Olen meinannut kirjoittaa Germainen sijasta Garmaine niin monta kertaa, ettei se enää ole edes hauskaa. Tässä on osamusiikki.

Harmaat sadepilvet roikkuivat taivaalla. Ne kai uskoivat olevansa mukavaa vaihtelua viime päivien kaunille keleille, eikä niillä sen johdosta ollut kiire minnekään. Pienen matkaradion kaiuttimista pauhasi FACTin New Element, Germaine oli rontannut laitteen huoneensa lattialle voidakseen renkuttaa levyjä samalla kun luki.

Gerri käänsi sivua ja räpytteli silmiään saadakseen paremmin selvää siitä, millä sivulla olikaan menossa. Hän ei yleensä kuunnellut juurikaan post-hardcorea mutta FACT kuulosti mukavalta sen lisäksi että se piti hänet hereillä kummallisia runokokoelmia selaillessa. Joku neropatti oli saanut päähänsä tunkea sekä Charles Baudelairen että Arthur Rimbaudin kootut teokset samojen kansien väliin eikä tytön omatunto ollut antanut hänen jättää moista teosta antikvariaatin hyllyyn pölyyntymään.

Eihän tyttö runoudesta oikeastaan juuri välittänyt, eikä väittänyt ymmärtävänsäkään sitä. Mutta näiden kahden herran tuotannosta hän piti, vaikkei välttämättä ymmärtänytkään. Kuka se sanoikaan, että runouden selittäminen vei runoudesta maun?

Ulkona sadepisarat ropisivat metalliselle ikkunalaudalle. Germaine tiesi, että hänen pitäisi varmaan olla viemässä roskia ulos tai tiskaamassa tai jotain muuta hyödyllistä, mutta lukemiseen oli niin helppo hukkua - jopa silloin kun se ei ollut tarkoitus. Hän ikään kuin keskittyi lukemaansa tekstiin vahingossa, oli se sitten väitöskirja tai sanomalehden sarjakuvasivu. Jotenkin se myös monesti esti häntä nukahtamasta vaikka olisi samalla tehnyt hänet uneliaaksi. Ei tosin aina.

Germaine melkein tunsi, miten hänen silmäluomensa olivat taas painumassa kiinni ja säpsähti hereille. Oi kelmeät taivaat, kuningattaret ilmaston! Baudelaire imi mehut. Kunpa vaikka joku talon kissoista olisi ollut siellä hyppäämässä välillä mahan päälle ja maukumassa, silloin olisi varmasti pysynyt hereillä.

Tällä hetkellä kissat olivat kuitenkin vielä vanhassa kotitalossa. Germaine ja Owen olivat sopineet että Gerri saisi Bobbyn, koska nuori uros vaikutti kinastelevan vanhan emonsa kanssa hiukkasen enemmän kuin mitä Betsy. Oli Jeanilla Betsynkin kanssa kahinansa, mutta niitä ei ollut aivan yhtä usein.

Nahistelivat kissakaksoset keskenäänkin, mutta oli aivan yhtä todennäköistä että nämä kaksi leikkivät kohteliaasti toistensa kanssa. Vanhemmalla iällä nekin saattaisivat kyllä tulla tietoisemmiksi reviiristään - ja sekä Owen että Germaine halusivat itselleen ainakin yhden perheen nuoremmista kissoista.

Scott-kissaa ei talossa enää ollut, mutta olihan se ollut jo varsin iäkäs kissaksi.

Gerri ravistautui hereille kissamietteistään ja koetti kohdistaa katseensa taas kirjan sivuille. Baudelaire oli sepittänyt värssyjä Agathalle ja Beatricelle. Ovat kai nekin jo aika vanhoja nimiä, Gerri ajatteli.

Sivun kääntämisella Pahan kukat vaihtuivat Illuminaatioihin ja Gerri huomasi joukossa yhden suosikkirunoistaan. Rimbaudin Humalluttava Aamupäivä. Olihan siinä paatosta annosteltu kauhalla, mutta runoissahan sai niin välillä tehdä, eikös?

Jos Baudelaire väsytti, niin Rimbaud ainakin yritti virkistää omalla omituisella tavallaan. Ainakin Rimbaud tuntui kuvaavan enemmän ilta-auringon värjäämiä katuja kun Baudelaire puhui sumusta ja sadesäästä. Germaine huomasi itsekin, miten lukiessaan välillä hyppäsi säkeen tai muutaman yli, mutta ei jaksanut palata lukemaan samoja runoja paremmin. Ulkona sade oli lakannut ropisemasta ikkunalaudoille.

Germaine säpsähti, kun FACTin Ape-kappaleen alun matala murina alkoi kuulua kaiuttimista. Runokirja lipesi hänen otteestaan ja luiskahti iloisesti kopsahtaen vuoteen ja seinän väliseen rakoon. Olkoon siellä, Gerri päätti ja ravisteli unista päätään. Kirotut runoilijat varmaan viihtyisivätkin hetken villakoirien seurassa.

Sään harmaus vaikutti väistyneen sen verran, että nuori nainen kampesi itsensä ylös vuoteeltaan. Ikkunasta näkyi jo pilkahdus vaaleansinistä taivasta ja violetinharmaille pilville oli ilmestynyt aprikoosinkeltaiset reunukset. Germaine katseli hetken ympärilleen keittiössä ennen kuin sattui vilkaisemaan tiskialtaaseen. Pitäisi kai sekin välillä pestä.

Tiskiallas lemahti vienosti pilaantuneelle maidolle ja vanhalle hedelmämehulle. Altaan nurkassa oli jotain ruostejälkiä muistuttavaa, mutta joka lähti kuitenkin irti kunnon hinkkauksella. Tiskit hän oli tiskannut jo aikaisemmin, kaikeksi onneksi. Ei Germaine tiskaamista vihannut tai mitään, mutta hän ei vain pitänyt siitä yhtä paljon kuin tiskaamatta jättämisestä.

Germaine oli vuokrannut itselleen pienen talon kampuksen rajojen ulkopuolelta - Owen oli kyllä yrittänyt houkutella sisartaan samaan asuntolaan kanssaan mutta Gerri oli sanonut asuvansa mielummin jossain missä ei ollut liikaa opiskelijoita. Ja siihen asti se oli toiminut vallan mainiosti: Hän asui juuri sopivan matkan päässä sekä yliopistosta että ruokakaupoista, yläkerrassa ei äkkiä järjestetty opiskelijabileitä hänen tietämättään ja vuokrakämpässä sai mukavasti omaa rauhaa. Lisäksi hän oli saanut Dorabellalta ja Ardenilta hyviä vinkkejä asunnon vuokraamiseen liittyen - hänen asuntonsa oli juuri tarpeeksi syrjässä, ettei vuokra ollut yhtä naurettavan korkea kuin joissain kampuksen keskustan paikoissa.

Eikä kukaan valittanut, vaikka hän joskus kävikin suihkussa neljältä aamuyöllä.

Gerri vilkaisi ohimennessään haikeasti jääkaappia, vaikka tiesikin ettei sinne olisi ilmaantunut mitään uutta ja ihmeellistä ruokaa sitten hänen viime ostosreissunsa. Pakastepitsa ja peltirasiassa tullut vegaaninen tomaattispagetti olivat kaikkein huomattavimmat vaihtoehdot, eikä hänellä onneksi ollut nälkä. Jälkiruokia kylmäkaapista olisi kyllä löytynyt. Gerri päätti pärjätä tunti sitten syömällään voileivällä ja kapusi alakertaan.

"Boop."

Vanha MacIntosh surahti käyntiin kuin olisi ollut uudempikin laite. Ei, itse asiassa se oli väärin - uudet masiinat käynnistyivät huomattavasti hitaammin. Vanhassa vara parempi, Germaine mietti, vaikka ei tuolla vanhalla myllyllä juurikaan käyttöä ollut jos halusi pelata pelejä niin kuin hän. Valikoima rajoittui Blobboon ja Apeironiin, joten oli helpointa käyttää konetta vain netin selailuun.

Vanha laite oli kieltämättä hyödyksi silloin jos halusi olla ilman häiriötekijöitä, mutta ei juurikaan silloin kun etsi jotain tekemistä. Ainoa vanhan masiinan kanssa temaattisesti yhteensopiva nettiselainkin oli niin vanha, että pelisivuja ei kannattanut juuri selailla. Kirottu Netscape. Germaine päätti pian tyytyä suosiolla myötäelämään muiden pelikokemuksia. Onneksi blogit oli keksitty. Hieman Germainen tallentamaa musiikkia koneelta löytyi myös, vaikka sisäänrakennettujen kaiuttimien äänenlaatu ei ollutkaan mitään herkkua. Kuunneltuaan musiikkia jonkin aikaa Gerri joutui myöntämään itselleen, että pääasiassa vain vältteli Sitä Yhtä Blogia, jonka todella halusi tarkistaa. Vanha poppi sai silti jäädä taustalle soimaan. Germaine tarkasti vielä nopeasti erään peliblogin uusimmat päivitykset ennen kuin näppäili osoiteriville Laurenin blogin osoitteen.

Niin - Laurenin blogi. Germainen järki jankutti jossakin hänen takaraivonsa perukoilla että joissakin tytön postauksissa oli jotakin vähintäänkin outoa. Vaikka suurimmaksi osaksi "Lifestyle via Lauren" vaikutti aivan normaalilta, vaikuttivat jotkin päivitykset kuin - mekaanisilta. Robottimaisilta.

Mutta koskaan ei ollut kestänyt kauaakaan, ennen kuin Gerri alkoi jo järkeillä omaa järkeään vastaan. Ehkä Lauren oli vain ottanut blogiinsa käyttöön pienen pätkän koodia, joka päivittäisi blogia automaattisesti saattamalla ajan tasalle rästiin jääneitä tekstejä ja sitten julkaisemalla ne? Tietenkään sellainen ohjelma ei voinut toimia täydellisesti, joten ei olisi ihmekään jos teksi ei välillä vaikuttanut ihan luonnolliselta. Germaine olisi mieluusti automatisoinut jotkin omatkin kirjoitusprosessinsa jos vain olisi osannut.

Luettuaan uusimmat päivitykset ja tujoteltuaan hetken Laurenin uusinta kuvaa - että tällä osakin olla kauniit kastanjanväriset hiukset - Gerri vilkaisi vielä nopeasti blogin foorumeille. Siellä oli normaalien keskustelupalstojen lisäksi blogin tilastot. Laurenin blogilla oli reippaasti seuraajia, oli ollut jo kuukausia, vaikka aivan viime aikoina kävijämäärät olivatkin näköjään kääntyneet laskuun. Germaine pudisteli päätään omalle monomanialleen, kaivoi pöytälaatikosta päivän lehden jonka oli aikaisemmin sinne rutannut ja marssi päättäväisesti läpyskä käsissään nojatuolin huomaan. Hän tarkistaisi ainakin sääennustuksen perinteiseen tapaan, sen hän tekisi.

Blogissaan Lauren oli usein maininnut viettävänsä mielellään aikaansa paikallisella kirjastolla, ja monesti Germainen oli tullut paikalla käydessään vilkuiltua, näkyisikö kuvia muistuttavaa henkilöä missään. Nytkin veri veti tuota pölyistä kirjakoppia kohti, vaikka velvollisuuden mukaan olisi kait pitänyt olla kuuraamassa vessaa tai jotakin vastaavaa ja aikuismaista. Gerri vitkutteli ja vehnästeli vielä hetken päivän lehden kanssa, ennen kuin myönsi tappionsa ja lähti liikkeelle.

Paikallinen kirjasto ei sulkisi ennen kahdeksaa, hänellä ei periaatteessa olisi mitään kiirettä jos tarkoituksena olisi tosiaankin vain pistäytyä kirjastossa. Mutta vaihteeksi Gerri myönsi itselleen, ettei hän aikoisi edes katsoa kirjarivejä kuin muodon vuoksi. Hän haluaisi vain nähdä, olisiko Lauren siellä. Ja jos ihme tapahtuisi, hän voisi ainakin tervehtiä toista ja esittäytyä, jos ei muuta.

Ulkona sadepilvistä ei ollut enää haituvaakaan jäljellä, säätä olisi voinut erehtyä luulemaan kesäpäivään kuuluvaksi. Germaine lampsi alas portaita, ulko-ovi menisi lukkoon itsestään. Vaikka toisaalta sillä suunnalla näkyi niin harvoin muita ihmisisä, että nainen uskoi että olisi varsin hyvin voinut jättää ovet lukitsemattakin eikä kukaan sillä välin kävisi pöllimässä hänen vanhaa mäkkäriään. Levysoitin jäi päälle yläkertaan, siellä se soitteli FACTia omaksi ilokseen.

"On täällä kyllä nättiä", Germaine mutisi itsekseen ennen kuin malttoi lähteä kohti kirjastoa. Ehkä oli hyväkin, ettei hän ollut jäänyt sisälle homehtumaan? Ei ollut mitään taetta siitä, miten kauan kaunis sää siitä eteenpäin kestäisi.

Auringonpaisteesta huolimatta kadut olivat miltei autiot - lähistöllä oli vain yksi rupuinen opiskelija-asuntola ja pari yksityistä asuntoa. Lähistölle kyllä suunniteltiin innokkaasti lisää rakennuksia ja aiottiin purkaa vanhoja. Remontoikaa kaupunki -vuosi, Germaine hymähti mielessään. Hän ehtisi nopeammin kirjastolle, jos oikaisisi hieman muutaman tyhjän tontin poikki.

Eivätkä kaikki oikopolulle sattuvat tontit olleet tyhjiäkään, varsinkin kun lähestyttiin kampusta. Mutta kun läpikulku kielletty -kylttejä ei ollut ja kukaan ei ollut näkemässä, niin kauan vallitsi asvalttiviidakon laki. Sen ja nopeiden kinttujen. Kerrostalojen ja asuntoloiden pihojen läpi sen sijaan saattoi kävellä peloitta, kaikki asukkaat eivät kuitenkaan tunteneet toisiaan.

Oikopolkunsa ansiosta Germaine tulikin varsin pian kirjaston kohdalle. Aurinko vaikutti innostuneen saatuaan uuden tilaisuuden, se oli matkalla paistanut suorastaan häikäisevästi ennen kuin nyt peittyi kirjastorakennuksen taakse.

Rakennuksen sisäänkäynnin ympärille oli istutettu ruusuja, ja joku taideopiskelija oli väsännyt pienen kiviasetelman portaikon edustalle. Noihin on iltahämärissä moni varmasti potkinut varpaansa, Germaine mietti silmäillessään kiviveistoksia ohimennessään.

Yliopiston kirjasto oli vanha hiekkakivirakennus, joka seisoi hieman sivussa kampuksen keskustasta. Kuitenkaan paikka ei ollut niin kaukana että sen käyttäminen olisi ollut epäkäytännöllistä, ja väkeä riitti melkein aina sulkemisaikaan asti.

Jotenkin heti porrastasanteella Germaine alkoi taas epäröidä. Ei siinä mitään kummallista ole jos pistäytyy kirjastossa vain katselemassa ympärilleen, tyttö vakuutti itselleen. Ja hänhän voisi käydä vaikka kaupassa kotimatkalla, niin ei olisi ollut turha reissu.

Vaikka yliopiston kirjasto oli kuinka tuttu rakennus, tuntui sisälle marssiminen vähän siltä kuin astuisi leijonan kitaan. Vaikka kauniit puuparketit siistittiin joka päivä, saattoi niistä silti huomata miten opiskelijoiden kengissä sisään kulkeutunut sora ja sepeli oli naarmuttanut lakattua pintaa.

Sisällä kirjastosalissa oli kenties sillä hetkellä hieman tavallista hiljaisempaa - ihmiset olivat joko jääneet kotiinsa aikaisempaa sadetta pakoon tai kirmanneet ulos heti sään seljettyä. Muutama tunnollinen sielu vielä selaili Rikosta ja rangaistusta sisätiloissa.

Germainea alkoi jo hymyilyttää oma epäröintinsä. Opiskelijoitahan ramppasi kuitenkin koko ajan sisään ja ulos, ja taatusti muissakin aikeissa kuin vain gradujensa kimpussa tai hyväntekeväisyystempauksia järjestämässä.

Kirjaston pitkissä hyllyriveissä oli muutenkin jotakin rauhoittavaa. Siellä oli ikään kuin välitila, jonne ihminen saattoi kuvitella jäävänsä asumaan vuodeksi pariksi ilman että kukaan kiinnittäisi asiaan sen kummempaa huomiota.

Vaikka eihän paikassa pelkkiä kirjahyllyjä ollut - vuosisadan vaatimuksesta paikalle oli roudattu riveittäin tietokoneita opiskelijoiden käyttöön, sekä vapaita pöytiä tutkimustyötä varten. Pieneen nurkkaukseen oli ahdettu tilat jaksoittain vaihtuvalle taidenäyttelylle, pesuhuoneiden läheltä löytyi sohvaryhmiä ja yläkerta nyt oli kokonaan oma lukunsa.

Mutta hetkinen, oliko tuolla... Germaine nojautui hieman sivulle nähdäkseen kirjoja valikoivan nutturapäisen opiskelijan ohi kirjaston nurkkapöytään. Tuo nimenomainen paikka oli usein varattuna johonkin kirjoitustyöhön syventyneiden toimesta.

Kastanjanväriset hiukset olivat samanpituiset, samaan malliin leikatut ja miltei samaa sävyä kuin mitä Laurenin blogin kuvissa. Voisiko olla? Germaine mietti ja otti jo askelta lähemmäksi kuin unessa. Aivan sataprosenttisen samaa sävyä nuo hiukset eivät olleet kuin mitä Laurenin, mutta vaikuttihan valaistuskin asiaan... Kysymällä se selviäisi, Gerri päätti huomatessaan jalkojensa vieneen hänen jo aivan lähelle nurkassa istuvaa tyttöä.

Germaine nielaisi hermostuneesti ja asteli sitten brunetin tytön luo. "Moi, anteeksi..." "Niin?" Brunetti kääntyi ja ryhtyi nousemaan istuimeltaan. "Pahoittelen kun häiritsen sinua, mutta sattuuko nimesi olemaan Lauren?"

Tyttö oli noussut istuimeltaan ja kääntyi ympäri, ja Germaine huomasi erehdyksensä. Samanlaiset kastanjanväriset hiukset, mutta mikään muu ei muistuttanut hänen kuvissa näkemäänsä Laurenia. Siniset silmät, ei ruskeat, jotenkin hienopiirteisempi nenä. "Aika lähelle", tyttö sanoi ja hymyili, "nimeni on kylläkin Laura, ei Lauren."

"Ääh, sori", Germaine pahoitteli. "Näytit vain kauempaa niin paljon eräältä toiselta ja..." "Ei se mitään", Laura naurahti. "Sitähän sattuu."

"Mutta minun on pakko myöntää, että sait minut hieman uteliaaksi. Onko Lauren siis joku tuttavasi vai..." Laura kysyi, vaikka Germainen äskeinen kysymys ei selvästikään ollut kenellekkään tutulle suunnattu. "Ei mitään sellaista", Gerri vastasi ja nauroi vähän jo itsekin. "Hän vain pitää erästä blogia jota seuraan, ja kun olin näkevinäni jonkun samannäköisen niin päähäni pälkähti koettaa onneani."

"Saat kyllä luvan kertoa lisää, tuo ei riitä alkuunkaan", Laura sanoi kuin leikillään nuhtelisi uutta tuttavaansa. "Mutta sinun työsi..." Germaine aloitti ja vilkaisi Lauran olan yli tämän pöydälle jättämään ruutupaperivihkoon. "Se saa olla kyllä täysin omassa arvossaan vähän aikaa. Minun piti kirjoittaa Kafkan vaikutuksesta avant-gardeen, mutta se alkoi mennä jo vähän liiankin pitkälle. Kaipaan jo raitista ilmaa. Etkä sinä ole vielä esitellyt itseäsi?" Laura tyrmäsi toisen kursailun.

Jotenkin Laura päätyi pitämään Germainelle seuraa tämän kotimatkalla. Esseensä alun brunetti oli suurieleisesti heittänyt roskiin ja julistanut, ettei se kelvannut kuin solipsismista kärsivää vesilintua kohti heitettäväksi. Gerri oli miltei ruvennut kikattamaan hiljaisessa kirjastosalissa.

Germaine oli selittänyt pääpiirteittäin "Lifestyle via Laurenin" ja sen, miten useat epäilivät kirjoittajan olevan vain joku botti jolle oli annettu valmiita lauseita ja valokuvia jostakin mallista julkaistavaksi. Senpäiväisen jälkeen Gerri oli valmis olemaan samaa mieltä. Sen jälkeen puhe oli hiljakseen kääntynyt muihin aiheisiin, Laura oli kysynyt mitä Germaine opiskeli.

"Enimmäkseen minä olen viime päivinä tehnyt kirjallisuuden kursseja. Entäs itse?" Germaine kysyi ja Laura pysähtyi hetkeksi. "Koetan oppia ohjelmoimaan pieniä ohjelmia - koodaan Haskellilla - mutta jotenkin se ei tunnu siltä että tulen tekemään sitä työkseni", Laura sanoi ja tuhahti kuin olisi huokaissut nenänsä kautta.

"Ei se haittaa, en minäkään aio kirjallisuuden professoriksi tai miksikään. Näilläkin kursseilla olen vain, koska pikkuserkkuni ja veljeni tyttöystävä käyvät samoilla luennoilla, onpahan joitakin tuttuja naamoja. Eikä sitä työpaikkaa nyt heti tarvitse olla päättämässä", Germaine vakuutti toiselle ja jatkoi: "Eräässä vaiheessa halusin musiikinopettajaksi, en yhtään tiedä mikä mielenhäiriö minulla oli..."

Niin jutustellen matka jatkui lähelle sitä vuokrataloa, jossa Germaine oli asustellut viime ajat. "Minä asun oikeastaan aivan tuossa noin", Gerri sanoi ja nytkäytti päätään kohti itkuraidan vieressä seisovaa taloa kiusallisen tietoisena siitä, ettei kyseessä ollut mikään tyypillinen opiskelijakämppä. "Oliko sinulla jotakin suunnitelmia täksi päiväksi, vai kehtaisinko kutsua sinut sisään?"

"Tottakai sinä kehtaat. Minulla ei ollut muita suunnitelmaa kuin se kovan onnen essee, jota olen jo kurkkuani myöten täynnä", Laura vastasi. "Voisit vaikka näyttää minulle sen pahamaineisen blogin - minä haluan nähdä, olenko minä todellakin samannäköinen kuin joku nettikuuluisuus."

"Sehän vain sopii", Germaine vastasi ja he lähtivät sisälle. Olisikin ollut aikamoinen ihme jos olisin törmännyt oikeaan Laureniin tuosta noin vaan, Gerri ajatteli itsekseen, mutta ehkäpä tämäkin oli tarpeeksi merkittävä sattuma että sen joku kelpuuttaisi ihmeeksi.



Ties miten monta muuta kirjoitushirveyttä tähän osaan meinasi tulla :D Ja ties miten monta minulta jäi huomaamatta, huu. Mutta saatiinpahan osa näin tammikuun pakkasillekin! Nyt vielä kun saisin itseni suostuteltua tuonne kylmään ilmanalaan siksi ajaksi, että pääsisin pyykkituvalle... Toivottavasti Garpit maittoivat, vaikka pääruuan sijaan ruokalistalla olikin tällainen ekstra ;D

Osakisa: Arvaa, kuka kuvissa esiintyvistä opiskelijoista on nimeltään Turma Nurmi.