Osan nimi by. ystäväni Trolli.
Lasketaanko sitä tauoksi, jos ei itse tajua olevansa sellaisella? Kuitenkin, tässä tämä seuraava luvattu ekstra :) Osamusiikki on tällä kertaa tämä kappale. Liveversio, mutta tuskin ketään enää tässä vaiheessa haittaa ;D

"Viimeinen yläkerrassa on mätämuna!" Arden huikkasi jäljessään kiiruhtavalle Dorabellalle. Kaksikko oli kantanut matkatavaroita eteiseen ja molemmat olivat viimeisen matkalaukun jälkeen jääneet hetkeksi pyörimään pihalle. Aurinko paistoi ja pihan nurmikko tuoksui entistäkin kotoisammalta. Sen jälkeen kun molemmat sisaruksista olivat oppineet nukkumaan lentokonematkojen aikana, aamut matkatavaroiden kanssa sujuivat entistäkin vauhdikkaammin.

"Jarrua, te kaksi!" Kanerva huomasi Ardenin livahtavan ohitseen mutta onnistui pysäyttämään Dorabellan. "Onko matkalaukut purettu? Ei mitään muuta sitä ennen." "Jos ei vielä ole, niin kohta on", esikoinen lupasi ja luikahti äitinsä käsivarren alta sisälle. Kanerva huokasi, mutta hymyili kuitenkin. Ulkona oli hieman tuulista mutta aurinkoista, nainen jäi hetkeksi kuistille katselemaan pihapiiriä.

Ulko-ovi naksahti, pari askelia narahteli kuitin laudoituksella. Wilbur ilmestyi Kanervan viereen. "Mitenkäs täällä sujuu?" hän kysäisi vaimoltaan. "Aika hyvin, sain juuri lapset puhuttua purkamaan laukkujaan", Kanerva vastasi ja venytteli hieman. "Olen vain yhä hieman jumissa taksissa ja koneessa istumisen jäljiltä, taidan jäädä tänne vielä hetkeksi norjistelemaan jäseniäni." Wilbur nyökkäsi ja kääntyi mennäkseen takaisin sisälle.

Mies jätti oven auki että ilma hieman vaihtuisi eteisessä ja katseli sitten hetken aikaa ympärilleen. Takaisin omaan taloon tuleminen matkan jälkeen tuntui aina samanlaiselta, mutta hyvällä tavalla. Jotenkin kun hän tarkisti, että kaikki oli entisellä paikallaan eivätkä tavarat pettäneet hänen odotuksiaan, loi jonkinlaista selittämätöntä tyytyväisyyttä. Kai Kanerva oli ollut oikeassa sinä, että Wilburkin tarvitsisi jonkinlaisen tukikohdan, mies hymähti ajatuksissaan.

Kanervakin palasi sisälle, ja viittoi Wilburin vierelleen sohvalle istumaan. "Minulle tuli vain mieleen, että meidän kannattaa tilata ne tämänkertaiset matkakuvat pian. Huomasin nimittäin lentokoneessa sanomalehteä lukiessani aivan ihastuttavia valokuvakansioita, joita paikallinen kauppaketju mainostaa", nainen sanoi. "Siinä olemme molemmat samaa mieltä", Wilbur sanoi. "Vilkaisehan hieman sitä vieressäsi olevaa albumiakin!"

"Ai tätä?" Kanerva kysyi ja poimi valokuvakansion käsiinsä. Wilbur yritti näyttää tyyneltä, mutta ei ollut voinut olla välillä vilkuilematta Kanervan ilmettä syrjäsilmällä. "Täällähän on vanhoja hääkuvia. Miten ne ovatkaan tähän kansioon joutuneet?" nainen ihmetteli ääneen. "Ja vanhempia lomakuviakin... Tämä yksi on Barcelonasta!"
"Tarvitsemme tosiaankin lisää albumeja", Wilbur hymyili toiselle. Sen jälkeen kun Wilbur oli saanut vakituisen työn eräästä matkailulehdestä, valokuvia oli alkanut kertyä kaksin verroin. Mies arvosteli nykyään työkseen perhehotelleja kaukana ja lähellä - mutta enimmäkseen kaukana. Kaikki perheenjäsenet tulivat aina mukaan työmatkoille. Kanerva teki yhä töitä konservoijana, mutta hieman harvemmin ja usein freelance-pohjalta.

"Ja Ardenin vanhoja vauvakuvia! Miten nämäkin ovat tänne kulkeutuneet?" Kanerva jatkoi hämmästelyään. "Se oli kai ainoa albumi, jossa oli tilaa. Tai sitten se vain oli aina käsillä", Wilbur naurahti. Takakannen ja viimeisen sivun väliin oli myös varastoitu nippu valokuvia. Kuvia vanhoista grillijuhlista, muutama Wilburin ja Kanervan kuherruskuukaudelta. Neljä maisemakuvaa Floridasta.

"Kuinka paljon valokuvia meillä oikein on", Kanerva ajatteli ääneen ja laski kansion käsistään. "Koko elämän mitalta", Wilbur vastasi. Yläkerrasta kuului askelten ääniä, sitten ne katosivat. Lapset olivat varmaan menossa ulos. Kanerva hymyili Wilburille.

Kanerva hivuttautui varovaisesti aivan Wilburin viereen. "Minusta tuntuu, että me silti tarvitsemme hieman lisää valokuvattavaa. Voisimme huomenna viedä lapset puistoon tai jonnekin..." hän ehdotti varovaisesti ja silitti Wilburin kättä. "Minulle sopii hyvin", Wilbur sanoi hellästi. "Mutta miksei jo tänään?"

"Jotkut meistä ovat vielä väsyneitä matkasta, sinä intoilija! Mutta kyllä kotonakin riittää tekemistä", Kanerva sanoi ja kipusi istumaan miehensä syliin. "Totta puhut", Wilbur sanoi ja suukotti Kanervan poskea.

"Viimeinen keinuilla on mätämuna!" Dorabella kiljaisi. "Eli en minä!" Arden vastasi ja koetti parhaansa mukaan pysytellä sisarensa perässä. Kumpikin kuitenkin tiesi, ettei pikkuveljellä ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä paikalle ennen sisartaan. Dorabella ei ollut ainoastaan vanhempi, vaan myös nopeampi.

Tyttö yleensä viivyttelikin aina tahallaan hetken aikaa, ihan vain että kilpailu olisi kiinnostavampi. Nytkin Dorabella vain nosteli jalkojaan kunnes Arden oli tarpeeksi lähellä, ja pinkaisi vasta sitten kohti talon nurkalla olevia keinuja. Arden huomasi huijauksen ja lähti kirimään toisen jälkeen, vain kompastuakseen kukkapenkistä kurkottaviin rönsyihin.

Paikallinen museoammanuenssi oli soittanut Kanervalle ja pyytänyt tätä ylihuomenna eräisiin avajaisiin. Museo kaipasi kuulemma hieman useampaa asiantuntijaa paikalle, että määrärahoja saataisiin riittävä määrä. Kanerva oli vehnästellyt hetken ihan periaatteesta ennen kuin suostui tulemaan. Museo maksoi kuitenkin hänelle hyvin eikä työ ollut niin vaikeaa.

"Tarvitsetko paikalle vähemmän asiantuntevaa kavaljeeria vai olisinko minä vain tiellä?" Wilbur kysyi ja silitti samalla Kanervan selkää. "Mmm. Katsotaan ensin, saammeko ylihuomiseksi lastenvahtia. Ainakin Stefanie on yleensä suostunut", nainen vastasi muistelleen muutaman kadun päässä asuvaa lukiolaista, joka maksoi oppikirjansa lastenvahtikeikoista keräämillään rahoilla. "Ja pitänee myös kuunnella vähän, mitä lapset sanovat."

Siinä samassa Wilbur nipisti Kanervaa ja sai tämän kikattamaan. "Ja eri asia näköjään, kuunteletko sinä!" Kanerva sanoi muka vihaisena mutta nojautui sitten Wilburia vasten.

"Jos minä ryhdyn nyt kyselemään lastenvahtia, sinä ehdit lukea päivän lehden", Wilbur sanoi hiljaa ja katsoi toista silmiin niin läheltä, ettei Kanerva osannut enää keskittää katsettaan. "Olkoon niin, minulle se sopii kyllä", nainen vastasi. Hänelle olikin ehtinyt kertyä luettavaa niiden viiden päivän aikana, jotka he olivat olleet poissa.

Dorabella oli kuin olikin ehättänyt ensimmäisenä keinuille. Ilmassa tuoksui vielä aavistuksen edellisyön sade, mutta kiikkujen istuimet olivat kuin ihmeen kaupalla kuivuneet. Aurinko paistoi korkealta taivaalta ja leuto tuuli kieppui takapihalla. 

Arden ei meinannut päästä keinun istuimelle ja Dorabellan oli pakko hihittää. "No kun tämä on liukas!" Arden protestoi ja yritti hypätä uudestaan kyytiin. Sisko keinui jo täyttä vauhtia ja räkätti naurusta kuin mikäkin rastas. Poika pysähtyi hetkeksi katsomaan, miten toisen poninhäntä heilui vauhdissa ja tuulessa. 

Siskon vanhalla neuleella oli lentokoneessa juodusta mehusta tulleita tahroja, mutta Dorabella itse tuskin huomasi niitä. "Tuletko sinä vai et?" tyttö kysyi ja tällä kertaa Arden sai ponnistettua itsensä tukevasti keinuun.

"Minä pääsen taatusti korkeammalle kuin sinä!" Dorabella yllytti veljeään ja potkaisi itselleen lisää vauhtia. "Odotas kun minä pääsen vauhtiin", Arden uhosi. Tuuli humisi mukavasti korvissa ja koivunlehdet tuoksuivat voimakkaasti hieman kosteassa ilmassa. Dora silmäili aina välillä yläpuolella leijuskelevia pilviä.

Vaikka Dorabella oli viidennellä luokalla ja Arden vasta kolmannella, he hakeutuivat silti joskus koulussakin toistensa seuraan. Dorabella piti joistakin Ardenin kavereista ja Arden tuli toimeen Dorabellan porukan kanssa. Varsinkaan Ardenilla ei ollut mitään sitä vastaan, että jotkut Doran ystävistä pitivät tämän pikkuveljeä "söpönä".

"Hei, näyttävätkö nuo pilvet sinusta vähän turhan harmailta?" Dorabella kysyi veljeltään. Arden vilkaisi ohimennen taivaalle. "Miten niin?" "No kun näyttäisi siltä, että saattaisi ruveta satamaan." "Yrität kuitenkin vain huijata, koska saan sinut kohta kiinni", Arden tokaisi. "Enkä!"

Kettinki kitisi hiljaa kun molemmat lapset yrittivät päästä varpaanmitan toista korkeammalle. Arden uskoi jo pääseensä johtoon, kun muutama vesipisara putosi hänen paljaalle säärelleen. "Ei hiiskatti", poika vinkaisi. "Kyllä täällä sittenkin sataa!" Dora vilkaisi ensin veljensä suuntaan epäluuloisena, ennen kuin yksi sadepisara osui tytön nenälle.

"Minähän sanoin sinulle!" Dorabella kiljaisi ja he kummatkin lähtivät kirimään kohti takaterassia ennen kuin kevyt ripistely muuttuisi kunnolliseksi kesäsateeksi. Portaiden yläpäässä sisarukset pysähtyivät vetämään henkeä. Arden nojasi hetken aikaa terassin ristikkoon ja kääntyi sitten siskonsa puoleen. "Kysytäänkö isältä, saammeko pelata sitä uutta peliä?" Dora nyökkäsi.

Lapset olivat poistuneet tyytyväisinä joskin hieman hengästyneinä yläkertaan ja Wilbur avasi taas valokuva-albumin. Kanerva oli selaillut päivän lehden läpi ja keskittyi nyt viimeisellä sivulla olevaan sudokuun. Jostakin syystä tuntui siltä, että hän pystyi täyttämään ruutuihin vain kahdeksikkoja.

Wilbur oli järjestellyt kaikessa hiljaisuudessa sekaisin olleen albumin kuvia hieman uudelleen. Hääkuvat olivat nyt oikeassa kansiossa, loppuja kuvia mies oli yrittänyt saada parhaansa mukaan aikajärjestykseen. "Hei, Will?" Kanervan ääni sai Wilburin nostamaan päätään. 

"Huomasin juuri tässäkin lehdessä pienen tekstin sinulta", Kanerva sanoi ja naputti kynällään palstaa sudokuruudukon yläpuolella. "'Viisi lomakohdetta, joissa haluaisin vierailla'. Muistuuko mieleen?" "Ai niin", Wilbur vastasi ja käänsi albumin sivua. "Taisin kirjoittaa sen jonkin aikaisemman freelance-artikkelini kylkiäiseksi. Listalla taisi olla ainakin Jamaika..." "Oikein muistat", Kanerva hymähti kevyesti.

"Tarkkana nyt! Jos muistan oikein, tällä alueella piilottelee kenraali", Arden sanoi siskolleen. Dorabella vain nyökkäsi keskittyneesti. Tyttö oli luvannut auttaa pikkuveljeään läpäisemään uuden pelin, josta suurin osa Ardenin kaveriporukkaa kohisi koulussa. 

Arden oli kerännyt itselleen haarniskasettiä, Dorabella oli napsinut itselleen puolet tarkka-ampujan pisteistä ja neljäsosan liikkumisnopeutta. Kaksikko oli päässyt melkein enimmäisen alueen loppuun asti, enää tämä kartta ja se pääsisivät seuraavalle tallennuspisteelle.

"Yritä saada nuo keltaiset pois tieltä", Dora sanoi ja ohjasi oman hahmonsa kiertämään aluetta vähän kauemmas. Arden totteli ja pysytteli paikoillaan, samalla kun sisaren nopeampi hahmo häiritsi niitä, jotka yrittivät kerääntyä pienempien vastustajien turvaksi. "Jess! Täysosuma", Dorabella riemuitsi saatuaan vihollisen tarkka-ampujan pois pelistä.

"Sinne meni se kilpi", Arden mutisi saatuaan muutaman voimakkaamman vastustajan yhtä aikaa kimppuunsa ja jouduttuaan pakenemaan kauemmas kentältä. "Hei! Äläs vielä luovuta. Kumpikin on yhä elossa", Dorabella sanoi. Tyttö uskalsi kääntää katseensa pelistä ujutettuaan hahmonsa pienen muurinpätkän taakse.

"Ehkä niin, mutta nuo mokomat pääsivät yllättämään. Nyt ne jo ehtivät paremmin meidän kimppuumme kuin me niiden kimppuun", Arden mutisi. "Älä ole vielä niin varma", Dorabella sanoi ja antoi hahmonsa pujotella pysähtymättä hylätyn rakennuksen läpi. "Pysy vain hetki siellä kauempana, äläkä tule syödyksi tai mitään."

Dora mutkitteli hetken taistelukentän reunalla olevien puiden seassa, jättäen muutaman ansan jälkeensä. Tyttö ohjasi hahmonsa muutaman pienemmän vihollisen välistä aivan vihollislinjan laidalle, laski kolme täysosumaa violettia merkkiä kantavaan tankkiin ja pakeni, hyökätäkseen pian toiselta laidalta melkein samalla lailla, mutta paljon lähempää. Perääntyessään toisen kerran Dorabella sai vedettyä perässään muutaman keltaisen sotilaan ja yhden punaisen asettamiinsa ansoihin.

Tähän mennessä Arden oli saanut aikaa tarkistaa varusteensa rauhassa ja palasi yhä hieman varoen takaisin taistelukentälle. Mutta kun ensimmäiset vastustajat eivät tuottaneet hänelle mitään vaikeuksia, poika ohjasi hahmonsa siihen suuntaan missä Dorabella oli. 

"Niiden tankki on vielä aika heikossa kunnossa. Haluatko yrittää?" Dora kysyi härnätessään yhden vihollisen tarkka-ampujista seuraamaan häntä kauas kentältä ennen kuin tyttö antoi hahmonsa pyyhkäistä juoksuun ja jättää vastustajansa äimistelemään. "Sitä vartenhan täällä ollaan", Arden vastasi ja lähti kohti taistelukentän keskustaa.

Dorabella napsi ensin muutamia vahvempia vastustajia pois Ardenin tieltä, ja Arden piti loput viholliset pois hänen kimpustaan samalla kun sisar siisti hänelle tietä hyökkäysvaunun luo. "No nyt! Tämä puoli on melkein tyhjä!" Dora ilmoitti ja Arden lähti liikkeelle.

Tankki ei kestänyt montakaan iskua, ja loput pikkuvastustajat oli helppo joko voittaa tai vain ohittaa. Taistelukentän toisella laidalla peli päästi pienen helähtävän nuotin ilmoittaakseen lähellä olevasta tallennuspisteestä. "Jes! Se kartta oli siinä", Arden riemuitsi. "Minähän sanoin", Dora hymyili ja tarkisti tarkka-ampujansa tilastot ennen kuin he sulkivat pelin.

Kanerva ja Wilbur olivat syöneet aikaisen illallisen ja painuneet pehkuihin. Kumpikin oli huomannut, että se auttoi ainakin jonkin verran aikaerorasituksesta toipuessa. Kanerva oli käynyt suihkussa miehensä jälkeen, ja naisen palatessa makuuhuoneeseen Will oli ollut jo puoliunessa.

Niin uninen Wilbur ei kuitenkaan ollut, ettei olisi jankanut hakeutua vaimonsa viereen. Kanerva silitti Wilburin olkapäätä ja huomasi itsekin jo väsyneenä pohdiskelevanha vain yhtä, oudon kotoisalta tuntuvaa asiaa. Minkälainen sää Jamaikalla olisi?

__
Se päättääkin tämänkertaisen tarinaosuuden ekstrastamme. Kuvaosuutta varten olen saanut valmiiksi sen muistaakseni edellisessä Wilbur-ekstrassa lupaamani taloesittelyn. Jos osamusiikki ehti jo loppua tai ehditte siihen kyllästyä, kuuntelin itse tätä kun kokosin ekstraa.

Hieman ilmakuvan ja julkisivun yhdistelmää. Ulkoseinät on maalattu hyvin maanläheisen vihreäksi.

Lasitetun ulko-oven kautta näkee myös suoraan ulos takaovesta ja takapihalle. Näin eteishallissa on koko ajan hieman luonnon tuntua. Mutta astuisimmeko sisään?

Tällainen näkymä on heti etuoven luota...

...ja tällainen takaoven vierestä. Avoimet oviaukot tuovat tilan tuntua muuten ahtaaseen pieneen halliin. Vasemmalta pääsee työhuoneeseen, oikealta yhdistettyyn olohuoneeseen ja keittiöön.

Vierailemme ensin täällä.


Olohuoneeseen Kanerva valitsi lämpimän oranssit sohvat, kun kummatkin olivat ensin päättäneet maanläheisestä mutta kuitenkin valoisesta värilinjasta. Pieni väliseinä erottaa keittiötä ja olohuonetta ja pitää kaiken lisäksi myös ruokatahrat  poissa sohvalta.

Keittiötä hieman lähemmin.

Ja olohuone toisesta kulmasta. 

Jatkakaamme sitten matkaa.


Työhuoneen taidetta. Täällä on hieman tummempi värimaailma.

Työpöytä sekä portaat yläkertaan. 

Nurkasta käsin näemme myös oven päämakuuhuoneeseen. Kävisimmekö siellä ensin?

Huone on melko neliskanttinen takkasyvennystä lukuunottamatta.

Ja myönnän pitäväni kovasti tästä takkasyvennyksestä, ehkä toiseksi eniten koko talossa ♥

Näkymiä takkasyvennyksestä käsin.

Päämakuuhuoneeseen kuuluu myös oma kylpyhuone.

Pieni ja käytännöllinen, savulasilla sisustettu.

Seuraavaksi yläkerta.

Älkää nyt pudotko, herranen aika!

Yläkerran harrastustilat. Osoittaakos tuo teleskooppi taivaalle vaiko naapuritalon ikkunaan?


Taulukokoelma seinällä on Wilburin hankkima.

Seuraava lasiovi johtaa kaksosten huoneeseen.



Dorabellan nurkkaus.

Naulakot (joita juurikaan käytetään kun kaikki on lattialla tai vaatekaapin pohjalla - ihan kuin mien huoneessa :D).



Ardenin nurkka.

Viimeinen ovi johtaakin sitten yläkerran pesutiloihin. 

Talon kaikki sininen on kerätty tänne.




Tämä on varmaan lempihuoneeni koko talosta, osittain juuri tämän lasisen suihkuseinäkkeen takia ♥




Ja näihin pieniin suihkukopperoihin päätämme sisätilojen tutkimisen. Mutta pihalla on vielä paljon nähtävää!



Hieman yksityiskohtia takakuistilta.

Talon pihanpuoleista sivustaa.



Ja hieman takapihaa itseään.


Vielä perinteiset selkeyttävät ilmakuvat.


Ja siinä onkin tämänkertainen taloesittely ja ekstra on saatettu loppuun! Toivottavasti nautitte. Ja ah niin, Marraskuun tarinoissa ovat viimeiset kuudennen sukupolven ekstrakuvat. Jos ette vielä ole käyneet katsomassa, vilkaiskaa ihmeessä.