Siirykäämme taas hieman ajassa eteenpäin niin se juonikin pääsee edistymään. Ah niin, ja se osamusiikki ;)



Fiinan vanhempi serkku, Agneta, oli pistäytymässä Garpeilla sinä viikonloppuna. Tällä kertaa kyseessä ei tosin ollut pelkkä kohteliaisuusvisiitti. Tyttö oli halunnut henkilökohtaisesti käydä kutsumassa sisarukset kahdeksantoistavuotispäivilleen. Vastaus kysymykseen oli tosin jo selvä. "Totta kai me tulemme!" Tabitha huudahti innokkaasti.

"Kävin hankkimassa uusia vaatteita ihan sitä varten", tyttö jatkoi ja suori hieman violettia toppiaan. "Nätti, täytyy myöntää", Agneta hymyili paria vuotta nuoremmalle ystävälleen. "Itse aion käydä vielä vaihtamassa johonkin hieman hienompaan ennen bileitä", tummatukkainen jatkoi.

"Siitä puheen oleen, minun pitää varmaan jo mennä etten myöhästy omista pirskeistäni", Agneta jatkoi. "Nähdään sitten Fiinan luona", Tabitha huikkasi toisen perään. Fiina oli luvannut, että serkku voisi pitää juhlat hänen luonaan. Agnetan kotiin ei olisi mahtunut kovin suurta - eikä oikeastakaan kovin pientäkään määrää vieraita.

"Hyvä on sitten, voit saada vähän jauhelihaa", Wilbur myöntyi kun Ellen oli mourunnut muutaman minuutin pöydän vieressä sydäntä - ja korvia - särkevin sävelin. Harmaasilmäinen eläin naukaisi tyytyväisenä saadessaan lihanokareen eteensä.

Uusi kissa oli sopeutunut hyvin Garpien perheeseen. Ellen oli sisäsiisti, eikä tehnyt pahojaan huonekaluille. Kovaääninen Ellen kyllä osasi olla, kun sille päälle sattui. Wilbur katseli hetkisen herkkupalaansa natustavaa kissaa, kunnes kuuli puhelimen soivan ja joutui kiiruhtamaan vastaamaan.

Soittaja oli Fiina, joka halusi muistuttaa sisaruksia kiiruhtamaan seuraavaan bussiin. Kekkerit alkaisivat "virallisesti" vasta vähän myöhemmin, mutta Tabitha oli halunnut päästä auttamaan ystäväänsä pöydän kattamisessa ja muissa loppuvalmisteluissa. Ja Wilburhan voisi kätevästi tulla samaa matkaa siskonsa mukana, mitä sitä turhia odottelemaan.

Ellen kuuli ulko-oven kolahtavan kaksosten jäljestä ja rääkäisi pahasti närkästystään. Minne muut olivat matkalla ilman sitä? Kissa ei voinut sietää sitä jos se jätettiin yksin, vaikka joskus sekin kaipasi omaa tilaa. Portailta alakertaan rynnistävä Charles kuitenkin keskeytti Ellenin mielipiteenilmaukset.

Kissat tulivat alun ujostelun ja varovaisuuden haihduttua hyvin toimeen keskenään. Nytkin Ellen kipaisi Charlesin perässä telmimään, ja noiden kahden naukaisuin ja kehräävin kurahduksin käyty keskustelu kantautui usein myös ihmisten korviin. Eivät nämä tosin siitä mitään ymmärtäneet, eikä ollut tarviskaan.  
Ellen läpsi toista kissaa leikkisästi etutassullaan viiksille, Charlesin väistellessä ja koettaessa päästä tyttökissan hännän kimppuun. Kissankarvojen pöllyämisen jälkeen eläimet vetäytyivät Wilburin vuoteen alle ja rupesivat kylki kyljessä päivätorkuille.

*    *    *    * 

Agnetan syntymäpäiväkakusta oli hankkiuduttu tehokkasti eroon heti juhlien alkajaisiksi. Nyt juhlaväki oli majoittunut yläkertaan Fiinan huoneeseen, missä tyttö oli laittanut radion soimaan. 

"Sinun oli sitten pakko", Tabitha suhahti Agnetalle hymy huulillaan kun muut eivät kuunnelleet. "Kun jotakin lupaan niin sen myös pidän", vanhempi tyttö vastasi. Agneta oli viime vuonna vannonut pitävänsä vaaleanpunaisia korkokenkiä täysi-ikäiseksi tullessaan. Vaikka suurin osa oli ottanut tämän päätöksen pilapuheesta, kävi ilmi että tyttö piti myös leikillään annetun sanansa. 

Päivänsankarin koettaessa etsiä radiosta asemaa joka ei lähettäisi uutisia tasatunnein, Tabitha alkoi rupatella tanssiin väsyneeseen Stewartin kanssa. 

"Hei, Will, kehtaisitko hakea lisää keksejä alakerrasta? Ensimmäinen paketti hupeni nopeammin kuin osasin odottaa", Fiina kysäisi. "Toki. Voisin samalla hakea lisää limsaa, Miles kun näyttää omineen kokonaan tuon Simmac-pullon", poika vastasi. "Hei! Niin kuin olisin kitannut sen kaiken yksin", Miles protestoi mutta liittyi sitten Agnetan seuraan kokeilemaan yhtä tämän syntymäpäivälahjoista, uutta lumilautailupeliä.

"Hei Tabby, siirräs ne hemaisevat shortsisi jonnekin muualle. Häiritset keskittymistäni", Miles heitti koettaen samalla naputella peliohjaimen namiskoita nopeammin kuin vastustajansa. Alakerrasta kuului astoiden kilinää, Wilbur siellä järjesti välipalaa joukkiolle.

"Vai niin! En minä ole edes tiellä", Tabitha oli närkästyvinään. "En minä sitä sanonutkaan. Totesin vain, että häiritset keskittymistäni", Miles virnisti ja heitti nopeasti vapaalla kädellään lentosuukon tytölle. Tabitha punastui. "Miles! Varo tuota rotkoa!" Fiina varoitteli taustalta ja sai pojan taas kääntämään katseensa television ruuruun.

"Tekosyitä", Agneta hymähti leikkisästi. Tyttö käsitteli serkkunsa pelikoneen ohjainta kuin ammattilainen, hänellä olikin kotona saman mallinen laite. Agnetan pelihahmo hyppäsi vielä viimeisestä jyrkästä hyppyristä välttäen juuri ja juuri osumasta puunkantoon. Sitten olikin edessä vain laskettelu maaliviivalle.

Stewart kömpi ylös istuimeltaan auttamaan Wilburia selviämään portaista kantamansa kukkuraisen tarjottimen kanssa. "Parempi voitti", Miles hymyili ohimennen Agnetalle ennen kuin jatkoi: "Hei Tabby, jaetaanko limsapullo?" "Juoppo", Tabitha tuhahti mutta suostui.

*    *    *    *

"Nancy! En ole nähnyt sinua pitkään aikaan", Liinu päivitteli ja kaappasi toisen halaukseen. "Liinu! En muistanutkaan, että asut nykyään näillä kulmilla", Nancy vastasi. Liinu oli ollut paistattelemassa päivää asuntonsa edustalla huomatessaan ohikulkumatkalla olevan Nancyn.

"Mikä tosiaan tuo sinut tälle laidalle kaupunkia? Tämä asutuskeskushan on niin kaukana teidän kadultanne kuin vain voi", Liinu uteli. "Oh, huomasin vain että se lähikauppa, jossa yleensä käyn ostoksilla on oikeastaan aika surkeasti varusteltu. Ja ajattelin lisäksi katsella muita liikkeitä, täällä kun kerran olen", Nancy vastasi.

"Varo hämäriä syrjäkujia", Liinu vitsaili. "Mitä sinulle muuten kuuluu nykyään?" hän sitten jatkoi. "Ei oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä - kaksosilla menee hyvin koulussa, itse onnistuin puhumaan itselleni ensi perjantain vapaaksi töistä. Ajattelin käydä silloin viemässä tuoreet kukat isän haudalle", Nancy kertoi.

"Entä sinä? Miten muutto on sujunut?" Nancy tiedusteli vuorostaan. "Tällä hetkellä se on vielä aika lailla vaiheessa. Tiedätkän sinä millaista se on. Tälläkin hetkellä olohuone on täpötäynnä pahvilaatikoita eteisen ammottaessa tyhjyyttään." Liinu totesi.

"Minun lienee pakko jatkaa matkaa, jos aion ehtiä siihen kauppaan", Nancy alkoi tehdä lähtöä. "Muista sitten soittaa minulle, voimme vaihtaa kuulumisia vähän paremmin." "Muistan toki", Liinu lupasi. Ystävättärensä suunnatessa postilaatikolle Nancy käveli vielä muutaman korttelin välin, ennen kuin alkoi tähyillä katseellaan tiettyä osoitetta.

*       *       *       *       *       *       *

Wilbur kumartui antamaan maitonapin jaloissaan kiehnäävälle Henrylle. Vanha kissa oli vähitellen tulossa yhä hellyydenkipeämmäksi samalla, kun kävi hitaammaksi liikkeissään.

Tabitha ravisteli persikkamehutölkkiä vielä kerran ja kokeili, josko sen pohjalta irtoaisi vielä muutama tippa juotavaa. Mutta ei. Jos mehua oli vielä jäljellä, se pysytteli tiukasti siellä missä oli. Tyttö huoahti kevyesti ja kiikutti tölkin roskapönttöön. Olisi kai sama aloittaa läksyjen teko.

Elokuvakurssista oli vielä jäljellä itsenäisesti suoritettavia tehtäviä. Tabby etsi kierrelehtiönsä lukunurkkauksesta ja alkoi raapustaa. Yksi sivu täyttyi nopeasti irtonaisista lauseista ja otsikkoehdotelmista. Oli helppo keksiä sanottavaa - mutta sen järkevään järjestykseen asetteleminen olisi kokonaan toinen juttu.

"Äs! Miksi edes teen läksyjä perjantaina", Tabby mutisi itselleen mutta jatkoi silti vihkonsivun tuijottamista. Hän oli katsonut elokuvan arvostelua varten eilen, muttei nyt voinut millään muistaa, oliko se kolmen ja puolen vaiko neljän tähden arvoinen. Onneksi puhelin soi ja pelasti hänet pohdinnalta.

"Haloo? Tabitha Garp puhelimessa." Tytön ääni muuttui välittömästi iloisemmaksi hänen kuullessaan, kuka soittaja oli. "Ai hei, Miles! Ei, en ole suunnitellut mitään erikoista tälle päivälle. Olen vain koettanut taistella koulutehtävien kanssa, siinä kaikki."

"Ei, sitä ei pidä palauttaa ennen ensi viikkoa. Ja Severin lähti juuri keskustaan, varmaan tiesitkin? Niin, aikoo tavata Stewartin kahvilassa", tyttö rupatteli. "Puistossa tänä iltana? Kuulostaa hienolta. Minun pitää vain saada äiti suostumaan, sen pitäisi olla helppo homma." Tabitha kikatti puhelilmeen. "Niin minäkin sinua. Okei, nähdään illalla."

Laskettuaan puhelimen luurin Tabitha kiiruhti alakerran kylpyhuoneeseen. Hän oli onneksi pessyt hiuksensa aamulla, joten se asia oli kunnossa. Vihreä toppi sopi hänen silmiensä väriin, hame oli neutraali mutta sievä.

"Pitäisi kelvata", Tabitha totesi ääneen. Sitten olisi vain kysyttävä lupa äidiltä. Tabbyn onneksi hänestä tuntui, että äiti todella muisti miltä tuntui olla nuori. Oli käytännössä varmaa, että tyttö saisi viipyä ulkona tavallista myöhempään, kunhan hän vain kertoisi, mitä tekee.

Nancykin oli löytänyt tiensä peilin eteen. Minulla on ollut tämä sama kampaus jo monta vuotta, nainen mietti. Nancy päästi hiuksensa vapaaksi ja etsi itselleen kamman. Miltäköhän yliopistoaikaiset saparot näyttäisivät nyt?

"Äiti hei, voinko... Vau, uusi kampaus?" Tabitha huomasi puolivälissä lausettaan. "Ei oikeastaan, pikemminkin vanha", Nancy naurahti ja käänty katsomaan tytärtään. "Olit sanomassa jotakin?" 

"Niin, voisinko mennä tänä iltana puistoon? Miles soitti minulla juuri äsken ja pyysi. Olisimme siellä ehkä pari tuntia", tyttö päätti mennä suoraan asiaan. "Tiedän, että Will on jo luvannut katsoa kissojen perään tänä iltana, joten odottaisin ensin että hän tulee takaisin kaupungilta."

"Olkoon menneeksi", Nancy myöntyi. "Mutta ei sitten mitään aamuyöhön riekkumista. Ja pyydä Milesiä saattamaan sinut bussipysäkille kun lähdet, onko selvä?" "Tottakai", Tabitha hymyili. Oli todellakin jotain hyötyä siitä, että äiti tiesi Milesin. 

Tabbyn lähtiessä huoneesta tyytyväisenä Nancy päätti ottaa vaatekaapista esille joitakin vanhoja kesävaatteitaan. Hän voisi myöhemmin kokeilla, sopisivatko ne vielä hänelle. Tuossa oli se vanha valkoinen mekko - minneköhän ne yhteensopivat kengät olivat joutuneet?

"Hei, Juha", Nancy huikkasi työhuoneen nurkassa piirustelevalle miehelleen. "Mmmh. Niin, kulta?" toinen nosti äkkiä katseensa työstään. "Varmistan vain - eikö se sinun firmasi juhlatilaisuus ollutkin tänä iltana?" Nancy kysyi.

"Kyllä, muistat oikein. Kaikki johtajat sekä väliportaan johto on kutsuttu", Juha vastasi. "Tilaisuus alkaa kymmeneltä illalla ja kestää noin puolille öin. Olet kammannut hiuksesi erilailla, eikö?" mies mainitsi. "Mukavaa että huomasit" Nancy sanoi, silitti nopeasti yhden irtonaisen hiuksen paikalleen ja jatkoi sitten. 

"Asia on, minun pitäisi käydä läpi Pritchardin projektisuunnitelma ja viedä se toimistolle vielä tänä iltana..." "Älä sano yhtään enempää", Juha naurahti ja silitti nopeasti vaimonsa poskea. "Työhuone on kokonaan sinun, minä menen tekemään itselleni voileivän."

"Millä planeetalla sinä oikein olet?" Stewart ihmetteli. Pojat olivat juuri astuneet ulos suosikkipizzeriastaan kaupungin ostoskadulla. Stewart oli saanut huomata Wilburin käyttäytyvän jotenkin poissaolevasti ja päätti nyt palauttaa kaverinsa maan pinnalle. "Ai, sori. Olin vain ajatuksissani", Wilbur sanoi.

"Et sinä yleensä ole noin omissa maailmoissasi. Vai mietitkö jotakuta tyttöä?" Stewart veikkasi ja heristi sormeaan tietävän näköisenä. "Hei! Mitä sinä olet kuullut?" Will suivaantui. "En ole kuullut yhtään mitään. Ei ole minun syyni, jos sinun käytöksesi on läpinäkyvää", toinen vastasi yhtä hymy huulillaan.

"No, myönnettäköön", Wilbur antoi periksi. Olihan totta, että Stewart tunsi hänet turhan hyvin mennäkseen lankaan. "Minä arvasin! No, kuka on se onnekas likka?" Stewart uteli ja mottasi toista leikillään käsivarteen.

"Et sitten kerro kenellekään..." Wilbur madalsi ääntään ja vilkuili ympärilleen. Ketään tuttuja ei ollut lähistöllä. "En kerro, en. Anna tulla jo!" toinen poika kiiruhti ystäväänsä. "Kanerva Tuomola. Pyysin Kanervaa ulos, joten me menemme elokuviin ensi sunnuntaina", Will selitti yksinkertaisesti.

Stewart vihelsi pitkään ja arvostavasti. "Onnea vain sitten. Minkä elokuvateatterin muuten valitsit? Et kai sitä uutta?" "Ei tietenkään, sehän on luultavasti aivan täynnä väkeä viikonloppuna. Menemme siihen vanhaan ja pieneen, joka on kiinalaista ravintolaa vastapäätä. Sovimme Kanervan kanssa, että valitsemme leffan vasta paikan päällä", Wilbur vakuutti.

"Olet tainnut olla ihastunut Kanervaan pitempäänkin, vai mitä?" Stewart kysyi. Pojat olivat vallanneet tyhjän penkin erään suositun vaatekaupan vierestä itselleen. "Kyllä, jo jonkin aikaa", Wilbur nyökkäsi.

"Tarkalleen sanottuna viime vuodesta lähtien", poika jatkoi. "Hei! Eivätkös Tuomolat muuttaneet Loveless Riverille juurikin viime vuonna?" Stewart huomasi. "Ja joku lankesi loveen..." tummatukkainen levitti käsiään ja oli luovinaan katseensa taivaisiin. "Äläs irvi siinä", Will mulkaisi ystäväänsä.

"No en en. Harmi että Diane on sunnuntaina isovanhempiensa luona, olisimme voineet tehdä tästä tuplatreffit", Stewart sanoi. "Niinpä - hei hetkinen!" Wilbur tajusi. "Diane? Sinulla on joku likka etkä maininnut minulle puolta sanaakaan? Ryökäle."

*    *    *    * 

"Olithan sinä täällä", Tabitha totesi huomatessaan Milesin. Poika oli häntä odotellessaan nojaillut läheistä puunrunkoa vasten ja ollut melkein näkymättömissä oksien takana. Tabitha oli joutunut etsiskelemään poikaa hetken, ennen kuin oli huomannut jonkun naureskelevan kämmeneensä niin että puun oksat heiluivat.

"Tottakai olen", Miles hymyili. Poikaa oli huvittanut tyttöystävänsä pälyily kun hän oli itse seisonut alle metrin päässä tästä. Nauru oli kuitenkin paljastanut hänet.

Tabitha halasi toista ja painoi päänsä tämän olkapäätä vasten. Pojan villaneule kutitti hänen leukaansa. "Eikö sinun tule kylmä? Täällä tuulee jo aika viileästi", Miles kysyi. "Ei. Olen kait lämminverinen, ja sitäpaitsi sinä lämmität mukavasti", tyttö vastasi.

Tuuli kävi pohjoisen suunnalta enteillen hallaa yöksi. Puiston lammen pinnalle oli muodostunut kuuran kaltaista jäähilettä, joka aiemmin illalla oli kellunut veden pinnalla suurina, verkkomaisina lauttoina ja joka nyt peitti koko lammikon pinnan. Hiekkaisessa maassa kimmelsi minimaallisia vesipisaroita. Huolimatta hameensa kastumisesta Tabitha istahti varovaisesti maahan, Milesin laskeutuessa hänen viereensä.

Miles hivutti varovasti sormensa Tabbyn kämmenselän päälle. "Huh, kätesi on jääkylmä! Oletko varma ettet palele?" Miles värähti. "Olen. Käteni ovat aina kylmät. Etkö muista?" Tabitha muistutti poikaystäväänsä. "Muistan", toinen myönsi hetken sisään.

Viileä ilmavirta heilutti empien puiston suuren itkupajun oksia. Yksittäinen sadepisara tipahti Tabbyn paljaalle polvelle. "Meidän on varmaan parasta suunnata suojaan, kastumme pian jos jäämme tähän", tyttö päätteli. "No jaa, kenkäni ovat jo jokatapauksessa mennyttä", Miles mumisi mutta nousi kuitenkin ylös.

"Mitä kautta sinä oikein tulit tänne, jos kerran olet onnistunut kastelemaan kenkäsi? Farkkujesi lahkeissakin on vihreitä ja ruskeita tahroja", tyttö kysyi. Tuulenpyörteet kahisuttivat lehtiä, taivaalta alkoi putoilla useampia pieniä pisaroita. "Oikaisin peltojen poikki kotoa", Miles vastasi. 

Puiston nurkassa oli pieni, katettu paviljonki. Keskikesän kuumimpaan aikaan sinne kannettaisiin penkkejä ja pieniä pöytiä, sekä pieniä kynttilälyhtyjä illanviettäjiä varten. Nyt siellä ei ollut mitään muuta paljaan lankkulattian lisäksi.

"Minun pitää varmaan lähteä pian. Vaikka isä ja äiti eivät olekaan kotona, lupasin palata ennen keskiyötä ja Wilburilla on varmaan tylsää vain kissat seuranaan", Tabitha harmitteli. Miles kietoi kätensä tytön ympärille ja suuteli häntä kevyesti.

"Viimeisen bussin lähtöön on vielä parikymmentä minuuttia", poika muistutti hiljaisella äänellä. "Totta. Saat joka tapauksessa saattaa minut pysäkille", Tabby sanoi ja painautui Milesia vasten.

Juha jätti perheen luonnonvalkean tila-auton työntekijöiden parkkipaikalle ja lähti kapuamaan portaita firman päärakennuksen etuovelle. Ilta oli viileä ja ilma kostea, mikä sai Juhan värähtämään juhlapukunsa sisällä. Tuosta työpaikan illanvietosta tulisi kuitenkin olemaan hyötyä.

Jos jokin suurempi yritys oli aikeissa ostaa heidän arkkitehtifirmansa, yhtiön osakkeiden arvot tulisivat kipuamaan muutaman päivän ajaksi pilviin, sen hän tiesi. Kellä tahansa olisi hallussaan varmaa tietoa ostoaikeista ja edes summittaisesta ajankohdasta, olisi myös mahdollisuus tehdä suuri summa rahaa perustason osakekaupoilla. Jos taas jollakulla olisi hallussaan varmaa tietoa ostoaikeiden valheellisuudesta, olisi silloinkin mahdollista suorittaa tuottava temppu pörssissä.

Molemmissa tapauksissa tarvittiin kuitenkin varma tieto johtajien suunnitelmista. Juha avasi ulko-oven ja astui ilmastoinnin, kuumien ruokien ja keskustelun lämmittämään sisäilmaan. Olisi aika ottaa selville se tärkein - eli kuka tästä hommasta hyötyy.

Nancy käveli rauhallisesti toimistolta kotiin hyräillen pientä melodiaa. Projektipaperit olivat valmistuneet ajoissa ja nainen oli jättänyt ne työpaikalleen seuraavaa päivää varten. Lynn oli ollut vielä paikalla, tekemässä pitkää päivää. Ystävä oli maininnut ohimennen jotakin viimeaikaisesta mediahälinästä. 

Rootbergin toimistoon lähetetty uhkauskirje - yksi ainoa - oli jäljitetty poliisin toimesta. Lähettäjä oli osoittautunut vaarattomaksi joskin turhaantuneeksi entiseksi työntekijäksi. Kaikki muu oli ollut pelkkää vainoharhaisuutta ja lehdistön ja henkilökunnan paisuttelua. Jotkut lähetit kieltäytyivät vieläkin toimittamasta asioita pimeän aikaan ja Nancyn oli myönnettävä, että muiden mieliala oli meinannut tarttua häneenkin.

Joskus ennen hän olisi saattanut pelätä kävelymatkaa yksin kotiin pimeän aikaan. Ei enää. Kenkien korot kopisivat terävästi jalkakäytävän kiveystä vasten. Huhuja tai ei, häneen ne eivät vaikuttaisi, Nancy mietti. Kaikkeen voi valmistautua.

Charles nuuski ulkoilmaa. Se havaitsi saman mitä veljensä, Remy oli haistanut ilmassa jättäessään Garpien pihan taakseen. Siinä oli sähköinen jännite, kuin ukonilmaa edeltävässä painostavassa kuumuudessa. Mutta tällä kertaa painostus ei tullut ylhäältä. Tuo varautunut tuoksu leijaili maan pinnan tasalla, kuin paksuna sumuvaippana. Se tuli ihmisten keskuudesta.

Kun katselin noita kuvia näin jälkikäteen niin piti oikein ihmetellä miten Tabitha näyttääkin noin pitkältä. Oikeastaan pitemmältä kuin veljensä, vaikka en ole mitenkään muokkaillut tytön pituutta. Silmät kai vain hämäävät.
Muttamutta, innostuin koostamaan toisen kuvaekstran. Katsokaa toki.