti pieniä kummituseläimiä. Olivathan nuo suloisia omalla kummalla tavallan, Alina ajatteli. Alakerrasta kuului taas oven ääni ja juttelun ääniä, opiskelijapirskeet olivat kai loppuneet.
3ucuHBz.jpg
"Ja onpahan meilläkin aikaa puuhata taas jotain. Mitä sinä haluaisit tehdä?" "Ai muuta kuin paeta paikalta? Nuo tulevat taatusti pian yläkertaan ja vaativat telkkaa itselleen katsoakseen urheilua tai jotakin", Angela sanoi ja Alina myöntyi nopeasti. He perääntyivät Alinan huoneeseen kuuntelemaan vanhoja diskolevyjä.

*     *     *     *     *
VjZnxel.jpg
Seuraavana perjantaina satoi varsin reippaasti ja kauan. Kampuksella näkyi päivän ajan joko leppoisia kulkijoita sadeviitoissaan tai kiireisempiä ilman sadeviittoja. Vasta iltaa myöten ryöpytys hieman hellitti ja pimeän laskiessa uskallettiin sateenvarjot sulkea.
4QzyTHA.jpg
Alina oli pistäytynyt eräässä kahvilassa kotimatkallaan, enimmäkseen vain sadetta pitääkseen. Kahvila olikin osoittautunut olevansa parhaimmillaan juuri sateensuojana - tarjoomuksissa kun ei ollut juurikaan kehumista. Huomattuaan sään selkenevän tyttö kiiruhtikin maksamaan laskuaan.
X6hBqCf.jpg
Tuonne ei tarvitsekaan toiste mennä, Alina mietti kiiruhtaessaan kohti asuntolaa. Takaisin päästyään hän menisi suoraan vuoteeseen, päivä oli ollut jo aivan tarpeeksi pitkä. Tai suoraan sen jälkeen, kun tarkistaisi ensin yhden asian. Ainakin jos Lidialla oli vieläkin tapana jättää kämppänsä ovi auki.
mj1ZEEc.jpg
Siellä Owen oli, tarkkana kuin atomikello ja vähät välitti kosteasta ruohikosta. Alina oli hiippaillut varpaisillaan kaverinsa Lidian tyhjään asuntolahuoneeseen, josta oli rakennuksen paras näkymä pihalla olevan teleskoopin luokse. Lidia oli ihan mukava tyyppi, vaikkakin kätevän usein vietti yönsä muualla kuin asuntolalla.
pyup6q0.jpg
Pihamaata eivät valaisseet enää muut kuin yläkerran hallin ja alakerroksen kylppärin valot, mutta tähtien tarkkailua se ei vaikuttanut haittaavan. Vaikka eikö olisi ollut parempi, jos ulkona olisi ollut täysin pimeää?
UeGYKhL.jpg
"Joskus se vielä palelluttaa itsensä tuolla", Alina sanoi tiiraillessaan ulos Lidian pitsiverhojen raosta. Omapa oli asiansa, nainen mietti ja suori omaan huoneeseensa.

*   *   *
fWUs69k.jpg
"Ei tule mitään koko nukkumisen toimesta", Alina mumisi oikeasti vielä puoliunessa. Hän oli nähnyt varsin outoa unta, johon oli liittynyt joku kakara joka oli ollut kolmannella luokalla samassa koulussa Alinan kanssa kun hän oli ollut yhdeksännellä, sekä tulvan vallassa oleva ostoskeskus.
6hlxvkw.jpg
Lankkulattia tuntui kylmältä paljaiden varpaiden alla lämpimän peiton jälkeen. Miksi ihmeessä hän ei ollut laittanut mattoa vuoteen viereen niin kuin monilla oli tapana tehdä? Ai niin juuri, koska se näytti sievemmältä keskellä huonetta. Alina hieroi unta silmistään ja nousi seisaalleen.
a0UmCWk.jpg
Mikäs siinä muukaan auttoi, Alinaa ei enää nukuttanut joten hän kiskoi tuolille jättämänsä päivävaatteet takaisin ylleen ja sijasi vuoteensa. Hän ei uskonut siihen, että uni tuli parhaiten jos vain makasi pimeässä hiljaa ja liikumatta. Jos tuijotti liikaa asuntolan seiniä puolihämärässä tekemättä mitään niin sitähän tulisi lopulta seinähulluksi.
ZAQPhuA.jpg
Alina boottasi tietokoneensa käyntiin ja notkisteli hieman unisia sormiaan. Ehkä hän saisi hieman töitä tehdyksi nyt, kun kerran oli hereillä. Alina avasi Decameronea käsittelevän esitelmänsä ja kirjoitti muutaman lauseen lisää johdantoa ennen kuin hänen mielenkiintonsa hiipui.
JPgkWQi.jpg
Tyttö siirtyi selailemaan koneellaan olevia soittolistoja, josko löytäisi jotakin mikä auttaisi nukahtamaan. Mikään niistä ei tosin tuntunut sopivalta. Hän tiesi kuitenkin mikä häntä vaivasi.
WClfpb8.jpg
Alina sammutti koneen, lähti huoneestaan ja hiipi mahdollisimman hiljaa portaat alimpaan kerrokseen - Angelan huone oli siellä. Alina veti henkeä muutaman kerran ennen kuin koputti hiljaa toisen ovelle. Angelalla oli kuitenkin tapana valvoa myöhään, joten ehkäpä tänäänkin. Ovi raottui vähän. "Angela?" Alina kuiskasi terävästi.
v0LUTda.jpg
"Alina?" "En ollut varma, olisitko vielä hereillä, mutta..." "Olin itse asiassa tulossa juuri katsomaan sinua!" "Meidän pitää puhua..." Alina aloitti. "Owenin opiskeluista", molemmat jatkoivat yhteen ääneen. "Mutta tule sisälle, tässä käytävällä me herätämme kaikki", Angela sanoi ja Alina noudatti kutsua.
YHxJeYP.jpg
Angelan huone oli pimeänä, jostakin näkymättömistä kuului hiljaa vanha jännityskuunnelma - Richard Diamond, yksityisetsivä. Oliko radio sysätty vuoteen alle? Television kaukosäädin siellä ainakin näkyi olevan. Patja oli kuopalla, mutta Angela ei vaikuttanut lainkaan uniselta. Toinen oli valvonut niin kuin Alina oli epäillytkin. "Me molemmat taisimme taas ajatella samaa asiaa", Angela aloitti kun Alina ei sitä tehnyt.
oqjM4AT.jpg
"Nimittäin sitä, että Owenin pitäisi sinusta keskittyä välillä vähän muuhunkin kuin tulevaan karriääriinsä. Olenko oikeassa vai olenko oikeassa?" Angela kysyi ja nojautui puhuessaan hieman lähemmäs Alinaa. "No olet", Alina sanoi. Angelan julisteiden kasvot tuntuivat tuijottavat heitä sinisävyisessä hämärässään.
0SnhJQ4.jpg
"En toisaalta halua olla mitenkään esteenä Owenin tulevalla työlle, mikä se sitten tuleekaan olemaan, mutta..." Alina sanoi ja tuijotti kengänkärkiään hetken. Angela sai taas pelastaa tilanteen. "Mutta ei ole hyväksi keskittyä vain yhteen asiaan, eikö niin? Olethan sinäkin tärkeä osa Owenin elämää - ja hän nyt menestyy jo valmiiksi niin hyvin, että hänen arvosanoihinsa tuskin vaikuttaa laisinkaan vaikka hän välillä rentoutuisikin hiukkasen."
Jd4Z5Ce.jpg
"Onhan tuossa perää. Sinäkin saat yleensä viisi pistettä viidestä vaikka otat, no..." Alina sanoi. "Niin sanotusti löysin rantein", Angela jatkoi ja nauroi. "Eli minun olisi jotenkin saatava se perille hänellekin, vaikka Owen i huomaakaan aina minun viittauksiani", Alina sanoi.
I6UqGRB.jpg
Vuoteen alta särisevistä kaiuttimista kuului, miten yksityisetsivä vaati sataa dollaria päivässä plus kulut. "Sinun on vain sanottava asia vähemmän hienovaraisesti", Angela sanoi, "Niin ettei tarkoituksestasi varmasti jää epäselvyyttä." "Viittaan kinttaalla asiaan viittaamiselle, vai?" Alina hymähti hymyillen.
Kv46nYN.jpg
"Niin juuri, ja käyt suoraan asiaan", Angela sanoi. "Taidankin jo tietää, miten sen teen", Alina sanoi ja hymyili. Radiokuunnelman etsivä oli alkanut lauleskella - Richard Diamond siellä niin viihdytti punatukkaista Heleniä. "Tiedätkö, missä Owen nyt on?" Alina kysyi.
L9hiCwh.jpg
"Taitaapa olla ulkona, yhä kaukoputkensa luona", Angela sanoi. "Jess, se sopiikin paremmin kuin hyvin, eipähän tarvitse herättää häntä! Kiitos avusta, Angie", Alina sanoi ja meni menojaan. Angela katsoi hetken ystävänsä perään ennen kuin sulki taas huoneensa oven. "Itse sinä kyllä lopulta huomasit, mitä olisi tehtävä... Tarvittiinkohan minua siinä lainkaan?" Angela kömpi takaisin vuoteeseensa, veti peiton korviin ja kääntyi kyljelleen. Radiossa alkoi uusi jakso. "Eiköhän Owen kohta näe tähtiä", Angela hihitti itsekseen ennen kuin keskittyi taas kuuntelemaan.
2FTvng3.jpg
976ityN.jpg
Viesti vaikutti menneen perille.
c92J5jJ.jpg


Vinkaisen tähän loppuun vielä siitä, että osan 45 kissaäänestyksessä on tällä hetkellä tasapeli - kannattaa vilkaista siellä onko tullut äänestettyä. Jos nimittäin pysyy tasapelinä saatan harjoittaa diktaattorinvaltaani silläkin osa-alueella ja napata oman suosikkini kisumisuista perijäksi. Pitäkää siis varanne ;D

Sula hopsula heisula hopsansaa, en osan alussa kehdannut enää edes pahoitella osan myöhästymistä, se kun tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus :D Tuntui paremmalta päästää porukka suoraan lukemaan eikä koetella kenenkään kärsivällisyyttä ;) Mutta kaikki on siis kuten ennenkin ja huomioni herpaantuu yhtä herkästi kuin hedelmäkärpäsellä. Kiinnostuksenkohteita kun aina ilmaantuu uusia (kuten Land of the Lustrous) mutta vanhat eivät tule katoamaan minnekään.