Tässä nyt taas näköjään kesti rodeosta jouluun (on liian pitkä arki / työtä ja tuskaa... *kröhöm*) ja takaisin, mutta täällä tämä nyt kuitenkin on! Saatte osamusiikiksi tämän kappaleen.

Jean oli päässyt juuri mukavaan asentoon vierashuoneen vuoteella. Vanha kissa oli alkanut vaipua kumppaninsa tapoihin - ennen perheen vilkkain metsästäjä nukkui nykyisin melkein enemmän kuin vielä vanhempi Scott. Tai ehkä se vain nukkui näkyvämmillä paikoilla. Scottin tyytyessä koriinsa Jean etsi pehmeämpiä makuusijoja. Mikä ei tosin ollut aina kaikkien mieleen. "Jean - kiskiskis. Minä vaihdoin vasta eilen siihen puhtaat lakanat."

Kissa maukaisi ensin unisesti ja kurisi hetken, ennen kuin tajusi että sitä yritettiin houkutella pois sen lepopaikalta. Eläin pudisteli ensin turkkiaan hetken ja nuolaisi muutaman kerran käpäläänsä ennen kuin loikkasi alas matolle. Owen katseli kissaa tiiviisti, kunnes se näytti totelleen hänen käskyjään ja killitti nyt hieman loukkaantuneena hänen suuntaansa kirkkaat nappisilmät kiiltäen. "Gerri, tule järjestämään jotain ohjelmaa Jeanille - se karvaa taas kaikki vuodevaatteet!"

Jean oli ollut jo loikkaamassa takaisin sängylle, kun se huomasi eteensä ilmestyneen pienen, sinisen höyhentupsun. Mistä se oikein oli tullut? Kissa pyöri ensin hölmistyneenä muutaman kerran ympäri höyhenten perässä, ennen kuin yritti iskeä niihin kiinni kynsillään. "Hyvä kisu, näytä sille", Germaine kannusti vanhaa eläintä. "Jaksathan sinä vielä metsästää - hei, älä syö sitä höyhentä!"

Radiossa Miles Davisin Kind of Blue vaihtui johonkin versioon Reconsider Babysta. Owen oli näprännyt laitteen nappuloita koko aamupäivän, ennen kuin oli saanut kuulumaan kanavan jolta tuli enemmän musiikkia kuin mitä mainoksia. Heti aamupäivällä ei millään jaksanut kuunnella jonkin uuden hammastahnan hyviä puolia, puhumattakaan ylipirteistä juontajista.

Talon nuorempikin kissasukupolvi oli jo valveilla - tosin aivan vapaaehtoisesti. Bobby oli huomannut, että juuri kukaan ei ollut aamutuimaan talon televisiohuoneessa. Niin ollen kukaan ei voinut myöskään estää muutaman uuden kynnenjäljen ilmaantumista vanhojen sohvien keltaisiin päällyksiin. Aamupesunkin siellä sai suorittaa rauhassa. Bobby nuolaisi vielä kerran tassuaan ja loikkasi sitten toisen sohvan päälle.

Tyynyjen pehmusteet ottivat kissan sopuisasti vastaan, antoivat vähän periksi tassujen alla mutta eivät liikaa. Bobby piti sohvan käytöksestä ja hyrähti kehräämään hyväksyvästi. Kissa leipoi tassuillaan tyynyä hetken aikaa ennen kuin päätti jäädä aloilleen istumaan. Se oli nukkunut pitkälle aamuun, vielä ei olisi tarpeellista ottaa uusia torkkuja.

"Hei, kehtaako jompikumpi hakea postin?" Antero huikkasi keittiöstä. Mies yritti laittaa itselleen salaattia aamiaiseksi, mutta tuntui koko ajan muistavan jotakin joka olisi pitänyt tehdä. Altaassa olevat tiskitkin näyttiväy kasaantuneen syyttävästi. "Gerri, käytkö sinä vai..." Owen yritti ehdottaa vierashuoneen suuntaan - hän oli juuri saanut radion kuulumaan ilman valkoista kohinaa musiikin taustalla.

"Hei, juurihan sinä määräsit minut tänne! Nyt on muutenkin sinun vuorosi", Germaine vastasi ja heilutteli pientä höyhenhuiskaa Jeanin yläpuolella. Kissa yritti hyppiä lelun perään ja välillä pyöri pientä ympyrää paikallaan, kun tyttö yritti kutitella eläimen korvia. Pian kissa kuitenkin väsyi ja kiepahti selälleen, odottaen että saalis tuotaisiin jonnekin lähelle.

"Ja meillä on Jeanin kanssa vielä tekemistä, vai mitä? Kiskiskis..." Germaine kutitti vuorotellen vanhan kissan molempia kylkiä, saaden sen kääntyilemään puolelta toiselle höyhenten perässä. Lopulta Jean sai kunnon otteen höyhentukosta ja yritti potkia sitä takajaloillaan. Asettuisi, mokoma kutittajainen.

"Minä vähän arvelinkin", Owen sanoi ja avasi ulko-oven. Ei kai siinä mitään, ulkona oli aivan hyvä syysilma, sellainen jossa oli vielä jäljellä aavistus kesän lämmöstä, mutta silti tuo raikas tuoksu joka tuli märistä keltaisista lehdistä ja joka jotenkin muistutti Owenia mustaherukoista.

Perheen naaraskissoista nuorempi, Betsy, oli myös nauttimassa ulkoilmasta. Kissa oli asettunut jo alkuyöstä kuistilla olevan kopin suojiin eikä vieläkään malttanut lähteä lepopaikaltaan, vaikka keskipäivä lähestyikin jo. Sen sijaan eläin pesi rauhassa tassujaan ja kuunteli samalla tarkkaavaisena, kun pihanurmikolla liikuttiin. Pian kissa tosin hätkähti, kun Owen ravasi kuitin portaat ylös ja pamautti ulko-oven uudestaan auki.

Antero oli maleksinut eteishallin ottamaan postit vastaan pojaltaan. Owen sysäsi postin isälleen ja osoitti pinkan päällimmäisenä olevaa paksua kirjekuorta. Betsy oli livahtanut takaisin sisälle taloon samalla ovenavauksella owenin kanssa, ja hiipi nyt eteisessä. Antero oli mennyt keittiöön avaamaan kirjettä, mutta Owen kiiruhti vierashuoneeseen Gerrin luokse.

"Mitä siellä tapahtuu? Oliko postissa jotakin?" tyttö ihmetteli. Owen nyökkäsi. "Kirje - isä on vasta avaamassa sitä, mutta se on tullut Danin akatemian välityksellä ja... Minusta tuntuu että siinä on huonoja uutisia." "Germaine, Owen?" Anteron ääni kutsuikin kaksosia keittiöstä. "Voisitteko tulla hetkeksi tänne?"

*    *    *    *

Oven lukko naksahti, Alina katseli hetken varovaisesti ympärilleen ennen kuin huomasi Germainen ja kiiruhti tämän luokse. "Alina!" Gerri henkäisi ja tytöt halasivat.

"Hyvä että pääsit tulemaan näin lyhyessä ajassa", Germaine sanoi. "Owen häärää keittiössä jotenkin kuumeisen oloisena - vaikka ei se kai ole mikään ihme - ja olen jo huolissani." Gerri oli soittanut Alinalle vähän alle kaksi tuntia sitten, kun oli huomannut kaksoisveljensä hiiviskelevän hermostuneena ympäri taloa. Germaine uskoi, että toiselle tekisi hyvää nähdä tyttöystäväänsä.

"Totta kai minä tulin", Alina vastasi. Vaikka punatukka olikin tuntenut Owenin isoveljeä varmaan vähiten Garpien perheestä, oli hän silti pitänyt Danielista ja saattoi aavistaa, miten järkyttyneitä kaksoset olivat. "Mutta entä sinä, Gerri? Oletko ookoo?"

"Minä..." Germaine aloitti ja pudisti sitten päätään. "Sitä on hankala sanoa. Luulen, että en vain ole vielä tajunnut kaikkea kunnolla. Vaikka tiedänkin, mitä on tapahtunut se ei ole vielä mennyt perille." "Saatan ymmärtää, mitä tarkoitat", Alina vastasi ja yritti hymyillä, vaikka se tuntuikin jotenkin väkinäiseltä.

"Tuntuu kuitenkin siltä, että tarvitsen vain vähän raitista ilmaa", Gerri sanoi ja Alina nyökkäsi. "Ja ruokaakin sinä tarvitset", Alina jatkoi, "ehkä on ihan hyvä, että Owen on jo keittiöpuuhissa." Germaine nyökkäsi, mutta ei saanut sanottua mitään.

Sen sijaan hän puri huultaan ja yritti ola ajattelematta sitä tosiseikkaa että hänellä oli enää vain yksi veli. Ja epäonnistui. Alina vaikutti huomaavan, miten vaivaantuneeksi Germaine olonsa tunsi. "Mene vain", punapää sanoi rauhoittavasti, "ota itsellesi niin paljon aikaa kuin vain tarvitset. Minä pidän kyllä huolta Owenista."

Germaine sai kohotettua suupieliään aavistuksen, ennen kuin pyörsi ympäri ja käveli ovelle. Hän todellakin tarvitsisi raitista ilmaa.

Leikkulaudalle oli aseteltu siististi kaksi valmistamista odottavaa kalanpalaa. Owen hieroi kalojen pintaan suolaa, ennen kuin ryhtyi maustamaan niitä muuten. Tavallinen kaupan kirjolohi tuppasi monesti olemaan vähän vetistä, parempi hieman liikaa mausteita kuin vähän liian vähän makua. Niin Owen ainakin kertoi itselleen. Hän paistaisi kalan pekonin kera, siten nahkakin pehmenisi hieman ja sen voisi vielä ruskistaa erikseen ja syöttää vaikka kissoille jos kukaan muu ei kelpuuttaisi sitä.

Toinen kirjolohista oli jo valmiina liedelle, kun Owen kuuli askelia keittiön ovelta. "Owen? Germaine sanoi että olet täällä." Poika tunnisti äänen ja kääntyi ympäri. "Alina!" "Minähän se. Olisin tervehtinyt isääsikin, mutta hänellä näytti olevan kiireitä puhelimessa..."

"Jep, hän on yrittänyt ottaa yhteyttä Danielin akatemiaan siitä lähtien, kun sieltä ilmoitettiin hänen menehtyneen komennuksella... Äänenpainoista päätellen hän on viimeinkin päässyt puhumaan jollekulle, joka osaa kertoa jotakin merkityksellistä", Owen vastasi tähystäen oviaukosta käytävään.

"Toivoisin vain, että saisin hänetkin syömään jotakin. Ei sillä, että itsellänikään olisi juurikaan ruokahalua mutta..." Owen kohautti olkapäitään ja kurotti ottamaan kiinni Alinan kädestä. "Ymmärtäähän sen", tyttö vastasi. "Kyllä isäsikin varmaan tulee syömään kunhan pääsee puhelimesta. Myöhemmin illalla, jos ei muuten."

"Joku sentään jaksaa vielä ajatella niin", Owen sanoi ja hymyili vähän. Alina rohkaistui tästä hymyilemään itsekin pojalle. "Jatka vain ruuanlaittoa ihan rauhassa - minä voisin käydä vielä pesemässä käteni. Voin auttaa vaikka siivoamaan vähän tai katsoa läpi muut postit, jos ne kaipaavat vielä huomiota." "Olet ihana", Owen huokasi.

Pojan hymy kuitenkin suli kun hän kääntyi taas paistinpannun puoleen. Kaloja oli tosiaan muutama, hän laittoi niitä pikemmiksin siitä syystä että ne olisivat pian olleet menossa yli-ikäisiksi jos niitä olisi pidempään jääkapissa makuuttanut. Olisi tosiaan hyvä, jos Alina jaksaisi kiinnittää huomiota kaikkiin niihin pikkuasioihin, jota tulisivat talossa muuten hoidetuksi mutta jäisivät silleen nyt, kun Garpin perheen ajatukset olivat muualla.

Jääkaapissa oli ainakin puolikas purkki piimää, jossa viimeinen käyttöpäivä oli juuri tänään eikä kukaan edes muistanut enää kuka sen oli ostanut. Owen väänsi mietiskellessään kaasuliekin vahingossa hieman liian kuumalle ja manasi hengessä kun oli polttaa sormensa. Hän naksautti nopeasti kytkintä muutaman numeron takaisin ja yritti keskittyä kalaan. Ehkä Alina joutusikin vahtimaan, ettei Owen vielä polttaisi taloa kaiken muun hyvän lisäksi...

Germaine oli toiaankin mennyt haukkaamaan happea, mutta ei ollut päässyt katukäytävää pidemmälle kun vauhti oli hidastunut jo huomattavasti. Gerri ryhtyi potkimaan nurmikenttään reikää kengänkärjillään ja mutisi samalla hiljaa. Hän tunsi olonsa jotenkin epätavallisen hengästyneeksi, kuin olisi palannut hieman liian pitkältä juoksulenkiltä vaikka ei ollutkaan sinä päivänä juuri ehtinyt edes lähteä pihapiiristä. Tyttö kääntyi vilkaisemaan ylöspäin kuin esittääkseen kysymyksen jostakin syystä pilvettömälle taivaalle. Miksi tänään paistoi aurinko?

Laskiessaan katseensa tyttö huomasi Scottin, joka oli jossakin vaiheessa ehtinyt hiipiä hänen jalkojensa juureen ja tuijotteli nyt ihmisen toimia viattoman hämmästyneenä. Perheen vanhin kissa liikkui jo hieman hitaanlaisesti, mutta hakeutui yhä aivan yhtä innokkaasti omistajiensa läheisyyteen.

"Nurrr." "No mitä nyt?" Germaine huokasi ensin, mutta päätyi sitten katsomaan kissaa hieman lempeämmin. "Syliinkö sinä haluat?" "Kurrr-väk!" Scott vahvisti ja katseli Germainea edes silmiään rärpyttämättä.

"Olkoon, sinä hölmö kolli. En oikeastaan pane lainkaan pahakseni", Germaine sanoi ja nosti eläimen syliinsä. Kissan vaativat äännähdykset vaihtuivat tyytyväiseksi kehräykseksi siinä silmänräpäyksessä, kun tyttö nosti sen ilmaan.

Scott tömäytti painavat etukäpälänsä tottuneesti Germainen hartian varaan Gerri asetteli kissaa tottuneesti paremmin käsivartensa varaan. Kun Scott oli hyvällä tuulella, kissaa pystyi kantamaan melkein yhden käden varassa, kun tuo nelijalkainen pyrki kantajansa olalle kuin mikäkin papukaija. Vapaalla kädellään Germaine silitteli hiljakseen Scottin selkää, vaikka kissa oli jo muuten hieman raihnainen oli tämän turkki vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin mitä talon nuoremmilla kissoilla.

"Voi Scott", Germaine mutisi kissalle ja halasi tätä. Scott kehräsi entistä äänekkäämmin ja puski itsekin Germainen päätä, yrittäen sitten päästä nuuhkimaan tämän korvaa. Kissa ei lainkaan pahastunut, vaikka tyttö välillä likistikin sitä hieman liian kovaa.

"...Mutta kuunnelkaa nyt, minä..." Antero aloitti ja huokasi sitten puhelimen luuriin. Eihän tietenkään ollut kovin kohteliasta laittaa keskustelukumppania kuuntelemaan hänen henkäilyään, mutta Antero oli totta puhuakseen liian väsynyt ja hänen tahdikkuutensa alkoi jo vähitellen karista.

"En minä ole hysteerinen", Antero pisti väliin kun hänen puhekumppaninsa viimeinkin antoi miehelle mahdollisuudn tehdä niin. Mies ei tosin ollut itse lainkaan varma sanoistaan, mutta hän oli niin tottunut virallisiin puhelinsoittoihin ensin vanhempiensa ja myöhemmin edesmenneen appensa liikeasioita selvitellessä, että kun ajatukset olivat epävarmat tulivat tilanteeseen sopivat vastaukset paremmin selkärangasta.

"Haluaisin vain tietää jotakin varmaa - kyllä, tiedän että kaikki yksityiskohdat eivät ole vielä selviä teillekään, mutta..." Välillä Anterosta tuntui, kuin hänen suunsa olisi käynyt autopilotilla ja hän itse olisi kuunnellut tätä keskustelua muualta huoneesta, aivan muutaman askelen päästä, ja ihmetellyt miten hän oikein sai kaiken sanottua.

"Siis otatte yhteyttä. Kiitoksia. Kyllä, tähän numeroon voi soittaa. Kyllä, milloin tahansa sopii. Kuulemiin." Viimeisen sanan Antero lisäsi, vaikka olikin melko varma että oli jo kuullut linjan katkeavan.

Olipahan sekin tehty, Antero ajatteli ja laski luurin takaisin paikalleen. Tuskin heille kuitenkaan yöllä soitettaisiin, mutta Antero aikoi silti pitää talon puhelimia silmällä kuin haukka kunnes jokin niistä suostuisi soimaan tai hän heräisi joltakin sohvalta puhelimen pirinään.

Bobby oli kuullut varsin lupaavaa astioiden kilinää keittiön suunnalta. Keittiö oli aivan olohuoneen vieressä, missä kissa oli aikaisemmin lepäillyt joten kalan tuoksukin oli kantautunut hyvin perille. Kaiken lisäksi Betsy oli jollakin noitakonstilla onnistunut valtaamaan parhaan sohvatyynyn sillä aikaa kun Bobby oli pessyt polkuanturoitaan, joten olisi aivan sama suunnata syömään.

Owen oli juuri ehtinyt asettaa oman annoksensa ruokapöydälle, kun hän tunsi pinen tönäisyn jalassaan. Tähystettyään hetken aikaa keittiön lattiatasoa poika huomasikin kissan, joka oli alkutervehdyksensä jälkeen asettautunut vähän matkan päähän istumaan ja tuijotti nyt häntä vaativasti. "Voi Bobby kun tämä kala ei ole sinulle." Kissa ei reagoinut, jatkoi vain tuijotustaan.

Owen nappasikin kissaa kainaloista ja nosti eläimen aivan jääkaapin kulmalla olevan ruokakipon eteen. Bobby rääkäisi loukkaantuneena ja luimisteli hetken korviaan. "Älä yhtään valita, sinulla on kulho täynnä aivan omaa ruokaa. Tähteitä saatat saada sitten kun muut ovat syöneet." Kissa nyrpisteli nenäänsä vielä hetken, mutta kävi kuitenkin naksujen kimppuun kun havaitsi ettei kukaan ystävällinen sielu ollut tulossa avaamaan jääkaappia häntä varten.

Owen oli huikannut keittiöstä ruuan olevan valmis - Antero oli nyökännyt ja onnistunut vastaamaan, että tulisi syömään kunhan pyörähtäisi ensin kuistilla. Sisäilma oli tuntunut jotenkin tunkkaiselta ja takapihalla oli vähemmän ahdasta. Antero veti itselleen tuolin pihapöydän äärestä. Ulkona tuoksui siltä kuin luonto oli kaivannut sadetta - ilma tuntui liiankin raikkaalta jotenkin ahdistavalla tavalla, ja siihen sekoittuva mustaherukoiden makeus oli melkein päällekäyvää.

Tabitha oli mielellään vietänyt aikaa heidän takakuistillaan silloin kun Daniel oli ollut vielä aivan pieni, Antero mietti ja nousi jaloilleen. Hän ei jotenkin pystynyt rauhoittamaan itseään senkään vertaa, että olisi jäänyt paikalleen istumaan hetken ajaksi.

Ehkä se ei olekaan luonto, joka kaipaa sadetta, Antero mietti. Hänestä tuntui että jos nyt alkaisi sataa, se voisi viedä liian terän ilman tuoksuista, maailmasta yleensäkin. Mies päätti kävellä kertaalleen talon ympäri ja mennä sitten syömään. Häntä kai odotettiin sinne.

*     *     *     *     *

Alina lähti Garpeilta vasta sitten, kun Antero oli jo nukahtanut makuukamarinsa tuoliin ja Owen oli luvannut tyttöystävälleen hankkiutuvansa itsekin pyjamaan. Alina työnsi ulko-oven auki ja huomasi illan jo pimentyneen. Milloin se oli tapahtunut? Hän ei ainakaan itse ollut huomannut.

Jean-kissa näytti löytäneen leikkikumppanin pihalle eskyneestä kulkukissasta, nyt eläimet jahtasivat toistensa häntiä ja huitoivat vastapuolen korvia leikkisästi etukäpälillään. "Hyvä että edes jollakulla on hauskaa", Alina mutisi hiljaa. Ilma oli yön myötä muuttunut jotenkin kosteaksi, aamuyöllä he saisivat luultavasti sumua.

Germaine oli jäänyt vielä lämmittämään omaa kala-annostaan kun Alina oli lähtenyt. Toinen ei ollut sanonut mitään, mutta vilkuttanut kuitenkin keittiöstä kun Alina oli käynyt kertomassa lähtevänsä. Ainakin Gerrikin söisi jotakin, tyttö mietti eikä huomannutkaan, että ruoho kasteli jo hänen sukkiaan kevyiden kenkien läpi.

Jean oli sivumennen pannut merkille, että joku lähti talosta mutta keskittynyt heti sen jälkeen taas leikkitappeluunsa. Uusi ystävä oli selvästi saapunut niile tienoille vasta äskettäin - tämän tuoksu oli aivan tuntematon - mutta hauskan jahtileikin tämä osasi vallan mainiosti.

Jean ja tuntematon tyttökissa jahtasivat vuorotellen toisiaan, muutaman kerran mentiin talon ympärikin, mutta lopuksi kaksikko päätyi kumminkin takaisin etupihan katukivetykselle. Tuntematon alkoi elehtiä siihen malliin, että tämä teki jo selvästi lähtöä. Jean kohotti kohteliaasti häntänsä tervehtiäkseen toista vielä, ennen kuin tämä häipyisi omille teilleen.

*          *          *          *          *          *          *          *          *          *

Germaine tuijotti läksykirjojaan sitkeästi, vaikka hänen päänsä sisällä tuntuikin olevan vain yhtä sotkua. Sekä hän että Owen olivat ansiokkaasti pudonneet kärryiltä opintojensa kanssa, vaikka opettajat tietysti ymmärsivätkin tilanteen eivätkä syyttäisi hämmentyneitä nuoria muutamasta matematiikanlaskusta. Silti Gerri koetti sitkeästi pakertaa numeroita paperille. Olihan kyseessä kuitenkin viimeinen kouluvuosi siinä oppilaitoksessa.

Kun tieto Danielin kuolemasta oli viikko sitten tullut, Germaine oli illallisensa jälkeen pyyhältänyt perheen työhuoneeseen, mutissut ohimennen kaksoisveljelleen kaipaavansa hieman omaa rauhaa ja salvannut sitten oven jäljessään.

Jos kumpikaan, Antero tai Owen, olisi yön aikana herännyt olisivat nämä saaneet huomata että työhuoneen ikkunasta loisti valo läpi yön. Owen oli kuitenkin pitänyt lupauksensa Alinalle ja mennyt suihkun otettuaan lakanoiden väliin - vaikka ei juuri unta saanutkaan muutamaan tuntiin ennen kuin pelkkä uupumus vei hänestäkin voiton.

Muutama perheen kissoista oli yön aikana käynyt hiljaa naukumassa työhuoneen oven ulkopuolella ja yrittänyt raapia tietään sisään - ne olivat kuulleet että siellä oli vielä joku hereillä. Ovi ei kuitenkaan ollut auennut, ja kissatkin olivat kenties aistineet talossa vallitsevan hieman erilaisen tunnelman sillä ne olivat pitäneet mielenosoituksensa epätavallisen hiljaisina. Muina öinä varmaan koko talo olisi voinut herätä kissakunnan protesteihin.

Germaine oli ilmaantunut muiden joukkoon varhain seuraavana aamuna silmät punaisina, julistanut olevansa täysin kunnossa ja ryhtynyt auttamaan Anteroa hautajaisten järjestelyssä. Niissäkin oli ollut niin monta asiaa, joita heidän isänsä ei välttämättä olisi jaksanut selvitellä täysin omillaan. Gerri oli hoitanut muotoseikkoja minkä vain oli ehtinyt ja pystynyt, ja tiskannutkin vielä kun kukaan muu ei ollut sitä tehnyt.

Owen raapi päätään ja katsoi vihkoaan. Kouluvuosi oli kuitenkin vasta alussa, mitään liian monimutkaista he eivät joutuneet tekemään. Talossa oli hiljaista, suurin osa kissoista oli maukunut tiensä pihalle.

Selkänsä takaa Owen kuuli sisarensa turhautuneen huokaisun - Germainenkin viikon kestänyt energianpurkaus taisi alkaa olla lopuillaan. Owen silmäsi vielä juuri kirjoittamaansa sivua, ja kun ei huomannut siinä mitään liian pahoja virheitä nuorukainen kääntyi ympäri tuolissaan katsomaan toista. "Jos annetaan periksi tältä illalta?" Owen ehdotti ja Gerri nyökkäsi.


...eihän sitä sielu kestä ilman harhojaan
Vielä minä joskus tanssin minäkin / vaikka väkisin
Sitä ennen niitän pellot Teksasin

Edu Kettunen - Rodeosta jouluun


Mutta lyhyestä osasta hieman iloisempiin aiheisiin - luvassa on nimittäin kissaäänestys!


Kissakaksoset Robert eli Bobby ja Elizabeth eli Betsy (Bobby on oikealla ja Betsy vasemmalla) odottavat teidän päätöstänne siitä, kumpi jää Garpien kotitaloon ja kumpi lähtee. Sattuman oikusta kaksosilla on täysin samat luonnepisteet mutta kuitenkin eri horoskooppimerkit. Kerron siis kisujen luonteet jo tässä, ja ne ovat:
Nokkela
Touhukas/Laiska
Seurallinen
Riitaisa/Säikky
Sottaisa

Kas tässä Elizabeth. Kissan erottaa veljestään hieman pidempi karva sekä se, ettei oikean etutassun "sukka" ulotu aivan käpälän kärkeen vaan jää tuollaiseksi säärystimeksi. Tytöllä on myös hieman ruskeaa hännässään. Betsy on horoskoopiltaan vaaka.

Vielä kuva vatsakarvoituksen puolelta.

Tässä taas Robert, jolla on sisartaan lyhempi karva sekä hieman selkeämmin erottuva "maski" kuononsa päällä. Bobby on horoskoopiltaan jousimies.

Ja masukuva.

Jättäkääten tuttuun tapaan kommentteihin äänenne sille kissalle, jonka haluaisitte jäävän Garpeille ;)